Nollia ja Muruja

Aksailtu: on.  Hipardin kanssa on vedelty nollaratoja - treeneissä tosin, mutta silti. Eipä ole nolla ratoja tehty treeneissä(kää) aikoihin. Tekniikoista mm. niisto, pakkovalssi ja välistä vedot & puolivalssi ovat nyt todella hyvällä mallilla - kiitos siitä kuuluu pitkälti aina niin ihanille ja kannustaville Lotalle ja Lauralle. Myös valssit alkavat korjaantua ihan kivasti ja olen tehnyt Hipardin kanssa jotakin huikean hurjan hienoja valsseja! Ainoa hankaluus on edelleen ne takaraivossa kummittelevat valas-/paskavalssit joiden vuoksi valssien sijainnit tahtovat olla vääriä. Mutta... koitan saada noista Juhan neuvoista & ideologiasta kiinni, kyllä ne siitä sitten - esimakua on aiheesta jo saatu. :) Parasta kevään treeneissä on ollut huomata kuinka tekniikat ovat alkaneet aueta toden teolla - ja kun näin on tapahuntu on taisteltu myös puritaanisuudesta. Hyvässä hengessä tietenkin :) Mahtavaa kyllä kun on hyvät ja kannustavat koutsit ja mukava ryhmä jossa treenata.

Pääongelmana on -edelleen, se että mulla on todella taitava, irtoava ja kaukana(kin) äärettömän hyvin ohjautuva koira, ja... mä yritän räpistellä sen kanssa käsi kuonossa kiinni : / Viimeksi näin oli Teron treeneissä: en tiedä taaskaan miksi, mutta jostain syystä mun oli tosi mukava taas suunnitella ohjaus niin että "tässä me kuljemme riti rinnan ja Hip ei osaa esim. keppejä". Tuliko mitään? No ei tullut! Sit kun otin koiran taidot (ja omat myös) käyttöön... niin kappas, kappas, kaksi pakko valssia perä jälkeen, huikea lähetys pujotteluun ja layeroinit päälle. Oli hyvät fiilikset sitten. Oli kyllä muutenkin, vaikka Näpin kohdalla Tero koittikin vähän veistellä jotta "pennun tuuria" ;D (no vitsi se oli).

Näp on näppärä. Joka saralla. Osallistui Profivetin avointen ovien päivän agilitynäytökseen, joten "julkinen" agilityura on avattu. Maisan treeneissä oppi pois päin käännöksen kerrasta, ja niin... melkein jo luulin olevani väärässä, vaan erehdyin: Näp todellakin osaa kaiken ;) Ehdin kuvitella ettei se osaa päälle juoksua vaan joudutaan sellaista ihan treenaamaan... olin väärässä. Osaa se. Teron treeneissä se veti rataa oikeastaan paremmin kuin Hip :o

Kesäkuu lähtee Hipardin osalta liikkeelle kisoilla, kisoilla ja kisoilla. Sekä treenillä: sekä Hipardille että Näpille on edessä lauantaina Heinin aksatreenit. Hui! Jänskättää :)

Toukokuun viimeinen sunnuntai sisälsi "Muruja", tarkemmin sanottuna Roudan <3 Oli todella mukava nähdä pientä sydäntenmurskaajaa - joka ei tosin ole enää niin pieni vaan nuori neito jo, lähes Hipardin kokoinen. Korkeus/pituus eroa ei siskoksilla juuri ole, mutta luuston vankkuudessa on melkoinen ero ainakin tällä hetkellä. Jännä nähdä jääkö Näp todellakin noin pieneksi ja siroksi vai kasvaako vielä - hieman kun on ollut viitteitä mahdollisesta juoksun aloituksesta, kuten kuulemma on Roudallakin.

Super mukava neiti on kyllä Routa. Muistuttaa todella paljon Hipradia; avoin, sosiaalinen ja suloinen. Vähän höpsö, mutta ah niin taitava. Nyt kun aikuisikä siskoilla lähenee, alkaa taas selvemmin näkyä nuo tyttöjen luonne erot: Routa on symppis karavaanari kaikkien kaveri, Näp taas selvästi vakavampi ja suoraviivaisempi. Roudalle Marjaana tuntuu olevan kaikki kaikessa (ihan kuten minä Hipardille), Näpille tärkeintä maailmassa tuntuu olevan tehtävä - sen ny niin ole väliä kuka sen tehtävän antaa.

Mielestäni on todella hienoa että nämä luonteet tytöillä menevät juuri näin; Hip on luonteeltaan - avoimuuden ja sosiaalisuuden kannalta, niin mahtava koira että on todella upeaa että se on periyttänyt itseään Routaan niin vahvasti. Näpissäkin Hipin vaikutus toki näkyy, mutta päällimmäisenä ominaisuutena Näpillä on tietynlainen vakavuus ja "cooleus". (Hip ei ole "cool", se on KUUMA!) Musta on hienoa että maailmaan saatiin lähestulkoon Hipardin kopio, ja itseasiassa... olen oikeastaan tyytyväinen ettei se asu meillä. Ei siksi että "Hip 2" olisi jotenkin huonompi tai ei-toivotumpi, päinvastoin mä aikoinaan toivoin että voi kun saisi tismalleen samanlaisen koiran kuin mitä Hip on. Nyt taas... nyt taas musta on just todella hyvä että Näp vaikuttaa monessa asiassa olevan aivan erilainen kuin emonsa. Pysyy mieli virkeänä kun taas on erilainen koira ja pentu käsissä opetettavana :) (plus se etu että sitten jos - tai kun - alkaa jomman kumman kanssa homma tökkimään, niin voi pitää tauko ko. koiran kanssa ja treenata toisella -> saa pitää lomaa, tai taistella toisenlaisten ongelmien kanssa jolloin se yksilö, jonka kanssa alkoi tökkiä, alkaakin tuntua taas aivan täydelliseltä eläimeltä :D)

Hienoja ovat "Iipardit", maailman parhaita nuoria bordenssollieita - ja tämä lausahdus on tietenkin täysin objektiivinen. Kysykää vaikka Marjaanalta :)

Älykkäät ystävämme ja niiden "kaunis" äiti  ;)

Noh-noh; laitetaanpa nyt kuva joka tekee Hipardillekin oikeutta

On se muori melkoinen karvakasa lapsiinsa verrattuna :o

Routa posettaa

Kuten sanottu... kuin ilmetty Hip ;D

Ja tässä näkyvissä Roudan Hipardimaisuus (ku mä ihan vähän ja pienesti) ja huomatkaa Näpänderin tiukka - ja jopa hieman paheksuva katse ;o

Derrettiä Skandinaavisin maustein

Lauantaina minulla oli ilo ja etuoikeus osallistua Juhan koulutukseen sekä Hipardin että Näpsän kanssa - ja kyllä kannatti, ei voi muuta sanoa. Hinta-laatusuhde oli kerrassaan loistava, ja kurssin anti vastasi n. 99% tarkkuudella sitä mitä olin odottanutkin. Se prosentin vajaus tuli/tulee lähinnä Näpin treenien osalta -> olin toivonut & odottanut että käydään läpi enemmän, ihan teoria tasolla, nimenomaan aloittelevan koiran "asenne" treeniä. Tietty oma vika kun en tullut kysyneeksi, mutta selityksekseni tälle pistän sen että Näp pääsi mukaan varasijalta -> ei siis ollut päässä aikaa eikä energiaa miettiä nimenomaan Näpiä koskevia kysymyksiä valmiiksi. No, kohta on T-leiri.... joten Juhalle tiedoksi että valmistautuu vastailemaan ja demonstroimaan (ts. vaahtokarkkeja ei välttis kannata ottaa mukaan, niitä kuitenkaan ehdi grillailemaan ;))

Tyytyväisyys Juhan treeneihin kumpuaa osin siitäkin, että osasin aavistella mitä tuleman pitää ja etsin nimenomaan tietoa & ajatuksia tästä ohjausjärjestelmästä. Ja Juhaltahan sitä saa. Mun omat resurssit ei riitä juuri nyt tiedon hankintaan eikä sen täydelliseen pureskeluun - joskus taas ehkä, sit jos elämäntilanteeni joskus helpottaa, mutta ei nyt -> on suunnaton apu ja ilo että on olemassa joku Juhan kaltainen tyyppi joka jaksaa ja _ osaa_ pureskella asioita mun kaltaisille "pummeille" valmiiksi (silti niissä riittää purtavaa itselleenkin).

Em. ohjausjärjestelmä vaikutti käytännössä yhtä toimivalta ja luonnolliselta kuin teoriassakin (toki myönnän että osasyynä tähän mielipiteeseeni on sekin että Hip vastaa em. järjestelmään luontaisesti todella hyvin/mulla on taipumus/tapa kouluttaa koirani vastaamaan em. järjestelmään -> ei tarvitse treenata niin paljoa) Järjestelmän kokonaislogiikka tuntui aukottomalta sekä ristiriidattomalta, joten uskon sen sopivan koirilleni - sekä minulle, hyvin, koska "kokonaislogiikka" on sana josta tämä trio tykkää :)

Valssien salat avautuivat huimasti lisää, nyt kun vaan oppisi hyödyntämään saamiaan apuja - niin ja deletoimaan manöövereistäni "valas valssin" ts. paska valssin : / Se tie onkin tavattoman pitkä ja kivinen, mutta nyt onneksi alkaa jo näyttää lupaavalta. Itseasiassa tein Juhan treeneissä Hipardin kanssa kaksi hyvää valssia peräkkäin ja se on kuulkaas paljon se :)

"Tavan" viikkotreeneissä väännettiin viime viikolla kättä puritaanisuudesta, ja... mä voitin! Tosin, en minä siitä mitään muuta hyödy kuin voittamisen ilon, koska väännön kohteena oleva manööveri on mulla joka tapauksessa listalla "no-no". No, hyödyin minä toki sen em. väännöstä, että sain huomata jotta sekä Jaakon että Minnan opit ovat menneet sittenkin kaaliin edes jollain tasolla vaikkei aina siltä tunnu :D Tai siis oikeastaan koskaan siltä tunnu... yleensä tuntuu siltä ettei ole vuosiin oppinut enää yhtään mitään vaan aina vaan on yhtä paska ja tyhmä. No, ainakin puritaanisen jaakotuksen olen oppinut jos en muuta :)

Paitsi että kyllähän nuo ennakoivat valssit ja pyörityksetkin alkavat olla jotakuinkin kasassa - me nimittäin tehtiin Lotan & Lauran treenissä nolla rata :) Ja ihan hyvä sellainen, ei mikään väkisin väännetty kankinolla. Yhdessä kohdassa tais Hip hieman kirota, mutta muuten... ei mitään :) Olen niiiiiiiin iloinen :) Kiitos Lotta & Laura! Päivin treeneissäkin tein peräti kaksi suht hyvää valssia peräkkäin - ja itseasiassa valsseilla tehtynä kyseinen kuvio oli mielestäni parempi kuin poispäin kääntö+leikkaus yhdistelmällä - ja se on multa paljon sanottu se. :o Whisky-leikkaukset saatiin muuten taas kuntoon ja nyt on kristallin kirkkaana päässä sekin, ei tarvitse enää arpoa. Hipardin :)

Näp-näppärän kanssa on treenattu... hitaasti ja epävarmasti. Eli edelleen tosi vähän. Leikkaus, niisto & twisti uusina, kerrattu pakko valssia ja takaa kiertoa. Renkaan alkeet tehtiin toukokuun alussa, mutta nyt on pidetty taukoa siitäkin. Se mikä tulee nyt mukaan treeniohjelmaan on "imutus".

Oma kisaaminen on toukokuunosalta vähissä - eli eipä olla kisattu eikä kisata kuin alkukuun kisat Hämeenkyrössä. Oma olo on ollut sellaista luokkaa, että... ei. Tää on niin tätä. Kroonikon elo. Mutta kaipa se päivä taas joskus paistaa risukasaankin. Ihan ilman kisatunnelmia ei silti olla oltu, sillä "orjailin" (tai ainakin olin läsnä toooooodella viisaan ja toimeliaan näköisenä) TAKUTien toukokuun kisoissa. Mukava viikonloppu hauskassa seurassa ja oli kiva katsella taitavien koirakoiden menoa. Eikä vähiten Jenniinan ja Luckyn, Hipardin sisaren tyttären, suorituksia 1-luokassa.

Ja tässähän se on; Lucky, Tytti Käyhkön kuvaamana 

(Lähinnä) aksailua

Se on kuulkaas kesä ny! Ja kesäaksailua ts. kiirettä pitää :D Hip-Huikean kanssa päästiin aloittamaan "virallinen" ulkokausi valmennusryhmän "Niinu-treenien" parissa, ja voi että... mä oon niiiiiiin onnellinen; oltiin nimittäin ihan superpäteviä molemmat (no, Hipardin osaltahan tuo superpätevyys on jo ollut hyvinkin tiedossa, eli toisin sanoen, _mä_ onnistuin yllättämään itse itseni(kin) pätevyydelläni). Saatiin Niinulta todella paljon hyvää palautetta ja kehuja edistymisestä; asia joka on tullut itsekin huomattua ihan konkreettisesti. Ts. se, että seuran vaihto TAKUTeihin on ollut kyllä agility urani (toiseksi) viisain päätös. (Viisain päätös on ollut Hipardin ohjaajaksi/omistajaksi alkaminen - niin ja Peten/Ninan kuunteleminen). On aivan mieletöntä kuinka helpoiksi nuo tekniikat tulee kun saa niihin asiallista ja asiantuntevaa koulutusta - ja tää valmennusryhmä systeemi on ollut aivan huippujuttu <3 Ja tällä viikolla Lotan & Lauran treenien teema noudatti samaa "kaikki onnistuu" teemaa ja saatiin kaksikolta - aivan älyttömästi kehuja, eritoten mahti layeroinnista :) Joka kyllä oli, IMHO myös, aivan sairaan makee. Mun pieni taitava Hip <3

No mutta jotain ihan konkreettistakin mainintaa em. treeneistä: 

- Ensiksi "pakolliset" miinukset: Hip on _todella_, siis _todella_, herkkä ohjaukselle, mikä asettaa ohjaukselle ihan oman luokan haasteensa, sillä vaikka herkkyys onkin myönteinen ja toivottava seikka, on noin ohjaus herkkä koira kuin mitä Hip, varsin haasteellinen ja "julma" ohjattava.
- Hip kääntyy aivan törkeän hyvin. Välillä jopa "liiankin" hyvin -ts. ei armahda ohjaaja parkaa yhtään.

Ja sit ne plussat (joita piisaa ;)):

- Ensiksi "pakolliset" miinukset: Hip on _todella_, siis _todella_, herkkä ohjaukselle, mikä asettaa ohjaukselle ihan oman luokan haasteensa, sillä vaikka herkkyys onkin myönteinen ja toivottava seikka, on noin ohjaus herkkä koira kuin mitä Hip, varsin haasteellinen ja "julma" ohjattava.
- Hip kääntyy aivan törkeän hyvin. Välillä jopa "liiankin" hyvin -ts. ei armahda ohjaaja parkaa yhtään.
- välistä vedot: toimii!!! Ja törkeän nopeat ovat.
- pakkovalssi: toimii
- puolivalssi: toimii
- niisto: toimii
- niistosokkari: toimii
- layerointi: toimii. Todellakin ;)

Lyhyesti: Hip on vaivan käsittämättömän taitava ja taitavasti koulutettu koira. Nyt mun on vaan ihan oikeasti alettava hyödyntämään tuota opettamaani taitavuutta. Vähän sitä jo teinkin kisoissa (kisaradoista nyt muuten ei todellakaan mainittavaa menestystä), mutta... tein twistin :o Ja layeroin :o Hyvä MINÄ!! :D

Näp-Näppärälle kevät toi mukanaan muutoksia monenlaisia. Ensinnäkin Näp joutui vaihtamaan ryhmää - luonnollisesti. Nähän tosiaan oli myös jo mukana valmennusryhmässä, mutta nyt keväällä, kun seuraan on tullut uusia jäseniä ja "vanhojen" pennelit ovat kasvaneet, oli valmennusryhmään taas tungosta. (Ikävien sairastapausten vuoksi ryhmään tuli talvella vajausta). Ts. kun valmennusryhmä on kuitenkin tarkoitettu jo kisaaville, ei Näp, jonka kanssa treenaaminenkin aloitetaan vasta syksyllä, tietenkään voinut paikkaa ko. ryhmässä vallata. Meidän vuoro on sitten ensi vuonna taas, mikäli "agilitynjumalat" sen meille suovat. Vaihto siis Maisan ryhmään, jossa ei olla ihan vielä treenaamista aloitettu kun oltiin tällä viikolla Namiksen treeneissä kuokkimassa. Ja yllättäen... Näp osasi taas kaiken :D Ihan kaiken <3 Se pieni on aivan SUPER.

Nyt kun kiihkein kasvukausi alkaa olla ohitettu, aletaan treenejä hiljalleen muuttaa treenaamiseksi - mutta hyvin hiljalleen, ja "oikeiden" treenien aika on vasta syksyllä/talvella. Mitään kiirettähän ei ole kun kisa ikä täyttyy vasta vuoden kuluttua, ja esteiden opettaminen on niin "pala kakkua", ettei siihen montaa viikkoa vierähdä vaikkei edes kovin aktiivisesti ehtisi/jaksaisi/viitsisi treenata, joten vielä saa Näp pieni olla ihan rauhassa pieni. Pitkään. Ja vielä sen jälkeenkin :)

Mutta juup, keväthän nyt oli nimenomaan treenaamisen treenaamista; hyvän ja oikean asenteen & mielikuvan hakemista ja suhteen luomista. Sekä sosiaalistumista - missä Näp onkin onnistunut erinomaisen hyvin: se ei ota treenatessaan mitään häiriötä ulkopuolelta. Ei siis mitään. On se häiriö sitten toinen ihminen, koira tai vaikka kentällä tepastelevat sorsat. Osaa "levyttää" treenien lomassa ihan uneen astikin ja syö ja juo eikä stressaa mitään eikä mistään. Jännä on/off koira tuo Näp kyllä on, ihan kuin Roosa-vainaa, mutta varustettuna "hieman" suuremmalla kiihkeydellä kuin mitä karhukoira ;D Kun ei tehdä mitään, Näp ei todellakaan tee mitään. Se vain nukkuu. Oltiin sitten kotona tai menossa.

Vaan sitten kun se tekee... se _todellakin_ tekee. Kiihkeys on jotain aivan hengästyttävää ja turha kai mainitakaan että Näp on törkeän nopea ja sairaan tehokas kääntyjä :o Ja sillä on aivot. Viisaat, toimivat aivot. aivan käsittämättömän mahtava eläin, siltikin, vaikka kyllähän sen tiesi ettei noilla geeneillä varustettu koira mikään lahnamainen lahopää lapanen voikaan olla :o Paljon odotin Näpistä, vielä enemmän olen (jo nyt) saanut <3

Kotona Näp on edelleen käsittämättömän helppo. Kun piha saatiin vappuna haravoitua, oppi Näp sisäsiisteyden lisäksi myös piha siistiksi :) Elo Pygmin kanssa sujuu hienosti, eikä konflikteja - puolin tai toisin ole ollut.  Samoin on laika-vanhusten kanssa: kaikki sujuu. Näp osaa olla niin taitava, että on pyörittänyt "isot" tassunsa ympärille aivan täysin :) Se jos mikä on osoitus tämän pennelin älykkyydestä <3

Jaa mutta, nyt kutsuu peti; edessä kun on pitkä - mutta takuulla hauska, viikonloppu Pirkanmaan Parhaassa Seurassa  :) Joten sonmoro. :D Uusia kuvia & treenivideoita ei nyt pysty laittamaan - syynä laiskuus. Mutta... yritetään :) Joskus. Niitäkin laittaa siis :)

KESÄ!

Jumalasta seuraava(ko)?

Laivan kapteeni on merellä kuulemma se Jumalasta seuraava, ja varmasti näin onkin; kapteenin valta - ja vastuu, on valtaisa, ja kyllä, kun tarpeeksi kärjistetään, niin kapteenin toimivallan yläpuolella on... ainoastaan Jumala.

Minä en ole kapteeni, joten en ole Jumalasta seuraava. Toisaalta... toisaalta, minun kattoni alla ja lihapatojen ääressä majailee kourallinen täysin vajaavaltaisia - joskaan ei täysin vastuuttomia, olentoja, Pygmi ja koirat, joiden tahto on ns. taskussani. Tarpeeksi kärjistäen lapsen ja koirien elämä ja kuolema ovat hyppysissäni. Minulla on kaikki valta heihin - ja samalla kaikki se vastuu minkä kyseinen valta tuo tullessaan. Tuolle joukolle, himpan alle 2 vuotiaalle taaperolle ja muutamalle koiralle... no, niillekään en ole "Jumalasta seuraava". Jumala taitaa tulla vasta minun jälkeeni tässä kohdin. Ja näin sen varmaan kuuluukin olla tässä hetkessä. Toki viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta "jumaluuteni" Pygmiä kohtaan vähenee kun lapsen oma valta - ja vastuu, omasta itsestään iän myötä kasvaa ja hänestä tulee, toivottavasti, oman elämänsä jumala; henkilö joka kantaa itse vastuunsa omasta elämästään niin pitkälle kuin se suinkin on mahdollista - ja muistaa myös sen, että hänen itsensä on myös valta. Ja osaa käyttää molempia oikein. Koirien kohdalla... koirien kohdalla tilanne on toinen - niillähän ei tule olemaan koskaan käytännössä mitään mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä, niille minä pysyn jumalana koko niiden eliniän ajan. Ajoittain ajatus siitä on melkoisen ahdistava, mutta toisaalta... koska tiedän olevani oman elämäni jumala, niin... itse olen koirat valtaani hankkinut - itse kannan niistä vastuun.

Se mikä minua hätkähdyttää, edelleen, on se kuinka hanakasti ihan aikuiset ihmiset luovuttavat vastuun elämästään ja valinnoistaan muille. Tokihan se on aina helpompaa syyttää jotakuta muuta; henkilöä tai ulkopuolista tekijää, mutta silloin kun tuo oman vastuun pakoilu alkaa saada lähestulkoon vainoharhaisia piirteitä.... se on kyllä jotain järkyttävää. Ymmärrettävää mielestäni on vielä se, että akuutissa kiukussa, turhautumisessa, tms. kohdassa haetaan syitä ulkopuolelta, mutta jotenkin sitä luulisi että ajan kuluessa aikuinen ihminen huomaisi sen seipään myös omassa silmässä - ja ennen kaikkea pystyisi päästämään irti vainoharhaisista kuvitelmistaan.

Valitettavasti näin ei aina ole - tiedä sitten mikä siihen on syynä: lapsuuden traumat, heikko itsetunto, narsismi vai ihanko silkka ilkeys ja katkeruus? Tai laiskuus: se on vaan niin paljon helpompaa kai sitten, vielä vuosien jälkeenkin, uskotella itselleen että se "ongelmallisen" leiman on joku muu lyönyt otsaan kuin tunnustaa se, että ihan itse on sen polttomerkin itseensä painanut. On paljon helpompaa pistää oma epäsuosio ja epämiellyttävyys jonkun toisen syyksi - valehdella sekä itselleen että muille - ennen kaikkea itselleen, että jollakin toisella henkilöllä on niin suuri valta ettei sen vuoksi saavuta kaikkea haluamaansa. Ainakaan helpolla.

Mulla ei sellaista valtaa ole. Eikä edes halua. En pysty, enkä edes halua - en ole koskaan halunnut, vaikuttamaan kenenkään maineeseen tai päämääriin, ainakaan negatiivisessa mielessä. Jokainen on oman onnensa seppä hyvin pitkälti ja sitä kautta lyö ihan itse otsaansa joko leiman "ongelmallinen" tai "hyvä tyyppi". Turha siitä on mitään vainoharhoja ketään kohtaan kehitellä, mutta toisaalta... jos vainoharhaisuus, katkeruus ja itsesäälissä rypeminen oloa helpottaa, niin... antaa palaa :) Ja tietyssä mielessä toki voin itsekin ottaa - ja otankin, enemmänkin kohteliaisuutena kuin taakkana sen, jos joku - aikuinen ja täysvaltainen ihminen, pitää mua niiiiin vaikutusvaltaisena ja suurena ihmisenä - lähestulkoon Jumalasta seuraavana, vaikka olenkin täydellinen maakrapu :)

No, jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin taitaa tää äippä kuitenkin olla vasta paloautosta seuraava ;) 

Pygmi "fanitapaamisessa" kera idolinsa.

Rekisterikilpi löytyy! Mahtavuutta!

Renkaat näyttäisi olevan kunnossa myös.

Seuraavaan tarkastuskohteeseen kiiruhtaa metrinen katsastusmies.

Joo-o, menettelee...

Mutta... Mitä ihmettä?? Ei rattaita takaluukussa?!

 Rattaiden uupuminen paloautonvarustelusta vei pisteet tällä erää äidin autolle (mikä tomerana myös palomiehelle kerrottiin), mutta silti... paloauto on aina paloauto :)