Hyviä paimenia

... jotka panivat henkensä lampaiden edestä ;)


Keskiviikkona piipahdettiin Jumesniemellä paimennuskurssilla jonka vetäjänä kukas muukaan kuin Keski-Korpelan Pete :) Teoriaosuus oli todella, todella laadukas ja antoisa ja käytännön treenithän nyt ovat aina kivoja - monta hienoa nuorta koiraa oli mukana ja yksi aivan ihana varttuneempikin joka pääsi lampaille muutaman vuoden tauon jälkeen. Todella antoisa ja hauska ilta - suuret kiitokset Petelle opeista ja erityisesti Annelle ja Tainalle järjestelyistä! Ja kaikille mukana olleille mahtavasta seurasta - kyllä pääsi paimennuskärpänen puraisemaan taas pahasti.

Ja onneksi sitä puremaa päästiin lievittämään toimintajuhannuksen ohessa ;) Lyhyesti toiminta juhannus meni jotakuinkin näin: hymyiltiin kameralle, tavattiin älykkäitä ystäviä, nyrjäytettiin nilkka, tehtiin sen jälkeen kelpo rata Hipardin kanssa (ja agilityssä kuulemma pitää juosta ;o), toinen ei-ihan-niin-kelvollinen, paimennettiin, grillattiin ja turistiin hyvässä seurassa ja metsästettiin kauriita.

No, ihan kaikkia asioita ei ole tarkoitettu julkaistavaksi mutta siis kipaistiin Hipardin kanssa Tuorolassa kisaamassa. Ennen startteja käytin Hipardia ankkalammella uimassa ja sillä reissulla nyrjäytin nilkkani. En onneksi pahasti ja KKK tehosi joten nilkka kesti astumista ihan ok. Eli radalle siis. Ensimmäisenä vuorossa oli Räsäsen Minnan hauska rata, ja vielä hauskemmaksi radan teki tietysti se että suoritettiin sitä todella hyvin. Aina siihen asti kunnes agilityn jumalat päättivät rankaista - kaikki pahat kohdat oli jo ohitettu ja mitä tekee Hip? Jättää pari viimeistä keppiä pujottelematta :o Käsittämätöntä. Tuollaista se ei ole tehnyt sitten... sitten.... sitten... no, ei varmaan koskaan. Paitsi tänään. Joten tulokseksi nollan sijasta 5. Semmosta se on. Agility.

Seuraavana vuorossa oli Saviojan Annen rata. Helppo ja hauska - krapula rata. Krapula oli kai liian kova koska onnistuin mokailemaan sen aika lahjakkaasti. Ja lopulta taisin unohtaa radan. En muista. Olin kai niin krapulassa. Mutta hyl tuli anyway. Mutta Hip oli hieno ja pääasia oli kunnossa: Hipardilla oli hauskaa :)

Hauskuus jatkui Roudan ja Marjaanan treffaamisella ja tunnelma sen kuin vain nousi kun lähestyttiin Piikkiön Paimennuskoulua. Kouluttajana Kuokkasen Elina, jonka paimennusnäkemys perustuu pitkälti Derek Scrimgeourin metodeihin. Lampaina oli tosi kivat ja ihanan pienet ahvenanmaanlampaat.

Näpille tämä oli eka kerta lampailla joten mitään suuria odotuksia, saati treenauksia ei ollut suunnitteilla. Tosi kivasti pienen kanssa meni; Näp oli tosi fiksu, kuten aina; ei hölmöillyt eikä kiehunut. Tosin, eihän se tokikaan lampaistakaan paljoa ymmärtänyt, ens alkuun lähinnä katsasteli että jaa, lampaat on meidän kanssa lenkillä :D Mutta ei siis ollut totaali piittaamaton eikä esim syönyt paskaa tms. Ja yllätyksekseni pieni pyrki nimenomaan lampaiden pää puolelle kuin alkavana yrityksenä pysäyttää niiden eteneminen ja keksipä kaveri myös sen että hänhän voi painaa lampaat aitaan ja pitää ne siinnä. Kovin on pieni kuulolla ja hallinnassa mikä ehkä häiritsi sytyttelyä, mutta toisaalta, Elinan kanssa teki jo ihan kivaa alkeellista tasapainotreeniä isolla pellolla.

Alkutreenit pyöröaitauksessa, liinassa ja Elinan toimiessa apuohjaajana.

Saatiin siirtyä isolle laitumelle ja jättää liina pois. Elina vielä varmistelemassa toki

Ihan kaksin. Nyt piti pärjätä äänellä ja kropalla. Ja hyvinhän me pärjättiin. Näp on niin näppärä :)

Roudallehan tämä kerta oli "jo" kolmas, joten sehän olikin jo aivan pro :) Hirmu asiallisesti käyttätyy ja tekee reilua kaarta, ainoastaan pois päin ajo on jostain syystä tosi hankala ts. on siis jotain mitä Routa ei ole emältään perinyt vaikka muutoin todellakin tuntuu olevan aikatavalla Hipardin kopio. Kaikin puolin erittäin pätevältä ja hienolta penneliltä vaikutti Routa neito, niin paimennuksessa kuin muutoinkin.

Marjaana avustaa Routaa oikealle kaarelle.

Aja siitä

Hui kuinka etäällä se kiertää :o Lampaat eivät häiriinny yhtään kuten kuvasta näkyy :)

Myös Hip-äippä pääsi muutaman vuoden tauon jälkeen lampaille. Aloitettiin myös me pyöröaitauksessa, koska viime kerrasta oli todella pitkä aika. No, turhahan se pelko oli - Hipardillla on hyvä eläinfiilis ja se kohtelee lampaita asiallisesti. Korvat olivat mukana paremmin kuin hyvin, maahan menot super makeita ja suuntimiakin noudatettiin hienosti. Isolla laitumella jatkettiin ja oli kyllä huippu hauskaa - joskin myös hengästyttävää ja vaikeaa helpon ja kevyen agilityn jälkeen. Niin, ja pääsi hip tekemään lampailla ihan "oikeitakin" töitä - kuten alla olevasta kuvasarjasta ilmenee ;)

Hitaasti

Saatto oikealle flänkille

Hitaasti

Tasapainosta lähetys vasemmalle flänkille

Ja sinnehän se lähti :)

Haetaan lampaat Hipardin kanssa isolla laitumella

Levollisia, koiriin tottuneita lampaita kuten kuvasta näkyy

Ja sitten... "oikeita" töitä: paimenelta irtosi kenkä kesken kaiken, mutta pätevä paimenkoira pitää lauman aloillaan. ;)

Hip näyttää mallia maahan menosta :)

Paimentelujen jälkeen siirryttiin nauttimaan gillin antimista Samin ja Marjaanan takapihalle. Bortsut toteuttivat sukutapaamistaan tovin kunnes painuivat unten maille kuka minnekin, staffien askarrellessa iltapalojensa parissa. Marjaanan kanssa parannettiin maailmaa - mitenkäs muuten kuin puhumalla bortsuista ja erityisesti eräästä tietystä kolmikosta ;D

Oli oikein mukava ja antoisa juhannuspäivä ja kotimatkastakin selvittiin vaikkei valkohäntäpeurapaistia mukaan saatukaan. ;o No, ehkä parempi niin.

Ai niin, ja Pygmi osaa imitoida lammasta häkellyttävän hyvin - ja tietää että jos kippiauton heittää laitumelle, niin lampaat kakkaa siihen ;D Muita elämän tärkeitä opetuksia oli mm. "älä syö timotein "tähkäpäätä", jää siemenet kitalakeen kiinni. Ja suu kiinni on tosi vaikea puhua - pitää valita joko tai ;D

Virtuoosi pennut :o

... Ja molemmat "pennut" aivan mun omia <3 Nimittäin Pygmi & Näp ;) (vaikka toki Routakin virtuoosien kunniakkaaseen sarjaan kuuluu). Niin - meidän Pygmi, 1v 11kk, osaa ohjata paimenkoiraa. Tänään oli ekat treenit Ninalla ja Petellä ja mahtavasti kajahti ilmoille "Come Bye" ja aivan oikeassa kohtaa. Ensi kerralla harjoittelemme "Look Backin"; "Walk On" ja "Away" olivatkin hallinnassa jo entuudestaan ;)

Paimennuksen lisäksi Pygmi on loistanut myös kotona, ja näin ollen meillä käytetäänkin lapsityövoimaa hyväksi aivan törkeästi (ja minimipalkalla tietenkin ;)). On se kyllä liikkis ruokapöytää kattaessaan ja siivotessaan ja imuroiminen on nykyään ihan pop. Imuria heilutellaan useita, useita kertoja päivässä (juup tätä Pygmi ei ole äidiltään perinyt, mutta on osoitus äitinsä erinomaisista lahjoista "taaperokuiskaajan" toimen saralla ;)). Että... eipä tässä äipän tarvitse enää tehdä muuta kuin maata soffalla kirjaa lukemassa ja treenata koiria. enemmän ensimmäiseksi mainittua, koska, kuten otsikossakin jo ilmeni, myös tämän talouden koirat ovat virtuooseja -> ts. ei tartte treenata. :o

Näpänderin kanssa testailin viime viikolla hieman tokoa;  vasemmalle käännöksiä  ensiksi. Oli kolmas treeni kerta for evö kun tehtiin vasemmalle käännöksiä, ja... voi hitsinpillura! Näp osaa ne :o No, siirryttiin liikkeestä seisomiseen. Tämä oli toinen treeni kerta for evö kun tätä harjoiteltiin. Ja... no niin; osasi senkin. :o Ihan järkytyin. Näpsällä on ALO liikkeet kasassa, vielä 2 pitkää kuukautta ennen kuin tulee kisaikä täyteen, ja... me ei olla treenattu oikeastaan kertaakaan. Välillä vain vähän leikitty ja fiilistelty :o Kyllä on kummasti alkanut tuo tokoilu taas kiinnostamaan ja yllätin itseni tässä iltana eräänä selailemassa koekalenteria elo-/syyskuun osalta :o

Aksailut etenevät tokon tapaan rauhalliseen malliin ja silti vauhdilla. Treenattu ei olla juuri mitään - vähän fiilistelty ja leikitty, toukokuusta lähtien tehty max 1kerta/vko, yleensä kuitenkin 1krt/2vko n. 5, max 10 min treeni enemmän ajatuksella. Silti, tai ehkä juuri siitä syystä, olen saanut todeta että Näpänderillä on tekniikat hyvällä mallilla; pakkovalssit ja pois päin käännöt ovat jo ihan supereita. Esteistä mukaan on otettu putken ja pussin lisäksi rengas - joka tosin nyt on taas tauolla odottamassa Näpänderin aikuistumista syystä että Näp osaa hakea renkaan mistä suunnasta vaan, renkaalla toimii kaikki mahdolliset ja mahdottomat tekniikat, ja este "nimetty", mutta... mini korkeudessa vielä. Turha siis jankata sitä tässä vaiheessa enää enempää. jos ensi viikolla sit vaikka jonain iltana tekisi sille vaikka muurin. Tai pituuden. Ei osaa vielä päättää. Pujottelu ja kontaktit odottavat vielä tovin jos toisenkin. No joo, lätkää on tehty muutama toisto parin, kolmen viikon välein. Hyvältä näyttää taas. Jossain vaiheessa näytti turhan aneemiselta -> ei tietty paineita siitä koska eipä tuota olla vielä aikoihin siirtämässä mihinkään, mutta testasin ihan piruuttani joko kestäisi saalille siirron. Hyvin kesti. Paremmin kuin hyvin itse asiassa ja nyt lätkä on ihan super. :) Mikä on toisaalta tylsä juttu koska tosiaan, vielä menee hyvä tovi ennen kuin lätkää tullaan oikeasti tarvitsemaan mihinkään joten nyt meillä ei ole enää sitäkään treeniohjelmassa : / Jollain tapaa virtuoosikoira on tosi tylsä tapaus ;D (heh, heh ;D)

Hipardin uudet treenisysteemit pyörähtivät käyntiin viime viikolla. Hyvältä näytti :) Jatkoa odotellessa - ja niin, huomista paimennuskurssia :)

Pari kuvaa elastisesta iskä Iirosta SM-karkeloista

kuva: Jari Salmela

kuva: Iris Kieme

Kuva: Jari Salmela

Kuva: Iris Kieme

Onnittelut iskä-Iiro & Sari!

Uskomattoman Upeiden Roudan ja Näpin iskä Iiro kera ohjaajansa Sarin kiisivät ja liisivät Agilityn SM pronssille tänään Nastolassa! (tai siis eilen, sillä nyt on jo maanantai :))

Olen niin iloinen ja ylpeä tästä mahtavasta parivaljakosta, ja onnellinen että Hip-Iiro yhdistelmä toteutui viime syksynä. Jos Hip ja tytöt asiasta jotain ymmärtäisivät, niin iloisia, onnellisia ja ylpeitä olisivat varmasti hekin. Mutta... koska kuitenkin.... vaikka ovatkin bordenssollieita (eivätkä mitä tahansa bordenssollieita vaan Hip-Huikea, Näp-Näppärä ja Routa-Rohkea), niin loppujen lopuksi tämä trio koostuu "vain" koirista. Koirista jotka viis veisaavat titteleistä, ja vielä vähemmän muiden titteleistä, niin... emäntä ja "super nanny" hehkuttelee täällä Sarin ja Iiron pronssia ihan keskenään :)

Super iloinen olen myös Peten ja Megin SM voitosta; Pete on todellakin voittonsa ansainnut (kenenkään suorituksia tällä siis aliarvioimatta tms.). Pitkänlinjan agilityharrastaja jolla "knowhowta" riittää ja todella symppis tyyppi vielä lisäksi. Pete on mun suuri "idoli" ja "aatteen suunnan näyttäjä", sillä ajatukset agilitystä ja koiran käsittelystä  sekä ohjaamisesta käyvät niin yks yhteen. Minä todellakin pidän Peten tyylistä ja asenteesta. Ja enää ei todellakaan tarvitse miettiä onko se tyyli ja asenne sitä millä kirkkaimpia mitalejakin voidaan voittaa: on se :) Ja siitä minä olen niin iloinen ja onnellinen :)

Meidän iskä onkin 

SM3-11, SM1-10, FI AVA  

Dombäcks Garm 

"Iiro"

Ei oo teillä yhtä upeeta iskää 

(eikä varsinkaan yhtä upeeta äiskää)

ku meillä ;D

Paahteista paahtamista

Helatorstain jälkeen jatkettiin paahteista paahtamista mm. Heinin agility-kurssilla kera Näpsän ja Hipardin. Näp pieni oli aivan SUPER <3 Se osasi kaiken. Tai ainakin oppi kaiken :D Valssi, pakkovalssi ja pois päin kääntö on Näpsälle jo tuttua kauraa ja Heinin avulla saatiin ratkaistua myös putkea vaivannut "epäloogisuus". "Epäloogisuus" lainausmerkeissä, koska Näp oli kuin olikin täysin looginen putken jälkeisen käännöksensä kanssa - sekä kääntyessään "oikein" että kääntyessään "väärin". Mä jo ehdinkin ihmettelemään että mikä kumma voi olla syynä, kun koira toimi näennäisesti täysin epäloogisesti. No, syynähän oli tietenkin... ta-daa: näennäisyys - todellisuudessa Näp toimi täysin loogisesti, ohjaus vain oli epäloogista. Hipardin, tai minkään muunkaan koiran kanssa, en ollut törmännyt moiseen toimintaan (saati kuullut siihen ratkaisua - siis jotain oikeasti käyttökelpoista ratkaisua sen iänikuisen "juokse" jankutuksen lisäksi), vaan Näp... Näp kun on ns. "tabula rasa" edelleen ja hyvin pehmein metodein ja loogisuutta vaalien opetettu se vähä mikä on opetettu, niin... Näp paljasti epäloogisuuden välittömästi. Kiitos siitä näpsälle. Ja suuret kiitokset Heinille tämän "arvoituksen" ratkaisemisesta :)

Hipardin kanssa "saatiin" jauhaa enemmän -> testasin alkuun valintaa joka ei ollut mun mielestä meille se sopivin ja Hip kai "haistoi" mun epävarmuuden = *tuiksi menee. No, mun omalla järjestelmällä saatiin hyvä alku (kun oma mieli oli tyyni ja varma) ja sen jälkeen saatiin muitakin onnistumisia. Layerointia jouduttiin pähkimään pitkään -> ei ottanut "muka" onnistuakseen. Melkein jo iski epätoivo, mutta sitten otin käyttöön STOP:n ja... kas "kummaa", ei mitään ongelmaa ja Hip teki täydellisen hienon super layeroinin. Pitää oikeasti vain muistaa että Hip on Hip eikä vain koira, niin kaikki onnistuu ;)

Tamskin kisoissa käytiin kisailemassa kahden startin verran. Eka rata hieno ja tultiin kolmansiksi tuloksella 10 - olin niistossa hieman epävarma -> sen jälkeinen tilanne myöhässä ja siitä kielto sekä pujottelulla tein valssin tod. näk. linjalle -> pujottelusta ohi). Hyvä mieli hienosta radasta, vaikka tokihan se nolla olisi ollut vielä kivempi, mutta kuitenkin... parasta oli se yhdessä tekemisen riemu joka kuulemma välittyi kehän laidalle asti :) Enkä asiaa kyllä yhtään ihmettele, sillä meillä oli Hipardin kanssa ihan super siistiä radalla - rento, hyvä fiilis ja tehtiin just se kaikki mitä  osataan :) Päivän jälkimmäinen rata päätyi "tahalliseen" hylkäykseen -> en jäänyt korjailemaan esteen ohitusta, vaan eipä tämä rata nyt muutenkaan ollut mikään "suksee". Tyhmiä virheitä linjoissa ja siksi jäin kuin mummo lumeen ja arvaahan sen miten siinnä sitten käy. :/ Nolosti. Mutta semmosta se on. Agility :) Noloa :)

Päivin "päivähypyissä" tehtiin myös tosi hyvää jälkeä: hienoja valsseja & sylivekki -  ja... aivan huippu layerointi! Layeroinnissa taas jouduin hieman ensin hahmottamaan liikettä, mutta - kiitos Heinin treenien, linja oli selvillä heti. Layeroitava matka oli niin huikean pitkä että eihän se tällä kertaa se kaikkein nopein vaihtoehto ollut, mutta toimi! Aivan mielettömän mahtava eläin on kyllä Hip pieni - ja äärettömän taitava! Kuka kumma tosi-tosi-tosi hyvä ohjaaja onkaan sen noin päteväksi mennyt kouluttamaan? ;D

Lauantaina Eteläpuistossa "saunottiin" - mutta me "saunottiin" Riihimäellä. Eka rata oli hallin puolella jossa oli niin kuuma että taju meinasi lähteä jo rataan tutustumisen aikana. Jalosen Kari oli piirrellyt oikein mukavan oloisen radan, mutta me ei haluttu sitä mennä ;) Tai no, olisin mä halunnut mutta en sitten mennytkään. Hipardiin iski "Riksun kirous", mä olin myöhässä 3 esteellä pakkovalssini kanssa -> sit mentiin. Lujaa. Päin helvettiä :D Emme suorittaneet rataa kilpailunomaisesti loppuun. Ei oikeastaan minkään omaisesti koska en kerta kaikkiaan saanut kerättyä Hipardia takaisin tumppuun enää laisinkaan. Herkkä hipiäisempää olisi voinut nolottaa se kun koira sinkoilee sinne tänne ja tonne kuin vailla järkeä, ja joo, olihan se vähän noloa. Semminkin kun en saanut Hipardia muulla tavoin maaliin kuin kutsumalla sen pois radalta (no, sai se viimeisen hypyn ja sen jälkeen super palkkansa :)), mutta vain vähän, sillä oikeastaan se että koiralla on intoa ja taitoa ja ohjaaja vain on pihalla ei ole mitenkään järin noloa. Paljon nolompaa on jos ei ole intoa, ei taitoa ja ohjaaja on edelleen ihan pihalla ;)

Hyppäri kisattiin ulkona jossa keli oli edes hitusen inhimillisempi kuin hallissa. Hip vapautui kirouksestaan (tai ehkä kyse oli mun vapautumisesta ;)) Ja tehtiin aivan käsittämättömän hienoa, rentoa ja nopsaa rataa - aina siihen putken väärään suuhun asti. Hyl siis tältäkin radalta, mutta ei haittaa -> rata tuntui todella hyvältä;  mihinkään ei ollut kiire ja Hip kulki kuin itsestään. Kaikki tuntui niin täydelliseltä ja helpolta. Ja oli kuulemma siltä näyttänytkin radan reunalta katsottunakin :)

Näpsän kanssa ei olla Heinin treenien lisäksi juuri treenailtu. No lätkän vaihdoin saaliille. Tuntuu toimivan odotusten ja toiveiden mukaisesti :) Tulee hyvä lätkä - äitinsä tytär <3 Niin ja ulkoilu käyttäytymisessä Näp koki lapsuuden lopun. Mua alkoi hieman ärsyttämään se, että Näp ollessaan yksin lenkillä on aivan huippu asiallinen: kävelee edellä häntä alhaalla, rennolla kropalla ja korvat taakse (muhun) päin suunnattuina. Vaan ans olla kun Hip on mukana.! Roikutaan karvoissa, purraan, kytätään, sinkoillaan ja kaiken huipuksi: ei tulla kutsuttaessa luokse (kun pitää kytätä Hipardia). Ihan super ärsyttävää koska a) estää sen että voi pitää molempia irti missä vaan ja milloin vaan kun yks on kuin lentävä silakka ja b) käskyn allahan Näp toki on jo pitkän aikaa kulkenut nätisti myös Hipardin seurassa, mutta silloin se ei käy tarpeillaan ja c) mua vaan ärsyttää tommonen pöljäily. Hetken aikaa mietin että niin, milläs tuon toiminnan saisi ohjelmoitua pois? Sitten keksin! Toimivan, mutta erittäin mutkikkaan ja hitaasti työstettävän menetelmän, sellaisen ihan oikein "rakettitiedettä" olevan metodin tähän ongelmaan kehitin. Mä nimittäin kielsin Näpiä roikkumasta Hipardin karvoissa ja käskin sen olla kyyläämättä Hipiä. Ja sen jälkeen Näp lopetti karvoissa roikkumisen ja kyyläämisen. Ja kulki asiallisesti, mutta vapaasti (ts. nuuskii, käy tarpeillaan tms), häntä alhaalla, rennolla kropalla ja korvat muhun päin suunnattuina myös Hipardin seurassa. Kyllä tämä koirankoulutus välillä vaan on niin monimutkaista ja haastavaa ;D

Toinen pentu, eli Pygmi, kulkee hänkin vääjäämättä kohti lapsuutensa loppua. No, onneksi Pygmin kohdalla lapsuuden loppumiseen menee vielä tovi jos toinenkin, itseasiassa se paras vaihe, eli leikki-ikä, on vasta alkamassa. Mutta silti.... vaikka se onkin tosi mahtavaa, niin on se samalla myös tietyllä tapaa haikeaa. Ja järkyttävää. Järkyttävää kuinka nopeasti aika kuluu. Kuinka Pygmi, mun vauva joka syntyi vasta hetki sitten, polkee ja ohjaa polkuautoa ihan itse :o Ei ole 1v 10kk ikäinen enää vauva ei. Sen ikäinen on täysi taapero jolla on jo toinen jalka tukevasti leikki-ikäisen oven välissä.

Aksailun, lapsuuden loppumisen ja polkuautoilun lomassa minä "tuhosin" läjän vapaapäiviä ennen sateiden alkamista. Ja nyt ne sitten alkoivat :o Samaan syssyyn alkanee myös muitakin asioita. Tai ei alkane vaan alkaa. MM. Hipardin treeni tsydeemit tulevat saamaan yllättävän käänteen tässä lähiaikoina - jännä nähdä meneekö syteen vai saveen vai mihin systeemit sen myötä ;)

kuva Laura Järvinen

Agility ihanuutta - voittajan on todellakin helppo hymyillä ;)

Alkuviikko oli täynnä aksaa, aksaa ja aksaa sekä aksaa. Maanantaina treenit ja loput kisoja radalla tai sen reunalla. Aurinkoinen tiistai-ilta vierähti aurinkoisessa seurassa, eli orjailulla TAKUTien 1-luokkien iltakisoissa. Hauska ilta, jonka teki vielä hauskemmaksi se, että monta seuratoveriamme teki huippu hienoja ratoja ja illan aikana saatiin TAKUTeille peräti 4 nollaa - olisi tullut luultavasti enemmänkin, mutta kun nollien myötä väki siirtyi kisaamaan 2-luokkaan :) Erityisen iloinen olin  - ja olen edelleen, Hannan ja Vapun menestyksestä, monestakin syystä :)

Keskiviikkona vietinkin aikaa kehänauhojen sisäpuolella vähemmän ja ulkopuolella enemmän - eli kisasin Hipardin kanssa. Illan mahtavan fiiliksen ja huippuseuran kruunasi KeNa Kirsi -  ja "koirakuiskaaja" Katille kyllä ihan erityiskiitokset (hyvin kuiskasit kyllä ohjaajallekin). Agirata tuntui jotenkin kovin hankalalta, mutta... no, Hiphän osaa ja vedettiin ihan kelvollinen rata tuloksella 15 (puomin nousu, rima ja kielto) - ja "yllättäen" nopsin oli aika. Hyppäri hyllytettiin mutta siltä jäi vielä parempi fiilis: tein aikas makeen niiston, vekityksen ja aivan sairaan upeita valsseja :) Olin niin iloinen! Aivan mahtavuutta oli se, että koutsimme - ja henkinen oppaani, Minna, joka toimi kuuluttajana oikeasti kuulutti meidän tullessa maaliin että aivan sairaan hienoja valsseja :) Ja ne oli. Aivan takuu varmasti, sillä jos Minna niin sanoo että oli makeet, niin ne sitä olivat (se puritanismi, se puritanismi ;)) Ja kyllähän sen itsekin tunsi että ne olivat hyviä.  Ihanaa oli myös se, että (kummankin) radan jälkeen Lotta & Laura (+ treenikamut) tuli onnittelemaan niistä hienoista kohdista. Meinas tulla ihan tippa linssiin vanhalla. Oli niin ihana nähdä kuinka toiset ovat ihan aidosti iloisia ja ylpeitä meidän suorituksemme vuoksi.

Samaa liikuttumista oli ilmassa torstaina Forssassa. Hypäri hyllytettiin kun taisin ennakoida pakkovalssia liikaa -> Hip veti edellisen aidan alta enkä alkanut korjailemaan sitä. Koiralla kuitenkin loistava asenne ja fiilis - kuten myös ohjaajalla. Ja... mikä parasta: mä tein sen! Sen mitä epäilin mutta lopulta uskoin että Hip osaa. Ja osasihan se - koota itsensä pujottelun sisäänmenoon ja pysyä pujottelussa jotta minä ehdin tekemään pakkovalssia edemmäksi (ja sit kuitenkin päätin ennakoida ;o) )

Agiradalla otettiinkin sit revanssia ja voitettiin melko suvereenisti koko hoito. Rata oli aivan mahtava. Siinnä oli muutama todella inha paikka (ainakin meille ja ehkä yleisestikin) ja mitäpä me tehtiin? No tietenkin aivan täydellisiä valsseja, pyörityksiä ja layerointikin! Kaikki nousukontaktit otettiin ja ohjasin ne huolella. Kokoajan oli tunne ettei ole mihinkään mikään kiire ja että tiedän tasan tarkkaan missä kohtaa radalla olen, mitä olen tekemässä ja missä seuraavaksi pitäisi olla ja tekemässä mitä.  Yksi tyhmä nykäisy putkeen viennissä ihan radan lopussa rumensi kaunista rataa, mutta no... se oli se poikkeus joka vahvisti säännön :) Hassuinta oli se, että musta tuntui etten juossut yhtä ainuttakaan askelta koko radan aikana - ja silti olin maalissa hengästynyt :o Ehdin jo epäillä jotta näinkö rapakunnossa sitä nykyään ollaan, mutta onneksi eräs kisatyöntekijöistä kävi sanomassa jotta hertsileijaa kuinka mä sain pinkoa radalla :o Että ei käynty yhtään kateeksi, niin lujaa siellä mentiin :o Eli... kai mä sit juoksin(kin) :)

Oli todella kiva olo radan jälkeen enkä todellakaan tiennyt tuloksista mitään. Sitten kun ensimmäinen tuli ja onnitteli: "te voititte!"... en mä oikeastaan uskonut sitä. Tiesin että suoritus oli hyvä, mutta siitä otettiinko esim. nousut, pysyikö rimat... ei mitään havaintoa (saati siitä että mitä tuloksia muut olivat radalla tehneet). Olin vähän että joo... ainakin itsemme voitettiin ja olin aikeissa lähteä viemään Pygmiä vaipan vaihtoon. No veinkin, mutta ensin poikkesin Hipardin kanssa palkintojen jaossa :) Ykköspallilla :)

Oli kyllä niin ihanaa ja liikuttavaa huomata kuinka ihania tuttavia mulla onkaan eri agilityseuroissa: tultiin niin vilpittömästi ja lämpimästi onnittelemaan ja kaikkee... Ja ne Sepon (tuomarina siis Seppo Savikko) sanat palkintojen jaossa... kyllä meinas kyynel vierähtää, sillä tiesin että totta on joka sana.

Mahtava alkuviikko. Eikä pelkästään siksi että on todellakin voinut olla super tyytyväinen kisasuorituksiinsa, vaan ennen kaikkea siitä syystä että on saanut huomata kuinka ihania ystäviä mulla onkaan. Ts. ehkä mä olen jotain elämässäni tehnyt oikein. :)

Mutta nyt untenmaille jotta jaksaa huomenna agikiidellä innolla kera Näpin että Hipin Heinin kurssilla :) Kokolailla teemalla:

"Keskity asioohin joista soot kiitollinen ja tuu paremmaksi ihimiseksi, tai ryve pettymyksis ja tuu katkeraksi vanahaksi korpuksi. Saat ihan itte valita."

Ja minä olen valintani tehnyt - ja toivottavasti tullut hieman paremmaksi ihmiseksi vaikka tokihan koko elämä on kasvamista (muutoinkin kuin vain konkretiantasolla ;P)