Ehjästä risaksi ja takaisin – tapaus virheellinen MCD lausunto

 IG:n puolella Nebun väärin lausutuista kyynärkuvista olenkin jo julkaissut jokusen sanasen, mutta siltä varalta, että joskus joku toinen päätyy samaan tilanteeseen (toivottavasti ei!) kirjoitan tapauksesta tänne blogiinkin, jossa kokemuksemme on ehkäpä helpomi googlella löytää.

Itse nimittäin googletin raivoisasti, eikä oikeastaan mitään löytynyt koko sisemmän varsilisäkkeen sairaudesta, ainoastaan irtopaloista. Vielä vähemmän kokemuksia oli siitä, mitä TT-kuvat on tuoneet tullessaan. Muutamaan MCD lausunnon saaneeseen ja sen jälkeen useamman vuoden täysin oireettomana eläneeseen törmäsin, mutta todella, todella vähän oli mitään tietoa saatavilla.

Toinen syy sille, miksi koen tärkeänä tuoda Nebun tarinan julki, on se, että minut yritettiin vaientaa kun esitin kritiikkiä Kennelliiton lausuntajärjestelmää kohtaan. Ei kuulemma saisi ”huudella” ja yritettiin naureskelulla ja mitätöinnillä saada vaikenemaan. Ja siihen en suostu! Mitään isoja muutoksia ei ole koskaan tapahtunut siten, että pidetään suut supussa ja vaan odotetaan muutosta! Ehei, aina on vaadittu enemmän tai vähemmän huutelua, joskus jopa barrikaadeille nousemista.

Luustokuvien arvostelu(epä)varmuuden kohdalla ”huutelu” on mielestäni todella tärkeää, sillä rivijäsenelle ja tavalliselle kuluttajalle ei missään tuoda etukäteen esiin infoa siitä,

kuinka epäluotettava menetelmä kyynärnivelen rtg. tutkimus on. Päinvastoin, koiran
luustokuvauksista annetaan kuva niiden luotettavuudesta, ja etenkin harrastus- ja jalostuskoirien
kohdalla luustotutkimusta pidetään lähestulkoon kansalaisvelvollisuutena. Kyynärkuvauspakko on
monella rodulla jopa Pevisassa tai vähintään sitä suositellaan JTO:ssa, jolloin nämä virheelliset tulokset vaikuttavat rodun jalostukseen.

Jo vuonna 2013 tehdyssä väitöksessä tuotiin julki kuinka belgianpaimenkoirilla kyynärän nivelrikkoa arvioitaessa 47% terveistä nivelistä arvioitiin sairaiksi ja 40% sairaista nivelistä terveiksi. Tiedän itsekin koiran, jonka 0/0 kyynärissä oli molemmin puolin irtopala.

Silti SKL tarjoaa kyynärdysplasia lausuntoja maksusta, tietäen, ettei tarjolla oleva menetelmä ole lähellekään riittävän tarkka; kyynärät lausutaan vain yhdestä kuvasta,eikä järjestelmää ole kehitetty esim. siten, että pyydettäsiin kuva kyynärästä myös neutraalissa asennossa.

Virheellisen tuloksen oikaisu ja todistustaakka sälytetään rivijäsenen ja tavallisen kuluttajanharteille. Asia on erittäin ongelmallinen, sillä koiranomistajat eivät ole mitenkään tasavertaisessaasemassa virheen oikaisun suhteen. TT-laitteita ei ole joka paikassa saatavissa, ja tällainen, täysinylimääräinen seulonta vaatii omistajalta rutkasti maksukykyä. SKL:n sivuilla on toki listattuklinikoita jotka tätä tekevät, mutta esim. Evidensiat Veter ja Vethaus eivät kuitenkaan myyseulontatutkimusta, ainoastaan ontumatutkimuspaketin, jonka hinta-arvoi oli noin 1400€. Vakuutusei tällaista toimenpidettä korvaa kun kyse on oireettomasta eläimestä, ja vaikka korvaisikin, olisiomavastuun osuus silti suuri. Ainoa järjellisen hintainen paikka, joka seulontatutkimusta tarjoaa, onYliopistollinen eläisairaala Helsingissä. Se ei todellakaan ole jokaisen koiran omistajan saavutettavissa kohtuullisin vaivoin ja korvauksin.

Ymmärrän toki, ettei rtg. välttämättä paljasta kaikkia vikoja, mutta terveen nivelen lausuminen
peräti asteikolle 2, kohtalaiset muutokset, ei voi mitenkään olla oikea tapa. Kyynärnivelen kohdalla
asteikossa 2 puhutaan konkretian tasolla jo muutoksista, jotka aiheuttavat koiralle jo oireita, kyse ei
siis todellakaan ole mistään mitättömästä pikku lipsahduksesta

Tästä syystä siis vielä kerran: Nebun matka ehjästä risaksi ja takaisin.

Helmikuussa 2022 käytin Nebun virallisissa luustokuvissa erään kokeneen ja hyvin tarkaksi tunnetun eläinlääkärin luona. Olat tosin oli välikuvattu terveiksi jo aiemmin, nyt tulisi virallinen lausunto niistäkin. Kuvat käytiin eläinlääkärin kanssa huolellisesti läpi, ja ainoa moitteen sana koski matalahkoja lonkkamaljoja (joita suvun perusteella osasinkin odottaa), muutoin lonkatkin olivat tiiviit, symmetriset ja siistit. Jäätiin siis odottamaan, korottaako Kennelliitto arviotaan B:ksi vai pysyykö C:nä, joksi kuvannut lääkäri tulkitsi.

Muutaman päivän kuluttua tuloksia alkoi kilahdella sähköpostiin. Selkä ja olat puhtaat, lonkat B/C, kyynärät puh... siis mit vit? 0/2? Sisemmän varislisäkkeen sairauteen (medial coronoid disease) viittaavat muutokset, lisätietoa nivelen tilasta saa tarvittaessa tietokonetomografiatutkimuksella.

Siis viittaavat muutokset? Mitä tämä oikein tarkoittaa? Ainoastaan murtumista ja irtopaloista löysin googlella tietoa, ”viittaavista” muutoksista en sanaakaan.

Kysyin asiaa lausujalta. Hän vastasi nopeasti ja ystävällisesti, selitti kuvassa näkyvän röntgenharvan kohdan, ja tästä syystä ED2, vaikkei muuta, esim. nivelrikkoa näkynyt. Ehdotti muutoksen varmistamiseksi TT-kuvausta, tai uusia rtg kuvia, joissa jalka olisi ns. neutraalissa asennossa, jolloin varsilisäkkeen etureuna voisi näkyä selvemmin, ja tulos muuttua.

Olin varsin hämmentynyt. Tarkoittiko hän että TT-tutkimus tai uusi (lisä)kuva, saattaisikin paljastaa koirani olevan täysin terve? Kyllä. Näin saattaisi olla. Voi toki paljastua myös kolmoseksi, mutta todellakin kyseessä saattaisi olla vain kuvaustekninen seikka. Röntgenkuvaan voi vaikuttaa asioita, jotka ”matkivat” muutoksia. Hän ei kuitenkaan olisi lausunut ED2:sta, jollei olisi ollut löydöksestä varma.

Kokenut radiologi oli löydöksestään siis kuitenkin varma. Ajattelin antaa asian näinollen olla. Ehkä uusi rtg joskus, kenties jalka suorana, mutta aikaisintaan puolen vuoden kuluttua.

Suru ja syyllisyys repi sisintä. Miten voi olla mahdollista, ettei Nebulla näy mitään oireita? Sillä on kuitenkin koiran invalidisoiva, vakava luustosairaus, ja sen on ”jo” kaksi vuotias. Onko se kenties ollut koko ikänsä kipeä ja kärsinyt, enkä ole vain huomannut sitä? Koirat ovat niin taitavia peittämään kipunsa, etenkin bordercolliet. Kuinka kipeä se tulee olemaan? Pystyykö Nebu harrastamaan yhtään mitään, tai pystyykö se edes elämään kivutonta kotikoiran elämää? Olisiko armeliainta lopettaa Nebun elämä jo nyt, kun se ei vielä näkyvästi oireile? Nauttisiko se elämästään mahdollisesti pelkkien lyhyiden hihnalenkkien rajoissa? Olisiko minusta pitämään invalidi koiraa? Meillä kotona on kuitenkin pelkästään ulos useita jyrkkiä portaita.

Ja syyllisyys. Minäkö tämän olin aiheuttanutr leväperäisellä koiranpidollani? Miksi en tajunnut välikuvata olkien lisäksi myös kyynäriä, jolloin sairaus olisi ehkä huomattu aiemmin ja kyynärä olisi ehkä voitu operoida? Johtuiko tämä siitä kun kerran eksyimme metsään Nebun ollessa 4kk ja tuli käveltyä liian pitkä lenkki? Annoinko Nebun mennä koiratarhaan liian nuorena? Siellä kun se juoksi ja hyppi koppien katoille ja niiltä alas... Siinäkö se kyynärä nyt meni? Vai siinnä kopitteluleikissä? Olin kyllä sitä perheen miehiltä kieltänyt, mutta kyllähän Nebu kopitteli paljon ihan itsekseenkin. Toi pallon pöydälle, tökkäsi sen alas ja koppasi. Tämmöinen harmiton leikkikö nyt tuhosi koko sen elämän? Kopittelujen vuoksiko Nebu kuolee?

Ja entä harrastaminen? Agility nyt ainakin on poissuljettu, ehkä hooperskin. Voiko rallya tehdä? Kestäisikö se sitä? Tokoa ei ainakaan. Tuntui myös todella turhalta ja jopa kylmältä ajatella harrastamista, kun vaakalaudalla oli rakkaan koiran elämä, mutta toisaalta, yli 20 vuotta harrastaneena, koirien kanssa puuhaaminen on tosi iso osa identiteettiä ja arkea, niin kai sitä automaattisesti mietti sitäkin. Niin oman itsensä kuin etenkin koiran mielen hyvinvoinnin kantilta. Millaista olisi Nebun jäädä kotiin, kun Kiva ja Näp lähtee treeneihin? Ja entä oma harrastusjatko? Pitääkö tässä miettiä uutta pentua kasvamaan? Yhtään ei huvittaisi, kun Nebu kuitenkin on vasta 2 vuotias ja erittäin aktiivinen tyyppi. Ehkä sitten tulee harrastamattomia vuosia jossain välissä... Toisaalta Kiva on hieno koira ja kaikki sen jälkeläiset ovat olleet ihan päteviä ja kokonaisuudessaan kuitenkin terveitä. Pitäsikö Kivaa käyttää uudelleen? Heti tänä vuonnako, kun ei ole vielä olkakuvaus pevisassa? Kivalta on otettu nuorena olkakuvat, mutta niissä ei ole tunnistemerkintää, ensi vuonna se pitäisi kuvata uudelleen. Myös uroksia olisi ensi vuonna nihkeämmin tarjolla tuon olkakuvauspakon kanssa.

Toisaalta Kivan käytön ”esteenä” oli sen, ja koko pentueen selkeä ”saastuminen”. Sen huomasi välittömästi kun Nebun tulos ilmestyi koiranettiin. Kiva ja koko pentue selvästi saastui ja päätyi ”ei jatkoon” listalle. Tässä jos missä näkyy se, kuinka sokeasti luustokuviin luotetaan. Yhden kirjaimen tai numeron perusteella joutaa monta koiraa romukoppaan.

Totuuden nimissä silti kyllä pohdin Kivan käyttöä. Lähestulkoon valkkasin sille uroksenkin ja silmäpeilausaika oli varattu. Pohdin myös Nebun sisarten lainaamisen mahdollisuutta. Se kyllä olisi hankalaa, sillä kuka asui liian kaukana, kuka taas oli arvokisasuuntautunut, yms. ja olisi myös todella pelottavaa lainata jonkun toisen ihmisen rakasta lemmikkiä ja harrastuskumppania, sillä vaikka komplikaatioita tapahtuu harvoin, niitä kuitenkin tapahtuu. Synnytyksessä on aina se riski että myös emä kuolee. Olisiko minusta suostuttelemaan ketään moiseen koitokseen, jos ei välittömästi tärppää? No ei olisi.

Samaan aikaa olin varovasti jatkanut harrastamista Nebun kanssa. Yritettiin elää päivä kerrallaan. Eihän se nyt yhden röntgenkuvan takia sairas ole, vasta oireet tekisivät siitä sairaan. Rimat kuitenkin ihan matalalla, ei kontaketja lainkaan, eikä oikeastaan pujotteluakaan. Hoopersin alkeiskurssille ilmoittauduttiin. Ehkä sitä nyt kuitenkin uskaltaisi edes kokeilla. Kokoajan kuitenkin takaraivossa jyskytti tieto siitä, että koirani oli invalidi. Vakavasti sairas. Teinkö väärin vai oikein harrastaessani sen kanssa? Kumman se koira valitsisi? Onneksi joka kerta Nebu oikein hinasi halliin, eikä se osoittanut mitään ontumista eikä epäpuhtautta liikkeistä, vaikka runsasluminen talvikin laittoi etupäätä koville.

Sitten koitti se pahamaineinen treenikerta. Radalla oli A, ja sitä ei Nebun pitänyt suorittaa. Mutta se suoritti silti. Uudestaan ja uudestaan. Aina kuin vain oli mahdollista, se livahti A:lle ja teki pysätyskontaktit. Ja joka kerta meinasin oksentaa, kun ajattelin, kuinka se kyynärä särkyy vain lisää ja lisää. Ei, ei näin. Meidän on kyllä varmasti pakko lopettaa jopa agilityn höntsäily.

Kotona itkin tuskaani epävarmasta tilanteesta miehelleni, joka lopulta viisaasti sanoi: ”rahaahan se vain sitten kuitenkin on”. Ja niinhän se olisi. Mutta entä jos jollekin koirista tulisi samaan aikaan joku muu, oikeasti henkeä uhkaava tilanne, ja olen laittanut satoja euroja johonkin hölynpölyyn? Tai entä jos syttyisi sota? Toisaalta, Nebu oli täysin oireeton ja siihen päälle sekin, että eri kasvattajaryhmissä oli alkutalven aikana ollut kertomuksia erittäin erikoisista luustolausunto tapauksista.

A este - este, joka pelasti Nebun elämän.

Lopulta kuitenkin rohkaistuin varaamaan ajan Viikkiin Yliopistolliseen Eläinsairaalaan.

Ja onneksi niin, sillä tuloksena oli 0/0. Ei perussairauteen tai nivelrikkoon viittaavaa.

Olo oli yhtäaikaa äärimmäisen onnellinen ja helpottunut, mutta myös erittäin vihainen ja katkera. Kaksi kuukautta surua, murhetta ja tuskaa aivan turhaan! Kuinka lähellä olikaan ollut Nebun etunasia! Virheellisen lausunnon vuoksi! Olin raivoissani, myönnän! Ja omasta mielestäni (sekä onneksi aika monen muunkin) täysin oikeutetusti! Ei tällaista virhettä saa tapahtua!

Mitä ”huuteluun” tulee, niin tottakai lähestyin asian tiimoilta myös Kennelliittoa. ”Yllättäen” eivät ota mitään vastuuta, koska olen ollut kuvaushetkellä Kennelliiton jäsen ja allekirjoittanut kasvattajasitoumuksen. En kyllä sitten tiedä miten em. asiat oikeuttavat sen, että luustokuvien arviointi voidaan pitää epätarkkana, mutta kun kyseessä on Kennelliiton kaltainen monopoli on kaikki tietenkin mahdollista. Sitä lafkaa vastaan ei yksittäisellä jäsenellä tai kasvattajalla ole mitään mahdollisuuksia. Tai no, voisi kai alkaa kasvattamaan reksisteröimättömiä koiria, senkin voisi tehdä hyvin, ostajalle reilusti sekä eettiisesti. Kennelliitto, kennelnimi tai allekirjoitettu kasvattajasitoumus kun eivät ole mikään tae eettisestä toiminnasta, vaan maassamme on useampiakin kennelnimellisiä pentutehtaita.

Tässä siis meidän tarina. Jos joku arvostelijani lukee tämän, hän toivottavasti nyt ymmärtää miksi ”huutelen”. Jos ei, pitäköön tunkkinsa. Minua ei kiinnosta radom henkilöiden mielipiteet. Loppunäytös asiasta on vielä käymättä Kenneliiton suhteen, mutta en pidätä hengitystäni, ja voi olla että tämä ulostuloni saa Kenneliiton lakimiehen suuttumaan entisestään. Toisaalta, pikkulinnut ovat laulaneet että nyt kevään aikana on useampia kyynärkuvia hylätty. Tämä on tietysti todella ikävää silloin jos kyynärkuvaus kuuluu Pevisaan, mutta niiden rotujen ja koirien kohdalla jotka eivät Pevisa merkintöjä tarvitse, on ehkä kuitenkin etu ettei epävarmoissa tilanteissa aleta arpomaan onko se nyt 0 vai 2, vaan rehellisesti jätetään arvoimatta. Toivottavasti Kennellittokin jossainvaiheessa ottaa opikseen, ja kyynärlausunnoista joko luovutaan kokonaan, tai niihin aletaan ottamaan 2 kuvaa. Jälkimmäinen kun ei olisi mikään taloudellinen ponnistus: yksi lisäkuva ei paljoa maksa, ja sehän voitaisiin kompensoida lausuntomaksuja laskemalla.