"Anyone can see the road that they walk on is paved with gold.
It's always summer, they'll never get cold
They'll never get hungry, they'll never get old and gray."
Hip, Hipardi, Gepardi, Hippa-Liisa Ampiainen,
Skogsvallarens Hip
2.7.2005-30.6.2020
Torstaina Hip olisi täyttänyt 15 vuotta. Sinne asti ei nyt päästy.
Päässä pyörii kysymys: teinkö oikean päätöksen? Olisiko vahvat
kipulääkkeet antaneet meille lisää aikaa? Olisiko Hip valinnut sen
lisäajan?
Luultavasti olisi, sillä Hip haluisi aina olla minulle
hyvä. Viimeiseen asti Hip seurasi minua. Siirttyi aina jalkoihini
odottamaan vaikka sattui. Se yritti urheasti nousta itse portaat - koska
olihan se työkoira, ja se tiesi että sen odotetaan tekevän työnsä.
Nyt oli minun vuoroni olla Hipille hyvä. Sanoa, ettei tarvitse enää jaksaa. Me pärjäämme kyllä.
Hip oli hieno koira. Niin hieno koira. Äärettömän viisas ja vahva.
Ohjaajasta, ja siitä, että elämä meni kuten meni, johtuen Hipin nimen
eteen ei kertynyt titteliriviä. Usein minua harmitti, kun hyvä koira
meni ihan hukkaan, eikä Hip saanut ansaitsemiaan tuloksia ja titteleitä.
Toiaalta, koirahan ei titteleitä kaipaa, ja Hip teki hyvin selväski
sen, että sen ohjaajana agilityssä olen minä eikä kukaan muu. Vain
minuun se luotti 110% ja vain minulle se antoi kaikkensa. On häpeä
tunnustaa, että sen sijaan minä en antanut aina kaikkeani Hipille, mutta
luulen, ettei Hip siitä pahastunut.
Kilpailujen sijaan Hip teki
päivätyönsä huomattavasti tärkeämmällä saralla perheessämme. Hip sai
kymmenen upeaa jälkeläistä ja niistä yhdeksän sai elää aikuisuuteen
saakka. Kohta ovat kaikki jo veteraani-ikäisiä hekin. Hip oli loistava
emo pennuilleen, samoin tyttärensä Näpin pentuja Hip hoiti tiiviisti -
jopa imetti. Kohtutulehdus toukokuussa 2019 oli viedä hengen, mutta sai
vain kohdun. Siitä syytä pikku pöllösille ei maitoa enää herunut, mutta
edelleen Hip toimi pentujen leikittäjänä ja mentorina; pitkälti Hipin
ansiosta pöllöset saivat opin siitä, kuinka ollaan koiriksi. Etenkin
kotiin jäänyttä Nebua Hip leikitti välillä niin hurjasti, että pentu
piti laittaa lepäämään - ja samalla Hip opetti kuinka käyttäydytään
korrektisti.
Hip rakasti keppejä ja mahdollisimman mutaisissa
ojissa rypemistä. Hipin vuoden kohokohta oli T-leiri ja kyttäys jono
Mervin ja Tertun kanssa. Sai jonossa olla muitakin, ja mm. Sina ja Io
oli huippukivoja, mutta Merkka... Merkka oli tärkein. T-leiriin liittyy
myös isoin Hipiin liittyvä kommellus: Hip erittäin omatoimisena kun
päätti piipahtaa hakemassa ruokaa leirin keittiöstä. Tai yritti hakea,
sillä Hipin aikomukset torpattiin ikävästi. Nyt, kun syyllinen on jo
poissa, ja rikoskin ehkä vanhentunut, voin varmana tunnustaa seninkin,
että jos joku ihmetteli, mihin hävisi treeninameja, perunalastuja tai
muita herkkuja, niin...
Kiitos Pete ja Nina että luotitte Hipin minulle. Kiitos tuestanne kun opiskelin bordercollie elämää.
Ja kiitos Hip että olit juuri minun koira.
Hei, hei ja hyvää matkaa. Leap onkin jo odotellut äitiään, ja pystykorvajengi tarvitsee oman bortsuvahvistuksensa.
