Mitä on 5 viikkoisen Iipardin elämä?

vapauden kaipuuta

esteiden ylittämistä

söpöstelyä

haasteisiin syösymistä

omien polkujen tallaamista

taistelua

juoksemista

poseerausta

tarkkailua

isoihin tutustumista

ja äitiä

Nämähän ovat bordenscollieita :o

Neliviikkoiset Iipardit ovat jo melkoisia pakkauksia ja vilinää sekä vilskettä riittää tuvan täydeltä (Minkähänlaista meno olisi jos noita olisi kymmenen? En uskalla edes kuvitella.); iltahepuleiden aikaan vedetään niin hillitöntä munaravia ympäri taloa (ah, rintamamiestalo = pentujen ja lapsien suuri rakkaus ;)) kuin olisivat 6-7 viikkoisia jo :o Oikein hyvin kasvaneita ja erittäin tomeria harrastuskoiran alkuja ovat he - ja lahjakkaita liikkumaan! Joka paikkaan kiivetään, ryömitään, juostaan, riehutaan ja osaavat mokomat jo hypätäkin :) Äänet eivät näitä neitejä hetkauta; laukauksetkaan eivät saa niitä edes päätään nostamaan ruokakiposta. Ja juu, eivät ole kuuroja, sekin on nimittäin jo testattu :) Hyvin on siis toiminut sekä geeniperimä että sosiaalistaminen jossa "suuri järjestyksen ystävä" - tuttavien kesken Pygmi vaan, on toiminut suurena apuna, samoin kuin ihanat ystäväni jotka ovat käyneet pentuja palluttelemassa.

Pentujen kuvaaminen alkaa olla...hmmm...haastavaa

Penskat ovatkin erittäin sosiaalisia, avoimia ja uteliaita sekä kontaktihakuisia. Leikkivät jo todella hienosti taisteluleikkejä ja pallon perään lähdetään myös jo innokkaasti. Ulkona mennään kuin viitamaan pirut ja tarpeet tehdään hienosti ulos - niin ja ulkona voi myös syödä vallan mainiosti ja makupalat katoavat pieniin kitoihin alta aika yksikön. Itsevarmuutta ei näiltä neideiltä puutu ja niinpä ne leviävät ulkonakin hanakasti eri suuntiin jos jotain kiinnostavaa saavat näköpiiriinsä, mutta aivan uskomattoman hyvin seuraavat myös minua hyvin pitkiäkin matkoja ja aivan kengän kannoissa kiinni <3 Liikkikset <3

pentuaitaus ei enää riitä reviiriksi

Uusiin paikkoihin on totuteltu kyläilyjen muodossa ja hienosti ovat menneet kyläilyreissutkin; eivät ujostele edes vieraassa paikassa vaan pistävät hulinaksi saman tein ja pyrkivät tuiki tuntemattomien ihmisten syliin. Kyläilyreissujen lomassa on harjoiteltu autolla matkustamista - ja ihan ilman äitiä vieläpä! Hienosti rauhoittuivat häkkiinsä eikä pahoinvointiakaan ilmennyt. Hermot siis lienevät todellakin hyvässä kunnossa näillä typyköillä.

Ja Hip jaksaa edelleen hoitaa lapsiaan tunnollisesti; siivoaa pentuaitauksen, imettää mielellään ja leikittää pentuja kovasti. Ihastuttava, rauhallinen emo on Hip pieni. Voi että olen ylpeä siitä - ja sen pienistä tyttäristä <3 Ovat ne hienoja.

Kaksi yhtä vastaan - Hip altavastaajana

Niin ja mikä parasta - on todellakin selvillä etteivät nämä olekaan mitä tahansa pentuja vaan nimenomaan bordercollien pentuja :) Osaavat jo paimentaa <3 Mokomat ihanuudet <3

Menoa ja meininkiä

Kotona ja puutarhassa :) Tai siis Takkulassa :)

Valmennusryhmän treenit ovat pyörähtäneet käyntiin ja varsin antoisat ovat olleet harjoitukset. Niinun treenit olivat huikeat ja Jarin ja Minnan koutsaukset täyttä rautaa myös - harmittaa vaan kun en ehtinyt/jaksanut osallistua Jarin ja Minnan kontakti- ja hyppytehotreeniin edes kuunteluoppilaana, mutta seuraavalla kerralla sitten - ja kohtahan on jo Vapun hyppysemmu ja ovella kolkuttelee taas jo seuraava Niinun & Minnan ja Jarin treeni :)

Nanan kanssa saatiin loistavaa palautetta (ja miksipä ei oltaisi saatu? Mehän _ollaan_ loistavia :)):

Ohjaajalla miettimistä vielä tekniikoiden suorittamisessa, mutta kuivaharjoitteluna onnistuu oikein hyvin, samoin koiran kanssa, kunhan ajatus on mukana. Osa tekniikoista on jo hyvinkin tuttuja. Koira (Nana) oli hyvin mukana ja kääntyy hyvin, välillä pientä omistajan hakemista oli mutta ei pahasti. Hyvin Sanna nosti koiran virettä välillä ja sai suoritukset iloisiksi. Kontaktit ei oikein sujuneet niin kuin pitäisi, joten niitä ei sitten sen enempää tehty. Koira tuntuu olevan hiukan putkihakuinen, joten putkiansa kohdissa ohjaus on oltava hyvin ennakoivaa ja tarkkaa. Niistot ja pakkovalssit toimi oikein hyvin, ohjaajalle tuotti eniten vaikeuksia twist ja saksalainen, takaakiertovalssi oli myös hyvä.

Juup, saksalainen ei oikein kulkenut ja twisti angstihan mulla on ollut jo pitkään (mutta nyt oli kuulemma pakko tehdä ;)). Takaakiertovalssi oli suuri yllättäjä - en ole niitä juurikaan treenannut joten oli todellinen yllätys kuinka hienosti se sujui :o Parhaalta tuntuu kuitenkin seuraava kohta palautteesta: Hyvin Sanna nosti koiran virettä välillä ja sai suoritukset iloisiksi.  Snif... liikutuin. Jotenkin niin ihanaa kun koutsi(t) ottavat tämänkin asian huomioon.

Lisää liikuttumista tuli koettua Julian mentaalivalmennuksessa jossa Tainan sanat saivat kyyneleet nousemaan silmänurkkaan. Taina <3 <3 <3

Menoa ja meininkiä riittää myös kotona - tai sanotaanko että varsinkin kotona ;) Pennelit on jo "ihan oikeita harrastuskoiran alkuja" eivätkä marsuja :) Mun muruseni <3 Huikeaa miten nopeasti nuo pienet kehittyvät: viikko sitten ulkona käynti oli tyyliä "Apuaaaaaa! Tänne jäätyy!!!" Ja pakkautuivat yhteen pienelle kerälle. Ja loppuviikosta pennut sinkoilivat jo sinne ja tänne - enimmäkseen sinne ;) Kävivät rännin alla ihmettelemässä mistä näitä tippoja oikein tulee ja tassuttelivat reteesti tarhan aidalle laikoja tervehtimään.

Syövät jo hyvällä halulla oikeaa ruokaa sekä makupaloja, leikkivät leluilla, kiipeävät syliin, juoksevat, hyppivät, piiloutuvat, tappelevat.... niin ja kakkaavat ulos <3  Ovat siis jo nyt sangen päteviä pieniä koiria ja itseasiassa osaavat jo kaiken tarpeellisen: käydä kakalla, syödä kiposta, leikkiä ja mennä putkeen :) Oliko sitä sit jotain muitakin taitoja jota tarvittaisiin?? Ei kai ;) Ovat aivan ihastuttavan sosiaalisia, tomeria ja kontaktinhakuisia. Luonne erojakin tosin on - toinen vaikuttaa olevan hyvinkin itsenäinen tapaus, toinen tyttö taas oikea murunen (terävähampainen murunen, mutta kuitenkin); ja syöksyy syliini ensimmäisenä aamulla ja poistuu sieltä viimeisenä illalla. <3 Molemmat pennut seuraavat minua jo tosi kivasti ikäisekseen niin sisällä kuin ulkonakin - jopa niin hyvin että valokuvaaminen alkaa olla melko haastavaa kun pentu on salamana kiinni objektiivissa.

On hurja ajatella että pennut ovat "jo" 4 viikkoisia :o "Jo" 4 viikkoisia siitä syystä että voi apua! Kohta mulla ei ole enää kuin yksi pentu kotona :( Tai no... kaksi, mutta siis yksi _koiran_ pentu.

Etukäteen asennoiduin tähän pentuprojektiin niin että pennut+laikat+1-vuotias joka tunnetaan intiaaninimellä "halutessaan _todella_ nopea" = katastrofi ja hermoromahdus. Vaan olisihan mun pitänyt tuntea sekä itseni että laumani - tässä huushollissa kun on vain kaksi sääntöä:

1. Äiti (=minä) määrää
2.  katso sääntö nro 1.

Ja silleehän se menee ja mun koko lauma; niin pystykorvat kuin pennutkin lajiin katsomatta ovat siksi murusia <3 Toki säpinää riittää - ja meteliä. (ja sotkua. Ja kadonneita tavaroita. Ja missattuja aikatauluja. Ja.... kaikkee muuta turhaa) mutta tosi hyvin on porukka toinen toisiinsa suhtautunut. Laikat kun näkivät pennut ne totesivat - ai pentuja. EVVK. Pygmi taas suhtautuu pentuihin samoin kuin aikuisiin: ne vain ovat. As simple as that. Eikä niihin tarvitse ottaa kantaa yhtään sen enempää. Ja pennut suhtautuvat pygmiin samalla mentaliteetilla. Pygmi on lahjoittanut pennulle unileluksi sekä uniriepunsa että Nalle Puhin - mutta tosin vain sikis aikaa kun Pygmi itse on hereillä ;) (no daa - siksi ne ovatkin vain lainatavaraa, eivät lahjoituksia) Sen sijaan vaipassa voi huoletta roikkua jos siltä tuntuu. Ja tuntuuhan siltä :)

Vaikka sattuu...

 

Mä annan sut pois.

Vaikka sattuu.

Mä päästän sut pois.

Kaikkeen tottuu

 

 Hymyillään vaan.

Ei oo muutakaan enää antaa.

Luovutaan toisistamme hiljaa.