Mennyttä ja Tulevaa

Vuosi on päivää vaille täynnä - ja varsin vaiherikas vuosi onkin ollut monella tapaa; asioita päättyi ja asioita alkoi. Ja hyvä niin :) Joulu 2009 oli meidän "laumassamme" hyvin erilainen Joulu; Roosa pääsi vihreämmille metsästysmaille kuun alussa, ensimmäinen Roosaton Joulu 13 vuoteen. Ikävä on vieläkin, mutta ei enää niin surullinen - ainakaan joka päivä. Iloa ensimmäiseen erilaiseen Jouluumme toi tuolloin Pygmi, 5kk. Pygmi, joka osasi juuri ja juuri istua ilman tukea ja ryömiä - takaperin. Ja joka rakasti hyppykiikkua!

Tänä vuonna elimme jälleen erilaista Joulua kahdestakin eri syystä joita ei voi järjestykseen laittaa sen suhteen kumpi näistä olikaan mullistavampi muutos. Tuorein muutos oli tietenkin NÄP, 9 viikkoa uusi ilopilleri ja pomppukone. Ja toinen Pygmi, 1v 5kk, ilopilleri ja pomppukone myöskin. Pygmi, joka osaa kiivetä, kontata, ryömiä, kävellä varpaillaan, seistä yhdellä jalalla ja juosta - ja kaikki nämä myös takaperin ja silmät kiinni. Ja hyppimistä rakastetaan edelleen - tosin nyt se tehdään ilman kiikkua :)

Roosa lempiharrastuksessaan

Tavoitteita vuodelle 2010 oli kolme:
1. elää
2. pitää hauskaa
3. kertoa joka päivä perheen "pojille" kuinka rakkaita he ovat

1 & 2, täyttyivät, kolmos tavoitteessa on vähän petrattavaa, sillä tunnustan että vain tämän perheen "alle metrin mittainen poika" sai joka päivä kuulla kuinka rakas ja tärkeä ihminen hän on. :) Se lähes 2 metrinen poika ei ihan aina sitä kuullut (ellei osaa lukea ajatuksia. Ja toivottavasti ei osaa, koska niitä vähemmän rakkaita ajatuksiakin oli joskus :/ Mut hei, en mä ole väittänytkään olevani mikään pyhimys :)).

Vuodelle 2011 ahnehdin enemmän tavoitteita:
1. elää
2. pitää hauskaa
3. kertoa joka päivä perheen "pojille" kuinka rakkaita he ovat
4. sivuuttaa ilkeät ja turhat ihmiset ja käyttää aikaani vain oikeasti hyvien tyyppien seurassa
5. pitää hillittömän hauskaa aksaradoilla Hipardin kanssa
6. luoda hyvä suhde pikku Näpsään ja nauttia joka treenistä sen kanssa 110%
7. kehua Hipardia ja Näpsää estottomammin kuin koskaan ennen :) Siis oikein leuhkia niillä koska ne nyt vaan on niin hyviä :)

Tosin, keinuminenkin on huippuhauskaa

Hipardin kanssa kulunut vuosi kului lähinnä taukoillessa mammalomien vuoksi joten treenaamaan ehdittiin melko vähän - kisaamaan vielä vähemmän. Olisikohan ollut vain 15 starttia koko vuonna... siinnä ei siis kovin montaa kisapäivää tärvääntynyt. Pikkuhiljaa on mammalomalta palattu treenailemaan ja kisoihinkin on tarkoitus suunnata kohtapuoliin hauskaa pitämään :)

Laikat... laikat vanhenivat vuodella lokakuussa ja Kali Kaamea sai mittariin 14 vuotta. Kostihan nyt onkin vielä aivan teini - vasta 10 vuotias. Juuri aikuistumisen partaalla ;) Hyvässä vedossa ovat molemmat, Kalilta kuulo heikentynyt (oikeasti, ei siis muuttunut vain entistäkin valikoivammaksi) mutta muuten ei ikä näy eikä tunnu - ja olen erittäin tyytyväinen siihen että jätin laikat aikoinaan riittävän ajoissa eläkkeelle, sen verran hyvin on noita terveitä vuosia tullut molemmille!

Jos ja KUN koiralla on tällainen ilme tehdessään, on jotain tehty taatusti oikein :)

Hipardin mamma-loman aikana sain treenata ihanaa Naneli-Kanelia, siitä suuri kiitos Saijalle! Olipa mukava taas viedä jotain muutakin kuin bortsua - ja yhtä mukava oli palata taas bortsunkin puikkoihin. Kyllä tuo Hip on vaan niin mun koira vaikka välillä sen vuoksi tuleekin vuodatettua hikeä, verta ja kyyneleitäkin ja pohdittua jotta mikä on kun ei taidot riitä... (siis ohjaajan, huom! Great Dog, Shame About the Handler! ;o)

Suuri ilonaihe oli myös TAKUTien valmennusryhmien perustaminen (kiitos koulutustoimikunta!) ja vielä iloisemmaksi ko. asia minut sai siksi koska minut ja Hip/Nana kelpuutettiin siihen mukaan :) Nyt on saatu nauttia laadukkaista treeneistä viikoittain Maijan, Lauran ja Lotan koutsauksessa sekä tehotreenejä Minnan, Jarin ja Niina-Liina Linnan tapaan - Päiviä tietenkään unohtamatta,  ja mahtavaa on ollut! Kiitos kaikille koutseillemme! Kuten myös tietenkin kesän koutseille TonTonille (jotka ovat Maisan kanssa aivan älykovia supermiinustehtailijoita :)) Hannalle ja HeTerolle! Ja hyvä TAKUT! Hyvä ME! Tosi kivat treeniryhmät on olleet tänä(kin) vuonna :)

Laikavartio

No, vuoteen mahtuu myös ikäviä asioita - valitettavasti. Raskain asia on ollut tietenkin Pygmin terveys. Tai siis sairaus ja ne loputtomat kokeet, tutkimukset ja TAYSin reissut. Ja se loputon huoli ja epävarmuus - päälle tietenkin niinkin arkinen tosiasia kuin aikataulutus; kun ei koskaan tiennyt etukäteen kuin maksimissaan sen kuluvan viikon ohjelman (ja sekin tietty varauksella). Onneksi ei tarvinnut töiden kanssa sumplia kun kotiäitinä olin/olen edelleen. Tällä hetkellä eletään sen asian suhteen suht stabiilissa tilassa ja lääkitys tuntuisi tehoavan eikä vakavia haittavaikutuksia ole ilmennyt. Ensi vuonna kontrollit taas jatkuu tämän alkutalven "loman" jäljiltä.

"Mukavan" lisän kevään/alkukesän raskauteen toi erinäiset "harrastuskiusaamis" kokemukset :( Harrastamisenhan pitäisi kai olla hauskaa, eikö? No, sanotaanko nyt näin että jos jotkut pitää taloyhtiöiden/asukasyhdistysten toimintaa riitaisana, niin se henkilö ei ole tainnut koskaan olla mukana missään koiraharrastusyhdistyksessä :( Siellä sitä kaunaisuutta ja kateellisuutta sekä oman egon korostamista vasta ilmeneekin, valitettavasti.

Mähän jouduin kiusaamisen kohteeksi jo muutama vuosi aiemmin kun Hip muutti meille. Silloin sain, kokeneimmilta, varoituksen, että kun BC:n ottaa saa varautua selkään puukottamiseen. Ja valitettavasti niin siinnä kävikin. Ei mennyt kuin muutama kuukausi niin alkoi häiriköinti ja paskanpuhuminen. Se onneksi päättyi aikanaan, kun pahin älämölön pitäjä vaihtoi porukkaa ja "komppaajat" eivät saaneet suutaan auki vaan näppärästi vierittivät kaiken tämän yhden niskoille (jee, mitä kavereita ne ovat keskenäänkin :o :o ). No oli turhan aikaista huokaista, sillä kevättalvella alkoi taas - nyt vaan eri henkilöiden toimesta. En tiedä mitä katkeruutta tai pahaa oloansa he minuun purkivat vai oliko syynä ihan silkka kateus ja ilkeys - tiedän vain sen että yks jos toinen puhu ns. muunneltua totuutta, ellei jopa maalannut mustaa valkoiseksi. Ja ehkä siinnä oli kyse joidenkin heikosta itsetunnostakin ja epävarmuudesta: pakko nostaa omaa egoaan keinolla millä hyvänsä.

En tiedä. Eräänä päivänä vaan sain puhelun jossa minua uhkailtiin ja esitettiin mitä mielikuvituksellisimpia väitteitä. No, tätä ennen olin saanut uhkailuja jo sähköisessä muodossa, joten ehkä se oli ihan odotettavissa että peräti soittaakin. Niin ja erään ystäväni luona käytiin kotona asti uhkailemassa ja toisesta tehtiin perätön rikosilmoitus :o Että jee, jee - leppoisa meininki.

Mua kiellettiin kouluttamasta vaikka yhdistyksessä oli kouluttaja pula ja pisteenä I:n päälle sain moitteita siitä että kehun Hipardia liikaa :o  Ei saa kehua omaa koiraansa kun jollekin voi tulla siitä paha mieli kun ei ole yhtä hyvä :o Olin vähän että WTF??? Itkeäkö vai nauraa? No se selvisi aikanaan:
"Kissatappelijat" eivät saaneet setvittyä omia väärinkäsityksiään keskenään (yksi puhui yhtä, toinen toista ja parilla oli omat  katkeruutensa pelissä) vaan mun olisi pitänyt niitä selvittää. Okei, selvitetään, mutta koska juuri silloin Pygmillä oli kontrolleja useamman kerran viikossa ja edessä odotti osastojakso & mahdollinen leikkaus, niin aikatauluja en voi varmaksi sanoa. Tähän tuli vastaukseksi että käytän lapseni sairautta tekosyynä kieltäytymiseen! Siinnä kohtaa meni kuppi nurin ja lakkas naurattamasta.

Sanoin itseni irti koko kerhosta ja itseasiassa muutamasta ihmisestäkin. Toki se oli haikeaa ensimmäiset päivät kun joidenkin kanssa oltiin oltu tekemisissä jo n. 14 vuotta ja olin ollut perustamassa ko. kerhoa sekä tehnyt seuran eteen todella paljon työtä aina raskauteeni ja TAKUTeihin siirtymiseeni asti. TAKUTeihin vaihdon vuoksi "jääväsin" itse itseni varsinaisista luottamustehtävissä ja kouluttamisen & muun talkoilun osalta raskaus ja Pygmin pikkuvauva-aika verotti osallistumista. Olin pitänyt ko. ihmisiä mukavina, reiluina ja fiksuina - kuvitellut olevani jopa kavereita muutaman kanssa, mutta... väärin luultu. Ilmeni että "kissatappelijoiden" lisäksi muutama vanha seuratoveri olikin kaveerannut vain hyötyäkseen minusta ja ahkeruudestani sekä tieto-taidostani. Selän takana mustamaalasivat ja puhuivat paskaa. Että näin. Ei ole paljoakaan virkaa (lue: ei mitään) kyseisenlaisilla ihmisillä mun elämässä. En halua olla missään tekemisissä tuolla tavoin käyttäytyvien ja täysin empatiakyvyttömien sekä itsekeskeisten henkilöiden kanssa. Joten, ei mitään ainaista nitinää vaan kerta rytinä. Jollekin tuli vähän yllätyksenä kun jäivät kiinni teoistaan, mä kun en todellakaan kerro kaikkia tietojani - kunnes sitten kun niitä oikeasti tarvitaan.

No, se oli sen pituinen se. Loppukesän sain olla suhtkoht rauhassa ilman uhkailuja - niin paitsi että meidän koiratarhaan oli ilmestynyt epämääräisiä syöttejä. Ja muutamia mun kavereita ahdisteltiin tuon seuran tiimoilta edelleen pitkin syksyä :(

Iipardit

Syksyyn mahtui niin iloa kuin suunnatonta suruakin. Iloin aiheita olivat mm. tuo valmennusryhmä ja Nanelin kanssa treenaaminen, mutta ennen kaikkea Hip'n tiineys!! Hipardin keväinen tyhjäksi jääminen oli musertava pettymys, joten kun ultra näytti 4-6 sikiötä lähes kiljuin riemusta :) Loppusyksystä maailmaan saataisiin kasa ihania "Iipardeja" :)

Tiineys sujui hyvin, synnytys oli nopsa ja helppo ja Hip aivan täydellinen emo. Suureksi pettymykseksi pentuja tosin syntyi vain kolme - ja kun uros pentu menehtyi 3 viikon ikäisenä... se pysäytti. Pikku pennun kuolemaa oli vaikea käsittää ja suru oli suunnaton. Suru ja ehkä voisi sanoa tyrmistys - tyrmistys ja turhautuminen kun tajuntaan iski se ettei kaikista pennuista todellakaan kasva "suuria mustia koiria" :( Selitystä sikiöiden katoamiselle ja uros pennun menehtymiselle ei voi tietää. Ainahan voi jossitella: ehkä Hip sittenkin oli telonut itsensä jossain? Ehkä jokin tulehdus, viirus, bakteeri? Tai ehkä... ehkä ne syötit joita tarhassa oli. Niitä itse veikkaisin sillä Hip oksensi tosi rajusti :( Että ehkäpä joku sai tällä tavoin kostonsa viimeisteltyä?

Kaikista pennuista ei kasva koskaan suuria mustia koiria

Tiedä häntä. Eikä jossittelu auta. Ja onneksi kaksi kaunista tyttöä elää ja voi hyvin edelleenkin - ja toinen täällä minun luonani <3 Näp. Toiveeni ja Haaveni.

Nätti, Näppärä Näp

Melkoinen vuosi takana ja vaikka sanotaankin että se mikä ei tapa, se vahvistaa, niin enpä vastaavaa välttämättä haluaisi heti perään kokea (eli pliis, pliis TAKUTin poppoo - älkää alkako skitsoileen :)) Tosin, järisyttäviä muutoksia saattaa olla edessä myös vuonna 2011 - tai ainakin jälleen erilainen Joulu!

Parempaa Vuotta 2011 kaikille tosi kivoille ihmisille ja joka eläimelle. Katkerille, kaunaisille, ilkeille, itsekeskeisille ja empatiakyvyttömille toivotan että:



Niin ja hankkikaa ihan oma elämä, kiitos :)

Ja lopuksi, jokaiselle koiraharrastajalle:

Kaikille ystäville, rakkaille sekä jokaiselle joka on kohdellut lähimmäistään hyvin.

Joulu tulla jolkottaa...

Joulu tulla jolkottaa ja maailman viisain, nätein ja näppärin Näp saavutti kunnioitettavan 2kk:n iän viime lauantaina :) Sehän on siis jo tosi iso tyttö, ei mikään vauva enää ;-)

No, vitsi vitsinä, mutta on kyllä ollut todella hämmästyttävää miten "valmis" voi olla noin pieni pentu - tyypillä ikää kuitenkin vasta 9 viikkoa, ja se osaa jo ihan kaiken tarvittavan :o (voi kauheeta, mitäs me nyt tehdään seuraavat 8-16kk ennen kisaiän täyttymistä kun Näp osaa jo kaiken? ;D) Ja mitkä hermot!! Ei hemmetti, käsittämätöntä... mulla ennenkin ollut tosi hyviä koiria hermoiltaan, mutta silti... Näp vaikuttaa aivan uskomattomalta tapaukselta. Toki osasin odottaakin että hyviä pentuja tulee "Iipardeista", onhan niillä loistavat geenit, ja kun pikkupentuajan sosiaalistamiseen uhrasin aikaa ja vaivaa huolella jotta elämän eväät olisivat parhaat mahdolliset pienillä, mutta silti... On se vaan hieno, voisi kai sanoa että "odotin paljon, sain vielä enemmän" :D Ja kyllä, tää on niiiiiiin oikein ja olen niiiiiiiiiiin ansainnut tämän <3

Matkustaminen on Näpänderille edelleen silkkaa pässin lihaa; auton lähtiessä liikkeelle se nukahtaa, kuten on tehnyt ensimmäisestä automatkastaan lähtien. Ja jää rauhassa & tyytyväisenä autoon odottamaan. Myös kotona yksinolo tuntuu sujuva; siis varmaksihan tuota on paha sanoa, koska enhän minä tiedä mitä Näp puuhaa yksin ollessaan, mutta ainakaan mitään ääniä ei kuulu eikä näy että olisi tehty tuhoja tai muutenkaan puuhailtu - oletettavasti siis nukkuu. Sisätiloissa on muutenkin varsin rauhallinen ja helppo pieni tytöntyllerö: kun ei tehdä mitään, niin Näp nukkuu. Hämmästyksekseni se nukkui lähes koko viikonlopun, mitä nyt ulkona piipahti ja syömässä, kun Samin kanssa raivasimme huushollia takaisin ihmisasumuksen näköiseen kuntoon (no, sanotaanko näin, että monessa taloudessa, ainakin sellaisissa joissa ei ole 1-vuotiasta, 8 viikkoista koiranpentua ja 3 aikuista koiraa, tätä meidän "raivausta" pidettäisiin luultavammin lähinnä esipesuna ;)), kun tuon lokakuun puolenvälin jälkeen aika kului Pygmin ja Iipardien parissa harjanvarren sijasta. (voi jestas millainen kaaos sitä voikaan syntyä noin 10 viikossa :o )

Ihmisiin, niin naisiin, miehiin kuin lapsiinkin Näp suhtautuu erittäin positiivisesti sekä avoimesti; Hipardin "karavaanari kaikkien kaveri" -geenit jatkuvat näemmä jälkeläisissä :) Ja tietenkin aivan älyttömän suuret kiitokset ystäville ja TAKUTien treeniporukoille pentujen sosiaalistamisavusta! Uudet paikat, pinnat, tilanteet, vieraat koirat  yms. eivät Näpsää rassaa ja Näp on jo alle 8 viikkoisena leikkinyt, "treenannut" ja tuonut lelua leikittäväksi niin parkkihallissa, supermarketin edustalla kuin ihan tavallisessa treenihallissakin (isojen koirien treenatessa - ja mökätessä ;), samaan aikaan). Syö hyvällä halulla myös treenikentällä ja nukkuu levollisesti sekä häkissään että sylissä kentän laitamilla - Näpsää ei hetkauta mitä muut touhuaa :)

Summasummaarum, tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä että Näp'n kanssa homma kulkee juuri oikeaan suuntaan mitä tulee tulevien tavoitteiden saavuttamiseen :) Eli jos tähän suuntaan homma etenee, niin Näp'istä kasvaa miellyttävä seuralainen niin kotiin kuin harrastuksiinkin sekä kiva koirakansalainen - ja se on se tärkein tavoite ja toiveeni ja haaveeni; se että Näpistä tulee kiva ja terve koira :) Jos sillä pystyy vieläpä jotain harrastamaankin, ja sattuisi jopa harrastuksissa pärjäämäänkin, niin se on vain piste i:n päälle. Tärkeintä on että koiran kanssa on mukava olla ja elää.

No joo, ollaan me vähän harrastettu jo "sivulajejakin", joitakin temppualkeita tehty ja tietenkin luokse tuloa sekä seuraamista vahvistetaan. Ja Näp osaa jo istua käskystä :o Ja pysyä hetken verran paikoillaan :) Eli oikeastaan kaikki kivan koirakansalaisen tarvitsemat tottelevaisuus taidotkin  alkavat olla jo kasassa :)

Niin ja kappas, tosiaan 3 yötä jouluun on. Ja no panic ja vielä vähemmän stressiä :) En ole ollut koskaan Jouluhössö vaikka Joulusta tykkäänkin - mielestäni tärkeintä on rauha ja yhdessäolo, ulkoisilla puitteilla ei ole niinkään merkitystä. Joten meidän talouden Joulut ovat olleet aina suht riisuttuja ja viime vuonna kuvittelin tekeväni sen suhteen jopa ennätyksen, vaan enpä tehnyt: tänä vuonna vietetään vielä minimalistisempaa Joulua mitä järjestelyihin tulee sillä kun taloudessa on 1v 5kk ikäinen Pygmi ja 9 viikkoinen koiranpentu (ja ne 3 aikuista eläintä), niin... no jotenkin löydän ajalleni parempaakin tekemistä kuin siivoilun/kokkailun/shoppailun/stressaamisen. Sen verran tehdään kun tuntuu kivalta mutta tärkeintä on yhdessäolo rakkaiden kanssa - ei siinnä kohden ole merkitystä onko lanttulaatikko itse väsättyä vai Saarioisten äitien tekemää.

Hyvää Joulua ystäville sekä kaikille Hip & Näp faneille :)

Näp takes a little nap ;)

Hipardin paluu :)

No niin, imetys on saatu loppumaan ja pennelit itsenäistymään. Naneli aloitti "sopivasti" juoksunsa (Takkulassa saa siis juoskuisellakin kyllä treenata, mutta Naneli on "toisaalla" juoksussa ollessaan, joten ei treenata) ja kun vielä on käynty niin onnellisesti, että Hip-pieni on palautunut synnytyksestä ja "lapsivuodeajastaan" paremmin kuin hyvin (kiitos jumppasarjat & syvät lihakset <3), niin näinhän siinnä kävi että Hip sai luvan palata estradille :) Tokoilua Hip sai tehdä jo hieman "lapsivuodeaikanakin" mielenvirkistykseksi; pentujen ollessa 4 viikkoisia, alkoi näkyä jo Hipardissa toimettomuuden merkkejä. Aivan älyttömän hienosti pieni kyllä päänsä kasassa piti tämän lähes 3 kk:n tauon! Ei mitään höyryämistä eikä huhtomista - sit alkoi tuoda leluja jatkuvasti ja katsella suurilla kosteilla silmillään vetoavasti... 

Ja viimein, viimein Hip-pieni pääsi aksaamaankin - ja oli niiiiiiiiin onnellinen. Kuten oli myös ohjaaja sillä eka pikku treeni Hipin kanssa tuntui kuin olisi kotiin palannut <3 Ja voi vitsit se oli cool. Täynnä keskittymistä ja palavaa intoa vailla minkäänlaista sekoilua ja örvellystä - että mä rakastan tuon koiran hermoja! Itse olin kyllä tauon jälkeen enemmän ja vähemmän "jumissa", ei niinkään ohjauksellisesti mutta radanluvullisesti - oli hieman haastavaa muistella miten nimenomaan Hipardi rataa lukee ja miten nimenomaan Hip liikkuu. Mutta vain hieman ja vain tosi pahoissa kohdissa - semmoiset enemmän normi kisapätkän tyyppiset pelitti ihan kivasti, eli kiitos vaan kovasti Saijalle Nanan lainaamisesta :)

Ekat treenit oli fiilistelyä ja testausta kuinka hyvin meni elokuussa kaaliin kulmat ja loppusuorat . Lopputulos: hyvin ovat menneet :) Eli taas se nähtiin - ei se määrä vaan laatu :) Ja sen minkä koira osaa, sen se osaa - tauonkin jälkeen. Hieman haasteellisempaa kuviota saatiin myöhemmin kun vuorossa oli TAKUTien valmennusryhmän harkat. Niinun kimurantteja kuvioita ja Minnan tehotreeniä - hienoja iltoja olivat ne, ja olin Ultimate tyytyväinen Hip-pieneen <3 Päivin treenit eivät menneet ihan yhtä hyvin: oli kovin kiemura rata ja mulla löi päässä tyhjää. Hip kyllä teki hienoa työtä, mutta ohjaaja... ohjaaja oli vähemmän pätevä noin niinkuin kauniisti ilmaistuna. No mutta se hyvä puoli noissa(kin) treeneissä oli että sain vahvistusta - ja itseasiassa voisi kai sanoa että tuli kristallin kirkkaaksi, se ajatus mitä hipin kanssa radalla teen ja mitä en tee. Ts. mitä treenataan ja mitä ei treenata. On asioita jotka Hipardille ja mulle ei vaan yksinkertaisesti sovi, niin hienoja kuin ne teoriassa ovatkin. Ja sitten on asioita jotka meille sopivat todella hyvin ja joissa olemme miltei lyömättömiä ;)

Viime viikonloppu sujahti myös varsin koiramaisissa merkeissä: lauantaina olin TAKUTien järkkäämässä Vappu Alatalon hyppyseminaarissa ja ihan kivoja juttuja jäi "hihaan". Ja sunnuntaina suunnattiin kera Kirsin ja Bamin kohti Messukeskusta ja Voittaja-näyttelyä. Näyttely ei minua sinänsä kiinnostanut, mutta tokihan stabyt katselin ja olipa varsin mahtava kokemus se; Bamista kruunattiin nimittäin Juniorivoittaja VM-2010!!!!! Woot-Woot!!! Hyvä Bami! Hyvä Kirsi!! Pääasiassa kuitenkin keskityin shoppaamiseen - eli joululahjojen hankintaan :) Hip ja Näp saivat uudet kaulapannat (Näpin tosin pitää vielä hetki kasvaa) ja Näpänder sai myös "isojen tyttöjen" hihnan sekä "NE" flamingot :)

Näp pieni on päivä päivältä vähemmän pieni; ensinnäkin sille on kasvanut jalat ja toisekseen... se osaa jo kaiken tarvittavan ;) Täysin valmis harrastuskoira jo, nyt vaan pitää miettiä mitä ihmettä teen seuraavat 8-16 kuukautta ennen kisaiän täyttymistä kun kaikki kerran osataan jo. Ihastuttavan avoin ja rohkea pentu on Näp neiti; paikassa kuin paikassa kotonaan, ottaa hyvin kontaktia ja leikkii hienosti. Vaihtaa lelusta hyvin namiin ja namista leluun ja rauhoittuu vallan upeasti treenikentän laidalle. Mikään eikä kukaan tunnu sitä hätkäyttävän ja suuresta moottorista huolimatta pienen keskittymiskyky on aivan ilmiömäinen. Näyttäisi siis Hip ja Iiro periyttävän hyviä ominaisuuksiaan varsin mainiosti tämän perusteella. Ja kyllä vaan on hienosti tehty pentujen sosiaalistamisen alkeet, kiitos vaan itselleni hyvästä työstä ;)

Hip seuraa - voi että, en ole tiennytkään että koirani näyttää näin mahtavalta seuratessaan <3 Kai olen siis jotain oikeinkin tehnyt <3

Rinsessa

Keisarinnan uudet vaatteet

Uskomattoman Upeat Unelmat

Seitsemän viikkoa vierähti kuin siivillä ja pentujen tuli aika ns. "lentää pesästä" - toinen lensi kauemmaksi, toisen lento loppui suht lyhyeen ;)

Tending Umbra a.k.a Routa, muutti Turun suuntaan Marjaanan, Samin ja staffien iloksi. 

Tending Ultimate a.k.a. Näp jäi jatkamaan eloaan Valkeakoskelle.

6 viikkoiset maailman matkaajat

Pienet "Iipardit" eivät 6 viikon ruhtinaallisessa iässä ole enää niin pieniä, vaan tomeria ja vahvoja harrastuskoiran alkuja jotka tuntuvat pitävän itseään "kaiken kokeneina pelinaisina" :D Sirut on sujahtaneet niskanahan alle ja silmät peilattu terveiksi. Ylisanoin ja kunniamaininnoin poistuivat neidot tohtori-sedän vastaanotolta; hyvin kasvaneita, reippaita pentuja.

Muutoinkin neidit ovat valmistautuneet itsenäiseen elämäänsä jo varsin monipuolisesti. Tutuiksi ovat tulleet niin erilaiset pinnat, äänet kuin paikat ja ihmisetkin. Aikuisten lisäksi pennut ovat päässeet tutustumaan runsain mitoin myös ihmistaimiin (ja on aivan käsittämätöntä kuinka hienosti ne osaavat olla jopa aivan pienten lasten kanssa :o Kaipa ne tajuavat olevansa vähän niin kuin samaa heimoa :)) sekä kissoihin ja laikoihin. Kaupunkikävelyitä on tehty sekä Valkeakoskella että Tampereella ja samalla tutustuttu hihnassa kulkemisen saloihin. Laukaukset eivät näitä neitejä hetkauta, ovat tottuneet hurjempaankin mekkalaan - itseasiassa räminätölkki on suosikki lelu.

Tytöt ovat myös jo varsin kokeneita automatkustajia ja matkat sujuvat leppoisasti nukkuen eikä esim. pahoinvointia ole ilmennyt lainkaan. Rautahermoisia neitejä siis :) Tarpeet tehdään sujuvasti ulos tai tarvittaessa siististi paperin päälle - pentuaitauksessa on itseasiassa ollut jo monta viikkoa vain kaksi vessakohtaa eikä vahinkoja juuri muualle ole tullut :o Ei vaikka saavat mellastaa sisätiloissa pääasiassa vapaana.

Luoksetulo sujuu kummaltakin jo todella mallikkaasti ja ryntäävät hurjaa vauhtia luokse kutsuttaessa vaikka olisivat kaukanakin - ja vaikka reitille osuisi esteitä! Lumi, risut, aidat... mikään ei näitä tyttöjä pidättele kun kutsu käy. Hienosti osaavat myös seurata jo ja ottavat kivasti kontaktia. Niin ja kerjätäkin osaavat... ;) Metallinoudonhan nuo osaavat jo miltei täydellisesti ja räminätölkin jälkeen ykkösleluksi onkin noussut Savonia sarjan lusikat :D Kiitos Hackman ;D Myös odottaminen, paikallaolo ja rauhoittuminen ovat ikään nähden jo hyvällä mallilla.

Toki, koska kyseessä on kuitenkin - varsin - eläväiset bordescollie tytöt, eikä pehmolelut, niin eiväthän nuo pelkkiä enkeleitä ole 24/7; pikku naskaleita on alettu käyttää pontevasti syömisen lisäksi myös sisustuspuuhiin - eli kaiken muun hyvän lisäksi nuo ihanuudet ovat vieläpä taiteellisesti lahjakkaitakin!

Emosta on alettu tehdä pesäeroa jo selkeästi. Hip - THE ÄITI - edelleen hoivaisi ja imettäisi pentuja enemmän kuin mielellään, mutta, mutta... pentuja kiinnostaa jos suuri maailma ja leikkiminen äitiä enemmän. Myös kupista tarjoiltu ruoka pesee äidinmaidon maittavuudessaan ja Hip ressu jäi surkeana perään katsomaan kun vauvat kiisivät kupilleen päät viidentenä jalkana. Voi haikeus.

Varsin valmiita ovat siis tytöt "muuttamaan omilleen" ja tutustumaan suureen maailmaan muutaman päivän kuluttua. Vaikka ilo on suuri - niin pennun kuin sen tulevan perheenkin johdosta, on ilmassa jo haikeutta. Kyllä taitaa olla tässä talossa kaksi mammaa, Hip ja minä, joilta pääsee itku kun eron hetki koittaa.

kumpi voittaa, karhu vai leijona?

onkohan tämä se uusi koti?

joo, me otetaan tää!

me ollaan niiiiiiiiin kuvauksellisia!

Harrastuskoiralle häkkiin rauhoittuminen on kullanarvoinen taito - ja tämä taito on näillä tytöillä hallussa :)

katseet tulevaisuuteen

Mitä on 5 viikkoisen Iipardin elämä?

vapauden kaipuuta

esteiden ylittämistä

söpöstelyä

haasteisiin syösymistä

omien polkujen tallaamista

taistelua

juoksemista

poseerausta

tarkkailua

isoihin tutustumista

ja äitiä