Iloa & haikeutta

First things first:

Maailman paras ja mahtavin ja hienoin ja ihanin ja kultaisin ja ärsyttävin ja raivostuttavin ja hankalin ja itsepäisin ja suloisin ja mahtavin (ai sanoinko mä sen jo? No mutta, tokihan se tärkein asia on hyvä toistaa ;)) SUPER LAIKA POIKA Kosti täytti lauantaina 10 vuotta!!

Veteraani? Jaa mää vai?

Kamalaa kuinka nopeasti aika on mennyt - ja sitten taas toisaalta... vasta 10 vuotta :o :o Kostihan on asunut meillä aina ja päivän päälle! En edes muista aikaa ilman tätä raivostuttavanihanaa sydäntenmurskaajaa ja mamin pikku apuria <3  Hyvässä kunnossa on pookkeli edelleen eikä ikä tunnu painavan. Agilitystä eläkkeelle jääminen oli juuri oikea valinta ja pookkeli on saanut kivuttomat eläkepäivät, ja sehän tässä on tärkeintä; vaikka harrastaminen onkin tosi kivaa, tärkeintä on kuitenkin koiran terveys. Se kun ei voi osaansa valita.

Pientä haikeutta on ollut ilmassa tässä syksyn aikana. Ensiksi sain Kirsiltä mun ja Kostin vanhoja treenipätkä videoituna ja kyllä siinnä sydän vähän rutistui... on se vaan ollut hieno ja kiltti poika. Ja niin taitava! Miten sitä ei itse silloin tajunnutkaan kuinka taitavaa koiraa sai ohjata? (no kai se johtui pitkälti siitä ympäristön toteuttamasta (kateellisesta? ) dissaamisesta.... Oikeastaan vasta Pete ja Jaakko saivat mut näkemään sen kuinka osaavan koiran olin kouluttanut - kiitos heille siitä!)

Sit tässä eräänä päivänä jostain syystä aloin miettiä että milloinkas SLP 3-luokkaan nousi? Ja ei mitään havaintoa :o Tuloksista oli pakko käydä kurkistelemassa ja yllätyin niitä selatessani totaalisesti: SLP:llä oli paljon parempia tuloksia kisoista kuin mitä muistinkaan :o Tässä kai sen huomaa, ettei ne tulokset ole se mikä merkkaa ja mitkä muistaa, vaan se fiilis. Fiilis ja yhdessä tekemisen riemu :)

Lisää haikeuden tunteita toi mukanaan ihanan Naneli-Kaneli viime viikon treeneissä. Toinen yhteinen treenikertamme näytti ja ennen kaikkea tuntui jo ihan agilityltä :) Ja itseasiassa tehtiin ehjä rata ja sen lisäksi hyviä pätkiä :) Nanan kanssa on kyllä huisin mukava mennä ennen kaikkea siitä syystä että se koira todella nauttii agilitystä ja on myös riittävän taitava (jopa mun mittapuulla siis :)) Jatkoa varten saatiin ajatukset kontakteista (miten ne tehdään jatkossa jotta treeneistä on hyötyä meille molemmille) ja muutama ohjaus tekninen treeni tarve ilmeni -> siis mun mielestä koiran tulee osata ko. ohjaustekniikat varmemmin ja kun niiden opettaminen ei ole mitään "rakettitiedettä" eikä Nanan emännällä takuulla ole mitään sitä vastaan jos saan Nanan lukemaan ko. ohjauksia varmemmin ;)

Mutta toinen tärkeä syy, miksi Nanan kanssa on niin hieno mennä, on se fiilis. On mukava mennä pitkästä aikaa sellaisen koiralla jonka kanssa voi vähän hörsöilläkin eikä aina tarvitse olla niin  vakava. Tuli kyllä niin elävästi Wilma ja LaikaPoika mieleen ja hirveä ikävä treenejä ja ratoja niiden kahden kanssa... Varsinkin lähdöt Nanan kanssa... kun siihen toimi just se sama mikä Wilmaankin ja se jäi aivan samanlaisella ilmeellä lähtöön... Déjà  vu ja melkein itku pääsi.

Aikansa Legendat!

Parhaat ja niin rakkaat <3