Mennyttä ja Tulevaa

Vuosi on päivää vaille täynnä - ja varsin vaiherikas vuosi onkin ollut monella tapaa; asioita päättyi ja asioita alkoi. Ja hyvä niin :) Joulu 2009 oli meidän "laumassamme" hyvin erilainen Joulu; Roosa pääsi vihreämmille metsästysmaille kuun alussa, ensimmäinen Roosaton Joulu 13 vuoteen. Ikävä on vieläkin, mutta ei enää niin surullinen - ainakaan joka päivä. Iloa ensimmäiseen erilaiseen Jouluumme toi tuolloin Pygmi, 5kk. Pygmi, joka osasi juuri ja juuri istua ilman tukea ja ryömiä - takaperin. Ja joka rakasti hyppykiikkua!

Tänä vuonna elimme jälleen erilaista Joulua kahdestakin eri syystä joita ei voi järjestykseen laittaa sen suhteen kumpi näistä olikaan mullistavampi muutos. Tuorein muutos oli tietenkin NÄP, 9 viikkoa uusi ilopilleri ja pomppukone. Ja toinen Pygmi, 1v 5kk, ilopilleri ja pomppukone myöskin. Pygmi, joka osaa kiivetä, kontata, ryömiä, kävellä varpaillaan, seistä yhdellä jalalla ja juosta - ja kaikki nämä myös takaperin ja silmät kiinni. Ja hyppimistä rakastetaan edelleen - tosin nyt se tehdään ilman kiikkua :)

Roosa lempiharrastuksessaan

Tavoitteita vuodelle 2010 oli kolme:
1. elää
2. pitää hauskaa
3. kertoa joka päivä perheen "pojille" kuinka rakkaita he ovat

1 & 2, täyttyivät, kolmos tavoitteessa on vähän petrattavaa, sillä tunnustan että vain tämän perheen "alle metrin mittainen poika" sai joka päivä kuulla kuinka rakas ja tärkeä ihminen hän on. :) Se lähes 2 metrinen poika ei ihan aina sitä kuullut (ellei osaa lukea ajatuksia. Ja toivottavasti ei osaa, koska niitä vähemmän rakkaita ajatuksiakin oli joskus :/ Mut hei, en mä ole väittänytkään olevani mikään pyhimys :)).

Vuodelle 2011 ahnehdin enemmän tavoitteita:
1. elää
2. pitää hauskaa
3. kertoa joka päivä perheen "pojille" kuinka rakkaita he ovat
4. sivuuttaa ilkeät ja turhat ihmiset ja käyttää aikaani vain oikeasti hyvien tyyppien seurassa
5. pitää hillittömän hauskaa aksaradoilla Hipardin kanssa
6. luoda hyvä suhde pikku Näpsään ja nauttia joka treenistä sen kanssa 110%
7. kehua Hipardia ja Näpsää estottomammin kuin koskaan ennen :) Siis oikein leuhkia niillä koska ne nyt vaan on niin hyviä :)

Tosin, keinuminenkin on huippuhauskaa

Hipardin kanssa kulunut vuosi kului lähinnä taukoillessa mammalomien vuoksi joten treenaamaan ehdittiin melko vähän - kisaamaan vielä vähemmän. Olisikohan ollut vain 15 starttia koko vuonna... siinnä ei siis kovin montaa kisapäivää tärvääntynyt. Pikkuhiljaa on mammalomalta palattu treenailemaan ja kisoihinkin on tarkoitus suunnata kohtapuoliin hauskaa pitämään :)

Laikat... laikat vanhenivat vuodella lokakuussa ja Kali Kaamea sai mittariin 14 vuotta. Kostihan nyt onkin vielä aivan teini - vasta 10 vuotias. Juuri aikuistumisen partaalla ;) Hyvässä vedossa ovat molemmat, Kalilta kuulo heikentynyt (oikeasti, ei siis muuttunut vain entistäkin valikoivammaksi) mutta muuten ei ikä näy eikä tunnu - ja olen erittäin tyytyväinen siihen että jätin laikat aikoinaan riittävän ajoissa eläkkeelle, sen verran hyvin on noita terveitä vuosia tullut molemmille!

Jos ja KUN koiralla on tällainen ilme tehdessään, on jotain tehty taatusti oikein :)

Hipardin mamma-loman aikana sain treenata ihanaa Naneli-Kanelia, siitä suuri kiitos Saijalle! Olipa mukava taas viedä jotain muutakin kuin bortsua - ja yhtä mukava oli palata taas bortsunkin puikkoihin. Kyllä tuo Hip on vaan niin mun koira vaikka välillä sen vuoksi tuleekin vuodatettua hikeä, verta ja kyyneleitäkin ja pohdittua jotta mikä on kun ei taidot riitä... (siis ohjaajan, huom! Great Dog, Shame About the Handler! ;o)

Suuri ilonaihe oli myös TAKUTien valmennusryhmien perustaminen (kiitos koulutustoimikunta!) ja vielä iloisemmaksi ko. asia minut sai siksi koska minut ja Hip/Nana kelpuutettiin siihen mukaan :) Nyt on saatu nauttia laadukkaista treeneistä viikoittain Maijan, Lauran ja Lotan koutsauksessa sekä tehotreenejä Minnan, Jarin ja Niina-Liina Linnan tapaan - Päiviä tietenkään unohtamatta,  ja mahtavaa on ollut! Kiitos kaikille koutseillemme! Kuten myös tietenkin kesän koutseille TonTonille (jotka ovat Maisan kanssa aivan älykovia supermiinustehtailijoita :)) Hannalle ja HeTerolle! Ja hyvä TAKUT! Hyvä ME! Tosi kivat treeniryhmät on olleet tänä(kin) vuonna :)

Laikavartio

No, vuoteen mahtuu myös ikäviä asioita - valitettavasti. Raskain asia on ollut tietenkin Pygmin terveys. Tai siis sairaus ja ne loputtomat kokeet, tutkimukset ja TAYSin reissut. Ja se loputon huoli ja epävarmuus - päälle tietenkin niinkin arkinen tosiasia kuin aikataulutus; kun ei koskaan tiennyt etukäteen kuin maksimissaan sen kuluvan viikon ohjelman (ja sekin tietty varauksella). Onneksi ei tarvinnut töiden kanssa sumplia kun kotiäitinä olin/olen edelleen. Tällä hetkellä eletään sen asian suhteen suht stabiilissa tilassa ja lääkitys tuntuisi tehoavan eikä vakavia haittavaikutuksia ole ilmennyt. Ensi vuonna kontrollit taas jatkuu tämän alkutalven "loman" jäljiltä.

"Mukavan" lisän kevään/alkukesän raskauteen toi erinäiset "harrastuskiusaamis" kokemukset :( Harrastamisenhan pitäisi kai olla hauskaa, eikö? No, sanotaanko nyt näin että jos jotkut pitää taloyhtiöiden/asukasyhdistysten toimintaa riitaisana, niin se henkilö ei ole tainnut koskaan olla mukana missään koiraharrastusyhdistyksessä :( Siellä sitä kaunaisuutta ja kateellisuutta sekä oman egon korostamista vasta ilmeneekin, valitettavasti.

Mähän jouduin kiusaamisen kohteeksi jo muutama vuosi aiemmin kun Hip muutti meille. Silloin sain, kokeneimmilta, varoituksen, että kun BC:n ottaa saa varautua selkään puukottamiseen. Ja valitettavasti niin siinnä kävikin. Ei mennyt kuin muutama kuukausi niin alkoi häiriköinti ja paskanpuhuminen. Se onneksi päättyi aikanaan, kun pahin älämölön pitäjä vaihtoi porukkaa ja "komppaajat" eivät saaneet suutaan auki vaan näppärästi vierittivät kaiken tämän yhden niskoille (jee, mitä kavereita ne ovat keskenäänkin :o :o ). No oli turhan aikaista huokaista, sillä kevättalvella alkoi taas - nyt vaan eri henkilöiden toimesta. En tiedä mitä katkeruutta tai pahaa oloansa he minuun purkivat vai oliko syynä ihan silkka kateus ja ilkeys - tiedän vain sen että yks jos toinen puhu ns. muunneltua totuutta, ellei jopa maalannut mustaa valkoiseksi. Ja ehkä siinnä oli kyse joidenkin heikosta itsetunnostakin ja epävarmuudesta: pakko nostaa omaa egoaan keinolla millä hyvänsä.

En tiedä. Eräänä päivänä vaan sain puhelun jossa minua uhkailtiin ja esitettiin mitä mielikuvituksellisimpia väitteitä. No, tätä ennen olin saanut uhkailuja jo sähköisessä muodossa, joten ehkä se oli ihan odotettavissa että peräti soittaakin. Niin ja erään ystäväni luona käytiin kotona asti uhkailemassa ja toisesta tehtiin perätön rikosilmoitus :o Että jee, jee - leppoisa meininki.

Mua kiellettiin kouluttamasta vaikka yhdistyksessä oli kouluttaja pula ja pisteenä I:n päälle sain moitteita siitä että kehun Hipardia liikaa :o  Ei saa kehua omaa koiraansa kun jollekin voi tulla siitä paha mieli kun ei ole yhtä hyvä :o Olin vähän että WTF??? Itkeäkö vai nauraa? No se selvisi aikanaan:
"Kissatappelijat" eivät saaneet setvittyä omia väärinkäsityksiään keskenään (yksi puhui yhtä, toinen toista ja parilla oli omat  katkeruutensa pelissä) vaan mun olisi pitänyt niitä selvittää. Okei, selvitetään, mutta koska juuri silloin Pygmillä oli kontrolleja useamman kerran viikossa ja edessä odotti osastojakso & mahdollinen leikkaus, niin aikatauluja en voi varmaksi sanoa. Tähän tuli vastaukseksi että käytän lapseni sairautta tekosyynä kieltäytymiseen! Siinnä kohtaa meni kuppi nurin ja lakkas naurattamasta.

Sanoin itseni irti koko kerhosta ja itseasiassa muutamasta ihmisestäkin. Toki se oli haikeaa ensimmäiset päivät kun joidenkin kanssa oltiin oltu tekemisissä jo n. 14 vuotta ja olin ollut perustamassa ko. kerhoa sekä tehnyt seuran eteen todella paljon työtä aina raskauteeni ja TAKUTeihin siirtymiseeni asti. TAKUTeihin vaihdon vuoksi "jääväsin" itse itseni varsinaisista luottamustehtävissä ja kouluttamisen & muun talkoilun osalta raskaus ja Pygmin pikkuvauva-aika verotti osallistumista. Olin pitänyt ko. ihmisiä mukavina, reiluina ja fiksuina - kuvitellut olevani jopa kavereita muutaman kanssa, mutta... väärin luultu. Ilmeni että "kissatappelijoiden" lisäksi muutama vanha seuratoveri olikin kaveerannut vain hyötyäkseen minusta ja ahkeruudestani sekä tieto-taidostani. Selän takana mustamaalasivat ja puhuivat paskaa. Että näin. Ei ole paljoakaan virkaa (lue: ei mitään) kyseisenlaisilla ihmisillä mun elämässä. En halua olla missään tekemisissä tuolla tavoin käyttäytyvien ja täysin empatiakyvyttömien sekä itsekeskeisten henkilöiden kanssa. Joten, ei mitään ainaista nitinää vaan kerta rytinä. Jollekin tuli vähän yllätyksenä kun jäivät kiinni teoistaan, mä kun en todellakaan kerro kaikkia tietojani - kunnes sitten kun niitä oikeasti tarvitaan.

No, se oli sen pituinen se. Loppukesän sain olla suhtkoht rauhassa ilman uhkailuja - niin paitsi että meidän koiratarhaan oli ilmestynyt epämääräisiä syöttejä. Ja muutamia mun kavereita ahdisteltiin tuon seuran tiimoilta edelleen pitkin syksyä :(

Iipardit

Syksyyn mahtui niin iloa kuin suunnatonta suruakin. Iloin aiheita olivat mm. tuo valmennusryhmä ja Nanelin kanssa treenaaminen, mutta ennen kaikkea Hip'n tiineys!! Hipardin keväinen tyhjäksi jääminen oli musertava pettymys, joten kun ultra näytti 4-6 sikiötä lähes kiljuin riemusta :) Loppusyksystä maailmaan saataisiin kasa ihania "Iipardeja" :)

Tiineys sujui hyvin, synnytys oli nopsa ja helppo ja Hip aivan täydellinen emo. Suureksi pettymykseksi pentuja tosin syntyi vain kolme - ja kun uros pentu menehtyi 3 viikon ikäisenä... se pysäytti. Pikku pennun kuolemaa oli vaikea käsittää ja suru oli suunnaton. Suru ja ehkä voisi sanoa tyrmistys - tyrmistys ja turhautuminen kun tajuntaan iski se ettei kaikista pennuista todellakaan kasva "suuria mustia koiria" :( Selitystä sikiöiden katoamiselle ja uros pennun menehtymiselle ei voi tietää. Ainahan voi jossitella: ehkä Hip sittenkin oli telonut itsensä jossain? Ehkä jokin tulehdus, viirus, bakteeri? Tai ehkä... ehkä ne syötit joita tarhassa oli. Niitä itse veikkaisin sillä Hip oksensi tosi rajusti :( Että ehkäpä joku sai tällä tavoin kostonsa viimeisteltyä?

Kaikista pennuista ei kasva koskaan suuria mustia koiria

Tiedä häntä. Eikä jossittelu auta. Ja onneksi kaksi kaunista tyttöä elää ja voi hyvin edelleenkin - ja toinen täällä minun luonani <3 Näp. Toiveeni ja Haaveni.

Nätti, Näppärä Näp

Melkoinen vuosi takana ja vaikka sanotaankin että se mikä ei tapa, se vahvistaa, niin enpä vastaavaa välttämättä haluaisi heti perään kokea (eli pliis, pliis TAKUTin poppoo - älkää alkako skitsoileen :)) Tosin, järisyttäviä muutoksia saattaa olla edessä myös vuonna 2011 - tai ainakin jälleen erilainen Joulu!

Parempaa Vuotta 2011 kaikille tosi kivoille ihmisille ja joka eläimelle. Katkerille, kaunaisille, ilkeille, itsekeskeisille ja empatiakyvyttömille toivotan että:



Niin ja hankkikaa ihan oma elämä, kiitos :)

Ja lopuksi, jokaiselle koiraharrastajalle: