Paska Mutsi ;)

Do diin, tää "paska mutsi" on niiiiiiiiin innoissaan huomenna alkavasta T-leiristä ettei malta edes nukkumaan mennä :) Pygmi pääsi yökylään mummolaan jo tänään, koska äippä lähtee kohti hiidenhelmeä aamu varhain jo. Perjantai-iltana iskä-mies hakee pygmin viettämään "poikien iltaa" ja viikonloppuna mun 2pojat" toki tulevat äitiään (ja Hipardia) moikkaamaan leirillekin, mutta siis... pikku pygmi ei ole niin pieni enää, kun kerta on ekaa kertaa ihan yökylässä. *sniff* 

Ja *kat! Hyvin se siellä pärjää! Tuttujen ja rakastavien ihmisten parissa. Ja hyvin pärjäävät "pojat" kahdestaan viikonlopun. Ei ole äidin ikävä (ainakaan vielä ;)) ja syyllisyyttä ei tunneta; hei haloo, olen kuitenkin pygmin kanssa kokolailla 24/7 - enkä pelkästään kanssa, vaan todella _läsnä_. Eli... ei se rikki mene 4 päivän erosta. Tai no, kolmen, sunnuntainahan minä jo kotiudun. Tai siis kahden - mehän nähdään joka tapauksessa lauantaina :)

No mutta, alku viikko on ollut melko kiireellistä: rataskauppoja on koitettu tehdä ja ratoja kierrellä. Rataskaupat onnistuivat, ratojen kiertely taas... no ei ihan niin helpolla. Maanantaina käytiin Hannan piiskattavina eikä oikein mikään tuntunut toimivan. Siis mulla. Helle pehmitti pään. Ei jaksanut.

Oikeastaan vielä huonommin, mikäli se on edes mahdollista, meni tiistaina Päivillä. Oli kai niin kuuma etten pystynyt olemaan "cool", vaan pää kävi kuumana ja jalat kylmänä vaikka pitäisi olla tietty täysin päinvastoin :/ Katkokävelyä ja sähläämistä. *tutti. Siis oma pöljäily. Hip oli mahtava ja ihana ja teki kaiken minkä osasi niin hyvin kuin osasi (kuten koirat yleensäkin tekee, mut Hip on tässä(kin) asiassa aivan omaa luokkaansa <3 Et eipä auta muu kuin käydä peilin edessä taas nöyrtymässä :/ )

No, peilille asti ei tarvinnut mennä, sillä jo jäähdyttelyillä mietin että mikä hemmetti siinnä nyt oli että niin pieleen meni - ja sit tajusin: mulla on päässä vikaa!! ;D Siis noin niin kuin agilityssäkin - heh. Tajusin, että olin TAAS ajatellut koko ohjaamisen ja radan ihan väärällä tapaa :( Eli ei linjoja. Missään. Pahus. Nyt siis taas oikein kunnon focusoituminen noihin linjoihin ja kaikki ylimääräinen haihattelu veks, niin eiköhän se siitä sitten taas.

Torstaina päästään testaamaan miten homma käy näillä helteillä käytännössä kun edessä on Sepon (Savikko) tiukat treenit. Ei kehtaisi mokailla Sepon valvovien silmien alla ettei se aivan lannistu koko mies ;) No mutta, jos torstaina päädyn nolaamaan itseni totaalisesti, niin onneksi voin jatkaa samalla linjalla Sepon treeneissä myös perjantaina ja viikonloppuna Elinan  (Jänesniemi) ohjauksessa ;D Joka asiassa on positiiviset puolensa.

Niin ja meinaan minä tokoillakin :o :o Eli siis kanssaleireilijöille on luvassa tilannekomiikka ihan koko rahan edestä :D

Pygmin "äitiloma" kulunee näissä merkeissä:

Keksi on niiiiiiin hyvää - varsinkin kun sen jakaa mummin kanssa <3

Hirviö Hip

Hipardista on näemmä kehkeytynyt pahemman sortin kamikaze - tai vaihtoehtoisesti mun itsesuojeluvaistoni ei pelitä. Hannan treeneistä selvittiin ilman itsemurhaiskuja, tosin luultavasti siksi koska ei tehty kuin pientä tekniikka treeniä -> ei menty "isoa lujaa". Tekniikka teemana tällä erää takaa kierto päälle juoksut ja pujottelun sisäänmenot. Periaatteessahan nuo tk+pj ei ole Hipardin kanssa mikään ongelma koska sillä on vahva takaa kierto ja sietää hyvin päälle juoksun (ja noudattaa sitä myös). Käytännössä asia ei ole ihan niiiiiiiiin yksinkertainen (mikä yllätys : / ) ja syy siihen löytyy kun kävelen kylppärin peilin eteen (oho, oho, kukapa olisi arvannut ;o). Mä oikeasti kammoan päälle juoksuja niin kovin että menen aivan kipsiin. Ja kun olen kipsissä joko jähmetyn tai säädän. Tarvittaessa molempia yhtä aikaa. No, Hannan treeneissä säädin eli kaikki rimat lahjakkaasti alas. puuuuuuuh.......  Hanna jo kysyi että pitäisikö Hipardille asiasta sanoa? Ei, sillä tunnen Hipin ja tiedän ettei se ns. "tahallaan" kaahota vaan rima tulee alas kun se yrittää liikaa. Lopulta onnistuin armahtamaan Hip-pienen, eli olin säätämättä ja tehtiin 3 tai 4 tk+pj vetoa aivan mielettömän hienosti :)

Päivin treeneissä mentiinkin sitten lujaa - ja ta-daa: Bortsu pohkeessa oli sit illan teema. Vakavilta onnettomuuksilta vältyttiin, lähinnä siksi koska treenattiin matolla. Vaikka ihan kivasti se mattokin poltti polvia ja kämmeniä kun siihen lähikosketusta otin. Mut soralla ois sattunut aivan sikana. (eli tarinan opetus: mieti missä tulet koirasi taklaamaksi). Ensimmäinen harkka oli melkoista viiletystä: paljon suoraa ja kiirettä sai pitää. Ja sit -tietenkin- lopussa välistä veto....  vaikka radalla pystyinkin todella hyvin hyödyntämään Hipardin irtoavuutta yhdistettynä loistavaan tekniseen osaamiseen ja näin ollen saatoin oikoa itse todella paljon, oli rata kyllä niin nopea että puhalluttamaan pisti. Ohjaajan siis. Ja Hipardin vauhti kasvoi suorien jälkeen todella hurjaksi, eli esim. pujottelussa sain ihan kunnolla pistää tossua toisen eteen jotta saavutin koiran.

Pari hazardia radalle mahtui: valssi U-putken jälkeen (pitkään mietin että teenkö vai enkö - päätin kuitenkin yrittää koska se oli siihen kaikista järkevin vaihtoehto). No, sen verran pelotti, että ei se nyt ihan valssi ollut vaan lähinnä sokkari ja lähestulkoon sain Hipardin pohkeeseeni. Sen kanssa ei auta sokkareita tehdä. Säikähdyksellä selvittiin, ja toisella otolla juoksin vähemmän ja ohjasin enemmän -> tein sen valssinkin ja kappas: ei lähelläkään pohjelihasta ollut koirani tuo :)

Toinen "hazardi" oli näyte Hipardin pujotteluun hakeutumisesta ;) Piti tehdä flippi ennen pujottelua - ainoa vaan että niin... niitäkään ei kannattais Hipin kanssa tehdä. No, oli miten oli, koska olin Hipardille jo pujottelun ohjannut, niin tyylikkäästihän se minun pohkeeni väisti - ja pujotteluun aivan oikein ja hirmuista kyytiä :D Tuon kohdan onnistumista ei mitenkään voida selittää minun loistavilla (NOT) ohjaajan taidoilla, vaan se onnistuminen oli puhtaasti Hipardin ansiota. On se vaan kulta muru <3

Toinen rata olikin sitten... kamala. Siis _todella_ kamala. Putkelta päälle juoksuihin ja Hip tuli päälle kuin ohjus. Sen oikein näki kuinka se ampui putkesta ulos kuin mikäkin.... mikäkin piru! Hetken jo melkein toivoin että voi kunpa Hip ei olisi ihan nuin nopea (noooo, se mielenhäiriö meni kyllä hetkessä ohi ;)) Loppujen lopuksi mä en kerta kaikkiaan uskaltanut tehdä kuviota päälle juoksuina joten kokeiltiin välistä vetoja. Pitkään saatiin niitäkin tahkota - ja se tahkoamisen lomassa tosiaan sain Hipardin suoraan pohkeeseeni ja tarkastelin hallin mattoa näin ollen hetken verran lähietäisyydeltä. Hyvältä näytti. ;o

Kun tämä "helvetin" pätkä oltiin saatu kasaan, oli edessä vielä vaikeampi kohta. Ja sitä en saanut onnistumaan millään muulla kuin teleportaatiolla : / Oli jo pakko jättää leikki kesken kun alkoi olla mehut niin vähissä sekä ohjaajasta että koirasta, tosin, 5 minuutin jälkeen Hip olisi ollut taas valmis jatkamaan. Mutta ei jatkettu ei koska ohjaajassa ei enää riittänyt virtaa ei sitten yhtään. Oli kyllä varsin valaiseva treeni tuo vaikka Päivi harmittelikin kun jäi "kesken". Joo, no - joo, harmittihan se minuakin hieman, mutta hei - ainahan sen voi treenata uudestaankin :) Ja toisekseen, opin tuossa episodissa Hipardista jälleen paljon.

MM. sen että mitä ikinä teetkin, niin älä missään nimessä juokse! ;)

Huh-huh, sais kyllä nää helteet hiukan hellittää sillä edessä on melkoinen agility viikko: treeniä Hannalla, Päivillä, pari sessiota Sepolla ja Elinalla. Ja tokoillakin olisi hyvä ehtiä :o

Paholainen

kuva: Leena Viljanen

Hikeä, verta ja kyyneleitä

Tämän viikon "moppetouhujen" saldo siis ;) Hannalla käytiin grillaamassa itseämme alkuviikosta - ja kyllä se +33 oli hiukan liikaa... tehtiin kaksi kolmen esteen harjoitusta jotka nekin olivat sitten kuitenkin liian vaativia ohjaajan helteen pehmittämälle päälle :o Ekan harkan opettelin väärin (lisäsin harjoitukseen ylimääräisen takaa kierron koska takaa kiertoja nyt vaan on niin kiva tehdä ;o), mutta sentään sen verran aivot raksutti että hoksasin virheeni ennen meidän vuoroa eli Hip ressu ei tästä joutunut järin paljoa kärsimään. Seuraava harkka oli kolme välistä vetoa - vedettiin heti kerrasta aivan täydellisesti - mitä nyt sitten takaa kierto päälle juoksuina... :/ Juu, ja oli vaikea siirtää aivojaan välistä veto asemiin kun oli niiiiiiin orientoitunut  päälle juoksuihin.


Treenin loppuun otettiin pujottelu skaba eli lähetys avokulmaan hämyesteiden lomasta - ja... yllätys, yllätys, Hipardi voitti :D :D Tietenkin, koska olin päättänyt että me voitetaan ko. mestaruus ;D

Kotimatka sujuikin hieman turhan jännittävissä olosuhteissa; pysähdyin kesken kotiinpaluun uittamaan Hipardia ja mukava ranta löytyikin. Ainoa vaan että siellä oli jo uimasilla russelli uros :o :o joka syöksyi sutena Hipardin kimppuun :( Ja Hip rassu vieläpä oli hihnassa niin ettei päässyt pakosalle. Sain onneksi tuon raivohullun häädettyä ja Hip säästyi vammoitta. Ja onneksi räyhänhenkikin rauhoittui sen verran että antoi isännälleen kiinni ja Hipardi pääsi kastautumaan. Silti... oli kyllä melkoista. Hip 14,4 kiloa ei järin raju vastus ole raivopäiselle russellille ja sit vielä se että mikä hemmetti saa UROS koiran käymään ihan tappo meiningillä ohi kulkevan nartun päälle? Pistää mietityttämään, et jos toi on kovainkin tyypillistä käytöstä, niin miten ihmeessä nuo koirat pystyvät lisääntymään jos uros ottaa nartulta nirrin pois ennen astumista? : /

Eilen hikoiltiin Päivillä ja oltiin aikas überhyviä molemmat :) Treeni rata oli tosi mahtava; vaati koiralta aika tavalla osaamista ja siinnä pääsi tykittämään oikein kunnolla - koira siis, ohjaaja keskittyi oikomiseen, ja sitä kautta ehdin yllätyksekseni radalla ihan mihin vaan :o Hipardilla todellakin toimii tuo lähetä & sijoitu koska se on niin taitava ja herkkä ohjaukselle ts. pysyy lapasessa vaikka kulkisi hyvinkin kaukana. Itselle vaan tarttis saada lisää rohkeutta antaa koiran ottaa sitä välimatkaa ja tehdä töitä rauhassa. Vaikeaa, vaikeaa on muuttaa omaa ajatusta kun on kuitenkin vuosikaudet koittanut päntätä että "ohjaa joka kohta, ohjaa - älä oleta" ja nyt sitten tietyllä tapaa pitäisikin olla ohjaamatta :o Ihan joka kohtaa ei tarvitse, eikä oikeastaan edes pidä Hipardin kanssa ohjata, vaan ennemminkin olettaa. Tai no, oikea termi on luottaa :)

Verta tällä viikolla saatiin hiukan jaloistani kun kipitin melko tovin läpsyköissä erään ukkosta karkuun lähteneen seropin perässä. Ei oikein jalat tykänneet niistä lenkki kengistä, mutta koiruli saatiin turvallisesti kotiin ja juomaan - rassu olikin jo aika ventti.

Kyyneleet... ilon ja haikeuden kyyneleitä. Hipardin eiliset treenit oli niin hienot, että olisi voinut lähes itkeä ilosta, mutta todellisuudessa ne kyyneleet tuotti pygmi, kukas muukaan? Se kävelee. Horjuen, huojuen, hitaasti ja epävarmasti ja vain sellaiset 8-9 askelta, mutta silti... kävelee. Ihan itse. Ilman tukea. Mun pieni suuri mies <3

Kuvia 1-vuotisbileistä

 

Vauva karkuteillä

Ei ole vauvaa enää meillä, sillä Pygmi siirtyi eilen vauvasta taaperoksi ts. ensimmäinen vuosi eloa tuli hälle täyteen. Ei voi kuin kauhistella mihin tämä aika on kadonnut;  kohtahan pygmi jo menee armeijaan ja muuttaa pois kotoota *nyyh*. Ja toisaalta, hämmästellä että noinko tosiaan VASTA vuosi on takana :o Miten se on mahdollista? Niin paljon on koettu, iloja ja suruja, niin paljon kasvettu - jokainen meistä, niin moni asia on muuttunut - ja toisaalta taas... mikään ei ole muuttunut ja tuntuu kuin pygmi olisi ollut osa perhettä jo vuosi kaudet. Niin.... niin tutulta, kotoisalta ja... luonnolliselta tämä arki (ja juhlakin) on minusta tuntunut. Välillä sitä oikein miettii, että miten ihmeessä sitä on selvinnyt, mitä tehnyt jne, ENNEN pygmin tuloa.

Pygmi itse ei syntymäpäiväänsä juuri noteerannut, äiti enemmänkin. Haikea on olo. Haikea ja helpottunut. Helpottunut siitä että pikkuvauva-aika on takuulla taakse jäänyttä elämää - ei ole sitten niin yhtään ikävä ei raskautta, ei synnytystä eikä elämää vastasyntyneen kanssa kun päivät (ja etenkin yöt) olivat yhtä imetystä, vaipan vaihtoa ja itkua. Milloin itku lapsi, milloin hormonihuuruinen äiti. Tokihan silloinkin oli niitä ilon ja onnen hetkiä, mutta... juu ei, ei oikein ole mun juttuni se. Siinnä 3-4 kk iästä ylöspäin vauvat alkaa olla ihan kivoja ja puolivuotiaan ja sitä vanhemman kanssa elo on tosi leppoisaa - ja ennen kaikkea hauskaa :)

Ja hauskemmaksi se vain muuttuu päivä päivältä, sillä Pygmi on selvästikin perinyt äitinsä mahtavan, hieman vinon, huumorin sekä terävän älyn ;D Huumorintajuinen ja viisas ovat sanat joilla Pygmiä kuvailisin. Pygmi on vikas kuin mikä, varsin "mobiili muksu" kuten yksi lääkäri (ja useampi kätilö) synnärillä sanoi. Ja silti... silti tuo pieni poika on aivan käsittämättömän harkitsevainen, looginen ja älykäs. Sanalla sanoen viisas.

Pygmi on myös suuri humoristi; nauru raikaa lähes koko valveillaoloajan kun pikku mies kehittelee uusia kepposia ja juonia äitinsä ja isänsä päänmenoksi. Pygmi rakastaa nauramista ja sitä kun saa muut nauramaan. Keimailee, yllyttää hurjaan leikkiin ja takaa-ajoon. Ilveilee ja esiintyy. Tuntuu kuin kotona olisi tätä nykyään ihka oma stand-up koomikko :)

Takaa-ajo on Pygmin suosikki leikki - siitä tuo otsikkokin. Meillä on tapana leikkiä "Vauvaa Karkuteillä" aina vaipanvaihdon, pesujen ja pukemisen yhteydessä. Ja välillä ihan muuten vaan. Leikin kulku on seuraavanlainen: kun Pygmi huomaa että otan vaipan (tai vaatteet) esille, se lähtee pinkomaan karkuun hurjaa kyytiä ja nauraa hillittömästi mennessään. Pysähtyy odottamaan minua (tai isäänsä) ja siinnä kohden aikuisen kuuluu sanoa "onko vauva karkuteillä?", mistä seuraa hillitön räkätys ja uusi karkuun pinkominen. Tosi kiva leikki pygmistä - ja minustakin. Saas nähdä olenko samaa mieltä enää silloin kun Pygmi oppii juoksemaan ;o

Tämmöiseltä näyttää meno...

Helppoa on ottaa valokuvia taapero Pygmistä...

Vaan tietenkin, jos meno aivan mahdottomaksi äityy, voi pygmin laittaa rauhoittumaan...

... häkkiinsä ;D

Tai... vaihtoehtoisesti äiti tai isä voi mennä häkkiin hetkeksi lepäämään :D Sillä välin Pygmi voi rauhassa vaikka tyhjentää koirien vesikipot tai vaikka jääkaapin.

(juup, tässä taloudessa osaa tätä nykyään kaikki urospuoliset olennot avata jääkaapin oven ihan itse.  Todella "kivaa". NOT.)

Kesä, eikä mitään tekemistä....

Paitsi "vähän" aksailua ;) Hipardin kanssa aloitettiin torstaina kunnon "aksaputki" kun on nämä kelitkin olleet mukavan viileät...  Torstaina kipaistiin Tonin treeneissä ja oltiin melko loistavia! Radan alkuun tein "extreme" suunnitelman -> jos onnistuu niin on aivan tautisen hieno, jos ei onnistu niin... sitten se ei ollut hieno ;) Käytin törkeästi hyväkseni sitä että Hipardi tykkää vekeistä ja on takaa kierroissa tois hyvä. Eikä tarvinnut katua ei :)

Teemana oli poispäin käännöt ja layerointi. Putkelta pujotteluun ja putken layerointi, puomilta aidalle +putkeen ja puomin layerointi ja koska mun ja Hipardin välinen nopeusero on jonkinasteinen, saatiin yksi lisä poispäin kääntö radalle mahdutettua (ts. valssi tai pakkovalssi eivät olleet mahdollisia Hipardin kanssa) No, ekat pois päin käännökset meni pieleen. Sanoin Tonille, että puomilla hätäilin ja putkelta Hip ei poispäin kääntöä varmaankaan osaa edes... tehtiin uudestaan ja... no, menihän se - ja hienosti, kun vaan en hätäillyt vaan sijoituin ja lähetin. Lähetin ja sijoituin. Loppu treenin sainkin kuunnella kettuilua siitä että kuinkahan hyvin Hip nuo poispäin käännöt oikein tekisikään jos se ne osaisi ;)


Perjantaina suunnattiin Hiidenhelmeen kera Saijan & Nanan Rannikon Timon oppiin. Rata oli mielestäni aivan übervaikea (ja 30 estettä pitkä. Tosin pätkittiin kun ei menty nollalla läpi ei) ja haastetta lisäsi se että kentän pohja oli _todella_ pehmyt. Olin aivan epätoivoinen, sillä näin vain rataan tutustumisessa kuinka jään ja jään ja jään Hipardista.Eli "tooooosi hyvällä" asenteella ts. valmiiksi luovuttaneena lähdin siis treenaamaan. Alku menikin sit ihan reisille pitkälti tästä syystä. No, ihan ekoihin esteisiin en saanut toimivaa ohjausta oikein mitenkään ja jatko meni pipariksi kun oli olevinaan niin kova kiire. Loppujen lopuksi Timo sai mut hidastamaan vauhtia - mikä oli kyllä todella vaikea tehtävä, sillä koska tuo pohja oli niin pehmyt, jäin suosiolla Hipardista jälkeen -> sen seurauksena ehdin sijoittautumaan entistä paremmin seuraavaan kohtaan -> mutta sitten lähdinkin kiirehtimään ja... No joo, Timo sanoi treenin aluksi että rata on vaivaton jos sen tekee tyylillä lähetä ja sijoitu. Sijoitu ja lähetä. Ja niin se olikin. Kun vain sen uskoi. Kun annoin Hipardin mennä kaukana - lähetin ja sijoituin, niin ei mitään ongelmia.

Hyvä treenivinkki saatiin Timolta haltuunoton jälkeisiin lähetyksiin. Kunpa nämä helteet joskus hellittäisivät että pääsisi treenaamaan....

Lauantaina taas Hiidenhelmeen, tällä kertaa Teron treeneihin. Teron rata ei ollut yhtä paha kuin Timon, mutta me sen sijaan onnistuttiin säätämään sitäkin enemmän. Tai siis minä. Hipardi oli tapansa mukaan upee, kapee ja nopee (nyt kun pohjavillaa on harjattu pois, on Hip taas nimittäin todella kapea) Kropan käyttöön tuli taas tarkennuksia tosi paljon, ja nyt mulle avautui myös se, miksi jaakotus ei Hipardille ole ongelma vaikka valssi on. No mutta, tein minä yhden valssinkin ja TODELLA hankalaan kohtaan. Saatiin se onnistumaan kun lopetin "tilan" antamisen Hipardille ja vaadin sen haluamalleni linjalle. Sama juttu on muuten sylkkäreiden kanssa: huomasin tämän muutama viikko sitten kun oli SDP:llä "fiilistelemässä". Mun täytyy päättää että Hip kääntyy tällä linjalla ja olla antamatta sille _yhtään_ lisätilaa. Eli SG:tä tapaillen "this is stoping, this is moving".


Sunnuntaina käytiin kisailemassa kasvihuoneella eli RIMA:n hallilla. Hallissa oli varmaan 50 astetta lämmintä... No, se ei Hipardia haitannut, eikä juuri minuakaan sillä eipä Hipin kanssa hallin seinien sisäpuolella tarvinnut montaa sekuntia viettää ;) Helle tosin oli pehmittänyt ohjaajan päätä eikä viimeiset 3 päivää treenatut lähetä & sijoitu - sijoitu & lähetä opit sit oikein pysyneet päässä. Tai pysyi ne - kaikissa vaikeissa kohdissa. Eli tapani mukaan ryssin helpot kohdat. 2 rimaa jotka pudotin minä (häiritsemällä Hipardia) sekä kielto kun en vaan voinut lähettää en. Oli pakko juosta Hipardin päälle.  A:n kontakti oli huippu upeat molemmilla kerroilla, ja otin A:lta tosi paljon sivuetäisyyttä (hyvä minä!!!) Sarjalla jouduin improvisoimaan koska aiemmin tapahtuneen ryssimisen vuoksi en ehtinyt siihen paikkaan mihiun olin ajatellut. Mutta improvisointi kannatti ja sarjasta selviydyttiin virheittä (eli Hannan opeista on jokin osa mennyt perille: taistele!!! se ei ole kielto ennen kuin koira on mennyt esteen ohi!) Sarjan jälkeiset pari estettä meni "vähän" rääpien kun mua alkoi jo niin naurattaa se säätäminen, mutta silti: maaliin päästiin tuloksella 15. Ja kaikista kummallisinta oli se, että sillä tuloksella sijoituttiin neljänsiksi ja suoritettiin rata yli 10 sekunnin ihanneajanalituksella :o Hipardin aika oli luokan toiseksi nopein, jäätiin reilu sekunti nopeimmasta, eli kolmanneksi tulleesta koirakosta (jolle radalta 10).  Et... joo, ehkä se Hip siis tosiaan kulkee aika kovaa ;o

Huh, kauhee treeni-into olisi päällä mutta nää kelit, nää kelit... no, muutaman tunnin kuluttua silti Hannalle treenaamaan (ja paistumaan) :D

Kuuma...

Hazardihommia

Näemmä avattiin viikkoa "hazardihommien" merkeissä ja tänään on ollut päivä jonka jälkeen olo on "melko" piesty. Tarkoitus oli viettää tänään leppoisa kesäpäivä: ensin vähän biitisiä kera Aneten ja Tepon, päiväkahveja Kirsin kera, yms. yms.

No - homma lähti heti aamusta lapasesta: pygmi oivalsi että piimää - joka on pygmistä parhautta - säilytetään jääkaapissa. Ja koska hän on niin eripätevä pygmi, ja äiti niin inha että säännöstelee piimän lipittämistä, niin välkkynä poikana haki piimänsä *aivan itse*. Vähänkö hei hianoo?? Piimäepisodin lisäksi aamuun mahdutettiin toki myös ne ihan "normi päivä" hässäkät ja pisteenä i:n päälle tuli puhelu TAYSista -> labravaruksia ja reseptien noutoa sen hössäkän keskellä. Oikein ihmettelen miten muistin ottaa pygmin mukaani apteekista enkä unohtanut lasta sinne :o Melkoinen saavutus! Kyllä tällä "Vuoden äiti" palkinto kotiin pokataan ihan varmalla ;)

Biitsille päästiin lopulta joten kuten ja hauskaa oli. Pygmi oppi uimaan. Ainakin melkein tai jotain. Ja mansikoita kiskoi kaksin käsin kuin hullu puuroa. Lounasaikaan kotiin ja voi mikä ihana näky olikaan vastassa! Laikapoika iloisesti häntää heiluttaen ravasi autoa vastaan jo portilla. Niin suloista <3 Suloisempaa tosin olisi ollut se, että laikapoika olisi heiluttanut häntäänsä siellä koiratarhan aitojen SISÄ puolella, jossa sen olisi kuulunut ollakin... No, ei mitään. Laika tarhaan ja aitatalkoisiin... Sit pygmiä syöttään ja päikkäreille laittamaan.

Oli kyllä olo jo aika finaalissa kun Kirsi saapui, ja keittiö kuin ydintuhon jäljiltä. Mutta mukava iltapäivä maailman parhaan Kirsin ja ystävän kanssa maailmaa parantaen ja *kaa jauhaen virvoitti kyllä kummasti niin että illan jaksoi taas painaa :) Ja päikkärit virvoittivat pygmin - painaa jaksoi siis sekin. Kuten aina :)

Hazardihommia harrasteli myös Hipardi aksatreeneissään. Se itseasiassa tuntui olevan ryhmän bordenscollieiden teemana tällä kertaa. Ensin Sentti tekee kamikaze iskun kohti Marjukkaa (onneksi taisivat molemmat selvitä säikähdyksellä) ja pian perään jo Hipardi apinoi Senttiä minkä kerkesi. No, hazardia lukuunottamatta treenit sujuivat varsin kivasti. Hanna piiskasi tekemään päällejuoksut kunnolla kun sorruin taas "vanhanaikaiseen" nysväämiseen. Yksi esteen ohi veto tuotti melkoisia haasteita kun en saanut Hipardia millään mukaan vetoon, mutta loppujen lopuksi sekin onnistui :)

Kohta puolin edessä onkin hurja agilityputki - sitä ennen käydään ostamassa Ideapark tyhjäksi lasten vaatteista ;)

Saas nähdä kasvaako Pygmistä yhtä hurja vesipeto kuin mitä Roosa-vainaa oli eläessään.

Life is too short

 

There comes a time in life when you walk away 

from all the pointless drama and people who create it,
and surround yourself with people who make you laugh so hard 

that you forget the bad and focus on the good.
Life is too short to be anything but happy.

 

 

WoW!

Hippa-Liisan kanssa piipahdettiin Hannan luona treenailemassa ja samalla nähtiin Marjukkaa, Senttiä ja Bellaa <3 Treenirata oli todella vaikea - minulle ;) En onnistuntu rytmittämään ja linjaamaan oikein mitenkään ja muutama kohta oli kyl Hipardin kanssa tasoa "mahdoton". Tai no - ei se nyt mahdoton ollut, Hannan vinkeillä saatiin kohta tehtyä, mutta ei se kyl mitenkään kaunis ollut... ja toisekseen - mä en kuitenkaan uskaltais kisaradalla tehdä takaa kierto sokkaria ja piste. Se on nyt nähty jo niin monta kertaa että mä luovutan ;) Hanna kyllä lohdutteli että ei sitä kohtaa bc:n kanssa oikein nätisti saa tehtyä mitenkään vaan ideana olikin ennemminkin vaan pitää "kiinni" eikä luovuttaa.

No, ehkä mä hieman jopa uskon tuota Hannan "selitystä", sillä oli kyllä Emmalla Manun kanssakin aika vaikeuksia saada ko. kohta onnistumaan, vaikka Emma uskalsi tehdä sen takaa kierto sokkarin hyvin ja on minua parempi liikkumaan (huomattavasti). Ja Manu taas ei pienillä jaloillaan ole ihan yhtä nopsa kuin Hipardi... Et niinku... jostain se lohtu on minunkin revittävä ;D Eli "vahingonilosta"  ;D No joo, vitsi, vitsi...

Oli kyllä tosi mahtavaa seurata ryhmän nuoria ja huippu taitavia koiria sekä ohjaajia! Aivan mielettömän hienoa menoa kaikilla, olin vihreä kateudesta kun muut takoivat nollaa nollan perään ja mun radat oli tyyliä 4 estettä ja siinnäkin saatiin virhe ;) Varsinkin pienen Manun meno oli todella upeaa - aivan mahtava koira kerrassaan. (Ja Emma taitava ohjaaja) Ei ikinä uskoisi että se pari on harrastanut agilityä kuitenkin vasta "hetken", niin taitavaa oli sekä koiran että ohjaajan työskentely. (Hyvä esimerkki siitä kuinka hyvällä koutsauksella ja ohjaajan taitavuudella saadaan hienoja tuloksia aikaiseksi todella nopeasti. Koira kun todellakin oppii esteet hetkessä - jos sitä vain koulutetaan järki päässä eikä rääpien)

Ihastuin tuohon Manuun jo reilu vuosi takaperin kun Annella oli se mukana toko-treeneissä. Manu oli silloin vielä ihan pieni poika mutta siitä välittyi hieno luonne ja asenne. Tuntui kyllä sellaiselta koiralta, että jos on rotunsa tyypillinen edustaja, niin... voisinpa vaikka tuollaisen koiran ottaa meillekin :) Nyt kun näin Manun pitkästä aikaa, olin aivan myyty! Täytyypä vähän "penkoa" lisäinfoa tuosta, sillä siinnä todellakin vaikuttaisi olevan ainesta tulevaksi "pygmin koiraksi" ;) Siis ihan oikeasti!

Minä kun olen jo vuoden verran tuskaillut, että mitäs sitten jos (ja toivottavasti) pygmi haluaa jonain päivänä ihan oman koiran? Että mikä se voisi olla se rotu? Bordercollie tietenkin, mutta realistisesti... jos nyt puhutaan koirasta joka tulisi n. 5 vuotiaalle lapselle, niin ehkä bc ei nyt kuitenkaan ole se rotu jos ja kun ajatus olisi että koira todellakin olisi lapsen koira ja harrastuskaveri - eikä äidin koira, jolla lapsi armollisesti saa puuhailla jotain. Tokihan pygmin koiran käsittely taidot tulevat olemaan ihan huippuluokkaa - onhan sillä niin verraton koutsi ;), mutta silti...BC on "hieman" liian nopea oppinen, vietikäs ja nopsa. Ja suuri. Pitäisi olla pikku koira.

No, mikäs siinnä nyt sitten on ongelma? Kyllähän noita kääpiörotuja on vaikka kuinka.
Juu, mutta kun... mutta kun tuntuu niin vaikealta löytää sellaista rotua jossa yhdistyisivät luonne, käyttöominaisuudet, terveys ja myös ulkonäkö :( Ulkonäkö ja terveys vielä jotenkuten onnistuisikin, mutta sitten kun pitäisi olla tasapainoinen, hyvähermoinen, sosiaalinen eläin, niin... johan kapeni skaala. Toki koulutuksellakin saa paljon aikaan, mutta mukavuuden haluisena ihmisenä tahtoisin mahdollisimman helposti muovattavan materiaalin. Eli ei missään nimessä saa olla hermostuneisuutta, ei aggressiivisuutta toisia koiria saati ihmisiä kohtaan, pitäisi olla hyvä toiminta- ja stressinsietokyky. Rakenteeltaan ja vieteiltään sellainen että ko. rodun edustajalla voi harrastaa "ihan oikeasti" - eli niin ettei koiran rakenne aseta rajoituksia mm. agilityn harrastamiselle ja sen verran viettejä että sillä voisi kilpailla ihan 3-luokassa asti kohtuullisen hyvin tuloksin. Mikään "supermenijä" koiran ei tarvitse olla, mutta ei myöskään mikään "lehmä". Riistaviettiä en toivoisi olevan juurikaan koska tykkään pitää koiria irti. Kotioloissa helppo ja rauhallinen (ei tuhoa, ei räkötä, ei rieku) ja ennen kaikkea sellainen että laumaelämä muiden talouden koirien kanssa sujuu kitkattomasti eikä eläin ole myöskään aggressiivinen lauman ulkopuolisille koirille. Plussaa tulee helppo hoitosesta turkista.

Että niin... tuollaisa yksilöitä on rodussa kuin rodussa, mutta se mikä mielikuva minulla on valtaosasta kääpiörotuja on juurikin se että on hyviä _yksilöitä_ mutta rodun sisäinen taso on sangen vaihteleva. *huoh*  Ominaisuuksien kartoittamista hankaloittaa myös se, että ihan kaikki harrastajat ja kasvattajat eivät ole aivan rehellisiä. En nyt sano että suoraan valehtelevat, vaan ennemminkin katsovat omaa rotuaan vaaleanpunaisten lasien läpi. Paras on tapaus jossa eräs kasvattajaksi aikova kauppasi minulle pentua omasta koirastaan... niin, mikäs siinnä mutta kun... oli sitä riistaviettiä, aggressiivisuutta toisia koira kohtaan, ko. yksilö tuhosi myös kodin sisustusta paljon ja ko. henkilön toinen koira taas vastasi hyvinkin helposti hampailla epämiellyttäviin tilanteisiin.... Et niinku... ei ihan lapsiperheen koiria minun mielestäni ei. No, koulutus ja koiran asema "laumassa" ratkaisee selittää monet käytösongelmat tai käytösongelmien puuttumisen, mutta kun oli/on vielä semmoinen pikku juttu että ko. rotu ei rakenteensa puolesta sovi järin hyvin (lainkaan) agilityyn.... Et niinku... juuei.

Helpommalla pääsisi jos voisi kloonata ja kutistaa Hipardin ;)

Kuvan nappasi Laura Järvinen