Tämä talo on tyhjempi nyt...

... kun sä lähdit Tampereelle etkä takaisin tullut. Tämä talo on tyhjempi nyt... suuren ilon keskelle laskeutui suunnaton suru; Helatorstain aamuna Kalin takajalat pettivät. Kali pystyi vielä nousemaan, mutta liikkumaan ei. Vielä keskiviikkona Kali oli täysin normaali oma itsensä, josta ei kuunan olisi uskonut että kyseessä on jo 15,5 vuotias koira.Eläinlääkäri aseman pihaan pysähdyttäessä Kali edelleen innostui kuin nuorena: "mihin nyt tultiin". Kali sai luvan lähteä ns. saappaat jalassa ja nukkua pois omassa autossaan. Lämmin kiitos Eläinlääkäriasema Tuhatjalan henkilökunnalle empaattisesta ja eläinystävällisestä toiminnasta.

Ja kiitos Kali. Kiitos kaikesta. Annoit niin paljon.

Rakastan sinua.

Tekee niin kipeää...

31.10.1996-17.5.2012

Harmo on pieni, villava ja pehmeä, pinnalta niin hienoinen, että sen luulisi olevan pelkkää pumpulia, kokonaan vailla luita. Mutta sen silmien gagaattipeilit kiiltävät kovina kuin kaksi kristallinmustaa koppakuoriaista.

Lasken sen irti, ja se juoksee niitylle.

Kutsun leppeästi: "Harmo", ja se tulla tömistää luokseni iloista pientä hölkkää, jossa tuntuu helisevän ties minkä taikakulkusen nauru.

Se on hellä ja hyväilynkipeä kuin lapsi, kuin pieni tyttö, mutta luja ja kuiva kuin kivi.

Siinnä on terästä.

Siinnä on terästä ja kuun hopeaa samalla kertaa.

(otteet kirjasta Harmo ja minä, Juan Ramón Jiménez)