Toiset 9 kuukautta

Eloa takana yhtä kauan kohdun ulkopuolella kuin mitä sisäpuolella, ja meno näyttää tältä :)

Kenen kanssa tänään treenataan, äiti?

9kk: synttärinsä kunniaksi pygmi kipusi päikkäreille mennessään yläkertaan johtavat portaat ihan itse - yöpuulle mentäessä sama toistui, huomattavasti suuremmalla nopeudella vain. Täytyy varmaankin laskea pinniksen laita alas jotta pääsee petiinsä asti omatoimisesti - näin voisi sitten hoitaa nukkumaan menemisensä täysin itsenäisesti :)

Aikamoista vipellystähän nuo päivät on: pygmi konttaa, kiipeää, seisoo ja kävelee lähes non-stop aamu kymmenestä iltapäivä yhteen asti (juuh, olemme taas palanneet vanhaan rytmiin jossa päivä alkaa vasta lähempänä kymmentä :D En valita, olihan se ihan kamalaa herätä peräti 8.30 ;p). Kiskaisee unta palloon 2,5-3 h ja sit taas mennään ja hihkutaan kunnes nukkumatti kutsuu ilta kahdeksan maissa. Keltä lienee perinyt nuo mahtavat unenlahjat ja tuon touhuamisen palon? Vaikea arvata ;)

Kalimalle heitetään ylävitonen

Päivät, viikot ja kuukaudet kuluvat kuin siivillä tuon pienen miehen loistavassa seurassa: on mahtavaa hullutella päivät pitkät tenavan kanssa ja seurata sen edesottamuksia ja pettämätöntä logiikkaa. Juu, pygmillä on toimissaan logiikkaa - aina vaan en tiedä mikä se logiikka milloinkin on, mutta ihan selvästi jokaisella tempauksella on joku oma pieni tarkoituksensa :) 

On siis totta että vanhemmaksi tulon jälkeen aika kulkee nopeammin kuin ennen :) Vaan en kyllä valita - niin hienoa on seurata tuon pygmin kasvua ja kehitystä avuttomasta vastasyntyneestä "ihan oikeaksi" ihmiseksi ja persoonaksi. Omaksi itsekseen. Vauva-aika on siirtynyt kultaisina muistoina mielen uumeniin ja vauva-kirjan kansien väliin - monta ikimuistoista hetkeä on matkanvarrelle jo tähänkin mennessä mahtunut, mutta enemmän odotan tulevaisuutta kuin haikailen menneitä: odotan kovasti jo sitä aikaa kun pygmi on 4-5 vuotias (sen ikäiset on mielestäni ihan parhaita, saas nähdä olenko samaa mieltä vielä v-2015 ;)) ja jopa pygmin teini-ikää. 

Valinnan vaikeusko noin vakavaksi vetää?

Samaan aikaan on tietenkin myös kova huoli: millainen ihminen tästä pienestä miehestä kasvaa? Kantaako elämä häntä? Osaanko antaa hänelle hyvät eväät, arvot ja asenteet tasapainoista aikuisuutta varten? Oppiiko hän suvaitsevaisuutta? Toisten mielipiteiden kunnioittamista? Oppiiko hän uskomaan itseensä? Siihen että asioihin saa, voi ja pitää vaikuttaa?  Oppiiko hän olemaan nöyrä ilman nöyristelyä?

Ja päällimmäisenä tietenkin... päivähoito. Vanhempain vapaani päättyy viikon kuluttua ja tuntuu tosi hurjalta että periaatteessa tämä olisi se hetki jolloin työelämä taas kutsuisi äitiä - ja päivähoito pygmiä. Onneksi elämä on täynnä mahdollisuuksia ja valintoja sekä myös onnekkaita sattumia ja näin ollen pygmin ei tarvitse ottaa kontaktia päivähoitoon näillä näkymin ainakaan vuoden 2010 aikana :) Ei ehkä edes ennen syksyä 2011, sitä pidemmälle en uskalla vielä edes haaveilla.

Mutta... ei voi muuta kuin toivoa: 

Voi kunpa matkas onneksi
koituis vihaa, katkeruutta et
tuntis joutavaa, voi kun oisit
viisaampi kuin isäs milloinkaan
kunpa oppisit ajattelemaan

Elä hyvä elämä rakas.