Agility ihanuutta - voittajan on todellakin helppo hymyillä ;)

Alkuviikko oli täynnä aksaa, aksaa ja aksaa sekä aksaa. Maanantaina treenit ja loput kisoja radalla tai sen reunalla. Aurinkoinen tiistai-ilta vierähti aurinkoisessa seurassa, eli orjailulla TAKUTien 1-luokkien iltakisoissa. Hauska ilta, jonka teki vielä hauskemmaksi se, että monta seuratoveriamme teki huippu hienoja ratoja ja illan aikana saatiin TAKUTeille peräti 4 nollaa - olisi tullut luultavasti enemmänkin, mutta kun nollien myötä väki siirtyi kisaamaan 2-luokkaan :) Erityisen iloinen olin  - ja olen edelleen, Hannan ja Vapun menestyksestä, monestakin syystä :)

Keskiviikkona vietinkin aikaa kehänauhojen sisäpuolella vähemmän ja ulkopuolella enemmän - eli kisasin Hipardin kanssa. Illan mahtavan fiiliksen ja huippuseuran kruunasi KeNa Kirsi -  ja "koirakuiskaaja" Katille kyllä ihan erityiskiitokset (hyvin kuiskasit kyllä ohjaajallekin). Agirata tuntui jotenkin kovin hankalalta, mutta... no, Hiphän osaa ja vedettiin ihan kelvollinen rata tuloksella 15 (puomin nousu, rima ja kielto) - ja "yllättäen" nopsin oli aika. Hyppäri hyllytettiin mutta siltä jäi vielä parempi fiilis: tein aikas makeen niiston, vekityksen ja aivan sairaan upeita valsseja :) Olin niin iloinen! Aivan mahtavuutta oli se, että koutsimme - ja henkinen oppaani, Minna, joka toimi kuuluttajana oikeasti kuulutti meidän tullessa maaliin että aivan sairaan hienoja valsseja :) Ja ne oli. Aivan takuu varmasti, sillä jos Minna niin sanoo että oli makeet, niin ne sitä olivat (se puritanismi, se puritanismi ;)) Ja kyllähän sen itsekin tunsi että ne olivat hyviä.  Ihanaa oli myös se, että (kummankin) radan jälkeen Lotta & Laura (+ treenikamut) tuli onnittelemaan niistä hienoista kohdista. Meinas tulla ihan tippa linssiin vanhalla. Oli niin ihana nähdä kuinka toiset ovat ihan aidosti iloisia ja ylpeitä meidän suorituksemme vuoksi.

Samaa liikuttumista oli ilmassa torstaina Forssassa. Hypäri hyllytettiin kun taisin ennakoida pakkovalssia liikaa -> Hip veti edellisen aidan alta enkä alkanut korjailemaan sitä. Koiralla kuitenkin loistava asenne ja fiilis - kuten myös ohjaajalla. Ja... mikä parasta: mä tein sen! Sen mitä epäilin mutta lopulta uskoin että Hip osaa. Ja osasihan se - koota itsensä pujottelun sisäänmenoon ja pysyä pujottelussa jotta minä ehdin tekemään pakkovalssia edemmäksi (ja sit kuitenkin päätin ennakoida ;o) )

Agiradalla otettiinkin sit revanssia ja voitettiin melko suvereenisti koko hoito. Rata oli aivan mahtava. Siinnä oli muutama todella inha paikka (ainakin meille ja ehkä yleisestikin) ja mitäpä me tehtiin? No tietenkin aivan täydellisiä valsseja, pyörityksiä ja layerointikin! Kaikki nousukontaktit otettiin ja ohjasin ne huolella. Kokoajan oli tunne ettei ole mihinkään mikään kiire ja että tiedän tasan tarkkaan missä kohtaa radalla olen, mitä olen tekemässä ja missä seuraavaksi pitäisi olla ja tekemässä mitä.  Yksi tyhmä nykäisy putkeen viennissä ihan radan lopussa rumensi kaunista rataa, mutta no... se oli se poikkeus joka vahvisti säännön :) Hassuinta oli se, että musta tuntui etten juossut yhtä ainuttakaan askelta koko radan aikana - ja silti olin maalissa hengästynyt :o Ehdin jo epäillä jotta näinkö rapakunnossa sitä nykyään ollaan, mutta onneksi eräs kisatyöntekijöistä kävi sanomassa jotta hertsileijaa kuinka mä sain pinkoa radalla :o Että ei käynty yhtään kateeksi, niin lujaa siellä mentiin :o Eli... kai mä sit juoksin(kin) :)

Oli todella kiva olo radan jälkeen enkä todellakaan tiennyt tuloksista mitään. Sitten kun ensimmäinen tuli ja onnitteli: "te voititte!"... en mä oikeastaan uskonut sitä. Tiesin että suoritus oli hyvä, mutta siitä otettiinko esim. nousut, pysyikö rimat... ei mitään havaintoa (saati siitä että mitä tuloksia muut olivat radalla tehneet). Olin vähän että joo... ainakin itsemme voitettiin ja olin aikeissa lähteä viemään Pygmiä vaipan vaihtoon. No veinkin, mutta ensin poikkesin Hipardin kanssa palkintojen jaossa :) Ykköspallilla :)

Oli kyllä niin ihanaa ja liikuttavaa huomata kuinka ihania tuttavia mulla onkaan eri agilityseuroissa: tultiin niin vilpittömästi ja lämpimästi onnittelemaan ja kaikkee... Ja ne Sepon (tuomarina siis Seppo Savikko) sanat palkintojen jaossa... kyllä meinas kyynel vierähtää, sillä tiesin että totta on joka sana.

Mahtava alkuviikko. Eikä pelkästään siksi että on todellakin voinut olla super tyytyväinen kisasuorituksiinsa, vaan ennen kaikkea siitä syystä että on saanut huomata kuinka ihania ystäviä mulla onkaan. Ts. ehkä mä olen jotain elämässäni tehnyt oikein. :)

Mutta nyt untenmaille jotta jaksaa huomenna agikiidellä innolla kera Näpin että Hipin Heinin kurssilla :) Kokolailla teemalla:

"Keskity asioohin joista soot kiitollinen ja tuu paremmaksi ihimiseksi, tai ryve pettymyksis ja tuu katkeraksi vanahaksi korpuksi. Saat ihan itte valita."

Ja minä olen valintani tehnyt - ja toivottavasti tullut hieman paremmaksi ihmiseksi vaikka tokihan koko elämä on kasvamista (muutoinkin kuin vain konkretiantasolla ;P)