Paahteista paahtamista

Helatorstain jälkeen jatkettiin paahteista paahtamista mm. Heinin agility-kurssilla kera Näpsän ja Hipardin. Näp pieni oli aivan SUPER <3 Se osasi kaiken. Tai ainakin oppi kaiken :D Valssi, pakkovalssi ja pois päin kääntö on Näpsälle jo tuttua kauraa ja Heinin avulla saatiin ratkaistua myös putkea vaivannut "epäloogisuus". "Epäloogisuus" lainausmerkeissä, koska Näp oli kuin olikin täysin looginen putken jälkeisen käännöksensä kanssa - sekä kääntyessään "oikein" että kääntyessään "väärin". Mä jo ehdinkin ihmettelemään että mikä kumma voi olla syynä, kun koira toimi näennäisesti täysin epäloogisesti. No, syynähän oli tietenkin... ta-daa: näennäisyys - todellisuudessa Näp toimi täysin loogisesti, ohjaus vain oli epäloogista. Hipardin, tai minkään muunkaan koiran kanssa, en ollut törmännyt moiseen toimintaan (saati kuullut siihen ratkaisua - siis jotain oikeasti käyttökelpoista ratkaisua sen iänikuisen "juokse" jankutuksen lisäksi), vaan Näp... Näp kun on ns. "tabula rasa" edelleen ja hyvin pehmein metodein ja loogisuutta vaalien opetettu se vähä mikä on opetettu, niin... Näp paljasti epäloogisuuden välittömästi. Kiitos siitä näpsälle. Ja suuret kiitokset Heinille tämän "arvoituksen" ratkaisemisesta :)

Hipardin kanssa "saatiin" jauhaa enemmän -> testasin alkuun valintaa joka ei ollut mun mielestä meille se sopivin ja Hip kai "haistoi" mun epävarmuuden = *tuiksi menee. No, mun omalla järjestelmällä saatiin hyvä alku (kun oma mieli oli tyyni ja varma) ja sen jälkeen saatiin muitakin onnistumisia. Layerointia jouduttiin pähkimään pitkään -> ei ottanut "muka" onnistuakseen. Melkein jo iski epätoivo, mutta sitten otin käyttöön STOP:n ja... kas "kummaa", ei mitään ongelmaa ja Hip teki täydellisen hienon super layeroinin. Pitää oikeasti vain muistaa että Hip on Hip eikä vain koira, niin kaikki onnistuu ;)

Tamskin kisoissa käytiin kisailemassa kahden startin verran. Eka rata hieno ja tultiin kolmansiksi tuloksella 10 - olin niistossa hieman epävarma -> sen jälkeinen tilanne myöhässä ja siitä kielto sekä pujottelulla tein valssin tod. näk. linjalle -> pujottelusta ohi). Hyvä mieli hienosta radasta, vaikka tokihan se nolla olisi ollut vielä kivempi, mutta kuitenkin... parasta oli se yhdessä tekemisen riemu joka kuulemma välittyi kehän laidalle asti :) Enkä asiaa kyllä yhtään ihmettele, sillä meillä oli Hipardin kanssa ihan super siistiä radalla - rento, hyvä fiilis ja tehtiin just se kaikki mitä  osataan :) Päivän jälkimmäinen rata päätyi "tahalliseen" hylkäykseen -> en jäänyt korjailemaan esteen ohitusta, vaan eipä tämä rata nyt muutenkaan ollut mikään "suksee". Tyhmiä virheitä linjoissa ja siksi jäin kuin mummo lumeen ja arvaahan sen miten siinnä sitten käy. :/ Nolosti. Mutta semmosta se on. Agility :) Noloa :)

Päivin "päivähypyissä" tehtiin myös tosi hyvää jälkeä: hienoja valsseja & sylivekki -  ja... aivan huippu layerointi! Layeroinnissa taas jouduin hieman ensin hahmottamaan liikettä, mutta - kiitos Heinin treenien, linja oli selvillä heti. Layeroitava matka oli niin huikean pitkä että eihän se tällä kertaa se kaikkein nopein vaihtoehto ollut, mutta toimi! Aivan mielettömän mahtava eläin on kyllä Hip pieni - ja äärettömän taitava! Kuka kumma tosi-tosi-tosi hyvä ohjaaja onkaan sen noin päteväksi mennyt kouluttamaan? ;D

Lauantaina Eteläpuistossa "saunottiin" - mutta me "saunottiin" Riihimäellä. Eka rata oli hallin puolella jossa oli niin kuuma että taju meinasi lähteä jo rataan tutustumisen aikana. Jalosen Kari oli piirrellyt oikein mukavan oloisen radan, mutta me ei haluttu sitä mennä ;) Tai no, olisin mä halunnut mutta en sitten mennytkään. Hipardiin iski "Riksun kirous", mä olin myöhässä 3 esteellä pakkovalssini kanssa -> sit mentiin. Lujaa. Päin helvettiä :D Emme suorittaneet rataa kilpailunomaisesti loppuun. Ei oikeastaan minkään omaisesti koska en kerta kaikkiaan saanut kerättyä Hipardia takaisin tumppuun enää laisinkaan. Herkkä hipiäisempää olisi voinut nolottaa se kun koira sinkoilee sinne tänne ja tonne kuin vailla järkeä, ja joo, olihan se vähän noloa. Semminkin kun en saanut Hipardia muulla tavoin maaliin kuin kutsumalla sen pois radalta (no, sai se viimeisen hypyn ja sen jälkeen super palkkansa :)), mutta vain vähän, sillä oikeastaan se että koiralla on intoa ja taitoa ja ohjaaja vain on pihalla ei ole mitenkään järin noloa. Paljon nolompaa on jos ei ole intoa, ei taitoa ja ohjaaja on edelleen ihan pihalla ;)

Hyppäri kisattiin ulkona jossa keli oli edes hitusen inhimillisempi kuin hallissa. Hip vapautui kirouksestaan (tai ehkä kyse oli mun vapautumisesta ;)) Ja tehtiin aivan käsittämättömän hienoa, rentoa ja nopsaa rataa - aina siihen putken väärään suuhun asti. Hyl siis tältäkin radalta, mutta ei haittaa -> rata tuntui todella hyvältä;  mihinkään ei ollut kiire ja Hip kulki kuin itsestään. Kaikki tuntui niin täydelliseltä ja helpolta. Ja oli kuulemma siltä näyttänytkin radan reunalta katsottunakin :)

Näpsän kanssa ei olla Heinin treenien lisäksi juuri treenailtu. No lätkän vaihdoin saaliille. Tuntuu toimivan odotusten ja toiveiden mukaisesti :) Tulee hyvä lätkä - äitinsä tytär <3 Niin ja ulkoilu käyttäytymisessä Näp koki lapsuuden lopun. Mua alkoi hieman ärsyttämään se, että Näp ollessaan yksin lenkillä on aivan huippu asiallinen: kävelee edellä häntä alhaalla, rennolla kropalla ja korvat taakse (muhun) päin suunnattuina. Vaan ans olla kun Hip on mukana.! Roikutaan karvoissa, purraan, kytätään, sinkoillaan ja kaiken huipuksi: ei tulla kutsuttaessa luokse (kun pitää kytätä Hipardia). Ihan super ärsyttävää koska a) estää sen että voi pitää molempia irti missä vaan ja milloin vaan kun yks on kuin lentävä silakka ja b) käskyn allahan Näp toki on jo pitkän aikaa kulkenut nätisti myös Hipardin seurassa, mutta silloin se ei käy tarpeillaan ja c) mua vaan ärsyttää tommonen pöljäily. Hetken aikaa mietin että niin, milläs tuon toiminnan saisi ohjelmoitua pois? Sitten keksin! Toimivan, mutta erittäin mutkikkaan ja hitaasti työstettävän menetelmän, sellaisen ihan oikein "rakettitiedettä" olevan metodin tähän ongelmaan kehitin. Mä nimittäin kielsin Näpiä roikkumasta Hipardin karvoissa ja käskin sen olla kyyläämättä Hipiä. Ja sen jälkeen Näp lopetti karvoissa roikkumisen ja kyyläämisen. Ja kulki asiallisesti, mutta vapaasti (ts. nuuskii, käy tarpeillaan tms), häntä alhaalla, rennolla kropalla ja korvat muhun päin suunnattuina myös Hipardin seurassa. Kyllä tämä koirankoulutus välillä vaan on niin monimutkaista ja haastavaa ;D

Toinen pentu, eli Pygmi, kulkee hänkin vääjäämättä kohti lapsuutensa loppua. No, onneksi Pygmin kohdalla lapsuuden loppumiseen menee vielä tovi jos toinenkin, itseasiassa se paras vaihe, eli leikki-ikä, on vasta alkamassa. Mutta silti.... vaikka se onkin tosi mahtavaa, niin on se samalla myös tietyllä tapaa haikeaa. Ja järkyttävää. Järkyttävää kuinka nopeasti aika kuluu. Kuinka Pygmi, mun vauva joka syntyi vasta hetki sitten, polkee ja ohjaa polkuautoa ihan itse :o Ei ole 1v 10kk ikäinen enää vauva ei. Sen ikäinen on täysi taapero jolla on jo toinen jalka tukevasti leikki-ikäisen oven välissä.

Aksailun, lapsuuden loppumisen ja polkuautoilun lomassa minä "tuhosin" läjän vapaapäiviä ennen sateiden alkamista. Ja nyt ne sitten alkoivat :o Samaan syssyyn alkanee myös muitakin asioita. Tai ei alkane vaan alkaa. MM. Hipardin treeni tsydeemit tulevat saamaan yllättävän käänteen tässä lähiaikoina - jännä nähdä meneekö syteen vai saveen vai mihin systeemit sen myötä ;)

kuva Laura Järvinen