Vesiesteitä

Lauantailta jäi siis Elinan kurssi harmillisesti väliin, mutta ei hätää: sunnuntaina vietettiin todella antoisa päivä Agikiidon parissa Teron tarkkasilmäisessä koutsauksessa :) Agilityn - ja hyvän seuran, lisäksi saatiin "nauttia" myös kaatosateesta mikä ainakin minulle oli itseasiassa hyväkin kokemus, sillä uskomatonta mutta totta, emme ole tainneet Hipardin kanssa kunnon kaatosateessa agilitanneet lainkaan :o (ja me EN jätä treenejä väliin sateen vuoksi).  Hipardihan ei ole mikään "suuri sateen ystävä" - tai ehkä onkin, mutta on vaan niin paljon fiksumpi kuin laikat ;) Hipardihan siis kyllä haluaa pihalle kelillä kuin kelillä, eikä taatusti notku koiratarhan portilla sisälle vinkumassa ikinä, mutta pienikin sade saa sen kotioloissa painumaan koppiin toisin kuin laikat jotka seistä tönöttävät paikoillaan vaikka vettä tulisi kuin saavista kaatamalla :o (idiootit!)

No mutta, tuosta huolimatta en uskonut sateen Hipardia häiritsevän - eikä se häirinnytkään. En nimittäin saanut sitä pysymään sateen suojassa sitten millään vaan siellähän se pieni notkui kentän laidalla silmä kovana esteitä tarkkailemassa. Ja voi jestas sitä ilmettä kun treenit taukosivat kesken pahimman saderyöpyn! Hipardin ilme kertoi selvästi "mikä *tun tauko????", ja ei - vartiopaikaltaan ei Hip-pieni suostunut poistumaan edes siksi aikaa kun kenttä oli tyhjänä.

No, lopulta oli Hipiäisen vuoro - ja sade alkoi sopivasti uudestaan kahta kauheampana. Ja niinhän siinnä kävi ettei Hip tainnut edes huomata sadetta - tosin eipä se haitannut ohjaajaakaan :) Me ollaan säänkestäviä :) Ja kyllähän plussana sadetreenaamiselle oli myös tuo treenialusta: läpäisee veden hyvin eikä se jää lätäköiksi lillumaan. (OT:nä - ainoa mikä mietitytti oli se että tuo treenikenttä alkaa nykyisellään olla "viimeisenpäälle", eli just sopivan tiivis. Enää vaan ei kannattaisi ehken tiivistyä yhtään, luulisin, sillä voi tuo vedenläpäisy heiketä ja mikä pahinta: kenttä mennä liian kovaksi agilityn harrastamiseen :( Ohjaajillehan oikein tiivis pohja on hyvä juosta, mutta koiraani en "asfaltilla" hyppyyttäisi)

Treenit sujuivat tosi hyvin: pyöritykset pelitti hienosti, samoin putkijarru. Leikkauksissa linjat oli vähän fifti-siksti -> eli jos linjani hyvä ei mitään ongelmia, jos huono niin.... Hankalinta on nyt se, etten osaa vielä(kään) hahmottaa sitä missä kohtaa mun kannattaisi tehdä tiukka leikkaus, missä kohtaa käyttää vekkiä hyväkseni. Vekkaukset toimii Hipardilla loistavasti, paljon paremmin kuin valssit tai tiukka hallussa pito, mutta niiden tekopaikat on mun vielä vaikea hahmottaa ja vasta jälkeen päin huomaa että niin, tuohon muuten kannattaisi vekata tai toistepäin: vekkaus saa Hipardin valitsemaan onnistuneen leikkauksen jälkeen väärän esteen. Varovainen saa olla koska en halua "valehdella" Hipardille ohjauksessa. Niin ja kontakteilta mun pitäisi oppia lähettämään - en vaan osaa ja piste.

Oli kyllä mainio päivä ja ihan hirvittävästi on ollut hyötyä noista Teron treeneistä - on se vaan aika "welho" :)

ps... niin agilityn osalta en muista ollaanko milloinkaan treenattu edes tihkusateessa, mutta muistui mileen eräät tokotreenit kaatosateessa sekä paimennustreenit: ja ei, eipä Hip niissäkään sateesta piitannut (no paimennuksessa tämä ei ole mikään ihme tietenkään) joten eipä ihme ettei se agikentällä edes pientä kastumista huomaa :)

ps2... niin ja tuosta koppiin piiloutumisesta.... välillä olen miettinyt että mikähän siinnä on etteivät nuo laikat, niin rakkaita ja mukavia kuin ovatkin, ole koskaan saavuttaneet samanlaista mielettömän suurta arvostusta ja ihailua minulta kuin mitä Hip ja Roosa, tai "pygmikin" minulta saavat. Sama juttu myös "vieraiden" koirien kanssa: olen monta "ihan kivaa" ja jopa "todella hyvää" koiraa kohdannut, mutta hyvin harvassa ovat ne eläimet joita todella, todella, todella arvostan ja ihailen - sellaiset yksilöt joissa tuntuu olevan jotain sellaista "elämää suurempaa". Se "elämää suurempi" ei ole taito, ei vauhti eikä takuulla ulkonäkö, se vain "on". Luulen että se on jokin sellainen "sisäinen ja hiljainen viisaus" mikä joillakin yksilöillä vaan on - ja toisilla ei - ja se on se "juttu" jota arvostan. Niin eläimissä kuin ihmisissäkin. Sellainen viisaus joka sisältää aimo annoksen järkevyyttä, käytännöllisyyttä, herkkyyttä, sisukkuutta, oikeudenmukaisuutta ja ennen kaikkea kiltteyttä. Olen ollut todella onnekas saadessani elää tällaisilla ominaisuuksilla varustettujen eläinten; Hipin ja Roosan, kanssa - ja mikä parasta, myös pygmillä vaikuttaisi tuo "sisäinen viisaus" olevan aika vahvana ominaisuutena <3

Ystäväni, opettajani, työtoverini

Roosa