lauantai 20. marraskuuta 2010

Nämähän ovat bordenscollieita :o

Neliviikkoiset Iipardit ovat jo melkoisia pakkauksia ja vilinää sekä vilskettä riittää tuvan täydeltä (Minkähänlaista meno olisi jos noita olisi kymmenen? En uskalla edes kuvitella.); iltahepuleiden aikaan vedetään niin hillitöntä munaravia ympäri taloa (ah, rintamamiestalo = pentujen ja lapsien suuri rakkaus ;)) kuin olisivat 6-7 viikkoisia jo :o Oikein hyvin kasvaneita ja erittäin tomeria harrastuskoiran alkuja ovat he - ja lahjakkaita liikkumaan! Joka paikkaan kiivetään, ryömitään, juostaan, riehutaan ja osaavat mokomat jo hypätäkin :) Äänet eivät näitä neitejä hetkauta; laukauksetkaan eivät saa niitä edes päätään nostamaan ruokakiposta. Ja juu, eivät ole kuuroja, sekin on nimittäin jo testattu :) Hyvin on siis toiminut sekä geeniperimä että sosiaalistaminen jossa "suuri järjestyksen ystävä" - tuttavien kesken Pygmi vaan, on toiminut suurena apuna, samoin kuin ihanat ystäväni jotka ovat käyneet pentuja palluttelemassa.


Pentujen kuvaaminen alkaa olla...hmmm...haastavaa
Penskat ovatkin erittäin sosiaalisia, avoimia ja uteliaita sekä kontaktihakuisia. Leikkivät jo todella hienosti taisteluleikkejä ja pallon perään lähdetään myös jo innokkaasti. Ulkona mennään kuin viitamaan pirut ja tarpeet tehdään hienosti ulos - niin ja ulkona voi myös syödä vallan mainiosti ja makupalat katoavat pieniin kitoihin alta aika yksikön. Itsevarmuutta ei näiltä neideiltä puutu ja niinpä ne leviävät ulkonakin hanakasti eri suuntiin jos jotain kiinnostavaa saavat näköpiiriinsä, mutta aivan uskomattoman hyvin seuraavat myös minua hyvin pitkiäkin matkoja ja aivan kengän kannoissa kiinni <3 Liikkikset <3


pentuaitaus ei enää riitä reviiriksi
Uusiin paikkoihin on totuteltu kyläilyjen muodossa ja hienosti ovat menneet kyläilyreissutkin; eivät ujostele edes vieraassa paikassa vaan pistävät hulinaksi saman tein ja pyrkivät tuiki tuntemattomien ihmisten syliin. Kyläilyreissujen lomassa on harjoiteltu autolla matkustamista - ja ihan ilman äitiä vieläpä! Hienosti rauhoittuivat häkkiinsä eikä pahoinvointiakaan ilmennyt. Hermot siis lienevät todellakin hyvässä kunnossa näillä typyköillä.






Ja Hip jaksaa edelleen hoitaa lapsiaan tunnollisesti; siivoaa pentuaitauksen, imettää mielellään ja leikittää pentuja kovasti. Ihastuttava, rauhallinen emo on Hip pieni. Voi että olen ylpeä siitä - ja sen pienistä tyttäristä <3 Ovat ne hienoja.


Kaksi yhtä vastaan - Hip altavastaajana
Niin ja mikä parasta - on todellakin selvillä etteivät nämä olekaan mitä tahansa pentuja vaan nimenomaan bordercollien pentuja :) Osaavat jo paimentaa <3 Mokomat ihanuudet <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti