perjantai 24. huhtikuuta 2015

Kevät kuulumisia

... tai oikeastaan kai talvikuulumisia, kun on näemmä blogin päivittäminen ollut sangen reipasta taas :p

Omalta osaltani alkuvuosi pisti kuviot uusiksi monella tapaa, koiriin se heijastui pitkälti niin ettei oikein ole treenattu, vielä vähemmän kisattu. Myös Näpin pentusuunnitelmat siirtyivät valitettavasti syksyyn; toivottavasti silloin ei enää tule mitään mutkia matkaan, mutta minkäs teet - kaikkia asioita elämässä ei vaan voi hallita eikä tietää mitä huominen tuo tullessaan.

Tammikuussa tosin vietettiin pentutreffejä agilityn merkeissä Niinun luona ja mahtavaa oli. Kelpo osoitti olevansa todellinen luonnonlahjakkuus "kolmoislajissaan" eli aksassa. Niin hienosti se fokusoi esteisiin vaikka alla oli vain muutama treeni kerta ja Anna tässä lajissa aivan aloittelija. Riossa näkyy selvästi keiden jälkeläinen se on, itseasiassa juuri tällä viikolla yksi ammattikouluttaja oli koutsannut Saria ja Rioa, ja sanoi että kyllä tuli Hip mieleen selvästi. Ja siis hyvässä mielessä :D

Treeneissä Niinu kokeili rataa Näpin kanssa myös, ja oli kyllä mahtava katsoa kuinka makeelta koirani näyttääkään.. Upeasti Näp pysyi kasassa myös kiihkeämmällä ja enemmän liikkumista omaavalla ohjauksella, ja kyllä sai Niinukin juosta :D

Pääsiäisenä käytiin lampailla parin vuoden tauon jälkeen. Vähän jännitti että mitähän tästä tulee, sillä kyseessä oli vasta Näpin neljäs kerta lampailla koko sen elämän aikana - ja viime kerrasta pari vuotta aikaa.... Lampaat oli oikein kivoja, tosin minulle haastavia kun olivat kovin liikkuvaisia -> minä olisin tarvinnut enemmän mietintä aikaa. Sabina onneksi pelasti pulasta ja ohjasi Näpiä, mikä oli mukavaa siksikin kun en itse tuota paimennusjuttua osaa tehdä, mutta katselen sujuvasti. Ja siinnä sai rauhassa keskittyä katsomaan koiran ominaisuuksia - ja niitähän Näp pienellä riitti! Näp oli tosi asiallinen ja siisti. Sillä oli hyvä ajatus lampaiden kanssa (mitäänhän se ei siis osaa, ihan vaan katsottiin mitkä on koiran luontaiset ominaisuudet). Nopeahan se Näp on ja haluaa käyttää vauhtiaan, mutta pysyi aivan mahtavasti kasassa vaikka oli niin liikkuvaiset lampaat! Mielentila pysyi oikeana, ihan muutamassa kohdin häntä nousi hieman, mutta jopa siinnä vaiheessa kun lampaat saivat hommasta tarpeekseen ja "räjähtivät" (koira ei niitä siis räjäyttänyt, lampaat vaan päättivät häipyä) ei vetänyt saalisvietti päälle vaan pysyi asiallisena. Toki lampaita ei vielä riittänyt Näpin voima ja auktoriteetti pitämään, vaan räjähtäneen lauman takaisin ruotuun palauttajaksi tarvittiin upeaakin upeampi Jeriko (jota lampaat kyllä todellakin tottelivat)

Tuossa nyt siis meidän poppoon harrastuksiin liittyvät tapahtumat jotakuinkin olikin. Hip teki Riihimäen kisoissa tosi upeaa rataa /ja voi että kuinka taitava se onkaan!!) mutta yksi tyhmä rima sabotoi nollan 5 tulokseksi :( Kyllä harmitti tosi paljon.

Paremmista tuloksista ovat vastanneet talven ja kevään aikana Hipardin mahtavat lapset.

Tammikuussa Rocky ja Malgosia kisasivat ekaa kertaa KV Tokon 3-luokassa ja ykkös tulos pistein 279! Maaliskuussa taas 1-tulos, pistein 262,5 :) Eikä tässä vielä kaikki... Huhtikuussa selvisi että Malgosia ja Rocky ovat mukana maajoukkueessa TOKO Maailman Mestaruuskisoissa vuonna 2015!!! Huikeaa!!! Mä niin leijun :)

Marjaana ja Routa palasivat lomaltaan Tokoilun pariin maaliskuun lopulla, tuloksena mahtavasti EVL1 tulos, pistein 289,5 ja luokkavoitto! Aikas hieno paluu "mammalomalta".

Ja Kelpo on nyt todistetusti kelvollinen koira, sillä hänet tunnetaan nykyään nimellä BH Tending Nimbler.

Agilityn puolella Leena ja By korkkasivat kisauransa, ja huh-huh - kyllä siinnä riittää Leenalla tekemistä By'n ohjauksessa. Mahtavaa menoa, kuin myös siskollaan Ysillä Antun kanssa. Ysi on niin supernopea, että se saattaa olla jo jopa Näpänderiä nopeampi, niin kiirettä Antulla pitää sen kanssa radalla. Rio ja Sari nappasivat maaliskuussa 0-tuloksen agilityn kakkosluokasta. Niin se "kuninkuusluokka" jo häämöttää :)

Loppuun vielä kevät fiilistelyjä. Ja kyllä tässä mekin yritetään taas aktivoitua kisa rintamalla - toivottavasti myös tulosrintamalla :)






keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Viimeinkin

Johan on taas blogin päivittäminen jäänyt, monista eri syistä. Mutta nyt sitä viimeinkin tapahtuu :D

Källi, Jekku, Metku, Kuje, April ja Fool
 (pahoittelen kuvan huonoa laatua)