Vanhan valokuvakansion
mä löysin yllättäin
sen jo luulin hukanneeni hyllyistäin
hiukan hämmentyneenä sitä
selailemaan jäin
kun nuo vanhat kuvat näin
edessäin
paljon tuttuja kasvoja
menneisyydestäin
nimiä vain koitin kaivaa mielestäin
ja valokuvia sinusta ja minusta
ne mieleen toivat paljon muistoja
ja jonkun kauan sitten unohtuneen
tunsin liikuttavan minua
kun olohuoneen sohvaan juutuin
katselemaan noita kuvia
mietin kuinka tosissani
silloin rakastinkaan sinua
Vuosi 2013 sai meidän lauman kohdalla erilaisen lopun; taloutemme on nyt täysin laikaton. Jouluun asti rakas kulta poikani Kosti vietti vanhan herran elämää hyvissä voimissa. Aaton aattona Kosti osallistui vieläpä "piparihaasteeseen" tyylillensä uskollisena ;)
Piparihaaste kuva - pipareita ei vaan jostain kumman syystä enää näy ;)
Arki kolahti... perjantai aamuna Kostin oli vaikea nousta jaloilleen, ja kun viimein nousi, takajalat laahasivat maata. Ruoka maistui erinomaisesti ja uloskin yritettiin rynniä. Koipi nousi vielä ja ulostaminenkin sujui, vaikka jalat huterasti heiluivatkin. Vielä jaksettiin tarhassakin räyhätä ohikulkijoille... silti... askel oli niin vaappuvaa, ja seisahtuessaan Kosti levitti jalkansa "sahapukki" asentoon.
Kosti ei ansaitsisi kokea hetkeä, jolloin se ei enää nousisi lainkaan. Ei hetkeä jolloin ulostaminen ei enää onnistuisikaan. Ei hetkeä jolloin ilo sammuisi. Oli aika...
Vahva ja avara sydän sykähti viimeisen kerran Toijalan eläinlääkäriasemalla perjantai iltapäivänä 27.12.2013... Muutos on melkoinen, ja talo niin hiljainen nyt kun rakas räköttävä luusäkki ei enää kolistele täällä. Ikävä.
"Mamin kulta poika"
Kosti
9.10.2000-27.12.2013
Rakastan sinua.
Kaikki jotka Kostin tapasivat, tietävät, ettei hänn muistolleen sovi mikään kaihoisa itkuvirsi. Kosti oli täynnä iloa ja touhua. Loppuun asti. Siksi siis... Egotrippiä!
Se on tosi jees jos sä haluut olla vapaa ja mennä sekaisin sä voit tehdä mitä huvittaa ja mitä ikinä vaan haluutkin
Mutta koskaan sä et saa antaa minkään masentaa sillä kun maailma on paha ja se vituttaa sä saat pilvet pakenemaan
ja se on tosi jees se on tosi jees se on ihan jees se on tosi jees
Timantteja löytyy tietenkin Bamin nisiltä; vaikka tietenkin kiinteän ruuan syömisen opettelu on jo aloitettu. Liikkumista treenataan kovin ja 3 viikkoisena yksi hurja päätti tulla ulos jo pentulaatikostakin!
Marraskuulle on kertynyt myös Timantti Tours'eja; koulutusexcursio Espooseen (aivan mieletön reissu - again) sekä kisaturnee peräti Lempäälään asti ;) Tamskin iltakisoissa siis starttasivat molemmat typyt yhden startin verran. Näp'ille tulos 10 - ei vaan osannut/pystynyt jarruttamaan. Rata oli "vaikea" Mujusen rata - Vaikea koska siinnä pääsi koira luukuttamaan ihan tosissaan ja niinhän siinnä sitten kävikin: pujotteluun mentiin jostain 5 kepiltä (Näp ei tosin ollut tuhma - näin että se kyllä yritti jarruttaa, mutta... ei vaan osannut jarruttaa tarpeeksi. Sama keinulla -> lentokeinu: yritti jarruttaa, mutta...) Hipardille tulokseksi 15. Heti alussa yksi rima alas kun oletettavasti touhusin jotain juuri kun koira oli riman yllä ja Hip myös lähestyi kyseistä hyppyä vähän huonosta kulmasta -> sen seurauksena myös seuraava rima alas. Kun alla oli virheitä, niin vedin aika riskillä ja yksi kielto päälle. Hyvät fiilikset jäi radoista: on ne vaan upeita noi mun tytöt.
Alueellisen valmennuksen treeneissä Näp oli aivan jäätävä. :o Varsinkin sen pujottelu: itsenäinen haku umpikulmaan, mulla takaa leikkaus, koira kompastuu kepeillä ja jatkaa SILTI pujottelua virheettä!!! Olisi niin tehnyt mieli herkutella sillä pujottelulla, vaan... ei auttanut. Oli tehtävä ihan töitäkin ts. vahvistaa ihan muita juttuja -tällä hetkellä tärkeämpiä.
Sunnuntaina olikin vuorossa vuoden kohokohta ja suurimmat arvokisat; SuurTAKKU mittelöt!!! Kovasti kuntohuippua juuri tähän kohtaan koetettiin ajoittaa, olihan Näp sentään hallitseva SuurMölliTAKKU, joten paineet oli kovat vaikka nyt painittiinkin eri sarjassa kuin vuosi sitten ;) Mukaan geimeihin pääsi myös Super Laika Poika Kosti (12 v) kisaamaan VVV-luokassa.
Ja voi mikä liikkis mun SLP olikaan! Kun se tajusi, että hei, nythän ollaan kisoissa, se teki sille opetetut lähtörutiinit ihan itse - 4 vuoden totaali tauon jälkeen! Ja kun lähdettiin liikkeele, niin pappa hyppäsi kuin vettä vaan 65 senttisiä.... tosin... me tehtiin kyllä ilman rimoja ;) Parin siivekeen jälkeen se hoksasi että ei ihan niin korkealle tarvikkaan hypätä, mutta jokaisella aidalle: ponnistus ja hyppy, ponnistus ja hyppy :D Liikkis. Voittoon ei tulos (28,72) riittänyt, mutta hämmästyin kyllä suunnattomasti sitä että tuossa oli vian 3,72 yliaikaa :o Et kovaa se menee edelleen.
Kovaa meni myös Näp - molemmilla radoilla (kahden radan yhteistulos). En tiennytkään että se voi tehdä niin paljon virheitä alle ihanne ajan ;) Oikeat tulokset kuitenkin siis 2xhyl. Hipardi veti kaksi tasaisen varmaa rataa ja tasaisesti lähes tismalleen sama aika molemmilta radoilta. Eri virheet tosin. Ekalta radalta hyl ja toiselta 10.
Kirvelevä tappio, pistesijoille päästiin ainoastaan ;) Mutta onneksi maailman paras SEURA helpotti tappion tuomaa tuskaa. Hyvä minä, hyvä ME! HYVÄ TUKAT!!!
Niin ne vuodet vierähtävät... 11 vuotta Kostilla ikää, vastahan se oli pieni, mutta hyvin suurikorvainen, laikapoika, ja nyt jo... ikämies. Ikä ei tosin Kostia paina - ehkä ihan hieman on rauhoittunut (ja kun ottaa huomioon lähtötason, on kyseessä siis erittäin energinen poika edelleen), mutta edelleen "pölhökustaillaan" harva se päivä, ja - kiitos viisaan päätökseni jättää Kosti agilitystä eläkkeelle heti kun selkäoireita alkoi ilmaantua (vaikka fysioterapialla ja hieronnalla uraa oltaisiinkin voitu jatkaa), on laikapoika saanut terveet ja kivuttomat eläkepäivät :) Mitä nyt välillä käy itsekseen ja omin luvin suorittelemassa esteitä pihamaalla...
Synttäreiden aattona kipaistiin Hipardin kanssa Lempäälässä kisaamassa. Agiradalla hyllytettiin heti kättelyssä kun ohjaaja oli unessa mutta Hip, yllättäen ;), ei. Hyppäriltä tulos 15, pari rimaa ja yksi kielto kun ennakoin ennakoimista "hieman" liikaa. Tosi sujuva rata ja oli niin nautinnollista mennä Hipardin kanssa. Se vaan on niiiiin <3
Näp pieni ei ole enää niin pieni. Tai siis on. Mutta nykyään Neiti Näp - ensimmäinen juoksu alla ja agilityn treenaaminenkin on vihdoinkin aloitettu. Ja eipä sit aloitettukaan mitenkään vaatimattomasti, vaan Teemu & Niinu Linnan kurssilla. :) Hirmuisesti sai Näp kehuja molemmilta - taito taso on valtaisa kun ottaa huomioon kuinka vähän Näpillä on vasta tehty (n. 5 x 5-10min/kk). Ohjausta lukee upeasti ja reagoi siihen todella hienosti. Ja tämä kaikki pelkällä höntsäilyllä - Teemun sanoin: "hyvin olette höntsäilleet". Niin ollaankin :) Kun pohjat on tehty hyvin, pääsee "viimeistelyssä" vähemmällä :) Hienosti ollaan treenien tavoiteaikataulussa ja Näp on kehittynyt juuri suunnitelmien mukaan. Nyt on siis aloitettu "isojen tyttöjen" agility. Paitsi tietenkään ei kontakteja ja pujottelua vielä. Ne saavat vielä odottaa.
Hipardin kanssa ylitin itseni em. treeneissä useammankin kerran, jos tosin Teemu huomasi HETI ohjauksessani todellisen kardinaalimokan :( VOI HELEVETTI! Siis ei, ei helvetti sille että huomasi, eikä edes sille että siellä oli sellainen moka, vaan sille että mä TIEDÄN ettei silla saa ohjata enkä ole itse yhtään huomannut ko. mömmöilyä. Ihmetellyt vaan että no mikä siihen koiraan nyt on iskenyt, kun on ollut viime viikkoina aivan mahdoton. Ei mikään. Se vaan oli lukenut "ohjausta". Tän siitä sai heti kun oli muutaman viikon pois Lotan ja Lauran valvovien silmien alta :( No, onneksi Teemu huomasi ja asia saatiin korjattua ennen kuin ehdin pilata koiran kokonaan. Nyt toimii taas kuin ihmisen mieli. Enkä minä itseäni ruoski, on aika painavat syyt siihen miksi tällaiseen henkiseen laiskuuteen olen sortunut alkusyksyn aikana (ja sit tosiaan vielä se, että kun ei olla päästy L & L treeneihin)
Oli ihan huippu koulutus ja pää on täynnä suunnitelmia (vielä kun saisi ne toteutetuksikin). Yllätyin Hipardin - ja eritoten omista taidoistani todella suuresti :o En tiennytkään että me osataan niin paljon :o Eikä kyllä yhtään pahaa tehnyt sekään kun sai Teemulta kuulla ettei Jaakko /Suoknuutti) turhaan ole Hipardia kehunut <3
Itseasiassa vasta tuona viikonloppuna tajusin kuinka taitava Hip todella on - ja lisäksi vielä sen, että ei, se ei ole mitään perussettiä ne taidot vaan kyse on todella taitavasta ja taitavasti koulutetusta eläimestä. Hyvä minä! Hyvä me <3
Niin, tämmöistä melko vaatimatonta linjaa ja tahtia edustavat edelleen nämä blogi päivitykset. Loppukesä ja alkusyksy on ollut "IRL" todella raskasta aikaa ja on tapahtunut paljon pahoja asioita. Mutta onneksi mulla on tukenani ihanat Kirsi & Hanna sekä maailman parhaat treenikamut ja koutsit Takuista <3 Ja Hip & Näp. Ja Pygmi <3 Aurinkoni <3
Vuosi on päivää vaille täynnä - ja varsin vaiherikas vuosi onkin ollut monella tapaa; asioita päättyi ja asioita alkoi. Ja hyvä niin :) Joulu 2009 oli meidän "laumassamme" hyvin erilainen Joulu; Roosa pääsi vihreämmille metsästysmaille kuun alussa, ensimmäinen Roosaton Joulu 13 vuoteen. Ikävä on vieläkin, mutta ei enää niin surullinen - ainakaan joka päivä. Iloa ensimmäiseen erilaiseen Jouluumme toi tuolloin Pygmi, 5kk. Pygmi, joka osasi juuri ja juuri istua ilman tukea ja ryömiä - takaperin. Ja joka rakasti hyppykiikkua!
Tänä vuonna elimme jälleen erilaista Joulua kahdestakin eri syystä joita ei voi järjestykseen laittaa sen suhteen kumpi näistä olikaan mullistavampi muutos. Tuorein muutos oli tietenkin NÄP, 9 viikkoa uusi ilopilleri ja pomppukone. Ja toinen Pygmi, 1v 5kk, ilopilleri ja pomppukone myöskin. Pygmi, joka osaa kiivetä, kontata, ryömiä, kävellä varpaillaan, seistä yhdellä jalalla ja juosta - ja kaikki nämä myös takaperin ja silmät kiinni. Ja hyppimistä rakastetaan edelleen - tosin nyt se tehdään ilman kiikkua :)
Roosa lempiharrastuksessaan
Tavoitteita vuodelle 2010 oli kolme:
1. elää
2. pitää hauskaa
3. kertoa joka päivä perheen "pojille" kuinka rakkaita he ovat
1 & 2, täyttyivät, kolmos tavoitteessa on vähän petrattavaa, sillä tunnustan että vain tämän perheen "alle metrin mittainen poika" sai joka päivä kuulla kuinka rakas ja tärkeä ihminen hän on. :) Se lähes 2 metrinen poika ei ihan aina sitä kuullut (ellei osaa lukea ajatuksia. Ja toivottavasti ei osaa, koska niitä vähemmän rakkaita ajatuksiakin oli joskus :/ Mut hei, en mä ole väittänytkään olevani mikään pyhimys :)).
Vuodelle 2011 ahnehdin enemmän tavoitteita:
1. elää
2. pitää hauskaa
3. kertoa joka päivä perheen "pojille" kuinka rakkaita he ovat
4. sivuuttaa ilkeät ja turhat ihmiset ja käyttää aikaani vain oikeasti hyvien tyyppien seurassa
5. pitää hillittömän hauskaa aksaradoilla Hipardin kanssa
6. luoda hyvä suhde pikku Näpsään ja nauttia joka treenistä sen kanssa 110%
7. kehua Hipardia ja Näpsää estottomammin kuin koskaan ennen :) Siis oikein leuhkia niillä koska ne nyt vaan on niin hyviä :)
Tosin, keinuminenkin on huippuhauskaa
Hipardin kanssa kulunut vuosi kului lähinnä taukoillessa mammalomien vuoksi joten treenaamaan ehdittiin melko vähän - kisaamaan vielä vähemmän. Olisikohan ollut vain 15 starttia koko vuonna... siinnä ei siis kovin montaa kisapäivää tärvääntynyt. Pikkuhiljaa on mammalomalta palattu treenailemaan ja kisoihinkin on tarkoitus suunnata kohtapuoliin hauskaa pitämään :)
Laikat... laikat vanhenivat vuodella lokakuussa ja Kali Kaamea sai mittariin 14 vuotta. Kostihan nyt onkin vielä aivan teini - vasta 10 vuotias. Juuri aikuistumisen partaalla ;) Hyvässä vedossa ovat molemmat, Kalilta kuulo heikentynyt (oikeasti, ei siis muuttunut vain entistäkin valikoivammaksi) mutta muuten ei ikä näy eikä tunnu - ja olen erittäin tyytyväinen siihen että jätin laikat aikoinaan riittävän ajoissa eläkkeelle, sen verran hyvin on noita terveitä vuosia tullut molemmille!
Jos ja KUN koiralla on tällainen ilme tehdessään, on jotain tehty taatusti oikein :)
Hipardin mamma-loman aikana sain treenata ihanaa Naneli-Kanelia, siitä suuri kiitos Saijalle! Olipa mukava taas viedä jotain muutakin kuin bortsua - ja yhtä mukava oli palata taas bortsunkin puikkoihin. Kyllä tuo Hip on vaan niin mun koira vaikka välillä sen vuoksi tuleekin vuodatettua hikeä, verta ja kyyneleitäkin ja pohdittua jotta mikä on kun ei taidot riitä... (siis ohjaajan, huom! Great Dog, Shame About the Handler! ;o)
Suuri ilonaihe oli myös TAKUTien valmennusryhmien perustaminen (kiitos koulutustoimikunta!) ja vielä iloisemmaksi ko. asia minut sai siksi koska minut ja Hip/Nana kelpuutettiin siihen mukaan :) Nyt on saatu nauttia laadukkaista treeneistä viikoittain Maijan, Lauran ja Lotan koutsauksessa sekä tehotreenejä Minnan, Jarin ja Niina-Liina Linnan tapaan - Päiviä tietenkään unohtamatta, ja mahtavaa on ollut! Kiitos kaikille koutseillemme! Kuten myös tietenkin kesän koutseille TonTonille (jotka ovat Maisan kanssa aivan älykovia supermiinustehtailijoita :)) Hannalle ja HeTerolle! Ja hyvä TAKUT! Hyvä ME! Tosi kivat treeniryhmät on olleet tänä(kin) vuonna :)
Laikavartio
No, vuoteen mahtuu myös ikäviä asioita - valitettavasti. Raskain asia on ollut tietenkin Pygmin terveys. Tai siis sairaus ja ne loputtomat kokeet, tutkimukset ja TAYSin reissut. Ja se loputon huoli ja epävarmuus - päälle tietenkin niinkin arkinen tosiasia kuin aikataulutus; kun ei koskaan tiennyt etukäteen kuin maksimissaan sen kuluvan viikon ohjelman (ja sekin tietty varauksella). Onneksi ei tarvinnut töiden kanssa sumplia kun kotiäitinä olin/olen edelleen. Tällä hetkellä eletään sen asian suhteen suht stabiilissa tilassa ja lääkitys tuntuisi tehoavan eikä vakavia haittavaikutuksia ole ilmennyt. Ensi vuonna kontrollit taas jatkuu tämän alkutalven "loman" jäljiltä.
"Mukavan" lisän kevään/alkukesän raskauteen toi erinäiset "harrastuskiusaamis" kokemukset :( Harrastamisenhan pitäisi kai olla hauskaa, eikö? No, sanotaanko nyt näin että jos jotkut pitää taloyhtiöiden/asukasyhdistysten toimintaa riitaisana, niin se henkilö ei ole tainnut koskaan olla mukana missään koiraharrastusyhdistyksessä :( Siellä sitä kaunaisuutta ja kateellisuutta sekä oman egon korostamista vasta ilmeneekin, valitettavasti.
Mähän jouduin kiusaamisen kohteeksi jo muutama vuosi aiemmin kun Hip muutti meille. Silloin sain, kokeneimmilta, varoituksen, että kun BC:n ottaa saa varautua selkään puukottamiseen. Ja valitettavasti niin siinnä kävikin. Ei mennyt kuin muutama kuukausi niin alkoi häiriköinti ja paskanpuhuminen. Se onneksi päättyi aikanaan, kun pahin älämölön pitäjä vaihtoi porukkaa ja "komppaajat" eivät saaneet suutaan auki vaan näppärästi vierittivät kaiken tämän yhden niskoille (jee, mitä kavereita ne ovat keskenäänkin :o :o ). No oli turhan aikaista huokaista, sillä kevättalvella alkoi taas - nyt vaan eri henkilöiden toimesta. En tiedä mitä katkeruutta tai pahaa oloansa he minuun purkivat vai oliko syynä ihan silkka kateus ja ilkeys - tiedän vain sen että yks jos toinen puhu ns. muunneltua totuutta, ellei jopa maalannut mustaa valkoiseksi. Ja ehkä siinnä oli kyse joidenkin heikosta itsetunnostakin ja epävarmuudesta: pakko nostaa omaa egoaan keinolla millä hyvänsä.
En tiedä. Eräänä päivänä vaan sain puhelun jossa minua uhkailtiin ja esitettiin mitä mielikuvituksellisimpia väitteitä. No, tätä ennen olin saanut uhkailuja jo sähköisessä muodossa, joten ehkä se oli ihan odotettavissa että peräti soittaakin. Niin ja erään ystäväni luona käytiin kotona asti uhkailemassa ja toisesta tehtiin perätön rikosilmoitus :o Että jee, jee - leppoisa meininki.
Mua kiellettiin kouluttamasta vaikka yhdistyksessä oli kouluttaja pula ja pisteenä I:n päälle sain moitteita siitä että kehun Hipardia liikaa :o Ei saa kehua omaa koiraansa kun jollekin voi tulla siitä paha mieli kun ei ole yhtä hyvä :o Olin vähän että WTF??? Itkeäkö vai nauraa? No se selvisi aikanaan:
"Kissatappelijat" eivät saaneet setvittyä omia väärinkäsityksiään keskenään (yksi puhui yhtä, toinen toista ja parilla oli omat katkeruutensa pelissä) vaan mun olisi pitänyt niitä selvittää. Okei, selvitetään, mutta koska juuri silloin Pygmillä oli kontrolleja useamman kerran viikossa ja edessä odotti osastojakso & mahdollinen leikkaus, niin aikatauluja en voi varmaksi sanoa. Tähän tuli vastaukseksi että käytän lapseni sairautta tekosyynä kieltäytymiseen! Siinnä kohtaa meni kuppi nurin ja lakkas naurattamasta.
Sanoin itseni irti koko kerhosta ja itseasiassa muutamasta ihmisestäkin. Toki se oli haikeaa ensimmäiset päivät kun joidenkin kanssa oltiin oltu tekemisissä jo n. 14 vuotta ja olin ollut perustamassa ko. kerhoa sekä tehnyt seuran eteen todella paljon työtä aina raskauteeni ja TAKUTeihin siirtymiseeni asti. TAKUTeihin vaihdon vuoksi "jääväsin" itse itseni varsinaisista luottamustehtävissä ja kouluttamisen & muun talkoilun osalta raskaus ja Pygmin pikkuvauva-aika verotti osallistumista. Olin pitänyt ko. ihmisiä mukavina, reiluina ja fiksuina - kuvitellut olevani jopa kavereita muutaman kanssa, mutta... väärin luultu. Ilmeni että "kissatappelijoiden" lisäksi muutama vanha seuratoveri olikin kaveerannut vain hyötyäkseen minusta ja ahkeruudestani sekä tieto-taidostani. Selän takana mustamaalasivat ja puhuivat paskaa. Että näin. Ei ole paljoakaan virkaa (lue: ei mitään) kyseisenlaisilla ihmisillä mun elämässä. En halua olla missään tekemisissä tuolla tavoin käyttäytyvien ja täysin empatiakyvyttömien sekä itsekeskeisten henkilöiden kanssa. Joten, ei mitään ainaista nitinää vaan kerta rytinä. Jollekin tuli vähän yllätyksenä kun jäivät kiinni teoistaan, mä kun en todellakaan kerro kaikkia tietojani - kunnes sitten kun niitä oikeasti tarvitaan.
No, se oli sen pituinen se. Loppukesän sain olla suhtkoht rauhassa ilman uhkailuja - niin paitsi että meidän koiratarhaan oli ilmestynyt epämääräisiä syöttejä. Ja muutamia mun kavereita ahdisteltiin tuon seuran tiimoilta edelleen pitkin syksyä :(
Iipardit
Syksyyn mahtui niin iloa kuin suunnatonta suruakin. Iloin aiheita olivat mm. tuo valmennusryhmä ja Nanelin kanssa treenaaminen, mutta ennen kaikkea Hip'n tiineys!! Hipardin keväinen tyhjäksi jääminen oli musertava pettymys, joten kun ultra näytti 4-6 sikiötä lähes kiljuin riemusta :) Loppusyksystä maailmaan saataisiin kasa ihania "Iipardeja" :)
Tiineys sujui hyvin, synnytys oli nopsa ja helppo ja Hip aivan täydellinen emo. Suureksi pettymykseksi pentuja tosin syntyi vain kolme - ja kun uros pentu menehtyi 3 viikon ikäisenä... se pysäytti. Pikku pennun kuolemaa oli vaikea käsittää ja suru oli suunnaton. Suru ja ehkä voisi sanoa tyrmistys - tyrmistys ja turhautuminen kun tajuntaan iski se ettei kaikista pennuista todellakaan kasva "suuria mustia koiria" :( Selitystä sikiöiden katoamiselle ja uros pennun menehtymiselle ei voi tietää. Ainahan voi jossitella: ehkä Hip sittenkin oli telonut itsensä jossain? Ehkä jokin tulehdus, viirus, bakteeri? Tai ehkä... ehkä ne syötit joita tarhassa oli. Niitä itse veikkaisin sillä Hip oksensi tosi rajusti :( Että ehkäpä joku sai tällä tavoin kostonsa viimeisteltyä?
Kaikista pennuista ei kasva koskaan suuria mustia koiria
Tiedä häntä. Eikä jossittelu auta. Ja onneksi kaksi kaunista tyttöä elää ja voi hyvin edelleenkin - ja toinen täällä minun luonani <3 Näp. Toiveeni ja Haaveni.
Nätti, Näppärä Näp
Melkoinen vuosi takana ja vaikka sanotaankin että se mikä ei tapa, se vahvistaa, niin enpä vastaavaa välttämättä haluaisi heti perään kokea (eli pliis, pliis TAKUTin poppoo - älkää alkako skitsoileen :)) Tosin, järisyttäviä muutoksia saattaa olla edessä myös vuonna 2011 - tai ainakin jälleen erilainen Joulu!
Parempaa Vuotta 2011 kaikille tosi kivoille ihmisille ja joka eläimelle. Katkerille, kaunaisille, ilkeille, itsekeskeisille ja empatiakyvyttömille toivotan että:
Viikonloppu vierähti "orjaillessa" Pirkanmaan Parhaassa Seurassa, eli tietenkin TAKUTien kisoissa. Alunperin mun piti mennä orjailemaan vain sunnuntaina, mutta kun yks jos toinenkin lauantain työntekijöistä kaatui flunssa-aallon murtamana petiin otin ns. "lennosta" jokusen talkootunnin myös lauantaille. Sunnuntaina sit notkuttiinkin kisapaikalla aamusta iltaan ihmettelemässä mm. ohutta tappia ja turpoamisvaraa sekä toinen toistansa hienompia suorituksia. Sunnuntaina 3 luokat vaikuttivat todella kovilta ja mukana oli monta upeaa koirakkoa joita ihastella. Ja kadehtia. Alkoi nimittäin niiiiiiiiiiiiin tehdä mieli päästä radalle kera Hipardin :-/ Tähän asti treeni- ja kisatauko on sujunut suht kivuttomasti, mutta nyt... voi perse :( No mutta, mulla on sentään elossa oleva, terve koira joka, jos ei nyt mikään ihan hirveästi mene pieleen, muutaman kuukauden kuluttua jo kirmailee radoilla vanhaan malliin, et niin.... eiköhän tän kestä.
Niin ja onneksi on ihania ystäviä joilta saa koiria liisattua :D Ja itseasiassa jo ihan muutaman päivän kuluttua pääsen treenaamaan TonTonin treeneihin taasen :) Vaikka kyllä jännittää....
Hipin kuulumisia... no, Hip kasvattaa mahaansa. Pyöristynyt on ja muistuttaa lähinnä käpylehmää ;D Itseään ei kummoisemmin vielä varo mutta kyllä tuo masu jonkun verran painaa, eli vauhti on hidastuntu. Harmitti oikein kovin pientä hippa-Liisaa kun hävisi Kuulalle juoksukisan - päätti sitten mennä maate keskelle kenttää ja haukkua mokomalle rellestäjälle ;) Myös 7 metrin myyräloikat ovat lyhentyneet about 6 metriin.
Nisät ovat kasvaneet ihan hirvittävästi ja ehkä Hip on hieman uneliaampi kuin tavallisesti. Mutta vain ehkä :-/ Eräänä päivänä se tuli jopa halusta tarhasta sisälle kesken päivän muutamaksi tunniksi, sitten tosin taas halusi mennä ennemmin tarhaan (huomasi kai että sisällä on tylsää, tylsää ja vielä kerran tylsää), eikä ole sen jälkeen sisällä viihtynyt.
Haikeutta on tuonut mieleen myös vanhat treeni- ja kisavideot SLP:stä. On se vaan ollut taitava ja hieno koira (tai no niin, elossahan SLP edelleen on, että onhan se toki edelleenkin hieno - ja varmasti myös taitavakin). Varsinkin kun ajattelee kuinka vähin tiedoin ja taidoin sitä on aikoinaan treenattu... Kirsillä on olemassa myös mun ja Wilman videoita, mutta... niitä en taida vielä voida katsoa.
Juhannuksen viettoon valmistauduttiin - yllättäen ;) - agiliidon parissa TonTonin treeneissä. Hepardi (ja minä myös) oli jälleen todella pätevä: Tonin radassa oli aivan sikavaikea pujottelun sisäänmeno ja Hip, "yllätys, yllätys", osasi sen tuosta noin vaan :D Yksi valssikohta tuotti aikansa murheita: joko tippui rima, tai sitten onnistuin lähettämään Hipardin "albaniaan". No, sit lisättiin kuvioon muutama vekki sinne sun tänne ja näin saatiin Hip pois "albaniasta" rimojen putoamatta :D Niin ja mä tein ONNISTUNEEN takaakierto+päällejuoksun :o :o Woot-Woot!! Kyllä oli mukava siirtyä jussin viettoon noiden treenien jälkeen :)
Eli todella antoisat ja hauskat treenit hyvässä seurassa jälleen kerran :) Mukava treenata porukassa jossa ollaan sopivassa suhteessa innokkaita ja nöyriä, ja jossa "Janten laista" ei ole tietoakaan. Noista seikoista on syytä olla iloinen, sillä ne eivät ole itsestäänselvyyksiä ne.
Jussin juhlinta sujui leppoisasti perheen parissa: häähumua käytiin haistelemassa Satakunnassa ja muu aika vietettiin kotosalla koko "lauma" leppoisissa merkeissä - mikä olikin varsin hyvä asia, sillä huolta ja murhetta on piisannut koko vuoden ihan kylliksi eikä loppua tunnu näkyvän vaan päinvastoin :( Onneksi on ystäviä joille voi purkaa sydäntään ja joihin voi luottaa <3
Ja nyt: paluu arkeen ja aksan pariin, eli kohti Hannan treenejä :)
Maanantaina testailtiin Janitan "virhetreenin" rataa kera Hanan & Mian. Hipsu oli tosi PRO vaikka treeni melkoista "tappoa" olikin (takaa kierto suoran putken jälkeen ja sit takaisin suoraan putkeen) ja toi tosi hyvin esille sen että Hipardin kanssa "less is more" :) Se on kerta kaikkiaan niin pätevä pieni eläin ja varsinainen mulkerohyppääjä (Janitan luennolla oli juttua noista hypyistä ja rimomisesta muuten ja oli aika hauska huomata kuin samalla tavoin me ollaan todennäköisesti koiriamme opetettu. Vielä "jännempää" on se, että vaikka mullakin on ollut useita koiria ohjattavana ja vieläpä eri rotuisia, niin kaikki ovat olleet mulkeroita eikä rimominen ole ollut ongelma... no, eli joko mulla on käynyt ihan jeesuksenmoinen tuuri vudesta toiseen tai sitten... ;)) ja kun vielä tekee rataa aivan mielettömän hienolla asenteella, niin eipä siinnä sit tosiaan muuta tarvitse kuin lukea nuotteja.
Niiden nuottien kanssa vaan pitää olla tosi tarkka että osuvat kohdilleen, muuten päättyy "EK" ulosajoon. Tuon takaa kierron "nuottien" hahmottamiseen meni tovi jos toinenkin ja onneksi oli Mia "lisäsilminä" jeesaamassa jotta linjan tarkistus onnistui kunnolla.
No, tuli treeneissä toki huonojakin kohtia syystä että näemmä Hip tulee halusta sekä niistossa että ihmisnuolessa läpi. Se ei joko sittenkään osaa niitä kunnolla ja/tai ei ole motivoitunut tekemään niitä oikein. Nyt pitäisi miettiä mitä teen asian kanssa vai teenkö mitään?
"Kotikenttä" on myös kuivunut mukavasti jo ja jonkun verran on tehty puomin nousuja sekä pujottelun häiriötreeniä. SLP toimii loistavana häiriönä (oikeesti, se häiritsee, mutta ei ole vaaraksi itselleen ja muille kuten rakas Roosa-vainaa oli haahuillessaan kuurona sinne sun tänne. Aina sai pitää silmällä että missä se milloinkin on ettei jää joko mun tai Hipardin jalkoihin.) Ja palkkioksi pääsi vanhapoikakin tekemään kepit :) Lystiä tuntui olevan vaikkei vauhti takavuosien menoon enää toki ylläkään.
Melko Agilityn täyteinen viikonloppu vietetty, niin teoriassa kuin käytännössäkin; lauantaina suunnistimme Mian kera Sääksjärvelle Leinosen Janitan radanluku luennolle ja sunnuntaina perheen laatuaikaa vietettiin Janakkalassa kisaten.
Janitan luento oli kyllä todella mainio! Mitään ihan "yllättävän uutta" ei sinänsä tullut mutta aivan loistavia tarkennuksia moneen kohtaan ja itselle Hipin ohjaajana suurin hyöty tuli jarrutuksista sekä kontaktien jälkeisestä elämästä: Hipsun kanssa kun tuo magneettiteoria on kontaktien jälkeen todella silmiin pistävä ja aiheuttaa siksi ongelmia. Lisäksi nyt mulle taisi (ehkä) viimeinkin selvitä miksi Hipardilla jaakotus pelittää ja valssi ei, sama juttu oikeastaan myös leikkausten kanssa -> Hipardillehan sopii tosi hyvin leikkaukset ja takaa ohjaus ylipäätänsä, mutta... jostain syystä leikkausten onnistumisprosentti on vain noin 80 enkä ole syytä tähän oikein keksinyt. Nytpä luulen että keksin! Ja keksinkin, sillä Tiina antoi illan käytäntöosuudessa Nepparin kanssa loisto esimerkin siitä mitä mulla ja Hipardillakin helposti tapahtuu leikkauksissa. (Ja Tiina nimenomaan ohjaa takaa, eli ei ollut osaamisesta kiinni se!)
Janitan luento kesti reilu 4 tuntia ja sen jälkeen oli Herwoodissa "virhetreenit". Käytännön virheiden tsekkaminen jeesas paljon ja tuosta luento-osuudesta oli hyötyä paitsi itselleen treenaajana ja kisaajana, myös kouluttajana/pennun koulutusta ajatellen. Vaikka itseasiassa noi koulutusjutut oli isolta osin sellaisia joita olen tehnyt jo iät ja ajat omien koirien kanssa (tajuamatta vaan "kaupallistaa" niitä - onneksi Janita on tajunnut tämän :)) niin Janitan ammattikouluttajan kokemuksen siivittämänä luennolla tuli esiin mitä eriskummallisimpia ongelmia sekä ratkaisuja niihin -> ja tää on aina hyvää tietoa sillä koskaan ei voi tietää milloin itse törmää johonkin vastaavaan tapaukseen. Esim. palkkaamisesta tuli aivan käsittämättömän hieno esimerkki ja selostus siitä miten ko. koiran ongelma palkkauksen suhteen oli korjattu!
Sunnuntaina vietettiin aurinkoinen aamupäivä Janakkalassa jossa käytiin kisaamassa piiiiiiiitkästä, piiiiiiitkästä aikaa yhden startin verran. Tuomarina toimi Nybergin Johanna ja rata oli tyyliä "ansa jota et tajua". Eli päällisin puolin melko simppeli rata jonka lopussa oli "alleviivattu ansa". Mutta kun katosi tarkemmin, niin tuo alleviivattu ansa ei ollut mikään sen kummempi ansa - mutta monet muut kohdat olivat. Sain rakennettua päähäni selvät sävelet ohjauksesta melko nopeasti eikä jäänyt yhtään sellainen olo että olisin miettinyt "toimiiko tämä?". Mutta, kyllähän se pitkän kisatauko näkyi sellaisena jähmeytenä ja kun tunsin oloni jähmeäksi (esim. jalat tuntuivat olevan hapoilla jo ennen rataan tutustumista :o) niin alkoi mietityttää oma liikkuminen ja sitten... jännittämään. En vaan vieläkään osaa uskoa kisoissa että ei mulla ole siellä radalla mihinkään kiire ja siksi iskee paniikki jos kuvittelen etten pysty liikkumaan.
No mutta, jähmeydestä huolimatta kokonaisuus oli ihan hyvä. En ollut myöhässä kuin viimeisellä esteellä ja niinpä Hip kulki hipi-hiljaa - siis äänen suhteen :) Alkuun tekemäni pyöritys toimi ja onnistui täydellisesti, samoin leikkausten linjat olivat tosi hyvät kuten myös ohjauslinjat noin ylipäätänsäkin.
Tulokseksi 15. Rima - joka tuli alas leikkauksessa. Mutta ei leikkauksen linjan vuoksi vaan siksi että lähdin räpeltämään jotain kummaa kun Hip oli vielä riman päällä (rimat 65). Yksi linja virhe - olin suunnitellut linjan kyllä aivan oikein, mutta toteutus jäi uupumaan: piti työntää renkaalle ja yks kaks huomaan olevani koiran kanssa riti rinnan ja Hip leikkaa "kiinni". Työnnä siinnä nyt sitten. Pujotteluun sisäänmeno kulma oli vähän ilkeä ja tiesin etten saa ennakoida pujottelua yhtään. Annoin Hipille hyvin tilaa, ja sitten... sit mä tajua vilkaisevani pujottelun suuntaan enkä aloituksen kuten piti, ja... no kappas kun otti kakkosvälin sit niin.
Mutta anyway, hyvä fiilis jäi radasta: olimme kuitenkin noista hamoista huolimatta samalla radalla ihan koko ajan (tästä todisteena se ettei Hip huutanut :)) Mulla ei ollut kiireen tuntua lainkaan ja luotin koiraan sekä onnistuin lukemaan radan Hipiä ajatellen oikein sekä valitsemaan juuri sille sopivat ohjaustavat näihin linjoihin :) Kyllä nyt puri taas kisakärpänen kovaa :)
Niin ja eikä se "koiramainen" viikonloppu tähän päättynyt, ei suinkaan. Tuli nimittäin todistetuksi ettei rikos kannata ja valheella on lyhyet jäljet - loppu viimein jokainen huijari jää kiinni ja näin kävi viimeksi tänään.
Jätimme laikat "vahdeiksi" kotiin kisareissun ajaksi; koirahuoneeseen porttien taakse jäivät makoilemaan ne kuten tavallista. Tavallinen oli myös kotiin paluun hetki: kaksi laikaa portin takana koirahuoneessa vastassa häntäänsä heilutellen kumpainenkin. Vaan kas - kun saavuin keittiöön sain huomata koiranruoka komeron oven olevan auki! Mit vit??
No, ehkäpä komeron ovi oli auennut itsekseen, sellaista tapahtuu välillä - tosin noin "auki-auki" se ei ole ennen ollut vaan ainoastaan pikkasen raollaan. No mutta: laikathan olivat koirahuoneessa joten mikä muu voisi olla selitys? Paitsi että...
...tämän jälkeen havaitsin avoinna olevan ULKO-OVEN! Ja siinnä kohtaa ei enää Sherlokia tarvittu vaan arvoitus oli ratkaistu sillä siunaamalla sekunnilla: Kosti *KELE!!!
Se mokomakin viisastelija! Vaan tällä kertaa sortui "omaan näppäryyteensä": oli kai kuvitellut ettei jää ruokavarkaudesta kiinni kun palasi seikkailunsa jälkeen kiltisti takaisin "omalle puolelleen" esittämään viatonta. Juu, ja näinhän siinnä toki olisikin käynyt - ellei ko. piski olisi idioottina käynyt ulkona kesken rosvoretkensä!
Tarinan opetus: mikäli käytät vilppiä, pidättele paskaa! ;D
