Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rocky. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rocky. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Tuloskimaraa ja kuulumisia

No onpas blogin päivitys todellakin jäänyt, mutta kyllähän kerta puolessa vuodessa vielä on ihan "päivitystahti", eikö? Et ei oo niinku kokonaan kuollut.

No, nyt on hellepäivä eikä mitään jaksa tehdä, eikä ulkona voi olla, niin on hyvää aikaa vähän päivitellä.
Näp on palautunut penikoimisestaan oikein hyvin; treenattu on jo hyvän aikaa, kisattukin jonkin verran. Ei paljoa, koska ohjaajalla on ollut agilitydebis ja krooninen rahapula.

Kivasta on kasvanut puolivuotias nuori harrastuskoira. Nyt kai voi jo sanoa harrastuskoira, kun vähän jo treenaillaankin, eikä vaan sossutella ja leikitä? Oikein mukava, avoin ja reipas pieni neiti. Ei nyt siis mikään yltiö pieni, mutta ohuesti on tässä viime aikoina hiipinyt mieleen ajatus, ettei Kivasta ehkä sittenkään kasva kovin suurta koiraa. Jotakuinkin samoissa mitoissa on kuin emänsä vastaavassa iässä. Velipoika Makua nähtiin Tending kevätleirillä, ja yllättävän pieni oli sekin. Pikku pentuina kun olivat niin jäätäviä mörssäreitä, niin ajattelin ihan että tulevat enemmän isäänsä koon puolesta. No, tokihan he ovat vasta puolivuotiaita, joten todellisuus on vielä kaaaaaaukana.

Hip... Hip mummeli näyttää ettei vierivä kivi sammaloidu, eikä hän todellakaan aio vielä eläkkeelle jäädä. Toki treenaamista on kevennetty entisestään ja kisataan jo tosi vähän. Ei siksi etteikö koira jaksaisi ja menisi, vaan koska loukkaantumiset vähän arveluttavat - kylmä totuus kuitenkin on, ettei iäkäs koira vaan palaudu samalla tapaa kuin nuori. No mutta, agility menee paremmin kuin koskaan: treeneissä pukkaa nolla rataa ja viimein niin kävi kisoissakin! Että eihän tässä mennyt kuin lähes 9 vuotta, kun mä opin Hipardin ;) (Hiphän tuli mulle 2 vuotiaana ja täyttää kuukauden kuluttua 11 vuotta)

Hipardin nollarata Tampereella 27.5.2016. Ihan mukavastihan tuo, lähes 11 vuotias liikahtaa :D 

https://www.youtube.com/watch?v=Rj0OuaTdmJo

T-leirillä Hip pääsi myös tokoilemaan ja voi että se oli onnellinen. Varsinkin noudot olivat Hipardista niin superia puuhaa ettei tosikaan.

No, siinnä missä meidän poppoo on vietellyt kisailulomaa koko kevään, ovat Hipardin jälkeläisten omistajat ahkeroineet sitäkin enemmän!

Tammikuussa tokoilivat sekä Rio että Kelpo. Rio EVL kokeessa, tuloksena EVL1, 1.sija pistein 272. Kelpo avoimessa, tuloksella AVO1, 1 sija, 271 pistettä :)

Helmikuussa Riosta
sitten leivottiin "varjo TVA" (näyttelytulos puuttuu), tuloksella EVL1, KP, 2.sija pistein 300! Sisko Ysi kävi läpivalaisussa: A/A 0/0 LTV0 Spondyloosi 0 ja silmät terveet. (eli CEA oli peittynyt).

Maaliskuussa Rocky kilpaili Puolan maajoukkuekarsinoissa. Sijoitukset karsinta kokeissa 1 ja 5, pisteet 278,5 sekä menolippu maajoukkueeseen! Lajina siis tietenkin toko :)

Huhtikuussa Ysi tykitteli nollaratoja maxi 3 luokassa Liedossa (sija 2.), Janakkalassa (sija 5.) sekä Maalahdessa (sija 3).

Toukokuussa Kelpo korkkasi hakukauden 1 tuloksella, saaden koulutustunnuksen HK1. Siskot pinkoivat agilityradoilla minkä kerkesivät: By'lle 0 tulos maxi3 luokassa Jyväskylässä, sijalla 5. Loppukuussa TUPLAnolla ja AGISERT, sijoilla 1 ja 3!  Ysille nollat maxi3 luokassa  Vaasassa (sija 3), Oulussa (sija 2) sekä kuunlopussa TUPLANOLLA myös Ysille sijoin 1 ja 2! Eli tulokset sekä SM-kisoihn että maajoukkuekarsintoihin komeasti kasassa :) Heinäkuun lopulla Ysi pääsee tavoittelemaan viimeistä AGISERTiä, hypäri Sertejä saa Ysi ottaa vastaan vielä kaksi.

Olen vaan niin äärettömän ylpeä Hipardin jälkeläisistä ja kiitollinen näiden ohjaajista, jotka antavat koirilleen tilaisuuden näyttää osaamisensa. KIITOS!

Ulkomuotojalostustako? :D






perjantai 1. tammikuuta 2016

Uusi vuosi, vanhat jutut

No niinhän siinnä kävi, että viimeiset viikot "Penturyhmä Bentzein" kera viuhahti niin täydessä touhussa ja melskeessä että blogin päivitykset jäivät. Joten tämä postaus koskee vuotta 2015 :)

Aloitetaan "isoista", eli N-poikien kuulumisista.  

13.12.15 Rocky  ja Malgosia kisasivat tokon ylimmässä luokassa; upea 1-tulos 318,5 pistettä, ja samalla Polish Obedience Cup`n voitto!! Cup-kisaa kisataan koko vuoden, ja se on samalla vuoden tokokoira-kisa maassa.
19.12.15 Rio  ja Sari kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa valiokellon käynnistäen;  hieno ykkös- tulos 296 pistettä ja luokkavoitto!
Italiassa Cap on nykyään "TV:stä tuttu" esittäessään pääroolia Jouluvideolla.

Ja sitten ne Bentzeit... Hulinaa siis riitti. Pennut ovat todella aktiivisia ja liikkuvaisia, joten melskettä oli todenteolla, vaikka tyyppejä oli vain kolme. Lisäksi harrastelimme vähän kaikenlaista; autoilemassa pennut kävivät useita kertoja, samoin "kylillä" ja hihnassa kulkemistakin treenattiin. Pienet metsäretket kuuluivat myös ohjelmistoon, samoin kyläilyt muissa huusholliessa. Kävimme myös valokuvattavina - tai siis pennut kuvattiin, ei minua ja samalla reissulla Bentzeit pääsivät tutustumaan kissoihin, kanoihin, lampaisiin ja nautoihin - oikea seikkailupäivä siis! Ja tietenkin päivittäin kävi aikuisia ja lapsia pentuja palluttelemassa. Ja Hip... Hip otti mummona olemisen hyvin, hyvin vakavasti ja hoiti pentuja suurella sydämellä. Jopa imetti - ja tietenkin leikitti.



Joulu meni samoissa merkeissä, sillä luovutuspäivä osui Tapaninpäivälle. Joulutervehdyksen Bentzeit ehtivät tehdä toki, eli tällaiselta täällä näytti :D

Ja lopuksi Bentzeit virallisesti:

Lad, eli Maku, virallisesti Tending Uppercut muutti jakamaan yläkoukkujaan Lapualle Arjan, Vickyn ja isä-Robinin seuraksi. Maku tullee harrastamaan hakua, tokoa ja agilityä - ja päässee ehkä lampaillekin :)

Kuva: Miikku Pietilä

Kuva: Miikku Pietilä

Kuva: Miikku Pietilä


Lass, eli Jin, virallisesti Tending Unlimited rikkoo rajojaan vastedes Vantaalla Juhan, Jedin (FI TVA FI AVA JK1 BH Tending Eager), sheltti Vertin ja Miina kissan hermojen kustannuksella. Jinistä tulee isona agilitykoira.

Kuva Miikku Pietilä
Kuva: Miikku Pietilä
Kuva: Miikku Pietilä

Näpin esikoinen Lyn, tottelee nykyään nimeä Kiva. Virrallisesti Kiva on nimeltään Tendig Upbeat ja hänen tehtävänään on tuoda toiveikkuutta, myönteisyyttä ja iloisuutta synnyinkotiinsa kera emänsä Näpin ja mummunsa Hipin. Isona Kivasta tulee paitsi kiva koirakansalainen myös agilityurheilija.

Kuva: Miikku Pietilä
Kuva: Miikku Pietilä
 
Kuva Miikku Pietilä

Onnea Arjalle ja Juhalle valitsemallanne tiellä. Olkoon voima kanssanne ;) 

torstai 22. lokakuuta 2015

Onnea 5 vuotiaat!

18.10.2015 Maailman parhaat ja ainoat "Iipardi" neidot, Routa ja Näp viettivät juhlapäivää 5 vuotissynymäpäivien merkeissä. Että niin ne vaan lkaaa ehkä joskus aikuistimaan mokomatkin porsaat. ;) Fillistellänpä sitä - osuvasti pentukuvien muodossa ;)



Thö Masu

New Born siskokset
Äitille kyytiä
Äiti on niin rakas
Ny me häivytään täältä (ja häipy ne)

Viimeinen ilta yhdessä

Routa
Näp

Laskettuun aikaan on vielä sen verran matkaa, ettei varsinaisesta vatsankasvatuksesta vielä voi puhua, mutta kyllähän Näpiltä muodot ovat häviämässä (Näp huomauttaa, että pyöreäkin on muoto!) ja suloinen pieni kuNpu on pompsahtanut esiin. Awwwwww... se kumpu on oikeasti niin soma, että sitä tekisi mieli pussailla koko ajan :) Näp itse ei jouda olemaan pussailtavana, sillä hän keksittyy uraansa - tällä hetkellä suuren ja mahtavan jälkikoiran uraan siis. On sillä kyllä nenä jota se osaa käyttää. Olen tehnyt jälkiä hyvin vaihteleviin maastoihin: metsään, hakkuille, pellolle, tielle,... suoraa ja käyrää ja silmukkaa... Ei haittaa Näpiä. Miinuksena toki se, että jälkimotivaatio on niin paljon suurempi kuin esine/keppimotivaatio. Kyllä se ne ilmiaisee, mutta jäljen jatkamiseen on hirveä kiire. On ollut hauska huomata, kuikna nopeasti Näp ehdollistui valjaisiin ja liinaan: vermeet päälle, niin välittömästi alkaa skannaus. Mun pieni jälkieläin , oln jo ihan koukuttunut tähän jäljestys hommaan :)

Hip on tuuraillut Näpiä aksassa, ja on se kyllä tosi helppoa ja kevyttä mennä vain yhdellä koiralle. Muutamia kisastartteja on tässä vedetty. Ilman mainittavaan menestystä, mutta hyvän mielen ratoja - etenkin se viimeisin, joka hyllytettiin kun mokomakin muori hiippaili ekan riman alle :p Vähän aikaa kelasin, että mitä teen? Päätin antaa sen tulla. Ihan sama. 10 vee koira, se saa tehdä mitä tykkää.

Hiippari Hip

Onneksi polvi on tyttäristä parantunut: Antulle ja Ysille nollavoitto ja Hyppy SERT maxi3 luokassa Hyvinkäällä 18.10. Ylivoimaisesti nopeimmalla ajalla tietysti :)
11.10. Pieksämäellä myös By'n kilapilukirjaan piirrettiin uusi 0-tulos kolmosista, sijoituksella 4.
Toko puolella Malgosia ja Rocky tahkovat tulosta toisensa perään; tällä kertaa maajoukkuekarsinnoissa tulos "excellen", 263 pistettä ja 4.sija!

Myös Näpin sussu, Robin, tykitteli Arjan kanssa jälleen nollalla maaliin maxi3-hypärillä Jyväskylässä. aikas päheetä :)

Robin

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Synttäreitä ja (aktiivi)lomaa

Hipardin pyöreiden jälkeen juhlistettiin N-pentujen (melkein) aikuisiksi kasvamista - 19.7. täyttivät "Nohevat N:nät" aka "Nopeat Hiilarit" eli, By, Ysi, Kelpo, Kappa, Cap, Rocky ja Rio jo 3 vuotta :o Mihin ihmeeseen aika onkaan kadonnut? Juuri viimeviikollahan se oli kun tilanne oli tämä:



Ja eilinen vietettiin vielä näissä tunnelmissa:



Joten miten siis on mahdollista että nyt jo näyttää tältä:

Kelpo toivottamassa emälleen hyvää syntymäpäivää
Rio nauttii omasta syntymäpäivälahjastaan

Rocky

Kappa

Cap

Ysi
By

Heinäkuun alkupuolella meidän "oma" poppoo vietti (aktiivi?)lomaa Kankaanpäässä 4 vuorokauden verran. Kyseessä oli aito (?) loma-loma, eli ei siis mitään koiriin liittyvää :o Koirat tosin saivat myö nauttia lomasta: aamuin illoin n. 2,5h lenkkeilyä ja ennenkaikkea JUOKSEMISTA Kankaanpään avarissa kangasmetsissä. Pävisin vielä n. 1,5 h kevennetty versio. Sangen tyytyväisiltä vaikuttivat tytöt ja selvästi nauttivat taas päästessään aivan erilaiseen maastoon kuin mitä kotikulmilla on, revittelemään oikein kunnolla. Muutoinkin tyypit ovat osoittautuneet myös erinomaisiksi "caravan" koiriksi - etenkin Hip, joka oli jo valmiiksi "karvanaamari, kaikkien kaveri" :D Hiljaiset ja hyväkäytöksiset tytöt ovat jo saaneet myös tässä hommassa kovasti ihailua kanssa ihmisiltä. Ja etenkin Hipardi on kerännyt laumoittain "lapsifaneja" (se koira on kyllä lasten ympäröimänä niin elementissään ettei tosikaan). Nyt on vedetty hnekä ja valmistauduttu seuraavaan aktiivilomaan, jossa lenkkeilyn lisäksi Hip ja Näp harrastavat ainakin tätä:

Hipardin jokavuotinen traditio ja kohokohta: jono leikki kera Katrin ja Elinan koirien (muut eivät tähän touhuun kelpaa)

Tää on niin siistii
Lisää kyttäystä, mutta toisessa tilanteessa ;)

Tämäkin sen osaa ;)

Sit me tehdään tätä...

... ja tätä...

...ja tätä...

... ja tätä...
... ja etenkin tätä.
Ai niin! Olenko edes muistanut mainita, että Kelpo poika on nykyään todistetusti kaunis :) Eli kerran kävi näyttelyssä ja heti tuli täydellinen tulos (y)  Vaan mikäpä ihme se nyt oli: upea koira ja (lähes) ammattihandleri ;) JESS!



maanantai 13. heinäkuuta 2015

Keskikesää

Keskikesän tärkein tapahtuma on tietenkin ihanan Hipardin syntymäpäivät! Tänä vuonna 2.7. täytettiinkon jo pyöreitä: 10 vuotta :o Ei kuuna päivänä uskoisi tästä koirasta - ja toivottavasti menee vielä pitkään ennen kuin tuleekaan ikä näkymään. Syntymäpäivävastaanottoa ei Hip pitänyt, eikä saanut edes lahjaa - paitsi agilityreenit, pitkä metsä lenkki ja uimista ;)

Onnea maailman paras Hipardi



Omat kisaamiset ovat olleet kesän aikana todella vähissä: Tamskin iltakisoissa startattiin kesäkuun loppupuolella. Ilman tuolsia jäätiin, mutta hitto että tehtiin Näpänderin kanssa tosi hyvää yhteistyötä! Ja Mujusen Salmen radat selvästi sopivat Näpänderille. Hipari mummu keuli, eikä siitä sen enempää :D ( välillä se on kyllä hiukan ärsyttävää, kun 10 vee koira viitsii edelleen koulia ja kikkailla, mutta toisaalta... onhan se myös suloista: ei ole mikään "kone" eikä urautunut kaavoihinsa :D )

Näpin agilitystä on ollut kyllä tosi hyvä mieli: treenaamaan ei juurikaan olla päästy ja kisaaminenkin on ollut vähäistä. Silti nyt 7 kisarataa putkeen, joissa ollaan tehyt todella hyvää settiä yhdessä - valitettavasti vain se yksi virhe (Näpin vauhdissa kun ei korjailla) on vetänyt tulokset hyl/5 tasolle nollien sijaan.

Hipardin jälkeläiset ovat pitäneet huolta tuloksista. By ja Leena tempaisivat toisen 0 tuloksenrsa agilityn ykkösluokassa, sijoittuen kolmasiksi. Yksi snolla siis uupuu enää. Heinäkuun alussa Rocky ja Malgosia kilapilvat Puolassa KV Tokon 3.luokassa 35 calsiuksen lämpötilassa :o Helle ei Rockyä ahitannut vaan 3. sija pistein 236,5!!  Rio ja Sari aloittivat "peekoo" uransa jälkikisoissa: tottis 96p, esineet 30p. Koulari jäi saamatta, sillä maastosta löyty 3 keppiä ja 2 hirveä. Hirviä ei hyväksytty kepeiksi.  Kappa kävi läpivalaistavana luustokuvissa ja on täyttä priimaa: lonkat A/A, kyynärät 0/0 ja selkä puhdas!

Kyllä näillä kelpaa valmistautua tulevaan T-leiriin ja loppukesän koitoksiin. Toivottavasti elokuulla ehtisi Näpänderin(kin) kanssa muutaman startin vetäistä.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Touhuiluja

Omien koirien treenaaminen & kisaaminen jäi keväällä/alkukesästä sangen vähiseksi muiden velvotteiden painaessa päälle pahasti. Hipardin tahtia jarrutti koko kevään ajan myös kaksi perättäistä loukkaantumista (lenkkeily on vaarallista), ja kun viimein oli myös Hip kunnossa, sairastuin itse. Onneksi "lennosta" löytyi pari rohkeaa & hyvää (ts. sellaista joille uskallan aarteeni antaa) lainaohjaajaa; Sabina & Tanja, jotka suorittivat osan loppukevään kisastarteista - ja ihan kelpo suorituksia he vetivätkin molempien kanssa vaikkei Hip & Näp sitä suinkaan helpoksi tehnyt :)

Eli Hip siis oli enemmän tai vähemmän tauolla oikeastaan kevään ajan. Nyt se onneksi on täsyin toipunut ja todistelee jälleen iän olevan pelkkiä numeroita. Ihanaa, sillä kyllä oli kova suru ja huoli Hipardista.

Näpin kanssa pääsin kisaamaan suht hyvin - nollat loistivat poissaolollaan, mutta todella lähellä käytiin - ja sitäkin parempaa oli se, että tein toukokuun lopulla peräti 5 todella loistavaa rataa peräkkäin (en toki samana päivänä : ), jossa todellakin oltiin jo nollien lähellä - valitettavasti jokaiselle radalle mahtui vielä yksi virhe, joka veti tulokset hyl-5-hyl-hyl-5 sarjaksi viiden nollan sijaan. Näpin vauhdissa kun ei ole varaa edes siihen yhteen virheeseen. Mutta kyllä tuntui makelata, ja siksi kesän kisatauko vähän tympiikin - semminkin kun syksyllä lienee edessä se vähän pidempi tauko. No, onneksi on Hip.

Valmiina kääntymään välittömästi - focus eteen ja ohjaajaan
Hipardin hienot lapset ovat  kevään/kesän aikana tahkoneet oikein makeita tuloksia kera ohjaajiensa .
Huhtikuun messevän tuloskimaran sinetöivät Leena ja By upealla VOI1 tuloksella ja luokkavoitolla pistein 303!!!

Dina ja By

Toukokuun tulossarjan avasivat Anttu ja Ysi 0 voitolla 2-luokassa ja samalla SERT sekä siirto 3-luokkaan. Eikä se tällä perilla tähän jäänyt, vaan Ysi on avannut jo nollatilinsä 3-luokassakin - kirien, tietenkin, heti myös palkintopallille.



Toukokuun päätti Leena ja By, tällä erää agilityn saralla, napaten ykkösluokasta ensimmäisen 0-tuloksensa ja palkintosijan 2.



Kesäkuussa ratkottiin TOKO:n suomenmestaruus, ja kyseisissä kisoissa mukana olivat Hipardin jälkeläisistä sekä Routa (EVL, henkilökohtainen) sekä Rio (VOI, joukkue). Roudalle tapahtui työtapaturma, joka pudotti parin pois finaalista, mutta Rio sen sijaan teki voittajassa upeaa työtä: VOI1 tulos, pistein 286,67 ja 2.sija kovatasoisessa joukossa ja haastavissa olosuhteissa! Mahtavaa Sari & Rio!






Mutta ehkä huikeinta ikinä on ollut se, että Malgosai & Rocky valittiin Puolan TOKO:n maajoukkueeseen. Maajoukkekisoja käydään Torinossa juuri nyt.





Eli näissä tunnelmissa on siis kulunut loppukevät ja alkukesä. Täällä valmistaudutaan juhlimaan Hipardin 10 vee synttäreitä ja ehkäpä loppukesästä jotain jo jostain julkaistaankin ;)


perjantai 24. huhtikuuta 2015

Kevät kuulumisia

... tai oikeastaan kai talvikuulumisia, kun on näemmä blogin päivittäminen ollut sangen reipasta taas :p

Omalta osaltani alkuvuosi pisti kuviot uusiksi monella tapaa, koiriin se heijastui pitkälti niin ettei oikein ole treenattu, vielä vähemmän kisattu. Myös Näpin pentusuunnitelmat siirtyivät valitettavasti syksyyn; toivottavasti silloin ei enää tule mitään mutkia matkaan, mutta minkäs teet - kaikkia asioita elämässä ei vaan voi hallita eikä tietää mitä huominen tuo tullessaan.

Tammikuussa tosin vietettiin pentutreffejä agilityn merkeissä Niinun luona ja mahtavaa oli. Kelpo osoitti olevansa todellinen luonnonlahjakkuus "kolmoislajissaan" eli aksassa. Niin hienosti se fokusoi esteisiin vaikka alla oli vain muutama treeni kerta ja Anna tässä lajissa aivan aloittelija. Riossa näkyy selvästi keiden jälkeläinen se on, itseasiassa juuri tällä viikolla yksi ammattikouluttaja oli koutsannut Saria ja Rioa, ja sanoi että kyllä tuli Hip mieleen selvästi. Ja siis hyvässä mielessä :D

Treeneissä Niinu kokeili rataa Näpin kanssa myös, ja oli kyllä mahtava katsoa kuinka makeelta koirani näyttääkään.. Upeasti Näp pysyi kasassa myös kiihkeämmällä ja enemmän liikkumista omaavalla ohjauksella, ja kyllä sai Niinukin juosta :D

Pääsiäisenä käytiin lampailla parin vuoden tauon jälkeen. Vähän jännitti että mitähän tästä tulee, sillä kyseessä oli vasta Näpin neljäs kerta lampailla koko sen elämän aikana - ja viime kerrasta pari vuotta aikaa.... Lampaat oli oikein kivoja, tosin minulle haastavia kun olivat kovin liikkuvaisia -> minä olisin tarvinnut enemmän mietintä aikaa. Sabina onneksi pelasti pulasta ja ohjasi Näpiä, mikä oli mukavaa siksikin kun en itse tuota paimennusjuttua osaa tehdä, mutta katselen sujuvasti. Ja siinnä sai rauhassa keskittyä katsomaan koiran ominaisuuksia - ja niitähän Näp pienellä riitti! Näp oli tosi asiallinen ja siisti. Sillä oli hyvä ajatus lampaiden kanssa (mitäänhän se ei siis osaa, ihan vaan katsottiin mitkä on koiran luontaiset ominaisuudet). Nopeahan se Näp on ja haluaa käyttää vauhtiaan, mutta pysyi aivan mahtavasti kasassa vaikka oli niin liikkuvaiset lampaat! Mielentila pysyi oikeana, ihan muutamassa kohdin häntä nousi hieman, mutta jopa siinnä vaiheessa kun lampaat saivat hommasta tarpeekseen ja "räjähtivät" (koira ei niitä siis räjäyttänyt, lampaat vaan päättivät häipyä) ei vetänyt saalisvietti päälle vaan pysyi asiallisena. Toki lampaita ei vielä riittänyt Näpin voima ja auktoriteetti pitämään, vaan räjähtäneen lauman takaisin ruotuun palauttajaksi tarvittiin upeaakin upeampi Jeriko (jota lampaat kyllä todellakin tottelivat)

Tuossa nyt siis meidän poppoon harrastuksiin liittyvät tapahtumat jotakuinkin olikin. Hip teki Riihimäen kisoissa tosi upeaa rataa /ja voi että kuinka taitava se onkaan!!) mutta yksi tyhmä rima sabotoi nollan 5 tulokseksi :( Kyllä harmitti tosi paljon.

Paremmista tuloksista ovat vastanneet talven ja kevään aikana Hipardin mahtavat lapset.

Tammikuussa Rocky ja Malgosia kisasivat ekaa kertaa KV Tokon 3-luokassa ja ykkös tulos pistein 279! Maaliskuussa taas 1-tulos, pistein 262,5 :) Eikä tässä vielä kaikki... Huhtikuussa selvisi että Malgosia ja Rocky ovat mukana maajoukkueessa TOKO Maailman Mestaruuskisoissa vuonna 2015!!! Huikeaa!!! Mä niin leijun :)

Marjaana ja Routa palasivat lomaltaan Tokoilun pariin maaliskuun lopulla, tuloksena mahtavasti EVL1 tulos, pistein 289,5 ja luokkavoitto! Aikas hieno paluu "mammalomalta".

Ja Kelpo on nyt todistetusti kelvollinen koira, sillä hänet tunnetaan nykyään nimellä BH Tending Nimbler.

Agilityn puolella Leena ja By korkkasivat kisauransa, ja huh-huh - kyllä siinnä riittää Leenalla tekemistä By'n ohjauksessa. Mahtavaa menoa, kuin myös siskollaan Ysillä Antun kanssa. Ysi on niin supernopea, että se saattaa olla jo jopa Näpänderiä nopeampi, niin kiirettä Antulla pitää sen kanssa radalla. Rio ja Sari nappasivat maaliskuussa 0-tuloksen agilityn kakkosluokasta. Niin se "kuninkuusluokka" jo häämöttää :)

Loppuun vielä kevät fiilistelyjä. Ja kyllä tässä mekin yritetään taas aktivoitua kisa rintamalla - toivottavasti myös tulosrintamalla :)