... kun sä lähdit Tampereelle etkä takaisin tullut. Tämä talo on tyhjempi nyt... suuren ilon keskelle laskeutui suunnaton suru; Helatorstain aamuna Kalin takajalat pettivät. Kali pystyi vielä nousemaan, mutta liikkumaan ei. Vielä keskiviikkona Kali oli täysin normaali oma itsensä, josta ei kuunan olisi uskonut että kyseessä on jo 15,5 vuotias koira.Eläinlääkäri aseman pihaan pysähdyttäessä Kali edelleen innostui kuin nuorena: "mihin nyt tultiin". Kali sai luvan lähteä ns. saappaat jalassa ja nukkua pois omassa autossaan. Lämmin kiitos Eläinlääkäriasema Tuhatjalan henkilökunnalle empaattisesta ja eläinystävällisestä toiminnasta.
Ja kiitos Kali. Kiitos kaikesta. Annoit niin paljon.
Rakastan sinua.
Tekee niin kipeää...
31.10.1996-17.5.2012
Harmo on pieni, villava ja pehmeä, pinnalta niin hienoinen, että sen luulisi olevan pelkkää pumpulia, kokonaan vailla luita. Mutta sen silmien gagaattipeilit kiiltävät kovina kuin kaksi kristallinmustaa koppakuoriaista.
Lasken sen irti, ja se juoksee niitylle.
Kutsun leppeästi: "Harmo", ja se tulla tömistää luokseni iloista pientä hölkkää, jossa tuntuu helisevän ties minkä taikakulkusen nauru.
Se on hellä ja hyväilynkipeä kuin lapsi, kuin pieni tyttö, mutta luja ja kuiva kuin kivi.
Siinnä on terästä.
Siinnä on terästä ja kuun hopeaa samalla kertaa.
(otteet kirjasta Harmo ja minä, Juan Ramón Jiménez)
Hui, lauantai oli jännääkin jännempi päivä, sillä osallistuin Sarin vetämiin treeneihin. Jaa miksi se nyt niin jännää oli? No... mulla oli sinne yksi koirapaikka koska molemmat eivät mahtuneet mukaan. Se paikka oli merkattu Hipille. Meninkin Näpin kanssa.
Ja ei, ei mua jännittänyt sekään, että jos vaikka seuraavana päivänä kilahtaa meililootaan tai puhelimeen itse puheenjohtaja vaatimaan tilille että millä oikeudella treenaan Näpillä Hipin paikalla, kuten menneinä vuosina kävi :o (en minä oikeasti jännännyt että noin kävisi, kun on nykyään eri kerho kyseessä - sellainen jossa ehkä "supisijatkin" tajuavat, että sehän on ohjaaja joka paikan lunastaa, ei koira). Mua jänskätti siksi että kouluttaja Sari oli juuri "se" Sari, Näpin Ihanan Iskä Iiron omistaja ja ohjaaja :)
Vaikka on ihan video materiaaliakin ja tiedän etteivät treenitoverini ja koutsimme Takuissa & muualla (esim Elina, Niinu & Teemu) tyhjiä puhele, niin silti... kun Näp tuntuu edistyneen aivan ajatuksen voimalla, on mieleeni pompsahtanut miete että jos mä katselenkin tuota koiraa ruusunpunaisten lasien läpi? Jos se onkin oikeasti aivan surkea, ei osaa hypätä, on laama jne, jne... Kun... ei me olla treenattu nimeksikään, vähän vaan höntsäilty. En edes kehtaa sanoa kuinka vähän Näpillä on treenattu, ja kysyttäessä kiertelen ja kaartelen ja väitän että on enemmän kuin todellisuudessa ja että vähän joka asian kanssa on jotain ongelmaa... kun oikeasti... nolottaa kertoa totuus. Ja siksi toisekseen, sen verran tässä on tahkoa tallattu, että tiedän senkin että jotkut ajattelevat/ajattelisivat että valehtelen, ettei niin pienellä voi saada noin taitavaa koiraa. No, koirat haukkuu ja karavaani kulkee - ja ne, joiden mielipiteillä on jotain merkitystä, tietävät kuinka asia on <3
Lisäksi minua on ajoittain vaivannut Näpin kiltteys treeneissä, lenkillä, kotona... missä vaan. Se kuinka äärettömän helppo Näp on kotikoirana ja lemmikkinä - ja silti siitä löytyy potkua vaikka muille jakaa kun tehdään. No, on mun pentuna tulleista koirista kaikki olleet helppoja pentuja; rauhallisia kotona eikä asioista ole juuri tarvinnut vääntää vaan se "perusoleminen" on ollut kaikkien kanssa helppoa, mutta silti Näp on ollut jotain aivan ihmeellistä. Kun ei sen olemassaoloa edes tiedä. Koko koiraa ei nää ei kuule ja jos nyt jostakin pököilystä on pitänyt sanoakin, niin ihan pienestä sanomisesta on käsi lipassa tyyliin "yes Sir!". Ja silti sanoisin ettei tuo koira ole mikään pehmeä. Tuosta kiltteydestä johtuen olen ajoittain miettinyt että jospa Näpillä onkin jokin aivan kammottava elimellinen sairaus joka sen noin rauhalliseksi tekee? (tosi loogista - jos sellainen olisi, kaipa se koira olisi vetämätön myös treenatessa. Mutta kun ei ole.)
Sarilta sain huojentavia uutisia: aivan kuin Iiro :) Ja helppoja & kivoja kotikoiria, joilla on potkua harrastamiseen ovat Näpin puolisisaretkin :) *huoh* ehkä mä uskallan lakata odottamasta sitä milloin taivas putoaa niskaan. Ehkä.
Itse treeneissähän Näp - tapansa mukaan, loisti enkä minäkään nyt ihan huono ollut :D Hienosti osaa sivuirtoamisen renkaalle ja kokoaa itsensä hyppyihin erinomaisesti. Lukee rataa ja kääntyy superisti. Kontakteista radalla oli A - ihan uusi A, jolle tultiin putkesta -> ei haitannut mitään. Sinne mentiin ja hyvältä näytti :) Takaakierotton sain lähetettyä kaukaa (siis maltoin lähettää), jolloin Twistikin onnistui. Tarkkana täytyy kyllä tuon pienen kanssa olla sillä se on saippuoitu silakka - kirjaimellisesti. Heti kun on ohjaus auki, niin sieltä se tuli, sinne se meni. Pimeät putkikulmat ovat helppoja, ainoa hankala on sellainen pimeä putkikulma jossa putki on U:lla -> ei todellakaan voi Näpiä yhtä huolettomasti lähettää suorittamaan kuin Hipardia koska se hakee niin voimakkaasti edessä olevia esteitä. Kääntyy kyllä - tietenkin, mutta ei niin helpolla kuin Hip.
Enemmän luottoa vaan ohjaukseen ja paniikki mieliala pois, niin siitä se lähtee. Upeinta oli huomata se kuinka hyvin Näp jaksoi vaikka sillä on niin vähän tehty - ja etenkin se, että se PARANSI asennettaan treenien kakkoskierrokselle! Eli alkoi väsyneenä tehdä vielä paremmin töitä!
Mahtava eläin <3 Niin mahtava <3
Mutta valitettavasti pelkkiä hyviä uutisia ei ole kerrottavana :( Tällä hetkellä painaa syvä huoli Teräsmuori Kali the kaamean vuoksi. Pelkään, että teräs on väsymässä vaikka pilke silmissä on edelleen ja muutoinkin pirteä ja liikunnallinen mummu... mutta...15 vuotta on pitkä aika....
Vaikka pois on Alice viidentoista kesän jälkeen, niin Kali THE Kaamea ei! :)
Suuren suuret onnittelut Super muori Kali-Kaamealle, joka vietti tänään 31.10.2011 15-vuotis syntymäpäiviään! Eikä vieläkään ole meno hiipunut vaikka aamun valossa saattaa jo vanhalta näyttääkin.
Valossa aamun kun hänet mä nään,
kuinka vanhalta joskus hän voi näyttääkään.
Paljonko matkaa on tehtykään me,
hän ja mää...
Pienenä tyttönä...
Ja vartti julkisuudessa :) Metsästyskoirien tottelevaisuuskoe Jahtihaukuissa v-99
Vuosi on päivää vaille täynnä - ja varsin vaiherikas vuosi onkin ollut monella tapaa; asioita päättyi ja asioita alkoi. Ja hyvä niin :) Joulu 2009 oli meidän "laumassamme" hyvin erilainen Joulu; Roosa pääsi vihreämmille metsästysmaille kuun alussa, ensimmäinen Roosaton Joulu 13 vuoteen. Ikävä on vieläkin, mutta ei enää niin surullinen - ainakaan joka päivä. Iloa ensimmäiseen erilaiseen Jouluumme toi tuolloin Pygmi, 5kk. Pygmi, joka osasi juuri ja juuri istua ilman tukea ja ryömiä - takaperin. Ja joka rakasti hyppykiikkua!
Tänä vuonna elimme jälleen erilaista Joulua kahdestakin eri syystä joita ei voi järjestykseen laittaa sen suhteen kumpi näistä olikaan mullistavampi muutos. Tuorein muutos oli tietenkin NÄP, 9 viikkoa uusi ilopilleri ja pomppukone. Ja toinen Pygmi, 1v 5kk, ilopilleri ja pomppukone myöskin. Pygmi, joka osaa kiivetä, kontata, ryömiä, kävellä varpaillaan, seistä yhdellä jalalla ja juosta - ja kaikki nämä myös takaperin ja silmät kiinni. Ja hyppimistä rakastetaan edelleen - tosin nyt se tehdään ilman kiikkua :)
Roosa lempiharrastuksessaan
Tavoitteita vuodelle 2010 oli kolme:
1. elää
2. pitää hauskaa
3. kertoa joka päivä perheen "pojille" kuinka rakkaita he ovat
1 & 2, täyttyivät, kolmos tavoitteessa on vähän petrattavaa, sillä tunnustan että vain tämän perheen "alle metrin mittainen poika" sai joka päivä kuulla kuinka rakas ja tärkeä ihminen hän on. :) Se lähes 2 metrinen poika ei ihan aina sitä kuullut (ellei osaa lukea ajatuksia. Ja toivottavasti ei osaa, koska niitä vähemmän rakkaita ajatuksiakin oli joskus :/ Mut hei, en mä ole väittänytkään olevani mikään pyhimys :)).
Vuodelle 2011 ahnehdin enemmän tavoitteita:
1. elää
2. pitää hauskaa
3. kertoa joka päivä perheen "pojille" kuinka rakkaita he ovat
4. sivuuttaa ilkeät ja turhat ihmiset ja käyttää aikaani vain oikeasti hyvien tyyppien seurassa
5. pitää hillittömän hauskaa aksaradoilla Hipardin kanssa
6. luoda hyvä suhde pikku Näpsään ja nauttia joka treenistä sen kanssa 110%
7. kehua Hipardia ja Näpsää estottomammin kuin koskaan ennen :) Siis oikein leuhkia niillä koska ne nyt vaan on niin hyviä :)
Tosin, keinuminenkin on huippuhauskaa
Hipardin kanssa kulunut vuosi kului lähinnä taukoillessa mammalomien vuoksi joten treenaamaan ehdittiin melko vähän - kisaamaan vielä vähemmän. Olisikohan ollut vain 15 starttia koko vuonna... siinnä ei siis kovin montaa kisapäivää tärvääntynyt. Pikkuhiljaa on mammalomalta palattu treenailemaan ja kisoihinkin on tarkoitus suunnata kohtapuoliin hauskaa pitämään :)
Laikat... laikat vanhenivat vuodella lokakuussa ja Kali Kaamea sai mittariin 14 vuotta. Kostihan nyt onkin vielä aivan teini - vasta 10 vuotias. Juuri aikuistumisen partaalla ;) Hyvässä vedossa ovat molemmat, Kalilta kuulo heikentynyt (oikeasti, ei siis muuttunut vain entistäkin valikoivammaksi) mutta muuten ei ikä näy eikä tunnu - ja olen erittäin tyytyväinen siihen että jätin laikat aikoinaan riittävän ajoissa eläkkeelle, sen verran hyvin on noita terveitä vuosia tullut molemmille!
Jos ja KUN koiralla on tällainen ilme tehdessään, on jotain tehty taatusti oikein :)
Hipardin mamma-loman aikana sain treenata ihanaa Naneli-Kanelia, siitä suuri kiitos Saijalle! Olipa mukava taas viedä jotain muutakin kuin bortsua - ja yhtä mukava oli palata taas bortsunkin puikkoihin. Kyllä tuo Hip on vaan niin mun koira vaikka välillä sen vuoksi tuleekin vuodatettua hikeä, verta ja kyyneleitäkin ja pohdittua jotta mikä on kun ei taidot riitä... (siis ohjaajan, huom! Great Dog, Shame About the Handler! ;o)
Suuri ilonaihe oli myös TAKUTien valmennusryhmien perustaminen (kiitos koulutustoimikunta!) ja vielä iloisemmaksi ko. asia minut sai siksi koska minut ja Hip/Nana kelpuutettiin siihen mukaan :) Nyt on saatu nauttia laadukkaista treeneistä viikoittain Maijan, Lauran ja Lotan koutsauksessa sekä tehotreenejä Minnan, Jarin ja Niina-Liina Linnan tapaan - Päiviä tietenkään unohtamatta, ja mahtavaa on ollut! Kiitos kaikille koutseillemme! Kuten myös tietenkin kesän koutseille TonTonille (jotka ovat Maisan kanssa aivan älykovia supermiinustehtailijoita :)) Hannalle ja HeTerolle! Ja hyvä TAKUT! Hyvä ME! Tosi kivat treeniryhmät on olleet tänä(kin) vuonna :)
Laikavartio
No, vuoteen mahtuu myös ikäviä asioita - valitettavasti. Raskain asia on ollut tietenkin Pygmin terveys. Tai siis sairaus ja ne loputtomat kokeet, tutkimukset ja TAYSin reissut. Ja se loputon huoli ja epävarmuus - päälle tietenkin niinkin arkinen tosiasia kuin aikataulutus; kun ei koskaan tiennyt etukäteen kuin maksimissaan sen kuluvan viikon ohjelman (ja sekin tietty varauksella). Onneksi ei tarvinnut töiden kanssa sumplia kun kotiäitinä olin/olen edelleen. Tällä hetkellä eletään sen asian suhteen suht stabiilissa tilassa ja lääkitys tuntuisi tehoavan eikä vakavia haittavaikutuksia ole ilmennyt. Ensi vuonna kontrollit taas jatkuu tämän alkutalven "loman" jäljiltä.
"Mukavan" lisän kevään/alkukesän raskauteen toi erinäiset "harrastuskiusaamis" kokemukset :( Harrastamisenhan pitäisi kai olla hauskaa, eikö? No, sanotaanko nyt näin että jos jotkut pitää taloyhtiöiden/asukasyhdistysten toimintaa riitaisana, niin se henkilö ei ole tainnut koskaan olla mukana missään koiraharrastusyhdistyksessä :( Siellä sitä kaunaisuutta ja kateellisuutta sekä oman egon korostamista vasta ilmeneekin, valitettavasti.
Mähän jouduin kiusaamisen kohteeksi jo muutama vuosi aiemmin kun Hip muutti meille. Silloin sain, kokeneimmilta, varoituksen, että kun BC:n ottaa saa varautua selkään puukottamiseen. Ja valitettavasti niin siinnä kävikin. Ei mennyt kuin muutama kuukausi niin alkoi häiriköinti ja paskanpuhuminen. Se onneksi päättyi aikanaan, kun pahin älämölön pitäjä vaihtoi porukkaa ja "komppaajat" eivät saaneet suutaan auki vaan näppärästi vierittivät kaiken tämän yhden niskoille (jee, mitä kavereita ne ovat keskenäänkin :o :o ). No oli turhan aikaista huokaista, sillä kevättalvella alkoi taas - nyt vaan eri henkilöiden toimesta. En tiedä mitä katkeruutta tai pahaa oloansa he minuun purkivat vai oliko syynä ihan silkka kateus ja ilkeys - tiedän vain sen että yks jos toinen puhu ns. muunneltua totuutta, ellei jopa maalannut mustaa valkoiseksi. Ja ehkä siinnä oli kyse joidenkin heikosta itsetunnostakin ja epävarmuudesta: pakko nostaa omaa egoaan keinolla millä hyvänsä.
En tiedä. Eräänä päivänä vaan sain puhelun jossa minua uhkailtiin ja esitettiin mitä mielikuvituksellisimpia väitteitä. No, tätä ennen olin saanut uhkailuja jo sähköisessä muodossa, joten ehkä se oli ihan odotettavissa että peräti soittaakin. Niin ja erään ystäväni luona käytiin kotona asti uhkailemassa ja toisesta tehtiin perätön rikosilmoitus :o Että jee, jee - leppoisa meininki.
Mua kiellettiin kouluttamasta vaikka yhdistyksessä oli kouluttaja pula ja pisteenä I:n päälle sain moitteita siitä että kehun Hipardia liikaa :o Ei saa kehua omaa koiraansa kun jollekin voi tulla siitä paha mieli kun ei ole yhtä hyvä :o Olin vähän että WTF??? Itkeäkö vai nauraa? No se selvisi aikanaan:
"Kissatappelijat" eivät saaneet setvittyä omia väärinkäsityksiään keskenään (yksi puhui yhtä, toinen toista ja parilla oli omat katkeruutensa pelissä) vaan mun olisi pitänyt niitä selvittää. Okei, selvitetään, mutta koska juuri silloin Pygmillä oli kontrolleja useamman kerran viikossa ja edessä odotti osastojakso & mahdollinen leikkaus, niin aikatauluja en voi varmaksi sanoa. Tähän tuli vastaukseksi että käytän lapseni sairautta tekosyynä kieltäytymiseen! Siinnä kohtaa meni kuppi nurin ja lakkas naurattamasta.
Sanoin itseni irti koko kerhosta ja itseasiassa muutamasta ihmisestäkin. Toki se oli haikeaa ensimmäiset päivät kun joidenkin kanssa oltiin oltu tekemisissä jo n. 14 vuotta ja olin ollut perustamassa ko. kerhoa sekä tehnyt seuran eteen todella paljon työtä aina raskauteeni ja TAKUTeihin siirtymiseeni asti. TAKUTeihin vaihdon vuoksi "jääväsin" itse itseni varsinaisista luottamustehtävissä ja kouluttamisen & muun talkoilun osalta raskaus ja Pygmin pikkuvauva-aika verotti osallistumista. Olin pitänyt ko. ihmisiä mukavina, reiluina ja fiksuina - kuvitellut olevani jopa kavereita muutaman kanssa, mutta... väärin luultu. Ilmeni että "kissatappelijoiden" lisäksi muutama vanha seuratoveri olikin kaveerannut vain hyötyäkseen minusta ja ahkeruudestani sekä tieto-taidostani. Selän takana mustamaalasivat ja puhuivat paskaa. Että näin. Ei ole paljoakaan virkaa (lue: ei mitään) kyseisenlaisilla ihmisillä mun elämässä. En halua olla missään tekemisissä tuolla tavoin käyttäytyvien ja täysin empatiakyvyttömien sekä itsekeskeisten henkilöiden kanssa. Joten, ei mitään ainaista nitinää vaan kerta rytinä. Jollekin tuli vähän yllätyksenä kun jäivät kiinni teoistaan, mä kun en todellakaan kerro kaikkia tietojani - kunnes sitten kun niitä oikeasti tarvitaan.
No, se oli sen pituinen se. Loppukesän sain olla suhtkoht rauhassa ilman uhkailuja - niin paitsi että meidän koiratarhaan oli ilmestynyt epämääräisiä syöttejä. Ja muutamia mun kavereita ahdisteltiin tuon seuran tiimoilta edelleen pitkin syksyä :(
Iipardit
Syksyyn mahtui niin iloa kuin suunnatonta suruakin. Iloin aiheita olivat mm. tuo valmennusryhmä ja Nanelin kanssa treenaaminen, mutta ennen kaikkea Hip'n tiineys!! Hipardin keväinen tyhjäksi jääminen oli musertava pettymys, joten kun ultra näytti 4-6 sikiötä lähes kiljuin riemusta :) Loppusyksystä maailmaan saataisiin kasa ihania "Iipardeja" :)
Tiineys sujui hyvin, synnytys oli nopsa ja helppo ja Hip aivan täydellinen emo. Suureksi pettymykseksi pentuja tosin syntyi vain kolme - ja kun uros pentu menehtyi 3 viikon ikäisenä... se pysäytti. Pikku pennun kuolemaa oli vaikea käsittää ja suru oli suunnaton. Suru ja ehkä voisi sanoa tyrmistys - tyrmistys ja turhautuminen kun tajuntaan iski se ettei kaikista pennuista todellakaan kasva "suuria mustia koiria" :( Selitystä sikiöiden katoamiselle ja uros pennun menehtymiselle ei voi tietää. Ainahan voi jossitella: ehkä Hip sittenkin oli telonut itsensä jossain? Ehkä jokin tulehdus, viirus, bakteeri? Tai ehkä... ehkä ne syötit joita tarhassa oli. Niitä itse veikkaisin sillä Hip oksensi tosi rajusti :( Että ehkäpä joku sai tällä tavoin kostonsa viimeisteltyä?
Kaikista pennuista ei kasva koskaan suuria mustia koiria
Tiedä häntä. Eikä jossittelu auta. Ja onneksi kaksi kaunista tyttöä elää ja voi hyvin edelleenkin - ja toinen täällä minun luonani <3 Näp. Toiveeni ja Haaveni.
Nätti, Näppärä Näp
Melkoinen vuosi takana ja vaikka sanotaankin että se mikä ei tapa, se vahvistaa, niin enpä vastaavaa välttämättä haluaisi heti perään kokea (eli pliis, pliis TAKUTin poppoo - älkää alkako skitsoileen :)) Tosin, järisyttäviä muutoksia saattaa olla edessä myös vuonna 2011 - tai ainakin jälleen erilainen Joulu!
Parempaa Vuotta 2011 kaikille tosi kivoille ihmisille ja joka eläimelle. Katkerille, kaunaisille, ilkeille, itsekeskeisille ja empatiakyvyttömille toivotan että:
Lokakuun viimeisenä päivänä, eli siis eilen, Rakas, Paras ja Kaunein Teräsmummomme, Kali THE Kaamea täytti kunnioitettavat 14 vuotta! Eikä vieläkään ikä muoria paina, mitä nyt kuulo on - ihan oikeasti, heikentynyt. (Nuorempana kuulo oli vain sangen valikoiva ;)) Lisänimen THE Kaamea, Kalima ansaitsi nuoruusvuosinaan, Kali oli _todella_ kaamea ensimmäiset 3 vuotta; sen jälkeen se tasaantui sen verran että tuumin jotta ehkä tästä selvitään - ja 5 vuotiaana se oli oikea unelma jo.
Rakas, Raivostuttava Kalima; Neljääntoista vuoteen on mahtunut paljon - toivottavasti kokemuksia kertyy vielä rutkasti lisää. Mutta, päivä kerrallaan - kiitollisena jokaisesta hetkestä, niistä kaameistakin.
Marraskuun ensimmäisenä päivänä, eli siis tänään maanantaina, tulee Rakkaimmalle, Parhaimmalle ja Kauneimmalle Trio Kopakapanalle täyteen 14 vuorokautta! Seisomaan pyritään, kovasti nahistellaan ja silmätkin ovat jo raollaan. Ihanuudet - ehkä nuo kaikki kolme vois jäädä kotiin asumaan? ;)
