keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Lopun alkua...






Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin (aika on kulunut niin nopeaan), alkaa Näpänderin tiineys saavuttaa loppusuoransa. Uskomatonta - vastahan ne treffasivat Robinin kanssa, ja nyt jo kohta syntyy!

Näp on voinut tiineyden ajan varsin hyvin. Jonkun verran on ollut närästystä ja välillä pennut ovat pitäneet sen sortin bileitä masussa, että odottoavaan mammaan on selvästi sattunut. Ruoka maistuu hyvin, mutta liikakiloilta on hienosti vältytty. Näp liikkuu edelleen sujuvasti ja mielellään pitkiäkin matkoja ja haastavassa maastossa. Nyt viime päivinä on ollut havaittavissa hienoista rauhoittumista; ei ole enää yhtä nopea kuin aiemmin eikä lenkillä etäännyt enää niin kauas minusta, vaan jää jopa odottelmaan minua ja säilyttää näköyhteyden Hipardin huidellessa missä milloinkin. Kotioloissa Näpin läheisyyden kaipuu on kasvanut. Tavoistaan poiketen (Näp on tavallisesti kovin introvertti tyyppi, joka viihtyy itsekseen ja Hip se, joka kiipeää suuhun), se änkeytyy syliin hellittäväksi ja "kertoo" kovasti olostaan ja tuntemuksistaan. Ajoittain sen ilmeessä tosin vilahtaa "eniten vituttaa kaikki" katse, - eikä ihme: pennut ovat todella liikkuvaista sakkia, joten emän olo on varmasti bileiden aikana aikas haasteellinen.

Ajoittain vatsanahka näyttää nimittäin tältä: 

Toisinaan taas Näpin ilme on autuaallinen, aivan kuin se tietäsi kantavansa suurta salaisuutta. Ja niinhän se kantaakin, sillä näp on ainoa, joka tietää kuinka monta elämää sen kohdussa kasvaa. Useampia tyyppejä olen laskenut, mutta arviotahan se vaan on. Ja ainahan voi toki olla niinkin, ettei ole pennun pentua - ehkä ne liikkeet aiheuttaakin mustekala :o

Viimepäivien kuvia ja tunnelmia








Pentulaatikkokin on jo valmiina, tosin sen käyttäjästä on vielä epäselvyyttä.

Miten niin ei ole mulle?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti