perjantai 30. huhtikuuta 2010

Inhimillisyys. Onko sitä?

Ja jos on, niin mitä se tarkoittaa? Mitä on inhimillinen käytös? Mitä inhimillistäminen? Mikä tekee ihmisestä ihmisen ja eläimestä, vaikkapa nyt koirasta, eläimen?

Tätä asiaa olen miettinyt pitkään saamatta vastausta. Onko sellaista edes olemassa? Yksiselitteistä vastausta siis. Olen tulkinnut asian itselleni siten, että inhimillistäminen on sama asia kuin yhdenvertaisuus. Tasa-arvo. Jos koiraa pitää ihmisenkaltaisena olentona, on se väärin koiraa kohtaan, sillä koira ei ole ihminen. Se on koira. Koira joka ajattelee koiramaisia asioita. Eläin, jolla on vietit ja vaistot joita se ei voi järkeillä pois. Koira käyttäytyy aina eläimellisesti, eli kärjistettynä pyrkii tekemään omasta elämästään mahdollisimman mukavaa itselleen keinoja kaihtamatta. Koira ajattelee "minäekaksihetimullekaikkitännenyt" tyylillä.

Vai ajatteleeko?

Pieni lapsi muistuttaa mielestäni koiraa, ja eläintä ylipäätänsäkin, melko paljon. Ja luultavasti lasten kasvatuksessa on kokolailla sama juttu kuin koirien kanssakin: liika inhimillistäminen aiheuttaa ongelmia. Jos aikuinen mieltää lapsen pystyvän yhtä korkeaan ajatteluun kuin mitä itse on, eikö hän silloin yliarvioi lapsen henkisiä kykyjä? Unohda sen tosi seikan, että lapsi on lapsi, joka ajattelee lasten tapaan. Eli kärjistettynä olento, joka pyrkii tekemään elämästään mahdollisimman mukavaa itselleen keinoja kaihtamatta. Lapsi ajattelee "minäekaksihetimullekaikkitännenyt" tyylillä.

Vai ajatteleeko?

Koska ihminen, (Homo Sapiens) ja koira (Canis Familiars), ovat loppujen lopuksi molemmat eläimiä, vieläpä nisäkkäitä ja laumasieluja, ohjaa molempien lajien käytöstä pohjimmiltaan yksi vaisto ylitse muiden - kuten kaikkien elollisten kohdalla; eloonjäämisvaisto. Se on hyvä vaisto. Se suojelee vaaroilta ja saa meidät säilymään hengissä hankkimalla ruokaa, taistelemalla, vetäytymällä ja lisääntymällä. Se on vaisto, joka pistää meidät ajattelemaan ensisijaisesti omaa napaa. "Mikä minulle on eniten hyödyksi?" "Miten miellytän itseäni parhaiten?"

Koira ja pieni lapsi ovat tässä asiassa hyvin samankaltaisia, koska niistä kumpainenkin ajaa hyvinkin suoraviivaisesti vain ja ainoastaan omaa etuaan. Ne eivät pohdi tekojensa seurauksia muiden kuin itsensä kantilta. Koira ei ajattele tuleeko toiselle koiralle paha mieli, jos se itse ottaa viimeisen luun. Ylen syönyt koira ei tunne sääliä nälkää näkevää lajitoveriaan kohtaan, vaan ottaa halusta sille tarjotun lihakimpaleen edes miettimättä tekeekö siinnä kohtaa oikein toveriaan kohtaan.

Pieni lapsi käyttäytyy pitkälti samalla tavoin. Vauva ei ajattele että isä ja äitikin tarvitsevat unta, vaan kiljuu nälkäänsä eikä suostu odottamaan hetkeäkään. Hieman vanhempana lapsi ei ymmärrä soseen heittelyn seinille ja uhmakohtauksten tuottavat vanhemmille stressiä ja pahaa mieltä - lapsi tekee juuri sitä mitä itse haluaa. Ja lapsi HALUAA. Taapero nappaa toverinsa lelun sumeilematta, ja jos toveri vastustelee, saattaa jopa lyödä toista saavuttaakseen oman päämääränsä. Lelun. Itsensä miellyttämisen. 

Koiran ja lapsen käytöstä yhdistää "estojen" puute. Moraalin puute. Kyky hahmottaa oikeaa ja väärää. Kyky ajatella myös muidenkin napoja eikä vain sitä omaansa.

Kärjistettynä siis, aivan kuten koirillakaan, ei inhimillistä käytöstä ei esiinny pienillä lapsillakaan. Aikuisten, ennen kaikkea vanhempien, tehtävä on opettaa lapselle "estot", moraali, oikea ja väärä. Inhimillinen käytös siis ja tässä kohtaa tulee ero koiran ja lapsen välille.

Koira oppii välttämään virheitä ja vääryyttä kyllä siinnä missä lapsikin, mutta tekee sen ainoastaan välttyäkseen itse joltain negatiiviselta kokemukselta tai saadakseen jonkin positiivisen kokemuksen. Ihmisellä kyseinen käytös muokkautuu ajanmittaan omaksitunnoksi. Moraaliksi. Ihminen pystyy ymmärtämään jonkin teon olevan väärä vaikkei siitä teosta suoranaisesti rangaistaisikaan. Ihminen oppii ajattelemaan muidenkin napoja, oppii ymmärtämään, että vaikka jokin teko olisi oman edun mukaista, se voi silti olla väärin muita kohtaan ja jättää näin ollen miellyttämättä itse itseään.

Mutta onko se näin? Tätäkö on inhimillisyys?

Näin olen itse itselleni aisan tulkinnut, mutta epäilen olleeni väärässä. Olen tulkinnut, että inhimillisen ja eläimellisen käytöksen erottaa moraali. Että inhimillinen käytös pohjautuu siihen. Oikean ja väärän ymmärtämiseen. Siihen, että pystyy olemaan ajamatta omaa etuaan. Olemaan ajattelematta vain omaa napaansa.

Mutta näyttää siltä että minun on myönnettävä olleeni väärässä. Ei tuo ole inhimillistä käytöstä. Katkeruus, kauna, oman edun tavoittelu myös muiden kustannuksella, epärehellisyys, valehtelu ja selkään puukottaminen; ne ovat inhimillistä käytöstä ja tämä seikka on jäänyt minulta huomaamatta.Mikä on kieltämättä sangen noloa, sillä tiedän varsin hyvin etteivät koirat ja pienet lapset osaa kantaa kaunaa, olla katkeria, valehdella, puukottaa selkään. Omia etuja ne toki ajavat, törkeästikin, mutta tekevät sen silkkaa ymmärtämättömyyttään - vaistojensa ohjaamina. Toisin kuin aikuiset, inhimilliset ihmiset.

Summasummaarum, olen ollut väärässä sen suhteen mikä on inhimillistä ja mikä ei. Moraalittomuus on inhimillistä.

Joten...

... en ehkä halua olla järin inhimillinen ihminen. Valitsen mieluummin eläimellisen käytöksen.




Mitä enemmän näen ihmisiä, sitä enemmän pidän koirista, sillä koirilla on kaikki ihmisen hyveet vailla ainuttakaan pahetta. Koirien käytös on oman moraalini ja ajatusmaailman mukaan huomattavasti inhimillisempää kuin useimpien tapaamieni ihmisten.
Valitettavasti.

7 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista pohdiskelua, mutta miksi annoit periksi aivan lopussa? Ei kaikki se ole inhimillistä mitä ihminen tekee. Inhimilliseksi kasvetaan. Joka ei kasvuun suostu, jää lapseksi, joka käyttäytyy juuri niin kuin kirjoitit.

    Myös koirakin voi oppia. Miksei siis ihminenkin?

    Minun mielestäni moraalittomuus ei ole inhimillistä. Ei ainakaan silloin, kun sillä vahingoitetaan tieten tahtoen toista ihmistä.

    VastaaPoista
  2. "Ei kaikki se ole inhimillistä mitä ihminen tekee".

    Näin minäkin olen ajatellut, mutta monasti törmännyt myös siihen, että vedotaan inhimilliseen käytökseen silloinkin kun vahingoitetaan toista ihmistä. Ja... siksi annoin periksi. En tiedä jaksanko uskoa enää ihmisen hyvyyteen ja inhimillisyyteen.

    VastaaPoista
  3. En epäile kokemaasi. Tuoltahan tämä elämä toisinaan tuntuu. Minä haluan kuitenkin pitää kiinni toivosta, että hyvyys ja inhimillisyys ovat löydettävissä. Löysin taas vuosien takaa vanhan tuttuni Paolo Freiren kirjan Sorrettujen pedagogiikka. Muutos löytyy, kun uskallamme tiedostaa syyt siihen, miksi inhimillisyys on kadoksissa. Kun tiedämme syyt, tiedämme mitä vastaan taistella.

    Ei tämä helppoa ole. En myöskään selviä yksin. Tarvitsen myös muita rinnalleni, jotta en väsyisi kesken.

    Myönnän, että useasti olen minäkin halunnut laittaa "hanskat naulaan" ja antaa periksi. Muutos on niin hidasta ja takapakkeja tulee jatkuvasti.

    VastaaPoista
  4. Oli mielenkiintoinen pohdiskelu kyllä. Jos haluat vielä enemmän aineksia ja näkökulmia aiheen aprikointiin niin kurkista vaikka tätä:
    http://tutkielmat.uta.fi/tutkielma.php?id=19333

    :)

    VastaaPoista
  5. Kimmo, olen kai väsynyt pitämään kiinni toivosta :( Väsynyt taistelemaan. Uupunut etsimään joutsenia ankkalammikosta. En tiedä. Ehkä tämä uupumus on vain ohi menevää. Tai sitten ei. Ja jos ei ole, niin silloin on edessäni kovanluokan dilemma :(
    No joo, tämä pohdiskelu sai alkunsa lähinnä siitä sisäisestä kamppailusta jota käyn itseni kanssa eräästä asiasta: mikäli teen sen minkä koen oikeaksi, aiheutan sillä itselleni vahinkoa. Mikäli taas "pelastan oman nahkani", koen toimintani pelkurimaiseksi enkä tiedä voinko elää sellaisen itseinhon kanssa. :( Voi venäjä että osaa olla hankalaa!

    Nina, thänks!! Luultavasti pidän tämän pohdiskeluni ihan tällaisena kapea-alaisena ja täysin subjektiivisena juttuna, mutta kiitti linkistä! Mä kaipailin tuota tekstiä taannoin enkä löytänyt sitä (ja sit unohdin kysyä sinulta). Nyt tulostin laulamaan :)

    Mitä eläinten inhimillistämiseen tulee, niin taidan olla siinnä kohdin jonkinlainen rajatilapersoona ;) Osan mielestä tapani on aivan liian karu, toisten mielestä taas inhimillistän liikaa. Tiedä sitten mikä on totuus... itse koen asennoituvani eläimiin niitä inhimillistämättä (olen mm. sitä mieltä ettei koira *ttuile minulle jos se pinkaisee väärään päähän putkea tai varastaa ruutuun; se on koira eikä osaa *ttuilla. Se vain tulkitsi jonkun ohjeen väärin ja/tai toteutti omia päämääriään -> itsensä miellyttämistä)
    Mutta myönnän että pyrin kohtelemaan eläimiä inhimillisesti ja siksi pyrin - välillä ehkä liiankin paljon - välttämään stressiä, painetta koulutuksessa & elämässä sekä esim. koirien kanssa pyrin olemaan "valehtelematta" koiralle. Mun mielestä vaan ei ole järin reilua esim. ohjata huonosti :/ Tiedän olevani ajoittain liian "kiltti" ja että pääsisin helpommalla jos "syyttäisin" virheistäni vaikkapa sitä koiraa. Mutta... mä olen mä. :)

    VastaaPoista
  6. Moro,

    En ole syvällisesti pohtinut käsittelemääsi aihetta, mutta ensituntumalla tuli mieleen, että tuohon aiheeseen yhdistyy vahvasti myös empatia. Jotenkin moraali on itsekästä. Usein vahvaa moraalia halutaan kuitenkin loppuviimein itsekkäistä syistä. Mietitään mitä muut ajattelevat minusta, jos teen moraalisesti näin tai näin. Empatia taas tulee sisältä epäitsekkäästi.
    Onko se siis niin, että inhimillisyyteen ja moraaliin liittyviä asioita voi tehdä oikein ja väärin. Nyt siis puhun ihmisistä. Koirilla (eläimillä) kaikki toiminta on viimekädessä puhtaasti itsekästä, kuten sanoitkin.
    Se, miten ihmiset oikeasti toimivat oikein muita kohtaan, on varmaankin puhtaasti empatian aiheuttamaa tai sen puutetta. Selkään puukottaja ei ole kovin vahva empatiassa. :(

    -Pete

    VastaaPoista
  7. Hyviä pointteja Pete!

    Nimenomaan näin että inhimillisyyteen ja moraaliin liittyviä asioita voi tehdä oikein ja väärin - tai ehkä ennemminkin niin, että itsekkäitä ja jopa toisia vahingoittavia tekoja puolustellaan inhimillisyydellä ja moraalilla. Että on inhimillistä ajaa omaa etuaan - sitä se toki onkin, sillä oma napa, lähin napa, mutta...eikö juuri tuossa kohtaa tulisi näkyä se ihmisen ja eläimen välinen ero? Eläin ajaa aina ja kaikkialla vain ja ainoastaan omaa etuaan, ihmisen (pitäisi) osata ajatella myös muita. Eli olla empaattinen, kuten sanoit.

    Ehkä siis pitäisikin kysyä: Empatia? Onko sitä? Inhimillisyyttähän kyllä, sen rumassa muodossa, tuntuu ikävä kyllä olevan vähän liikaakin.

    Moraalia en ajatellut noin kuin sinä, mutta totta tuokin - tietyllä tapaa, ja tietyn kaltainen moraali on itsekästä, juurikin tuollaista "mitä muut minusta ajattelevat" tyyppistä moraalikäsitystä ja/tai "poliisin pelkoa" - häpeän pelkoa. Eli itsekäs moraali pohjautunee häpeän pelkoon? Itsekäs moraali on vain pintaa, joka karisisi välittömästi jos moraalittomasta teosta ei seuraisi kiinnijäämistä ja häpeää?

    Minä taas tarkoitin omaan tuntoon ja juuri tuohon empatiaan liittyvää moraalia: sellaista käytöstä jossa pyrkii joko toimimaan oikein tai olemaan toimimatta väärin vaikka kiinnijäämisen ja häpeän riskiä ei olisi toisin toimittaessakaan. Eli kärjistettynä: vaikka tietäsi ettei voi jäädä esim. varastamisesta kiinni, jättää varastamatta koska varastaminen on väärin.

    Selkään puukottaja ei ole kovin vahva empatiassa ei :( Lisäksi, mistä voimme tietää kuinka paljon ympärillämme toimii mm. narsisteja ja psykopaatteja? :(

    VastaaPoista