sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Ruusuilla tanssimista

Sitähän se elämä on, ruusuilla tanssimista; välillä pistelee niin pirusti. Ruusunpunaisten terälehtien joukkoon mahtuu elämän murheitakin. Isompia ja pienempiä ja ajoittain... ajoittain tuntuu että koko elämä on pelkkää taistelua. Siipirikkona räpiköimistä. Ja välillä, useinkin, tuntuu kuin olisi se ankkalammikon ruma ankanpoikanen.

Eräänä hiljaisena hetkenä yllätin itseni ikävöimästä joulukuussa siivet selkäänsä saanutta rumaa ankanpoikastani. Eli Roosaa. Elämäni koiraa. Taistelijaa.

Roosa oli äärettömän sydämellinen ja lämminhenkinen otus - oikea aurinko. Kiltti kaikille ja kaikkialla. Se ei ärhennellyt eikä pullistellut ja jos sitä kohtaan haastettiin riitaa, se ns. "käänsi toisen posken", eli poistui paikalta. Se luovutti herkullisimmankin luun suutaan soittavalle lajitoverilleen kuin tuumien "no, jos se on sinulle niin tärkeää". Pääasiallisesti Roosa käyttäytyi kuin lapanen.

Roosa oli aivan eri maata kuin sähäkät ja temperamenttiset laikat. Ja laikoja paljon pienempi ja heikompi. Eikä se rehennellyt laikoille koskaan. Ei edes yrittänyt. Ei edes aikonut. Ja silti, tai ehkä juuri siksi, se johti laikoja rautaisella otteella viimeiseen elinpäiväänsä saakka.

Luulen, että syy miksi Roosa oli - ja pysyi, Kalifina Kalifin paikalla vaikka ympärillä oli nuorempia ja voimakkaampia pyrkyreitä, oli nimenomaan tuossa kiltteydessä ja toisen posken kääntämisen taidossa. Roosalla oli riittävästi älyä antaa asioiden olla, tuumata että "pitäkää tunkkinne". Se jätti pyrkyrit rähjäämään keskenään ja naamioitui sohvaksi.

Paitsi niinä harvoina kertoina kun se suuttui oikein tosissaan. Raja se oli Roosallakin vaikka pitkämielinen olikin. Muutaman kerran se löylytti uhkaajansa oikein toden teolla ja poistui paikalta itse ilman naarmun naarmua. Se tyttö osasi tapella. Iskeä lujaa ja harkitusti ja näin nujertaa vastapuolen muutamassa sekunnissa. Roosan taktiikka oli huikea ja luulen että halutessaan se olisi saanut vastustajansa hengiltä hyvinkin helposti, niin taidokkaat olivat sen otteet eikä sen harkintakyky pettänyt koskaan. Onneksi Roosa oli kiltti. Se ei halunnut tappaa ketään. Se halusi vain että sen annetaan olla rauhassa.

Muistan erään kerran kun Roosa löylytti molemmat laikat. Laikoille tuli jotain pientä kinaa jostain puolimädästä luusta tai vastaavasta ja pieni kina yltyi hetkessä isoksi riidaksi. Karvat pöllysivät ja ääntä piisasi. Tyypillistä laikojen hölmöilyä: pikkuasiasta leimahti hetkessä iso kina josta seurauksena paljon meteliä, vähän vahinkoja.

Ja näin olisi ehkä käynyt tälläkin kertaa ellei moinen "pöljäily" olisi häirinnyt Roosan siestaa. Se nosti päätään ja haukahti laikoille kerran kuin sanoakseen "nyt loppu tommonen!". Ja kun siihen ei reagoitu, se huokaisi: "ei hittolainen, onko minun nyt pakko antaa noille ääliöille selkäsauna?" Ja lähti matkaan.

Muutamassa sekunnissa se oli piessyt molemmat laikat. Kumpainenkin luikki häntä koipien välissä karkuun alistuneina ja nöyryytettyinä. Laikojen vammat olivat kohtuulliset, sen verran sattui kuitenkin että Rimadylille oli käyttöä molemmilla. Onneksi Roosa oli tuon tapauksen aikoihin jo reilusti yli 11 vuotias ja sen kulmahampaat olivat satojen, ellei tuhansien, järsittyjen luiden tasoittamat, sillä mikäli Roosalla olisi ollut kunnon hampaat tallella, olisi laikoja paikattu eläinlääkärin pöydällä. Nyt selvittiin vain ruhjeilla joiden niidenkin parantelemisessa kului viikon päivät.

Entä Roosa sitten? 11 vuotiaana sen kunto oli jo heikentynyt ja munuaiset sanomassa työehtosopimustaan irti. Se ei siis millään muotoa ollut sellaisessa kunnossa että sen selviäminen kahden laikan kynsistä - tai hampaista, olisi ollut mitenkään todennäköinen. Itseasiassa kun näin Roosan säntäävän keskelle tappelua pelkäsin sen tapattavan itsensä.

No. Kun laikoista toinen luikki vasemmalle, toinen oikealle, ravisti Roosa karvansa takaisin kuosiin ja palasi verkkaisenin askelin takaisin siesta paikalleen marjapuskan alle. Köpötellessään se näytti siltä kuin olisi tuuminut "katsokaa nyt mitä te idiootit pakotitte minut tekemään.En olisi halunnut teitä vahingoittaa, mutta Roosan on tehtävä mitä Roosan on tehtävä"

Ja niin Roosa jatkoi siestaansa. Vailla naarmun naarmua.


Veni, Vidi, Vici
Nukkuvaa karhua ei kannata herättää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti