tiistai 7. syyskuuta 2010

Mä tahdon sun elämään...

Hipardin kasvatellessa vatsaansa (juu, ei, ei ole vielä ollut ultraa - tovi joudutaan jännäämään, mutta siis joo, levinnythän tuo Hip-"pieni" on, sillä koska juoksut alkoivat 2k etuajassa, se oli niiiiiiiiiiiin harrastuskoira kunnossa kuin vaan olla saattoi. Ja nyt on siis vaihdettu lookia enemmän "mamma kuosiin". Toivottavasti tulee hyötykäyttöön ne ihrat...) olen keskittynyt treenaamaan "Pennusta MeTSUria", ts. Pygmiä on vihitty koiraharrastuksen saloihin monella saralla ja monin eri tavoin ;) Heh-heh.

No vitsi vitsinä, mutta ei niin pientä pilaa jottei totta toinen puoli, sano, eli kyllähän minun "guide line" on ollut Pygmin syntymästä asti (ja sitä ennenkin, tosin vain mielikuvissa silloin) se että lapsi kuuluu vanhempiensa elämään. Tahtoo siis sanoa sitä, että ensisijaisesti otetaan lapsi mukaan siihen elämään jota vanhemmat elää, eikä niin että vanhempien elämä kiepsahtaa täysin lapsen navan ympärille. Eli lapsi mukaan arkeen, ei vain juhlaan. Ei ole "laatuaikaa", on vain aikaa. Yhdessä. Arjessa. Uskon (ja itseasiassa muistan myös omasta lapsuudestani sekä nuoremmista sisaruksistani, kuinka "kova juttu" oli juurikin se arki), että ensisijaisesti Pygmi(kin) tahtoo mukaan mun elämään, ei niinkään sitä että minä tipahtaisin siihen hänen "Nalle Puh-traktori" maailmaansa (vaikka toki sekin on tärkeää). Joten... sillä mennään vaikka toki myönnän ettei tuollaisen 13 kk ikäisen miehen alun apu viikko siivouksessa, pyykin lajittelussa tai tiskikoneen tyhjentämisessä noiden tehtävien valmistumista juuri nopeuta. Oikeastaan päin vastoin :) Mutta se apu jonka Pygmiltä saan, tekee noista kotitöistä huomattavasti hauskempia - pitää vain asennoitua siihen että matka on päämäärää tärkeämpi.

No mutta, koska meidän perheen arki pyörii enemmän tai vielä enemmän koirien ja koiraharrastuksen ympärillä, niin sehän on luonnollisesti se arki jota Pygmikin elää - ja kasvatus kunnon koiraharrastajaksi ja "lauman" täysivaltaiseksi jäseneksi on käynnissä kovalla tohinalla ;) (kuten Jonna asian ilmaisi: kyllä huomaa että kyseessä on koiraharrastajien lapsi... kuulosti niin tutuilta nuo Pygmiin käytettävät "metodit" ;))

Uutena lajina Pygmi tutustui paimennukseen T-porukan treeneissä Ninalla & Petellä. Lampaat oli jänskiä ja koirat hassuja (pygmin mielestä kaikki bordercolliet ovat hassuja... hmmm.... pitäisiköhän huolestua? ;o), mutta varsinaista syttymistä paimennukseen ja lampaisiin en vielä havainnut; heinät, lammasverkko ja Sirken kassin sisältö kiinnosti "hieman" enemmän kuin lampaat :D Mutta kyllä se siitä, niityllä kävely sujui kuin vanhalta tekijältä ja hienosti onnistui peruuttaminenkin epätasaisella pellolla :o Tämä lupaa hyvää jatkotreenejä ajatellen ;)

Sitkeyttä löytyi myös loistavasti, sillä treeneihin & jälkipuinteihin tais mennä jotakuinkin 6 tuntia ko. päivästä aikaa - ja siihen 6 tuntiinhan sit sisältyi myös Pygmin päikkyaika... joka oli tällä kertaa n. 10 minuutin lepäily (hereillä) rattaissa ja sit taaaaaaas mentiin :)


 

Paimennustreenit olivat siis äiti-poika aikaa (isä kun oli töissä), mutta koko perheen voimin piipahdettiin nopeasti turisteilemassa kaupungissa järjestetyissä agilitykisoissa. Vähän kyllä osoittautui turhaksi reissuksi se, sillä paikalla ei jostain syystä ollut oikein sellaista "suuren urheilujuhlan tuntua" (tosi vähän osallistujia ja muutenkin hiukan, no, aneemisen oloista). Ehdittiin katsellakin vain nippa nappa 1-luokat kun kisojen aikataulu oli myöhässä ja meille oli tulossa Hipardiin tutustujia käymään.

No mutta, tulipahan ulkoiltua, Pygmi sai juosta ja esitellä flirttitaitojaan nuorille naisille ja vanhemmat vaihtaa kuulumisia tuttavien kesken vaikkei varsinaisesti noista kisoista jäänytkään noin niinkuin agilityn kannalta mitään käteen.

Tuo asia tosin korjaantui viime viikonloppuna kun äippä ja Pygmi suuntasivat "kotiseuran", eli TAKUTien järjestämiin Nuorten Agility SM-kisoihin talkoilemaan :) Pygmi pääsi tutustumaan talkoiluun ja kunnoin kisatunnelmaan sekä hyvään seurahenkeen oikein toden teolla, sillä "talkoilimme" yhdessä peräti 7 tuntia :o Pygmi olisi talkoillut enemmänkin, mutta äippä tuumi jotta taitaa olla parasta että päästetään "Nukku-Matti" kylään talkoopäivän päätteeksi hieman aiemmin kuin normaalisti. Ja aiemmin se tulikin: en ehtinyt kuin Hepolammin tielle, niin takapenkillä oltiin jo tajukankaalla <3 Suloinen pieni.

"Talkoilu" lainausmerkeissä siksi koska noh, kyllähän mun panos kieltämättä meni suuremmalta osin Pygmin vahtimiseen varsinkin alussa kun herra olisi kiitänyt sinne ja tänne ja hieman tonnekin. Mutta itseasiassa iltapäivä sujui jo aika mallikkaasti; Pygmi sai leikkitoverin Jassusta, joka "isona tyttönä" (kaikki 3 vuotta ikää) pääsi toteuttamaan hoivaviettiään ja vapautti näin sekä minut että oman äitinsä radan rakennus hommiin :) Riitti kun pikkasen piti silmällä että mitä puuhailevat (ts. ettei Pygmi päätä mennä kokeilemaan lähteekö joltakin koiralta esim. silmät irti...) Jassun lähdettyä kotiin viihdyttiin mainiosti mönkkärin ja pahvimukin parissa. Niin ja saatiin kiva Tia leikkimään "littaa" ;)

Hirmu hyvin Pygmi jaksoi koko päivän: ei rutinan rutinaa eikä venkoilun venkoilua. Hieman oli vääntöä siitä saako muiden paikalla olijoiden juomapulloja (ja varsinkin yhtä lierihattua) ottaa ja saako kehänauhaa kiskoa irti maasta. Mutta ei niissäkään sen kummempaa kuin se että piti jaksaa toistaa n. 3000 kertaa että "ei saa ottaa, ei ole Pygmin", niin loppu päivästä poika köpötteli em. kohteiden luokse, pysähtyi ja puisteli päätään: "ei saa ottaa, ei ole Pygmin" :)

Ratamestarina Pygmi huiteli innoissaan ja oli siinnä hommassa kuin kala vedessä. Hyvältä näytti touhu, voisinpa melkein sanoa että on TAKUTien ratamestarin toimi turvattu tulevaisuudessa(kin), sillä Pygmi touhusi yhtä tehokkaasti sekä taitavasti kuin itse Mafiosokin ;) Eli vapise Jari - sinulle on kasvamassa haastaja ;D heh-heh (no joo, ehkä siinnä vielä sen verran aikaa kuluu, että ehtii tuo Jari jäädä mielihyvin "eläkkeelle" ratamestaajan toimesta siinnä vaiheessa kun Pygmi on valmis astumaan remmiin.)

Hipardi paimennus treeneissä




Pete ohjaa Hipardia


Alkusyksyyn mahtui kisatalkoiden lisäksi myös mattotalkoot kun vietimme koko perheen yhteistä aikaa TAKUTien mattotalkoissa, eli mattoja treenihallille levittelyssä. Pygmiä meinasi alkaa harmittamaan kun hän ei päässyt osallistumaan täysipainoisesti heti kättelyssä. "Turvallisuussyistä" (yksi rulla painoi 400 kiloa ja niitä rullia oli.... no monta!! Vaan hyvin nousivat "tyttöporukassakin" (Toni kun ilmoitti että hän ei ole mies - ei, vaikka meidät kamalalta matonsyöjämadolta pelastikin, ja Siwa ohjasi liikennettä... ai niin, no olihan siellä tietty toi minun rakas aviomieheni, mutta sitä ei kai voi laskea kun ei ole seuran jäsen vaan ainoastaan "hang a rounder" = käy siis vain talkoilemassa :D)

Alkuun tuo mattojen siirtely tuntui kyllä epätoivoiselta ajatukselta, mutta aivoriihen avulla keksittiin miten liinat saadaan mattojen alle ja sit vaan... sit vaan kaikki pimut tsemppas kaikkensa niin kyllähän ne liikkui :)

Mattojen levittelyn jälkeen Pygmille koitti oikea onnen päivä kun pääsi koejuoksemaan uuden treenikentän :) Tuntui kelpuuttavan pohjan varsin hyvin ja totesi sen juoksemiseen (ja kaatumiseen) varsin hyvin sopivaksi. Täytynee katsoa saisiko tuonne vauvakeinua jonnekin sijoitettua ja viedä muutamia leluja hallille niin saadaan siitä "lapsiystävällisempi" paikka. Ja "äitiystävällisempi" myös, vaikka joka tapauksessa tuo on "äitiystävällinen" treenipaikka sillä hallissa ei tarvitse pelätä että lapsi karkaa ;D

Summasummaarum, väliaikakatsauksessa voisi todeta että työ Pygmin "sosiaalistumiseen" on edennyt suunnitelmien mukaan ja erittäin hyvin :) Nyt vajaan 14 kk:n iässä Pygmi on kaikin puolin miellyttävää seuraa niin arjessa kuin juhlassakin: avoin, itsenäinen sekä luottavainen. Viihtyy paikassa kuin paikassa ja tilanteessa kuin tilanteessa (tai no ei ihan... täytyy kyllä sanoa ettei Pygmi aina ole TAYSissa järin hyvin viihtynyt, mutta nekin reissut kestää kuin... no Pygmi <3 Itku pääsee kun pistetään tai pidetään aloillaan, mutta heti kun tilanne on ohi jatketaan leikkimistä ja flirttailua hoitsujen kanssa. Argh! Varsinainen vilkkusilmä tuo poikani jo nyt!!! ;o) Ei roiku lahkeessa muttei myöskään karkaile ja/tai protestoi. Kun saa ruokaa, leikkiä ja pääsee välillä vetämään henkeä äidin sylkkiin, niin reissu kun reissu on sujunut ilman itkupotkuraivareita ja kitinöitä. Vaikka välillä on jäänyt päikyt väliin ja kotiin tultu vasta tunteja nukkumaanmeno ajan jälkeen, on iltapuhteilla, kuin myös seuraavana päivänä, huushollissa pyörinyt se sama aurinko ja Stand Up koomikko mikä yleensäkin. Pygmi ei pikkuasioista rissaa - siinnä on tullut kyllä niin äitiinsä :)

Treeni- ja seuratovereille TAKUTeihin suuri kiitos siitä että ovat mahdollistaneet tämä omalla avoimella sekä suvaitsevaisella asenteellaan! Vaatii kyllä teiltäkin (tai siis eritoten teiltä, sanotaan nyt näin) kärsivällisyyttä ja myötäelämisen taitoa ymmärtää - ja sietää, se että juuri nyt tämä mun treenaamiseni sekä muu panokseni on vähän rajoittunutta. Mutta toivotaan että lopussa kiitos seisoo, ja tosiaan muutamien vuosien kuluttua tämän "vajaan yhden" talkoilijan sijasta seurassa on 1,5-2 talkoilijaa tästä perheestä (+ se hang a rounderi ;)) Se on kyllä tosi mahtista ettei katsota kieroon tätä äiti-hommelia ja lapsen kanssa olemista, se ei ole (valitettavasti) mikään itsestään selvyys että näin on :( Kiitos teille kaverini siis avustanne!

No joo, kyllä me välillä Pygmin kanssa harrastetaan "normaalejakin" asioita ja äippä on mukana Pygmin elämässä ;)

Keinuminen on Parhautta

Morjes, sano komeet toisilleen

Täältä tullaan elämä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti