torstai 1. heinäkuuta 2010

WoW!

Hippa-Liisan kanssa piipahdettiin Hannan luona treenailemassa ja samalla nähtiin Marjukkaa, Senttiä ja Bellaa <3 Treenirata oli todella vaikea - minulle ;) En onnistuntu rytmittämään ja linjaamaan oikein mitenkään ja muutama kohta oli kyl Hipardin kanssa tasoa "mahdoton". Tai no - ei se nyt mahdoton ollut, Hannan vinkeillä saatiin kohta tehtyä, mutta ei se kyl mitenkään kaunis ollut... ja toisekseen - mä en kuitenkaan uskaltais kisaradalla tehdä takaa kierto sokkaria ja piste. Se on nyt nähty jo niin monta kertaa että mä luovutan ;) Hanna kyllä lohdutteli että ei sitä kohtaa bc:n kanssa oikein nätisti saa tehtyä mitenkään vaan ideana olikin ennemminkin vaan pitää "kiinni" eikä luovuttaa.

No, ehkä mä hieman jopa uskon tuota Hannan "selitystä", sillä oli kyllä Emmalla Manun kanssakin aika vaikeuksia saada ko. kohta onnistumaan, vaikka Emma uskalsi tehdä sen takaa kierto sokkarin hyvin ja on minua parempi liikkumaan (huomattavasti). Ja Manu taas ei pienillä jaloillaan ole ihan yhtä nopsa kuin Hipardi... Et niinku... jostain se lohtu on minunkin revittävä ;D Eli "vahingonilosta"  ;D No joo, vitsi, vitsi...

Oli kyllä tosi mahtavaa seurata ryhmän nuoria ja huippu taitavia koiria sekä ohjaajia! Aivan mielettömän hienoa menoa kaikilla, olin vihreä kateudesta kun muut takoivat nollaa nollan perään ja mun radat oli tyyliä 4 estettä ja siinnäkin saatiin virhe ;) Varsinkin pienen Manun meno oli todella upeaa - aivan mahtava koira kerrassaan. (Ja Emma taitava ohjaaja) Ei ikinä uskoisi että se pari on harrastanut agilityä kuitenkin vasta "hetken", niin taitavaa oli sekä koiran että ohjaajan työskentely. (Hyvä esimerkki siitä kuinka hyvällä koutsauksella ja ohjaajan taitavuudella saadaan hienoja tuloksia aikaiseksi todella nopeasti. Koira kun todellakin oppii esteet hetkessä - jos sitä vain koulutetaan järki päässä eikä rääpien)

Ihastuin tuohon Manuun jo reilu vuosi takaperin kun Annella oli se mukana toko-treeneissä. Manu oli silloin vielä ihan pieni poika mutta siitä välittyi hieno luonne ja asenne. Tuntui kyllä sellaiselta koiralta, että jos on rotunsa tyypillinen edustaja, niin... voisinpa vaikka tuollaisen koiran ottaa meillekin :) Nyt kun näin Manun pitkästä aikaa, olin aivan myyty! Täytyypä vähän "penkoa" lisäinfoa tuosta, sillä siinnä todellakin vaikuttaisi olevan ainesta tulevaksi "pygmin koiraksi" ;) Siis ihan oikeasti!

Minä kun olen jo vuoden verran tuskaillut, että mitäs sitten jos (ja toivottavasti) pygmi haluaa jonain päivänä ihan oman koiran? Että mikä se voisi olla se rotu? Bordercollie tietenkin, mutta realistisesti... jos nyt puhutaan koirasta joka tulisi n. 5 vuotiaalle lapselle, niin ehkä bc ei nyt kuitenkaan ole se rotu jos ja kun ajatus olisi että koira todellakin olisi lapsen koira ja harrastuskaveri - eikä äidin koira, jolla lapsi armollisesti saa puuhailla jotain. Tokihan pygmin koiran käsittely taidot tulevat olemaan ihan huippuluokkaa - onhan sillä niin verraton koutsi ;), mutta silti...BC on "hieman" liian nopea oppinen, vietikäs ja nopsa. Ja suuri. Pitäisi olla pikku koira.

No, mikäs siinnä nyt sitten on ongelma? Kyllähän noita kääpiörotuja on vaikka kuinka.
Juu, mutta kun... mutta kun tuntuu niin vaikealta löytää sellaista rotua jossa yhdistyisivät luonne, käyttöominaisuudet, terveys ja myös ulkonäkö :( Ulkonäkö ja terveys vielä jotenkuten onnistuisikin, mutta sitten kun pitäisi olla tasapainoinen, hyvähermoinen, sosiaalinen eläin, niin... johan kapeni skaala. Toki koulutuksellakin saa paljon aikaan, mutta mukavuuden haluisena ihmisenä tahtoisin mahdollisimman helposti muovattavan materiaalin. Eli ei missään nimessä saa olla hermostuneisuutta, ei aggressiivisuutta toisia koiria saati ihmisiä kohtaan, pitäisi olla hyvä toiminta- ja stressinsietokyky. Rakenteeltaan ja vieteiltään sellainen että ko. rodun edustajalla voi harrastaa "ihan oikeasti" - eli niin ettei koiran rakenne aseta rajoituksia mm. agilityn harrastamiselle ja sen verran viettejä että sillä voisi kilpailla ihan 3-luokassa asti kohtuullisen hyvin tuloksin. Mikään "supermenijä" koiran ei tarvitse olla, mutta ei myöskään mikään "lehmä". Riistaviettiä en toivoisi olevan juurikaan koska tykkään pitää koiria irti. Kotioloissa helppo ja rauhallinen (ei tuhoa, ei räkötä, ei rieku) ja ennen kaikkea sellainen että laumaelämä muiden talouden koirien kanssa sujuu kitkattomasti eikä eläin ole myöskään aggressiivinen lauman ulkopuolisille koirille. Plussaa tulee helppo hoitosesta turkista.

Että niin... tuollaisa yksilöitä on rodussa kuin rodussa, mutta se mikä mielikuva minulla on valtaosasta kääpiörotuja on juurikin se että on hyviä _yksilöitä_ mutta rodun sisäinen taso on sangen vaihteleva. *huoh*  Ominaisuuksien kartoittamista hankaloittaa myös se, että ihan kaikki harrastajat ja kasvattajat eivät ole aivan rehellisiä. En nyt sano että suoraan valehtelevat, vaan ennemminkin katsovat omaa rotuaan vaaleanpunaisten lasien läpi. Paras on tapaus jossa eräs kasvattajaksi aikova kauppasi minulle pentua omasta koirastaan... niin, mikäs siinnä mutta kun... oli sitä riistaviettiä, aggressiivisuutta toisia koira kohtaan, ko. yksilö tuhosi myös kodin sisustusta paljon ja ko. henkilön toinen koira taas vastasi hyvinkin helposti hampailla epämiellyttäviin tilanteisiin.... Et niinku... ei ihan lapsiperheen koiria minun mielestäni ei. No, koulutus ja koiran asema "laumassa" ratkaisee selittää monet käytösongelmat tai käytösongelmien puuttumisen, mutta kun oli/on vielä semmoinen pikku juttu että ko. rotu ei rakenteensa puolesta sovi järin hyvin (lainkaan) agilityyn.... Et niinku... juuei.

Helpommalla pääsisi jos voisi kloonata ja kutistaa Hipardin ;)
Kuvan nappasi Laura Järvinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti