maanantai 25. lokakuuta 2010

Jokohan sitä...


... uskaltaisi hengittää? Hengittää ja uskoa että tämä on totta: Hip on emo. Ja pentulaatikossa vilskettä pitää kolme kaunista ja elinvoimaista pentua? Ehkä. Ehkä sitä jo uskaltaa. Pennut ovat nyt viikon ikäisiä ja suurimman paino on jo yli 700g, eikä seuraavakaan tuosta rajasta paljoa jää: Hipardin maito on kermaa :)


Synnytys sujui sukkelaan, pennut pompsahtivat maailmaan kuin plussa pallot ja Hipardi hoiti kaiken alusta loppuun mallikkaasti aivan itse. Ei siinnä "kätilö" ehtinyt kuin todeta: "nyt tulee" ja seuraavassa hetkessä pentu olikin jo nuoltu kalvoista puhtaaksi (ja jälkeiset syöty - tietenkin). Hipardi oli alusta alkaen huolehtiva emo; hoiti pentuja tarkasti ja maito nousi hienosti. Ympäristöön tuore äiti suhtautui avoimesti ja luottavaisesti - tosin hyvin tarkasti piti pentuja punnituksen ajan silmällä ja pentulaatikon siivoamisesta ei meinannut tulla mitään kun Hipardi huolestuneena tutki kaikki silput että eihän vain siellä seassa ole yhtään pentua. Ulkona käytiin pika-pikaa ja ensimmäiseksi piti tarkistaa onko kaikki pennut tallella: yksi, kaksi, kolme. On ne. Huoh.

 
Silti pentujen ensimmäinen elinviikko on muistuttanut aika paljon ensimmäistä viikkoa kera Pygmin: huolta, stressiä, epävarmuutta ja valvottuja öitä. 24/7 olin "anturit pystyssä" emän ja pentujen voinnin suhteen. Oman osansa huoleen ja stressiin toivat Hipardin ripuli (ne jälkeiset kun maistuivat) sekä se, ettei "The ÄITI" tietenkään voinut syödä ja juoda muualla kuin pentulaatikossa. Ja sekin vain tarjoiltuna :-/ No, moinen erikoiskohtelu tälle ihanalle pikku diivalle sallittakoon, ja viikonlopun aikana Hip alkoi jo syödä ja juoda aivan itse.

Kriittisimmät hetket ovat nyt siis onnellisesti takana päin ja homma on lähtenyt toimimaan kuin junan vessa :) Ja sehän tarkoittaapi sitä että minä saan vain olla ja nauttia pienistä tassuista, pulleista massuista, pienistä pehmeistä, elämän ihmeistä <3


Kaikesta ilosta ja onnesta huolimatta, koen myös pientä surullisuutta. Surua siitä että "ennusteemme" kävivät toteen ja pentue koko jäi alle ultran arvioin. Eli niin harmittavan moni joutui pettymään :( Oman pienen Iipardin kun olisin suonut jokaiselle sellaista odottaneelle ihanalle ihmiselle. Tiedän niin äärettömän hyvin miltä pettyminen pitkän odotuksen jälkeen tuntuu :(  Mutta ennen kaikkea tietenkin nautin ja iloitsen näistä kolmesta; kahdesta kauniista tytöstä ja vahvasta pojasta <3


4 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon kovasti hienoista pentusista!! Mukavaa, että kaikki sujui niin hienosti.
    Oili ja Meg :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihan hirmuisen paljon :) Ja Oili, onnea matkaan teille :)

    VastaaPoista