keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Kosioreissuilua

Hipardin juoksu on edennyt odotetulla tavalla ja hyvin, eli kosioreissut Haraldin luokse on aloitettu - ja pelkäksi kosiskeluksi reissu ei ole jäänyt vaan takana on itseasiassa jo kaksi onnistunutta astutusta joissa molemmissa koirat jäivät nalkkiin hyväksi toviksi, eli hyvältä näyttää.

Hipardin "hyvät jalostusnartun" ominaisuudet toki jo tiedettiinkin, mutta Haraldin toiminta toki hieman jännitti; onhan kyseessä sangen nuori uros ja vieläpä ensikertalainen joka on elänyt "isojen poikien" joukossa. Vaan niinpä vain Harald(kin) osoitti täysin vääräksi ennakkoluulot sähläävästä nuoresta pojasta ja osoittautui paitsi todelliseksi herrasmieheksi, myös varsinaiseksi pukiksi. Ei voisi astutus oikeastaan helpompaa olla: koirat irti ja muutama minuutti ja nalkissa ovat. Loistavuutta :)

Haraldista tässä kiireiden keskellä lisää hieman... Eli Harald, virallisesti Noxu ( ER29730/11,NO31585/11), on siis Niina-Liina ja Teemu Linnan omistama nuori Norjantunti uros. Harald on kuvattu luustoltaan terveeksi - lonkat B/B, kyynärät 0/0 ja silmät ok Harald on erittäin taistelutahtoinen, hyvän moottorin omaava nuori uros, jolla ei ole ääni- eikä alusta-arkuuksia. Järkevä, sosiaalinen ja avoin koira, kotioloissa helppo ja huomaamaton ja kaikin puolin sellainen "Rento-Reiska". Hyvin saman tyyppinen koira kuin Hipardikin, myös rakenteeltaan (kevyt, hyvin liikkuva otus).

Pikku pentu aikansa Harald vietti lammastilalla ja on syntynyt ja elänyt lampolassa ennen matkaansa Suomeen. Haraldin isä on Norjalainen Walis ja emä Laika, ja Harald itse on tämän yhdistelmän toisesta pentueesta. Walis-Laika yhdistelmän ensimmäiset jälkeläiset, jotka ovat tällä hetkellä n. 4 vuotiaita, ovat olleet erittäin pidettyjä koiria. Etenkin yksi nartuista, joka kilpailee agilityn ylimmässä luokassa on sikäläisissä (kuin myös Suomalaissa agilitypiireissä) erittäin pidetty, hyvin hermonsa hallitseva ja rento koira, joka kuitenkin kulkee radalla kuin tuli hännän alla tiputtelematta rimoja. Walis-Laika yhdistelmän ensimmäiset jälkeläiset ovat myös tutkittu luustoiltaan terveiksi.

Eli tässä nyt lyhyesti "panokiireiden" keskellä hieman lisä infoa. Kuvia ja tarkempia tietoja myöhemmin lisää.

Ja tosiaan, Hipardin pennusta kiinnostuneet ovat tervetulleita kotiimme Hipiä sekä sen jälkeläistä Näpiä moikkaamaan sekä seuraamaan Näpin treenejä. Hipardin toinen pentu, Routa,  ensimmäisestä pentueesta asustelee Turun suunnalla ja Roudan omistaja Marjaana on myös luvannut että Routaa saa käydä moikkaamassa.

Nyt taas kohti kosio reissua :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.