tiistai 22. toukokuuta 2012

Nopeita ”Hiilareita” odotellessa



HIP’lle ja Haraldille saatiin useita onnistuneita astutuksia viikolla 20!


Mikäli väitteeseen ”kyllä luonto tietää” on uskominen, niin tätä kirjoittaessani Hipardin kohdussa kehittyy hyvä liuta sikiöitä kovaa vauhtia, sillä niin sujuvasti astutukset toteutuivat. Hip tuntui suorastaan rakastavan Haraldia eikä haaskannut aikaa edes kosiskeluun, vaan päästi uroksen helposti ja nopeasti selkään jo ensimmäisenä päivänä (jolloin oli vasta tarkoitus testata oikeaa ajankohtaa) kuin myös viimeisenä päivänä (jolloin oli taas vain tarkoitus testata että onhan otolliset ajat varmasti ohi).

Myös Harald osoitti loistavia jalostuskoiran aineksia, sillä nuoresta iästään ja kokemattomuudestaan huolimatta se ei häseltänyt yhtään. Poika (nykyisin mies :-) ) tiesi todella tarkkaan mikä on homman nimi, mistä suunnasta astutaan ja miten. Ei häiriintynyt ihmisten läsnäolosta mitenkään ja otti ”naisensa” todellisin omistajan elkein. Tällä pojalla on kyllä itsetunto ja asenne kohdillaan, niin hienosti en ole nähnyt vanhojenkaan urosten astuvan kuin mitä Harald toteutti! Ja puuhien jälkeen Harald oli kuitenkin tyyni, kontaktihakuinen ihmiseen ja valmis treenaamaan ja leikkimään ihmisen kanssa, joten mikään ”seksihullu” uros ei kuitenkaan ole kyseessä – vain uros, joka tietää mitä on tekemässä.

Jokaisella kerralla saatiin parille hyvät nalkit, lyhyimmillään nalkki kesti reilut 20 minuuttia, pisimmillään lähes 40 minuuttia :o Eli alku ainakin lupaa hyvää, nyt sitten aloitettiin tuskastuttavat ”piinaviikot” ennen ultraa ja toivotaan että kaikki sujuu hyvin.

Ultran tuloksia odotellessa kerrotaanpa nyt hieman lisää tästä yhdistelmästä…. eli

Toiveissa ”nopeita Hiilareita” yhdistelmästä:


-tokon voi-luokassa ja agilityn 2-luokassa kilpaileva Ruotsin tuonti
E: Skogsvallarens Hip 
i: Gk Vallh Pr Eryri Roi (Englannin tuonti) - e: Gk Vall Pr Lyn (Englannin tuonti)

- Norjan tuonti, agilityssa kilpailu-uraansa aloitteleva
I: Noxu
i: Walis - e: Laika


Tämä yhdistelmä kokoaa hyviä isds-paimenlinjoja yhteen, ja lisäksi Hip`n vanhemmilla on myös erinomaista harrastuspuolen (toko, agility, pk) näyttöä jälkeläisissään/lähisuvussaan. Hip ja Harald ovat vilkkaita ja hyvän saalisvietin omaavia nopeita koiria; lisäksi ne ovat arkielämässä avoimia ja mukavia. Pentue tulee olemaan Hipin viimeinen pentue.

Pentue toteutetaan yhteistyössä Tending -kennelin kanssa ja pennut tullaan rekisteröimään Tending kennelliin. Tiedustelut ja lisätiedot yhdistelmästä siis sitä kautta. Mitä Hipardiin, tai sen aiempaan jälkeläisnäyttöön tulee, niin niihin kysymyksiin vastaan toki mielelläni, eli mikäli bongaat minut ja Näpin treeneissä, kisoissa, niin nykäise hihasta - tai laita viestiä niin saat paluupostissa puhelinnumeroni, sähköposteihin vastaamiseen ei valitettavasti tahdo aika riittää.



HIP tuotiin loppuvuonna 2005 Ruotsista; ensimmäiset elinvuotensa se ollut tilalla paimenkoiraopissa, ja aloitti harrastuskoirauransa siis vasta meille muutettuaan, eli syksystä 2007 alkaen. Tällä hetkellä kilpailemme tokossa voittajaluokassa ja agilityssa 2-luokassa; lisäksi HIPin harrastuksiin kuuluu kesäaikana ratajuoksu treeneissä ja talvisin pieni kiskoo kelkkaa valjakossa laikojen kanssa. Eli kuten sanonta menee... jos sinulla on bordercollie, voit harrastaa mitä haluat ;)   
Hip on erittäin avoin ja sosiaalinen, taistelutahtoinen ja nopea narttu. Hipillä erittäin hyvä työmoraali ja suuri halu tehdä asiat oikein; se kuuntelee ohjaajaa ja reagoi hyvin. "Agilitypiireissä" Hip on erittäin pidetty koira sillä se on nopeudestaan huolimatta loistava kääntymään, noudattaa ohjausta millintarkasti ja tekee rataa äärettömän hyvällä asenteella. Hip ei reagoi laukauksiin, ja se myös liikkuu hyvin erilaisilla pinnoilla/mattoalustoilla ja suhtautuu uusiin asioihin avoimesti ja rohkeasti. 

Ohjaajaa kohtaan Hip on nöyrä, olematta kuitenkaan nöyristelevä. Vaikka Hip on töissään "tulta ja tappuraa" kotona Hip on huomaamaton kuin seinäkello – huomaamattomampikin, koska Hip ei tikitä ;) Helpoin ”kotikoira” mitä minulla on koskaan ollut. Helppoutta lisää entisestään Hipin avoimuus sekä sosiaalisuus; Hip on karavaanari kaikkien kaveri joka rakastaa ihmisiä, erityisesti lapsia, ja tulee toimeen hienosti toisten koirien seurassakin. 


 Hipin emä on Skogsvallarens-kennelin jalostusnarttuja; Englannista tuotu GK VALLH PR Lyn. Lyn`llä on varsin hieno paimenpuolen suku, sen isä on J H Wilsonin Rob, ja nartun isoisät ovat Supreme Championeja; Davidssonin Graig, ja J H Wilsonin Spot.  Lyn työskentelee ruotsalaisella tilalla, jossa on sekä lypsykarjaa että lampaita. Lynin täyssisko Maid on mm. voittanut Internationals-paimennuskilpailun.
Hipin isä on Walesista Ruotsiin tuotu  Gk Vallh Pr Eryri Roi, joka on erittäin voimakasluontoinen, vahvan intensiivisen paimennustyylin omaava uros. Roi on työskennellyt isoilla, monen sadan lampaan tiloilla työkoirana, ja lisäksi se on suorittanut hyväksytysti paimennuksen perusradan.  Jälkeläisnäyttö Roilla on sangen vakuuttava ja sillä on mestaruus- ja maajoukkuetason jälkeläisiä harrastuspuolella niin Ruotsissa kuin Norjassakin. Suomessa Roin jälkeläisiä ovat mm. lupaavat Tenging H- ja I-pentueet. Roin jälkeläiset ovat olleet keskimäärin hyvin terveitä ympäri Pohjoismaita.

Hipin täysveli Hyss on Ruotsin Käyttövalio (pk-jäljeltä) ja Ruotsin Tottelevaisuusvalio. Se on erittäin pidetty uros Ruotsissa, ja mm. vuoden 2009 tokon Ruotsin Mestaruus-kilpailuissa se oli karsintapäivän 5. ja finaalipäivän 6. Hipin täyssisko kilpailee pk-hakukokeessa korkeimmassa luokassa. Paimennustestin Ruotsissa ovat Hip'in sisaruksista läpäisseet Hyss sekä Hjalmar, ja Hurry on suorittanut hyväksytysti paimennuksen perusradan Suomessa. Ruotsin sisarukset ovat olleet terveitä lonkistaan ja silmistään.


Hipillä on A-A lonkat, terveet kyynärät ja silmät on peilattu terveiksi. Hip on ollut koko ikänsä perusterve koira, ei ontumisia ei allergioita, ei ylipäätänsä mitään, ei edes tapaturmia yhtä tulehtunutta reikää (todennäköisesti osunut oksa kuonoon) lukuun ottamatta. Loistavan rakenteensa ja luultavasti myös hienon luonteensa vuoksi Hipin lihashuolto on ollut myös äärettömän helppoa, eikä sille ole kehkeytynyt jumeja lihaksistoon juuri koskaan. Joitakin hyvin pieniä jumeja ja kuonia ainoastaan nyt vanhemmiten jos hieronta välit ovat venyneet yli puolen vuoden. Näyttelyistä Hip on saanut arvosanaksi H:n Paula Heikkinen-Lehkoselta mikä on työlinjaiselle koiralle kova saavutus sekin, mutta se rakenne… kun se on hyvä, niin se on hyvä ja sitä show-linjan tuomarikin arvostaa.

Hipillä itsellään on vähäinen, mutta sitäkin laadukkaampi jälkeläisnäyttö Tending U-pentueessa (s. 18.10.2010). Routa (T.Umbra) kilpailee tällä hetkellä tokon voittajaluokassa ja on erittäin pidetty koira tokopuolella. Lisäksi Routa harrastaa jälkeä ja paimennusta.
Näp (T. Ultimate) on agilitysuuntautunut ja aloittelee kilpailu uraansa luultavasti tämän vuoden aikana. Myös lampaisiin näp on tänä vuonna päässyt tutustumaan ja tulee pääsemään vielä uudestaankin. Vaikka Näp on vielä hyvin raakile, se on ehtinyt herättämään suurta kiinnostusta agilitypiireissä ja on erittäin pidetty koira agilityharrastajien keskuudessa.

Tendin Umbra aka Routa

Sekä Näpin että Roudan silmät on peilattu pentuna terveiksi. Näpin silmiin on tehty jo aikuisiän peilauskin ja terveet ovat, lonkiltaan Näp on A-A ja kyynärät 0-0. Perusteirveitä, hienon rakenteen omaavia, avoimia ja sosiaalisia neitoja ovat molemmat, joilla kummallakin on mahtava luonne niin kotona kuin töissä. 

Harald

Urosvalinta Hip`lle on Niina-Liina Linnan nuori Norjan tuonti "Harald" Noxu. Se on energinen, nopea ja saalisviettinen uros, joka ei reagoi laukauksiin, eikä sillä ole myöskään ollut paikka-tai alusta-arkuuksia. Harald on rohkea, sosiaalinen ja avoin nuori koira, joka aloittelee nyt kisauraansa agilityssa - omistajat kuvaavat sitä lajissa elastiseksi, kiihkeäksi koiraksi joka liikkuu, kääntyy ja hyppää hyvin. Haraldin takaa löytyy hyvä paimenpuolen suku, ja samoista linjoista on tullut myös ansioituneita harrastuspuolen koiria. Uroksen vanhemmat, Walis ja Laika, ovat tilalla työskenteleviä paimenkoiria, joita Haraldin kasvattaja kuvailee avoimiksi ja työhaluisiksi koiriksi. Etenkin Haraldin emä on kunnostautunut erittäin hyvänä työkoirana. Yhdistelmä on uusittu kaksi kertaa; ensimmäinen, vanhempi pentue vastasi niin hyvin kasvattajan toiveisiin - siinä on mm. yksi hyvin nopea ja erittäin pidetty agilitykoira ja useita hyviä paimenkoiria - että yhdistelmä uusittiin. Kummankin yhdistelmän jälkeläiset ovat olleet terveitä lukuun ottamatta yhtä pentua joka jouduttiin lopettamaan jo pienenä synnynnäisen kehityshäiriön takia. 


Itse ihastuin Haraldiin täysin, enkä lainkaan ihmettele sitä että tämä pentu oli aikanaan pakko saada Suomeen, niin mahtavan luonteen Harald omaa. Se, mitä näin nyt Haraldia näinä astutuspäivänä kotioloissa, miten se leikki ja miten se astui ja miten se suhtautui perheen muihin koiriin… niistä kaikista välittyi minusta kuva koirasta, joka on kiihkeä, sinnikäs, voisi kai sanoa että päämäärätietoinen, oman arvonsa tunteva, hyvän itsetunnon omaava uros, joka on kuitenkin äärettömän avoin ja kiltti. Todella tasapainoisen oloinen kaveri.

Haraldilla on B-lonkat, terveet kyynäret, selkä ja silmät. 

3 kommenttia:

  1. Hei! :) Haluaisin kysellä sinulta lisää Hipistä, mutten löytänyt mitään yhteystietoja. Haluaisitko ottaa yhteyttä - bea.snellman (ATATA) hapsutassu.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pistin meilillä yhteystiedot. :)

      -Sanna

      Poista
  2. niin ja jos se meili nyt jonnekin data taivaaseen katoaa, niin kotisivuillani http://personal.inet.fi/surf/matkatoverit on heti etusivulla y-tiedot.

    VastaaPoista