Tautivaaran vuoksi käynti pentulaatikolle tapahtuu kutsusta. Mikäli koet olevasi kutsua vailla, voit koittaa kutsua itse itsesi nakkaamalla säpöä osoitteeseen matkatoveritATgmail.com
maanantai 11. lokakuuta 2010
"Pentulaatikko"
Virtuaalinen pentulaatikko on avattu tänne. Sinne olisi tarkoitus ja yritys kirjata ylös "The Masun" kuulumiset, H-hetken tunnelmat - ja mikäli luonto ja luoja suo, myös tietoja, kuvia ja juttuja "Iipardeista" sekä pikku pentu ajalta, että myös myöhemmin.
Tautivaaran vuoksi käynti pentulaatikolle tapahtuu kutsusta. Mikäli koet olevasi kutsua vailla, voit koittaa kutsua itse itsesi nakkaamalla säpöä osoitteeseen matkatoveritATgmail.com
Tautivaaran vuoksi käynti pentulaatikolle tapahtuu kutsusta. Mikäli koet olevasi kutsua vailla, voit koittaa kutsua itse itsesi nakkaamalla säpöä osoitteeseen matkatoveritATgmail.com
perjantai 8. lokakuuta 2010
Vauvanvaateostoksilla :)
Vauvanvaateostoksilla on tullut pyörähdettyä pariin otteeseen viime päivinä (sillä tottahan toki pienelle täytyy jotain ihka omaakin hankkia vaikka tuota "perintötavaraa" nurkissa pyöriikin aika tavalla ;o) Kauppakassin pohjalle on tipahtanut mm. todella ihastuttava, puna-musta "turkisvuorinen" takki sekä kunnon "bling-blingiä" vaaleanpunaisen (öh juu, mitäs jos onkin poika?), runsain strassein koristelluin...
...pannan ja hihnan muodossa ;o Et joo, semmosia "vauvanvaatteita" ;D Ja oikeasti hankinnatkin ovat säilyneet maltillisina; pentupanta sekä -hihna, talvitakki kokoa mini ja kuljetuskoppa. Ja kaikki secondhandia edullisesti. Pentupanta ja hihna ovat tarpeellisuus asteikolla 50-50 - ilman niitäkin pärjäisi, on pärjänneet nuo edellisetkin, mutta toisaalta hyvähän ne on olla olemassa varsinkin kun nämä "Iipardit" ovat talvipentuja -> osa ulkoilusta tapahtuu pimeässä 100% varmuudella. Syntymäajankohta on myös syynä takkiin. Kali ja kosti toki ovat meille kotiutuneet helmikuun alussa, mutta hei... ne koirat eivät olleet viettäneet edes pikkupentuaikaa tuvan lämmössä ja olivat meille muuttaessaan jo hieman isompia (12 vko ja 6kk). Kuljetuskoppa samoin talven vuoksi -> saa helpommin vuorattua lämpimäksi, luulisin ainakin.
Järjettömäksi tämän pienenkin shoppailun vaan tekee se, että enhän minä vielä edes tiedä jääkö Hipardin pennuista joku kotiin vai ei. : / Ultraan asti asia oli selvää pässin lihaa: jos jokin on varmaa, ja se on aivan varmaa, että pidän Hipardin tyttären, tai pojan, itselläni. Heh, minähän olin varannut itselleni Hipin pennun jo silloin kun Hip vielä asui Ninalla & Petellä ;) Ja sit se että kun minä ihan oikeasti pidän Hipistä niin paljon... niin kai sitä jotenkin kuvittelee että Hipin jälkeläisen kautta saisi Hipardille jatkumoa. Tai jotain sinne päin. Siis tietenkään pentu ei ole mikään Hip II, vaan ihan itsensä - ja voihan olla ettei Hip periytä itseään tai että juuri se minun pentuni tuleekin täysin isäänsä eikä muistuta Hipardia missään suhteessa (onko se sitten hyvä vai huono juttu, sitä en tiedä enkä sano). Vaan ultran jälkeen, kun tajuntaan iski että tämä todellakin on totta, mahdollisuus saada Hipardin jälkeläinen voi sittenkin toteutua... se pisti mietityttämään. Ottaako vai eikö ottaa, kas siinnä pulma :-/
Tottahan toki siinnä on osansa ihan "tavan" rimakauhullakin: minä nyt vaan olen jännittäjä ja piste. Jännittäminen ja hermoilu on osa persoonaani eikä noissa ominaisuuksissa ole mitään pahaa - ennemminkin ehkä päinvastoin, ja niin se vain on että vaikka kokemus tuo varmuutta, tuo se myös nöyryyttä. Ts. tieto lisää tuskaa ;) Ensimmäinen vuosi uuden harrastuskoiran alun kanssa on toki äärettömän antoisa, mutta myös raskas ja vastuullinen tehtävä. Pohjatyö niin paljolle, ennen kaikkea koiran ja ohjaajan väliselle suhteelle, sosiaalisuudelle sekä motivaatiolle & hallinalle, tapahtuu juuri tuolloin. Pissakakka rumba ja syöty huusholli/auto/mikä vaan tuo hommaan tietenkin oman pikantin lisänsä miellyttävyyden suhteen. Pentu/nuori koira vaatii aikaa. Aikaa ja vaivaa. Eikä tuohon aikaan ja vaivaan ole vielä edes laskettu kouluttamiseen kulutettavaa aikaa :o
Kokemus ja itsetuntemus tekee sen että on nöyrä ja tunnistaa - ja tunnustaa, omat resurssinsa. Talon ja kodin hoito vie paljon aikaa tuosta 1-vuotiaasta ikiliikkujasta nyt puhumattakaan. Parisuhteelle ja ystävillekin olisi syytä löytyä tovi silloin tällöin ja kun noita koiria on ennestään jo kolme... Vanhuksilla alkaa olla omat erityistarpeensa ja Hip taas on vielä nuori ja keskeneräinen... senkin kanssa kuluu aikaa - ja toisekseen, koska Hip on vielä nuori ja terve, ei tarvetta uudelle harrastuskumppanille vielä edes ole. Toisaalta taas, koska (palkka)työelämä ei tällä hetkellä kutsu, ja Pygmi nukkuu hyviä päikkäreitä ja tarvittaessa hoitoapua (Pygmin siis) on hyvin tarjolla, pennun kanssa puuhailuun olisi aikaa hyvin nimenomaan nyt. Eli ehkä se on vaan "kermaperseily" mikä painaa ;) Kaikki on just nyt niin mukavaa ja helppoa että ajatus otuksesta joka pistää kaikki kuviot uusiksi ja myllin mallin ei ole houkutteleva.
Toinen pohdinnan aihe on laumakokonaisuus; Kalima on 14, vielä ihan hyvässä kunnossa mutta silti... stressaako se pentua sitten? Kosti taas, vaikka fyysinen kunto on tällä ikämiehellä hyvä, alkaa osoittaa luonteensa puolesta merkkejä "ukkoutumisesta" (niin käy osalle vanhoista uroksista, ne muuttuvat "vanhoiksipojiksi" ). Ja Hipardikin... Hip, vaikka onkin kiltti ja joviaali, ei suinkaan ole mikään lapanen ja takaraivossa kummittelee tarinat näistä kahden samanlauman nartun tappelunujakoista. Silti, vaikka olenkin 110% varma että ennemmin taivas putoaa kuin että meillä koirat keskenään tappelisivat!
Äh, hankalaa on ja valitettavasti (tai onneksi) se päätös on tehtävä piakkoin. En tiedä olisiko tämä yhtään sen helpompaa jos potisi kovaa pentu kuumetta? Sitähän minulla ei nimittäin ole, enkä missään muussa tapauksessa ottaisi tähän huusholliin yhtään koiraa lisää (minä niin nautin tästä kun koiria on ollut vain kolme, tosin mieluummin niitä saisi olla vain kaksi, ja vain yksi kisakoira treenattavana. Elo on niiiiiiiiin kevyttä näin) vaan aikaisintaan vasta 3-4 vuoden kuluttua.
Mutta Hipin - mun ihanan, pienen kulta muru täydellisen Hipin ihka oma jälkeläinen... Toiveeni ja haaveeni. Voinko ohittaa sen? Tosin, voisinhan ehkä odottaa Hipin seuraavaa pentuetta, tai mahdollisesti jopa Hipardin lapsenlasta, mutta... kun tulevaisuutta ei voi tietää,. Voi olla että juuri tämä on se "once in the life time" juttu, olenko valmis ottamaan sen riskin että missaan tämän?
Kyllä sitä tällaisissa tilanteissa tietyllä tapaa omaavansa hieman enemmän itsekkyyttä ja vähemmän vastuullisuutta. Olisi niin paljon helpompaa mennä vain "mut kun mä HALUUN" tyylillä eikä ajatella asioita isompana kokonaisuutena ja muiden asianosaisten kannalta myös :-/
No mutta, "onneksi" asioilla tuntuu olevan tarkoituksensa, eli itseasiassa olen nyt erittäin iloinen että pennut syntyvät nimenomaan meillä vaikken alkuun ollut kyllä millään muotoa innoissani em. ajatuksesta, sillä luulen kyllä että pentujen syntymän jälkeen osaan vastata itse itselleni mitä teen tämän asian suhteen.
...pannan ja hihnan muodossa ;o Et joo, semmosia "vauvanvaatteita" ;D Ja oikeasti hankinnatkin ovat säilyneet maltillisina; pentupanta sekä -hihna, talvitakki kokoa mini ja kuljetuskoppa. Ja kaikki secondhandia edullisesti. Pentupanta ja hihna ovat tarpeellisuus asteikolla 50-50 - ilman niitäkin pärjäisi, on pärjänneet nuo edellisetkin, mutta toisaalta hyvähän ne on olla olemassa varsinkin kun nämä "Iipardit" ovat talvipentuja -> osa ulkoilusta tapahtuu pimeässä 100% varmuudella. Syntymäajankohta on myös syynä takkiin. Kali ja kosti toki ovat meille kotiutuneet helmikuun alussa, mutta hei... ne koirat eivät olleet viettäneet edes pikkupentuaikaa tuvan lämmössä ja olivat meille muuttaessaan jo hieman isompia (12 vko ja 6kk). Kuljetuskoppa samoin talven vuoksi -> saa helpommin vuorattua lämpimäksi, luulisin ainakin.
Järjettömäksi tämän pienenkin shoppailun vaan tekee se, että enhän minä vielä edes tiedä jääkö Hipardin pennuista joku kotiin vai ei. : / Ultraan asti asia oli selvää pässin lihaa: jos jokin on varmaa, ja se on aivan varmaa, että pidän Hipardin tyttären, tai pojan, itselläni. Heh, minähän olin varannut itselleni Hipin pennun jo silloin kun Hip vielä asui Ninalla & Petellä ;) Ja sit se että kun minä ihan oikeasti pidän Hipistä niin paljon... niin kai sitä jotenkin kuvittelee että Hipin jälkeläisen kautta saisi Hipardille jatkumoa. Tai jotain sinne päin. Siis tietenkään pentu ei ole mikään Hip II, vaan ihan itsensä - ja voihan olla ettei Hip periytä itseään tai että juuri se minun pentuni tuleekin täysin isäänsä eikä muistuta Hipardia missään suhteessa (onko se sitten hyvä vai huono juttu, sitä en tiedä enkä sano). Vaan ultran jälkeen, kun tajuntaan iski että tämä todellakin on totta, mahdollisuus saada Hipardin jälkeläinen voi sittenkin toteutua... se pisti mietityttämään. Ottaako vai eikö ottaa, kas siinnä pulma :-/
Tottahan toki siinnä on osansa ihan "tavan" rimakauhullakin: minä nyt vaan olen jännittäjä ja piste. Jännittäminen ja hermoilu on osa persoonaani eikä noissa ominaisuuksissa ole mitään pahaa - ennemminkin ehkä päinvastoin, ja niin se vain on että vaikka kokemus tuo varmuutta, tuo se myös nöyryyttä. Ts. tieto lisää tuskaa ;) Ensimmäinen vuosi uuden harrastuskoiran alun kanssa on toki äärettömän antoisa, mutta myös raskas ja vastuullinen tehtävä. Pohjatyö niin paljolle, ennen kaikkea koiran ja ohjaajan väliselle suhteelle, sosiaalisuudelle sekä motivaatiolle & hallinalle, tapahtuu juuri tuolloin. Pissakakka rumba ja syöty huusholli/auto/mikä vaan tuo hommaan tietenkin oman pikantin lisänsä miellyttävyyden suhteen. Pentu/nuori koira vaatii aikaa. Aikaa ja vaivaa. Eikä tuohon aikaan ja vaivaan ole vielä edes laskettu kouluttamiseen kulutettavaa aikaa :o
Kokemus ja itsetuntemus tekee sen että on nöyrä ja tunnistaa - ja tunnustaa, omat resurssinsa. Talon ja kodin hoito vie paljon aikaa tuosta 1-vuotiaasta ikiliikkujasta nyt puhumattakaan. Parisuhteelle ja ystävillekin olisi syytä löytyä tovi silloin tällöin ja kun noita koiria on ennestään jo kolme... Vanhuksilla alkaa olla omat erityistarpeensa ja Hip taas on vielä nuori ja keskeneräinen... senkin kanssa kuluu aikaa - ja toisekseen, koska Hip on vielä nuori ja terve, ei tarvetta uudelle harrastuskumppanille vielä edes ole. Toisaalta taas, koska (palkka)työelämä ei tällä hetkellä kutsu, ja Pygmi nukkuu hyviä päikkäreitä ja tarvittaessa hoitoapua (Pygmin siis) on hyvin tarjolla, pennun kanssa puuhailuun olisi aikaa hyvin nimenomaan nyt. Eli ehkä se on vaan "kermaperseily" mikä painaa ;) Kaikki on just nyt niin mukavaa ja helppoa että ajatus otuksesta joka pistää kaikki kuviot uusiksi ja myllin mallin ei ole houkutteleva.
Toinen pohdinnan aihe on laumakokonaisuus; Kalima on 14, vielä ihan hyvässä kunnossa mutta silti... stressaako se pentua sitten? Kosti taas, vaikka fyysinen kunto on tällä ikämiehellä hyvä, alkaa osoittaa luonteensa puolesta merkkejä "ukkoutumisesta" (niin käy osalle vanhoista uroksista, ne muuttuvat "vanhoiksipojiksi" ). Ja Hipardikin... Hip, vaikka onkin kiltti ja joviaali, ei suinkaan ole mikään lapanen ja takaraivossa kummittelee tarinat näistä kahden samanlauman nartun tappelunujakoista. Silti, vaikka olenkin 110% varma että ennemmin taivas putoaa kuin että meillä koirat keskenään tappelisivat!
Äh, hankalaa on ja valitettavasti (tai onneksi) se päätös on tehtävä piakkoin. En tiedä olisiko tämä yhtään sen helpompaa jos potisi kovaa pentu kuumetta? Sitähän minulla ei nimittäin ole, enkä missään muussa tapauksessa ottaisi tähän huusholliin yhtään koiraa lisää (minä niin nautin tästä kun koiria on ollut vain kolme, tosin mieluummin niitä saisi olla vain kaksi, ja vain yksi kisakoira treenattavana. Elo on niiiiiiiiin kevyttä näin) vaan aikaisintaan vasta 3-4 vuoden kuluttua.
Mutta Hipin - mun ihanan, pienen kulta muru täydellisen Hipin ihka oma jälkeläinen... Toiveeni ja haaveeni. Voinko ohittaa sen? Tosin, voisinhan ehkä odottaa Hipin seuraavaa pentuetta, tai mahdollisesti jopa Hipardin lapsenlasta, mutta... kun tulevaisuutta ei voi tietää,. Voi olla että juuri tämä on se "once in the life time" juttu, olenko valmis ottamaan sen riskin että missaan tämän?
Kyllä sitä tällaisissa tilanteissa tietyllä tapaa omaavansa hieman enemmän itsekkyyttä ja vähemmän vastuullisuutta. Olisi niin paljon helpompaa mennä vain "mut kun mä HALUUN" tyylillä eikä ajatella asioita isompana kokonaisuutena ja muiden asianosaisten kannalta myös :-/
No mutta, "onneksi" asioilla tuntuu olevan tarkoituksensa, eli itseasiassa olen nyt erittäin iloinen että pennut syntyvät nimenomaan meillä vaikken alkuun ollut kyllä millään muotoa innoissani em. ajatuksesta, sillä luulen kyllä että pentujen syntymän jälkeen osaan vastata itse itselleni mitä teen tämän asian suhteen.
 |
| Voisiko sitä vastustaa tällaista "berninpentua" ? |
 |
| Hipardille ominainen ilme on ollut nähtävissä jo aivan pienenä. Ihanuus. |
maanantai 4. lokakuuta 2010
Valmennusta Kuulalle ja Kropalle :)
Viime viikolla pääsin piiiiiiiiitkästä, piiiiiiiitkästä aikaa taas treenaamaan - tai no, ainakin fiilistelemään, sillä tämä eka kerta meni koiran kanssa puolin ja toisin ihmetellessä toinen toistemme aivoituksia; jos oli loikkaus koirasta bordercollieen valtaisa, niin sitä se tuntuu olevan toistekin päin :o
No ei vaineskaan, tosi kiva ja pätevä sessu oli ohjattavana ja tosi hyvä fiilis jäi treeneistä. Toki epävarmuutta oli mulla paljon koska olen tässä vuosien saatossa niin "Hipardiutunut" että oli aika kova kynnys ohjata vierasta koiraa ja sit kun mulla on ongelmana tää "koiran ajatteleminen" -> en vaan pysty tekemään rataa täysin "itsekkäästi" vaan lähden, ehkä liiankin herkästi, lukemaan koiraa ja sen fiiliksiä. Hipardia on helppo lukea kun tiedän mitä se osaa, mihin se pystyy, mitä siltä voin vaatia ja miten se toimii eri tilanteissa. Vieraan koiran kanssa ei vaan ole samanlaista informaatiopohjaa ja siksi minulla menee tovi "sisäänajossa".
Mutta tosiaan, parannettiin kuin sika juoksua ja hyvä fiilis jäi :) Ja onneksi on apuna koiran omistaja myös selvittämässä ko. yksilön aivoitusten laatua. (Tekee itseasiassa aika paljon samoja asioita kuin Hipardi, ilmentää niitä vain eri tavalla)
Kuulalle tuli valmennusta TAKUTien järjestämässä mentaali valmennuksessa jonka meille piti Julia Kärnä. Oikein mukava luento oli ja odotan innolla valmennuksen jatko-osaa. Tässä ensimmäisessä osassa ei ihan hirvittävästi uusia a-haa elämyksiä tullut, jotain toki kuitenkin, koska näihin mentaalivalmennuksen/kisajännityksen/yms. saloihin olen tutustunut jo aiemminkin niin agilityasioissa kuin muissakin ja hyödyntänyt mm. NLP-tekniikkaa. Julian kurssilla tutustuttiin Alexander-tekniikkaan ja kurssin jatko-osassa päästään syventämään asioita lisää. Innolla odotan :)
Myös Vappu Alatalon hyppysemmua näyttäisi pukkaavan syksylle ja Niinun eka koulutus & valmennusryhmän starttaus on jo ihan muutaman viikon päästä :o
Eli näemmä noita moppetouhuja riittää - mammalomasta huolimatta ;)
No ei vaineskaan, tosi kiva ja pätevä sessu oli ohjattavana ja tosi hyvä fiilis jäi treeneistä. Toki epävarmuutta oli mulla paljon koska olen tässä vuosien saatossa niin "Hipardiutunut" että oli aika kova kynnys ohjata vierasta koiraa ja sit kun mulla on ongelmana tää "koiran ajatteleminen" -> en vaan pysty tekemään rataa täysin "itsekkäästi" vaan lähden, ehkä liiankin herkästi, lukemaan koiraa ja sen fiiliksiä. Hipardia on helppo lukea kun tiedän mitä se osaa, mihin se pystyy, mitä siltä voin vaatia ja miten se toimii eri tilanteissa. Vieraan koiran kanssa ei vaan ole samanlaista informaatiopohjaa ja siksi minulla menee tovi "sisäänajossa".
Mutta tosiaan, parannettiin kuin sika juoksua ja hyvä fiilis jäi :) Ja onneksi on apuna koiran omistaja myös selvittämässä ko. yksilön aivoitusten laatua. (Tekee itseasiassa aika paljon samoja asioita kuin Hipardi, ilmentää niitä vain eri tavalla)
Kuulalle tuli valmennusta TAKUTien järjestämässä mentaali valmennuksessa jonka meille piti Julia Kärnä. Oikein mukava luento oli ja odotan innolla valmennuksen jatko-osaa. Tässä ensimmäisessä osassa ei ihan hirvittävästi uusia a-haa elämyksiä tullut, jotain toki kuitenkin, koska näihin mentaalivalmennuksen/kisajännityksen/yms. saloihin olen tutustunut jo aiemminkin niin agilityasioissa kuin muissakin ja hyödyntänyt mm. NLP-tekniikkaa. Julian kurssilla tutustuttiin Alexander-tekniikkaan ja kurssin jatko-osassa päästään syventämään asioita lisää. Innolla odotan :)
Myös Vappu Alatalon hyppysemmua näyttäisi pukkaavan syksylle ja Niinun eka koulutus & valmennusryhmän starttaus on jo ihan muutaman viikon päästä :o
Eli näemmä noita moppetouhuja riittää - mammalomasta huolimatta ;)
 |
| Hipardi aivan pienenä tyttönä |
 |
| Tällaista näkyä toivotaan... |
tiistai 28. syyskuuta 2010
Haikeaa...
Viikonloppu vierähti "orjaillessa" Pirkanmaan Parhaassa Seurassa, eli tietenkin TAKUTien kisoissa. Alunperin mun piti mennä orjailemaan vain sunnuntaina, mutta kun yks jos toinenkin lauantain työntekijöistä kaatui flunssa-aallon murtamana petiin otin ns. "lennosta" jokusen talkootunnin myös lauantaille. Sunnuntaina sit notkuttiinkin kisapaikalla aamusta iltaan ihmettelemässä mm. ohutta tappia ja turpoamisvaraa sekä toinen toistansa hienompia suorituksia. Sunnuntaina 3 luokat vaikuttivat todella kovilta ja mukana oli monta upeaa koirakkoa joita ihastella. Ja kadehtia. Alkoi nimittäin niiiiiiiiiiiiin tehdä mieli päästä radalle kera Hipardin :-/ Tähän asti treeni- ja kisatauko on sujunut suht kivuttomasti, mutta nyt... voi perse :( No mutta, mulla on sentään elossa oleva, terve koira joka, jos ei nyt mikään ihan hirveästi mene pieleen, muutaman kuukauden kuluttua jo kirmailee radoilla vanhaan malliin, et niin.... eiköhän tän kestä.
Niin ja onneksi on ihania ystäviä joilta saa koiria liisattua :D Ja itseasiassa jo ihan muutaman päivän kuluttua pääsen treenaamaan TonTonin treeneihin taasen :) Vaikka kyllä jännittää....
Hipin kuulumisia... no, Hip kasvattaa mahaansa. Pyöristynyt on ja muistuttaa lähinnä käpylehmää ;D Itseään ei kummoisemmin vielä varo mutta kyllä tuo masu jonkun verran painaa, eli vauhti on hidastuntu. Harmitti oikein kovin pientä hippa-Liisaa kun hävisi Kuulalle juoksukisan - päätti sitten mennä maate keskelle kenttää ja haukkua mokomalle rellestäjälle ;) Myös 7 metrin myyräloikat ovat lyhentyneet about 6 metriin.
Nisät ovat kasvaneet ihan hirvittävästi ja ehkä Hip on hieman uneliaampi kuin tavallisesti. Mutta vain ehkä :-/ Eräänä päivänä se tuli jopa halusta tarhasta sisälle kesken päivän muutamaksi tunniksi, sitten tosin taas halusi mennä ennemmin tarhaan (huomasi kai että sisällä on tylsää, tylsää ja vielä kerran tylsää), eikä ole sen jälkeen sisällä viihtynyt.
Haikeutta on tuonut mieleen myös vanhat treeni- ja kisavideot SLP:stä. On se vaan ollut taitava ja hieno koira (tai no niin, elossahan SLP edelleen on, että onhan se toki edelleenkin hieno - ja varmasti myös taitavakin). Varsinkin kun ajattelee kuinka vähin tiedoin ja taidoin sitä on aikoinaan treenattu... Kirsillä on olemassa myös mun ja Wilman videoita, mutta... niitä en taida vielä voida katsoa.
Niin ja onneksi on ihania ystäviä joilta saa koiria liisattua :D Ja itseasiassa jo ihan muutaman päivän kuluttua pääsen treenaamaan TonTonin treeneihin taasen :) Vaikka kyllä jännittää....
Hipin kuulumisia... no, Hip kasvattaa mahaansa. Pyöristynyt on ja muistuttaa lähinnä käpylehmää ;D Itseään ei kummoisemmin vielä varo mutta kyllä tuo masu jonkun verran painaa, eli vauhti on hidastuntu. Harmitti oikein kovin pientä hippa-Liisaa kun hävisi Kuulalle juoksukisan - päätti sitten mennä maate keskelle kenttää ja haukkua mokomalle rellestäjälle ;) Myös 7 metrin myyräloikat ovat lyhentyneet about 6 metriin.
Nisät ovat kasvaneet ihan hirvittävästi ja ehkä Hip on hieman uneliaampi kuin tavallisesti. Mutta vain ehkä :-/ Eräänä päivänä se tuli jopa halusta tarhasta sisälle kesken päivän muutamaksi tunniksi, sitten tosin taas halusi mennä ennemmin tarhaan (huomasi kai että sisällä on tylsää, tylsää ja vielä kerran tylsää), eikä ole sen jälkeen sisällä viihtynyt.
Haikeutta on tuonut mieleen myös vanhat treeni- ja kisavideot SLP:stä. On se vaan ollut taitava ja hieno koira (tai no niin, elossahan SLP edelleen on, että onhan se toki edelleenkin hieno - ja varmasti myös taitavakin). Varsinkin kun ajattelee kuinka vähin tiedoin ja taidoin sitä on aikoinaan treenattu... Kirsillä on olemassa myös mun ja Wilman videoita, mutta... niitä en taida vielä voida katsoa.
 |
| Mamin Kulta Poika <3 |
tiistai 21. syyskuuta 2010
"Iipardeja"
Viime viikon perjantai oli kyllä melko mainio päivä muutamastakin syystä:
1. pääsin TAKUTien valmennusryhmään <3 <3 <3
2. on mukava, mainio, taitava ja nopsa koira jolla treenata aksaa ko. ryhmässä
ja 3...
No KYLLÄ! Hipardi EI ole tiine, vaan _erittäin_ tiine ♥ Useita sikiöitä, varmuudella väh. 4, mahdollisesti 6 tai enemmänkin :o (yli kuutta ei kyllä tarttis välttämättä tulla sanon minä, itsekäs kun olen, vaikka toki toivoisinkin, jotta kaikille IhQuille kotiehdokkaille oma "Iipardi" riittäisi. Mut emän - ja ennen kaikkea omaa - jaksamista ajatellen 6-7 on kyllä maximi.)
Kyllä on olo nyt helpottunut, onnellinen ja kauhistunut :o Mut ennen kaikkea helpottunut. Pelkäsin niin kovin että jos on tiine, niin sikiöitä on vain 1-2... mutta onneksi HIP niiiiiiiiiin osaa ;) Luonto oli puolellamme ja ehkä ahkeruuskin tuohon sikiöiden määrään vaikutti? Tai sitten ei, mutta joka tapauksessa Saria & Samua saa kiittää myös kärsivällisyydestä ja arvokkaan vapaa-aikansa uhraamisesta - toivottavasti vaivannäkö kannatti ja saadaan Iirollekin runsaslukuisesti uutta vahvaa jälkeläisnäyttöä edellisten jälkeläisten jatkeeksi :) Nyt vaan toivotaan että kaikki sujuu hyvin; että syntyy terveitä, elinvoimaisia pentuja ja narttu jaksaa tiineyden, synnytyksen ja imetyksen hyvin. Itse en uskalla vielä unelmoida, saati huokaista helpotuksesta - tähän pentueeseen on satsattu niin paljon aikaa, vaivaa ja rahaa etten halua pudota kovin korkealta jos hommat meneekin loppumetreillä pieleen :/
No, Hipardin sisältä löytyi perjantaina siis sikiöitä - ja minun sisältäni "pieni tiineysoraakkeli" :o Jännä homma kyllä; kummallakaan kerralla en pohtinut onko vai eikö, enkä katsellut Hipiä "sillä silmällä", vaan olin päättänyt etten mieti koko asiaa vaan annan ultrakuvan kertoa faktat. No, silti... kummallakin kerralla tiesin ultran tuloksen jo etukäteen - keväällä siinnä el. aseman odotusaulassa totesin että ei, ei se ole tiine. eikä ollutkaan. Nyt sen sijaan jo 2 viikkoa sitten tuumasin eräänä iltana Samille että tiedätkös mitä? Hip muuten on kantavana. Ja näinhän se oli :)
No joo, myönnetään ettei tuo oraakkelimaisuus nyt pelkästään minun oivallisiin meedionkykyihin perustu, vaan mukana on aimo annos niin kokemusta kuin MuTuakin (joo, siitä on joskus ihan hyötyäkin) ja tietenkin se, että olen melko hyvin kartalla Hipardin mielenliikkeistä auttaa asiaa paljon. Eli keväällä Hip oli "erittäin raskaana". Sisäänpäin kääntynyt, rauhallinen - jopa vois sanoa unelias. Turposi ja nisät kasvoivat, samoin turkki. Sisäänpäin kääntyneisyys ja uneliaisuus eivät ole sanoja joita Hipardista tyypillisesti voisi käyttää.
Tällä kertaa Hip sen sijaan oli koko juoksun sekä juoksujen jälkeen ihan oma touhukas itsensä :) Leikki, puuhaili, liikkui... kaikki tämä tietenkin "tättähäärä" meiningillä. Eli niin piti "vanhat merkit" paikkansa -> tiineysoireet = valeraskaus. Oikeasti tiineenä olevan nartun ei tarvitse kuvitella olevansa tiineenä, joten se voi jatkaa juoksujen jälkeen omaa elämäänsä sillä oikeastihan nuo tiineyden oireet näkyvät kuitenkin vasta melko loppuvaiheessa.
Mun oloa tuo "etiäinen" tiineydestä ei kyllä helpottanut mitenkään enkä sitä siksi kertonut edes Riitalle (saati pennunodottaja ressukoille, ikävä minä ;)) Lähinnä kauhistutti kun tajusin että hei, tää voi olla totta -> mihin hemmettiin oikein menin lupautumaan? Voi perse :( Kaiken tän "tavan elämän" härdellin keskelle sitten pennutkin... ja entä jos jotain menee pieleen? Entä jos tuleekin jättisuuripentue tms ja pentuja pitää pulloruokkia/metsästää keinoemoa? Mitä jos, mitä jos, mitä jos... olisin halunnut peruuttaa koko homman. No, tiineyden varmistuttua olo on ollut helpottunut ja luottavainen. *ainakin toistaiseksi ;) Oletettavasti lokakuun puolenvälin lähestyessä alkaa taas ahdistamaan ja kaduttamaan koko homma. :-/ No mutta - perua ei voi ja tuli mitä tuli, tiedän että minä kyllä pystyn oman osuuteni hoitamaan sillä jos kaikki sujuu kuin elokuvissa, mun osuutta ei oikeastaan edes ole - ja jos ei, niin... no itseasiassa taidan olla kriisitilanteissa parhaimmillani.
Hipardin LA osuu viikolle 42. Alkuun tai loppuun tai jonnekin sinne päin sillä astutuksiahan oli useampana päivänä. Tiedän että tietoa näistä pennuista odotellaan kuumeisesti, mutta esitän teille silti toiveen: ei joko-joko-joko viestejä, kiitos. Tiedän itse varsin hyvin kuinka piinallista odottaminen on, mutta silti... ei sillä tiedolla voi olla niin kiire etteikö voisi vuorokauden pari odottaa. Eihän? Uskon kuitenkin että asianosaiset, ts. potentiaaliset omistajaehdokkaat, saavat tiedon pennuista ja sukupuolijakaumasta ASAP. Ja uteliaat sitten vähän myöhemmin, mutta mahdollisimman pian kuitenkin.
Pistin tämän toiveen ihan siksi että koin taannoin aivan totaalityrmistyksen kohdatessani sangen...hmmmm.... ajattelemattoman ja voisi kai sanoa että jopa empatiakyvyttömän ja harhaluuloisen henkilön :o Ko. henkilö ei saanut kasvattajalta vastausta pentujen sukupuolijakaumasta välittömästi ja tästä syystä hän haukkui kasvattajan pataluhaksi ja huijariksi siltä seisomalta :o Kun kasvattaja oli luvannut että hän varmasti saa pennun! Joo, kyllä ymmärrän turhautumisen toki, tai no - ei, en ymmärrä; ko. henkilö ei kuitenkaan ollut odottanut pentua kuin hetken (4kk) ja rotuvalintakaan ei ollut vanhentunut edes vuotta... Ja sitten sellaista tekstiä ja kyvyttömyyttä sietää pettymystä sekä turhautumista aikuiselta ihmiseltä :o Ei, en tajua en. En voinut mitenkään ymmärtää sitä että miksi heti piti saada raivarit ja epäillä sekä syytellä? Kun ei voi yhtään tietää onko esim. jotain sattunut? Tai ehkä "kätilö" on ollut vain niin väsynyt tms... Ei se nyt oikeasti voi olla muutamasta päivätä kiinni jos on "jo" 4kk odottanut. No, henkilö sai pennun. Tosin väärän värisen. Voi ikävyys :-/ On se vaan niin väärin.
Olin kyllä täysin tyrmistynyt tuosta käytöksestä, mutta no - ehkä en ole ihan objektiivinen tässä asiassa kun itse odotin pentua 4 vuotta (tai no, seitsemäs vuosi on nyt menossa, eihän minulle pentua tullut silloin 3 vuotta takaperin vaan Hipardi <3 ) ja sitä ennen rotuvalintaakin oltiin pohdittu jo pari vuotta... ja näin pitkä aika kului vaikka kriteereinä oli - prioriteettijärjestyksessä, kiva, kiltti, terve, pieni narttu jolla voisi harrastaa agilityä. Varsin vaikeasti täytettävät vaatimukset siis ;)
Anyway - jos, tai ehkä kun, menee tovi ennen kuin saatte tiedon pentujen syntymästä ja/tai sukupuolijakaumasta, niin pliis, pliis, pliis - koittakaa muistaa etten minä tietä tahallani pimennossa pidä! Jotain on voinut mennä vikaan - tai jos synnytys on tapahtunut yöllä niin voi yksinkertaisesti olla vaan niin väsy tai jos kaikki on mennyt hyvin niin ei pysty muuta kuin ihastelemaan pentuetta ja kaikki muu unohtuu, ja niin... taloudessa kun on lisäksi kaksi muutakin koiraa ja reilu 1 vee taapero, niin... no jokainen, jolla on tai on joskus ollut 1 vee taapero tietää kuinka hektisiä päivät silloin ovat :)
No, semmosta se on - aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta mutta lopussa kiitos seisoo. Ja kärsivällisyys, sitä tarvitaan koiran(kin) kanssa joka tapauksessa.
1. pääsin TAKUTien valmennusryhmään <3 <3 <3
2. on mukava, mainio, taitava ja nopsa koira jolla treenata aksaa ko. ryhmässä
ja 3...
No KYLLÄ! Hipardi EI ole tiine, vaan _erittäin_ tiine ♥ Useita sikiöitä, varmuudella väh. 4, mahdollisesti 6 tai enemmänkin :o (yli kuutta ei kyllä tarttis välttämättä tulla sanon minä, itsekäs kun olen, vaikka toki toivoisinkin, jotta kaikille IhQuille kotiehdokkaille oma "Iipardi" riittäisi. Mut emän - ja ennen kaikkea omaa - jaksamista ajatellen 6-7 on kyllä maximi.)
Kyllä on olo nyt helpottunut, onnellinen ja kauhistunut :o Mut ennen kaikkea helpottunut. Pelkäsin niin kovin että jos on tiine, niin sikiöitä on vain 1-2... mutta onneksi HIP niiiiiiiiiin osaa ;) Luonto oli puolellamme ja ehkä ahkeruuskin tuohon sikiöiden määrään vaikutti? Tai sitten ei, mutta joka tapauksessa Saria & Samua saa kiittää myös kärsivällisyydestä ja arvokkaan vapaa-aikansa uhraamisesta - toivottavasti vaivannäkö kannatti ja saadaan Iirollekin runsaslukuisesti uutta vahvaa jälkeläisnäyttöä edellisten jälkeläisten jatkeeksi :) Nyt vaan toivotaan että kaikki sujuu hyvin; että syntyy terveitä, elinvoimaisia pentuja ja narttu jaksaa tiineyden, synnytyksen ja imetyksen hyvin. Itse en uskalla vielä unelmoida, saati huokaista helpotuksesta - tähän pentueeseen on satsattu niin paljon aikaa, vaivaa ja rahaa etten halua pudota kovin korkealta jos hommat meneekin loppumetreillä pieleen :/
No, Hipardin sisältä löytyi perjantaina siis sikiöitä - ja minun sisältäni "pieni tiineysoraakkeli" :o Jännä homma kyllä; kummallakaan kerralla en pohtinut onko vai eikö, enkä katsellut Hipiä "sillä silmällä", vaan olin päättänyt etten mieti koko asiaa vaan annan ultrakuvan kertoa faktat. No, silti... kummallakin kerralla tiesin ultran tuloksen jo etukäteen - keväällä siinnä el. aseman odotusaulassa totesin että ei, ei se ole tiine. eikä ollutkaan. Nyt sen sijaan jo 2 viikkoa sitten tuumasin eräänä iltana Samille että tiedätkös mitä? Hip muuten on kantavana. Ja näinhän se oli :)
No joo, myönnetään ettei tuo oraakkelimaisuus nyt pelkästään minun oivallisiin meedionkykyihin perustu, vaan mukana on aimo annos niin kokemusta kuin MuTuakin (joo, siitä on joskus ihan hyötyäkin) ja tietenkin se, että olen melko hyvin kartalla Hipardin mielenliikkeistä auttaa asiaa paljon. Eli keväällä Hip oli "erittäin raskaana". Sisäänpäin kääntynyt, rauhallinen - jopa vois sanoa unelias. Turposi ja nisät kasvoivat, samoin turkki. Sisäänpäin kääntyneisyys ja uneliaisuus eivät ole sanoja joita Hipardista tyypillisesti voisi käyttää.
Tällä kertaa Hip sen sijaan oli koko juoksun sekä juoksujen jälkeen ihan oma touhukas itsensä :) Leikki, puuhaili, liikkui... kaikki tämä tietenkin "tättähäärä" meiningillä. Eli niin piti "vanhat merkit" paikkansa -> tiineysoireet = valeraskaus. Oikeasti tiineenä olevan nartun ei tarvitse kuvitella olevansa tiineenä, joten se voi jatkaa juoksujen jälkeen omaa elämäänsä sillä oikeastihan nuo tiineyden oireet näkyvät kuitenkin vasta melko loppuvaiheessa.
Mun oloa tuo "etiäinen" tiineydestä ei kyllä helpottanut mitenkään enkä sitä siksi kertonut edes Riitalle (saati pennunodottaja ressukoille, ikävä minä ;)) Lähinnä kauhistutti kun tajusin että hei, tää voi olla totta -> mihin hemmettiin oikein menin lupautumaan? Voi perse :( Kaiken tän "tavan elämän" härdellin keskelle sitten pennutkin... ja entä jos jotain menee pieleen? Entä jos tuleekin jättisuuripentue tms ja pentuja pitää pulloruokkia/metsästää keinoemoa? Mitä jos, mitä jos, mitä jos... olisin halunnut peruuttaa koko homman. No, tiineyden varmistuttua olo on ollut helpottunut ja luottavainen. *ainakin toistaiseksi ;) Oletettavasti lokakuun puolenvälin lähestyessä alkaa taas ahdistamaan ja kaduttamaan koko homma. :-/ No mutta - perua ei voi ja tuli mitä tuli, tiedän että minä kyllä pystyn oman osuuteni hoitamaan sillä jos kaikki sujuu kuin elokuvissa, mun osuutta ei oikeastaan edes ole - ja jos ei, niin... no itseasiassa taidan olla kriisitilanteissa parhaimmillani.
Hipardin LA osuu viikolle 42. Alkuun tai loppuun tai jonnekin sinne päin sillä astutuksiahan oli useampana päivänä. Tiedän että tietoa näistä pennuista odotellaan kuumeisesti, mutta esitän teille silti toiveen: ei joko-joko-joko viestejä, kiitos. Tiedän itse varsin hyvin kuinka piinallista odottaminen on, mutta silti... ei sillä tiedolla voi olla niin kiire etteikö voisi vuorokauden pari odottaa. Eihän? Uskon kuitenkin että asianosaiset, ts. potentiaaliset omistajaehdokkaat, saavat tiedon pennuista ja sukupuolijakaumasta ASAP. Ja uteliaat sitten vähän myöhemmin, mutta mahdollisimman pian kuitenkin.
Pistin tämän toiveen ihan siksi että koin taannoin aivan totaalityrmistyksen kohdatessani sangen...hmmmm.... ajattelemattoman ja voisi kai sanoa että jopa empatiakyvyttömän ja harhaluuloisen henkilön :o Ko. henkilö ei saanut kasvattajalta vastausta pentujen sukupuolijakaumasta välittömästi ja tästä syystä hän haukkui kasvattajan pataluhaksi ja huijariksi siltä seisomalta :o Kun kasvattaja oli luvannut että hän varmasti saa pennun! Joo, kyllä ymmärrän turhautumisen toki, tai no - ei, en ymmärrä; ko. henkilö ei kuitenkaan ollut odottanut pentua kuin hetken (4kk) ja rotuvalintakaan ei ollut vanhentunut edes vuotta... Ja sitten sellaista tekstiä ja kyvyttömyyttä sietää pettymystä sekä turhautumista aikuiselta ihmiseltä :o Ei, en tajua en. En voinut mitenkään ymmärtää sitä että miksi heti piti saada raivarit ja epäillä sekä syytellä? Kun ei voi yhtään tietää onko esim. jotain sattunut? Tai ehkä "kätilö" on ollut vain niin väsynyt tms... Ei se nyt oikeasti voi olla muutamasta päivätä kiinni jos on "jo" 4kk odottanut. No, henkilö sai pennun. Tosin väärän värisen. Voi ikävyys :-/ On se vaan niin väärin.
Olin kyllä täysin tyrmistynyt tuosta käytöksestä, mutta no - ehkä en ole ihan objektiivinen tässä asiassa kun itse odotin pentua 4 vuotta (tai no, seitsemäs vuosi on nyt menossa, eihän minulle pentua tullut silloin 3 vuotta takaperin vaan Hipardi <3 ) ja sitä ennen rotuvalintaakin oltiin pohdittu jo pari vuotta... ja näin pitkä aika kului vaikka kriteereinä oli - prioriteettijärjestyksessä, kiva, kiltti, terve, pieni narttu jolla voisi harrastaa agilityä. Varsin vaikeasti täytettävät vaatimukset siis ;)
Anyway - jos, tai ehkä kun, menee tovi ennen kuin saatte tiedon pentujen syntymästä ja/tai sukupuolijakaumasta, niin pliis, pliis, pliis - koittakaa muistaa etten minä tietä tahallani pimennossa pidä! Jotain on voinut mennä vikaan - tai jos synnytys on tapahtunut yöllä niin voi yksinkertaisesti olla vaan niin väsy tai jos kaikki on mennyt hyvin niin ei pysty muuta kuin ihastelemaan pentuetta ja kaikki muu unohtuu, ja niin... taloudessa kun on lisäksi kaksi muutakin koiraa ja reilu 1 vee taapero, niin... no jokainen, jolla on tai on joskus ollut 1 vee taapero tietää kuinka hektisiä päivät silloin ovat :)
No, semmosta se on - aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta mutta lopussa kiitos seisoo. Ja kärsivällisyys, sitä tarvitaan koiran(kin) kanssa joka tapauksessa.
"bernin pentu" Hipardi <3
Hip ja muut "marsut"
Lyn'n Maitobaari auki 24/7
perjantai 17. syyskuuta 2010
4-6
torstai 16. syyskuuta 2010
Yhdistyselämää
Jännitys tiivistyy.... enkä oikein tiedä pelkäisikö parasta vai odottaisiko pahinta - ja kumpi vaihtoehto lopulta onkaan kumpi?
No mutta, "mahdollisesta mammasta" on ainakin pidetty hyvää huolta ;) Kun Kirsi havaitsi (mahdollisen) karhun jätöksen, niin melkein kutsuin Hipardin luokse. Mutta vain melkein, koska tuumin että loppu viimein mieluummin kuitenkin Hip kuin minä & Kirsi :/ Kyyn puremaksikaan ei joutunut koska käärme oli jo kuollut. Eikä mitään epämääräisyyksiä ole nyt tarhan puolelta löytynyt (niin siis muutama viikko takaperin SLP:n suusta löytyi erikoinen "yllätys" :( Meni koko porukka sit "hoitoon" kun paha sanoa ketkä on syönyt ja mitä. Säikähdyksellä selvittiin - ja voi toki olla että säikähtäminen oli turhaakin, mutta, mutta... viime aikoina on tapahtunut niin erikoisia asioita ja keväällä/alku kesästä sekä minä että eräs tuttavistani saatiin uhkailuja. :( Vähemmästäkin sitä alkaa vähän olan yli kurkkimaan. Varsinkin kun sama peli tuntuu edelleen jatkuvan :( )
Vieroitusoireita treeneistä paikkasin koutsaamalla yhtä stabyhoun ohjaajaa ja vähän treenaamalla kahta stabyhounia <3 Frottiksen kanssa joitakin vuosia sitten muutaman treenin ja ev-kisan teinkin ja yhtä hieno se poika on nykyään kuin silloinkin. Ellei jopa hienompi. Ja pikkuinen Bamsu sitten... <3 <3 Awwww... Jo talvella sanoin Kipalle että tuntuu tosi hyvältä koiralta - eikä tarvinnut sanoja syödä ei! Hieno tyttö ja topakka pakkaus. Ei tosin sieltä ihan helpommasta päästä oleva neiti kiitos topakkuuden ja ällin. Eli saapi siinnä ohjaajakin älliään käyttää tuon epelin kanssa <3
Tosin, eipä noita vieroitusoireita ole liiemmälti ehtinyt ilmaantumaan - ei Hipardille eikä emännälle. Hipardin kohdalla kiitos kuuluu loistavalle hermorakenteelle, emännän kohdalla taas Pygmi hoitaa sen ettei ehdi murehtimaan treenaamattomuutta. Viikonloppuna mm. piipahdettiin Wanhanajan markkinoilla Voipaalassa ja monta tuntia saatiin vierähtämään siellä kera Pygmin. Ei tosin markkina humussa, se puoli oli nopeasti kierretty, vaan aika kului Voipaalan kartanon taidegalleriassa sekä puutarhassa, joissa molemmissa Pygmi toteutti itseään täysin rinnoin; eli juoksi. Juoksi, Ja juoksi. Ja juoksi vielä vähän lisää :) Eipä siinnä tullut pahemmin taideteoksia tarkasteltua, mutta mitäpä sillä on väliä? Pääasia että lapsi sai positiivisen ensikosketuksen taiteeseen ;) Puutarhassa meininki olikin jo rennompaa sillä siellä oli paremmin tilaa juosta. Ja hieman vähemmän arvoesineitä Pygmin juoksulinjalla ;)
Juoksulinjasta sainkin oivan aasinsillan iloisiin treeniaiheisiin; TAKUTeilla alkaa lokakuusta lähtien pyörimään valmennusryhmät joihin tavoitteelliset treenaajat voivat hakea! Wuhuuuuuu!!!! Loistavaa TUKAT :) :) Ja oli Hipardin tilanne mikä vaan, niin näyttääpi siltä että pääsen syksyllä treenaamaan :)
Niin, postauksen otsikko... no, satuin bongaamaan Iittalan verkkokaupasta tällaiset Muumi-juomalasit...
Nimeltään ovat yhdistyselämää & rakastuminen. Rakkaudesta niin tiedä, mutta pisti silmään että kuvassa esiintyi ritsa ja lakimies. Eli Muumilaaksossakin on näemmä "niitä sellaisia" yhdistyksiä ;o
No mutta, "mahdollisesta mammasta" on ainakin pidetty hyvää huolta ;) Kun Kirsi havaitsi (mahdollisen) karhun jätöksen, niin melkein kutsuin Hipardin luokse. Mutta vain melkein, koska tuumin että loppu viimein mieluummin kuitenkin Hip kuin minä & Kirsi :/ Kyyn puremaksikaan ei joutunut koska käärme oli jo kuollut. Eikä mitään epämääräisyyksiä ole nyt tarhan puolelta löytynyt (niin siis muutama viikko takaperin SLP:n suusta löytyi erikoinen "yllätys" :( Meni koko porukka sit "hoitoon" kun paha sanoa ketkä on syönyt ja mitä. Säikähdyksellä selvittiin - ja voi toki olla että säikähtäminen oli turhaakin, mutta, mutta... viime aikoina on tapahtunut niin erikoisia asioita ja keväällä/alku kesästä sekä minä että eräs tuttavistani saatiin uhkailuja. :( Vähemmästäkin sitä alkaa vähän olan yli kurkkimaan. Varsinkin kun sama peli tuntuu edelleen jatkuvan :( )
Vieroitusoireita treeneistä paikkasin koutsaamalla yhtä stabyhoun ohjaajaa ja vähän treenaamalla kahta stabyhounia <3 Frottiksen kanssa joitakin vuosia sitten muutaman treenin ja ev-kisan teinkin ja yhtä hieno se poika on nykyään kuin silloinkin. Ellei jopa hienompi. Ja pikkuinen Bamsu sitten... <3 <3 Awwww... Jo talvella sanoin Kipalle että tuntuu tosi hyvältä koiralta - eikä tarvinnut sanoja syödä ei! Hieno tyttö ja topakka pakkaus. Ei tosin sieltä ihan helpommasta päästä oleva neiti kiitos topakkuuden ja ällin. Eli saapi siinnä ohjaajakin älliään käyttää tuon epelin kanssa <3
Tämmöinen pieni söpöliini oli Freddy pienenä poikana
Ja söpöhän tuo on edelleenkin - ei vaan enää aivan näin pieni ;)
Tosin, eipä noita vieroitusoireita ole liiemmälti ehtinyt ilmaantumaan - ei Hipardille eikä emännälle. Hipardin kohdalla kiitos kuuluu loistavalle hermorakenteelle, emännän kohdalla taas Pygmi hoitaa sen ettei ehdi murehtimaan treenaamattomuutta. Viikonloppuna mm. piipahdettiin Wanhanajan markkinoilla Voipaalassa ja monta tuntia saatiin vierähtämään siellä kera Pygmin. Ei tosin markkina humussa, se puoli oli nopeasti kierretty, vaan aika kului Voipaalan kartanon taidegalleriassa sekä puutarhassa, joissa molemmissa Pygmi toteutti itseään täysin rinnoin; eli juoksi. Juoksi, Ja juoksi. Ja juoksi vielä vähän lisää :) Eipä siinnä tullut pahemmin taideteoksia tarkasteltua, mutta mitäpä sillä on väliä? Pääasia että lapsi sai positiivisen ensikosketuksen taiteeseen ;) Puutarhassa meininki olikin jo rennompaa sillä siellä oli paremmin tilaa juosta. Ja hieman vähemmän arvoesineitä Pygmin juoksulinjalla ;)
Juoksulinjasta sainkin oivan aasinsillan iloisiin treeniaiheisiin; TAKUTeilla alkaa lokakuusta lähtien pyörimään valmennusryhmät joihin tavoitteelliset treenaajat voivat hakea! Wuhuuuuuu!!!! Loistavaa TUKAT :) :) Ja oli Hipardin tilanne mikä vaan, niin näyttääpi siltä että pääsen syksyllä treenaamaan :)
Niin, postauksen otsikko... no, satuin bongaamaan Iittalan verkkokaupasta tällaiset Muumi-juomalasit...
Nimeltään ovat yhdistyselämää & rakastuminen. Rakkaudesta niin tiedä, mutta pisti silmään että kuvassa esiintyi ritsa ja lakimies. Eli Muumilaaksossakin on näemmä "niitä sellaisia" yhdistyksiä ;o
tiistai 7. syyskuuta 2010
Mä tahdon sun elämään...
Hipardin kasvatellessa vatsaansa (juu, ei, ei ole vielä ollut ultraa - tovi joudutaan jännäämään, mutta siis joo, levinnythän tuo Hip-"pieni" on, sillä koska juoksut alkoivat 2k etuajassa, se oli niiiiiiiiiiiin harrastuskoira kunnossa kuin vaan olla saattoi. Ja nyt on siis vaihdettu lookia enemmän "mamma kuosiin". Toivottavasti tulee hyötykäyttöön ne ihrat...) olen keskittynyt treenaamaan "Pennusta MeTSUria", ts. Pygmiä on vihitty koiraharrastuksen saloihin monella saralla ja monin eri tavoin ;) Heh-heh.
No vitsi vitsinä, mutta ei niin pientä pilaa jottei totta toinen puoli, sano, eli kyllähän minun "guide line" on ollut Pygmin syntymästä asti (ja sitä ennenkin, tosin vain mielikuvissa silloin) se että lapsi kuuluu vanhempiensa elämään. Tahtoo siis sanoa sitä, että ensisijaisesti otetaan lapsi mukaan siihen elämään jota vanhemmat elää, eikä niin että vanhempien elämä kiepsahtaa täysin lapsen navan ympärille. Eli lapsi mukaan arkeen, ei vain juhlaan. Ei ole "laatuaikaa", on vain aikaa. Yhdessä. Arjessa. Uskon (ja itseasiassa muistan myös omasta lapsuudestani sekä nuoremmista sisaruksistani, kuinka "kova juttu" oli juurikin se arki), että ensisijaisesti Pygmi(kin) tahtoo mukaan mun elämään, ei niinkään sitä että minä tipahtaisin siihen hänen "Nalle Puh-traktori" maailmaansa (vaikka toki sekin on tärkeää). Joten... sillä mennään vaikka toki myönnän ettei tuollaisen 13 kk ikäisen miehen alun apu viikko siivouksessa, pyykin lajittelussa tai tiskikoneen tyhjentämisessä noiden tehtävien valmistumista juuri nopeuta. Oikeastaan päin vastoin :) Mutta se apu jonka Pygmiltä saan, tekee noista kotitöistä huomattavasti hauskempia - pitää vain asennoitua siihen että matka on päämäärää tärkeämpi.
No mutta, koska meidän perheen arki pyörii enemmän tai vielä enemmän koirien ja koiraharrastuksen ympärillä, niin sehän on luonnollisesti se arki jota Pygmikin elää - ja kasvatus kunnon koiraharrastajaksi ja "lauman" täysivaltaiseksi jäseneksi on käynnissä kovalla tohinalla ;) (kuten Jonna asian ilmaisi: kyllä huomaa että kyseessä on koiraharrastajien lapsi... kuulosti niin tutuilta nuo Pygmiin käytettävät "metodit" ;))
Uutena lajina Pygmi tutustui paimennukseen T-porukan treeneissä Ninalla & Petellä. Lampaat oli jänskiä ja koirat hassuja (pygmin mielestä kaikki bordercolliet ovat hassuja... hmmm.... pitäisiköhän huolestua? ;o), mutta varsinaista syttymistä paimennukseen ja lampaisiin en vielä havainnut; heinät, lammasverkko ja Sirken kassin sisältö kiinnosti "hieman" enemmän kuin lampaat :D Mutta kyllä se siitä, niityllä kävely sujui kuin vanhalta tekijältä ja hienosti onnistui peruuttaminenkin epätasaisella pellolla :o Tämä lupaa hyvää jatkotreenejä ajatellen ;)
Sitkeyttä löytyi myös loistavasti, sillä treeneihin & jälkipuinteihin tais mennä jotakuinkin 6 tuntia ko. päivästä aikaa - ja siihen 6 tuntiinhan sit sisältyi myös Pygmin päikkyaika... joka oli tällä kertaa n. 10 minuutin lepäily (hereillä) rattaissa ja sit taaaaaaas mentiin :)
Paimennustreenit olivat siis äiti-poika aikaa (isä kun oli töissä), mutta koko perheen voimin piipahdettiin nopeasti turisteilemassa kaupungissa järjestetyissä agilitykisoissa. Vähän kyllä osoittautui turhaksi reissuksi se, sillä paikalla ei jostain syystä ollut oikein sellaista "suuren urheilujuhlan tuntua" (tosi vähän osallistujia ja muutenkin hiukan, no, aneemisen oloista). Ehdittiin katsellakin vain nippa nappa 1-luokat kun kisojen aikataulu oli myöhässä ja meille oli tulossa Hipardiin tutustujia käymään.
No mutta, tulipahan ulkoiltua, Pygmi sai juosta ja esitellä flirttitaitojaan nuorille naisille ja vanhemmat vaihtaa kuulumisia tuttavien kesken vaikkei varsinaisesti noista kisoista jäänytkään noin niinkuin agilityn kannalta mitään käteen.
Tuo asia tosin korjaantui viime viikonloppuna kun äippä ja Pygmi suuntasivat "kotiseuran", eli TAKUTien järjestämiin Nuorten Agility SM-kisoihin talkoilemaan :) Pygmi pääsi tutustumaan talkoiluun ja kunnoin kisatunnelmaan sekä hyvään seurahenkeen oikein toden teolla, sillä "talkoilimme" yhdessä peräti 7 tuntia :o Pygmi olisi talkoillut enemmänkin, mutta äippä tuumi jotta taitaa olla parasta että päästetään "Nukku-Matti" kylään talkoopäivän päätteeksi hieman aiemmin kuin normaalisti. Ja aiemmin se tulikin: en ehtinyt kuin Hepolammin tielle, niin takapenkillä oltiin jo tajukankaalla <3 Suloinen pieni.
"Talkoilu" lainausmerkeissä siksi koska noh, kyllähän mun panos kieltämättä meni suuremmalta osin Pygmin vahtimiseen varsinkin alussa kun herra olisi kiitänyt sinne ja tänne ja hieman tonnekin. Mutta itseasiassa iltapäivä sujui jo aika mallikkaasti; Pygmi sai leikkitoverin Jassusta, joka "isona tyttönä" (kaikki 3 vuotta ikää) pääsi toteuttamaan hoivaviettiään ja vapautti näin sekä minut että oman äitinsä radan rakennus hommiin :) Riitti kun pikkasen piti silmällä että mitä puuhailevat (ts. ettei Pygmi päätä mennä kokeilemaan lähteekö joltakin koiralta esim. silmät irti...) Jassun lähdettyä kotiin viihdyttiin mainiosti mönkkärin ja pahvimukin parissa. Niin ja saatiin kiva Tia leikkimään "littaa" ;)
Hirmu hyvin Pygmi jaksoi koko päivän: ei rutinan rutinaa eikä venkoilun venkoilua. Hieman oli vääntöä siitä saako muiden paikalla olijoiden juomapulloja (ja varsinkin yhtä lierihattua) ottaa ja saako kehänauhaa kiskoa irti maasta. Mutta ei niissäkään sen kummempaa kuin se että piti jaksaa toistaa n. 3000 kertaa että "ei saa ottaa, ei ole Pygmin", niin loppu päivästä poika köpötteli em. kohteiden luokse, pysähtyi ja puisteli päätään: "ei saa ottaa, ei ole Pygmin" :)
Ratamestarina Pygmi huiteli innoissaan ja oli siinnä hommassa kuin kala vedessä. Hyvältä näytti touhu, voisinpa melkein sanoa että on TAKUTien ratamestarin toimi turvattu tulevaisuudessa(kin), sillä Pygmi touhusi yhtä tehokkaasti sekä taitavasti kuin itse Mafiosokin ;) Eli vapise Jari - sinulle on kasvamassa haastaja ;D heh-heh (no joo, ehkä siinnä vielä sen verran aikaa kuluu, että ehtii tuo Jari jäädä mielihyvin "eläkkeelle" ratamestaajan toimesta siinnä vaiheessa kun Pygmi on valmis astumaan remmiin.)
Alkusyksyyn mahtui kisatalkoiden lisäksi myös mattotalkoot kun vietimme koko perheen yhteistä aikaa TAKUTien mattotalkoissa, eli mattoja treenihallille levittelyssä. Pygmiä meinasi alkaa harmittamaan kun hän ei päässyt osallistumaan täysipainoisesti heti kättelyssä. "Turvallisuussyistä" (yksi rulla painoi 400 kiloa ja niitä rullia oli.... no monta!! Vaan hyvin nousivat "tyttöporukassakin" (Toni kun ilmoitti että hän ei ole mies - ei, vaikka meidät kamalalta matonsyöjämadolta pelastikin, ja Siwa ohjasi liikennettä... ai niin, no olihan siellä tietty toi minun rakas aviomieheni, mutta sitä ei kai voi laskea kun ei ole seuran jäsen vaan ainoastaan "hang a rounder" = käy siis vain talkoilemassa :D)
Alkuun tuo mattojen siirtely tuntui kyllä epätoivoiselta ajatukselta, mutta aivoriihen avulla keksittiin miten liinat saadaan mattojen alle ja sit vaan... sit vaan kaikki pimut tsemppas kaikkensa niin kyllähän ne liikkui :)
Mattojen levittelyn jälkeen Pygmille koitti oikea onnen päivä kun pääsi koejuoksemaan uuden treenikentän :) Tuntui kelpuuttavan pohjan varsin hyvin ja totesi sen juoksemiseen (ja kaatumiseen) varsin hyvin sopivaksi. Täytynee katsoa saisiko tuonne vauvakeinua jonnekin sijoitettua ja viedä muutamia leluja hallille niin saadaan siitä "lapsiystävällisempi" paikka. Ja "äitiystävällisempi" myös, vaikka joka tapauksessa tuo on "äitiystävällinen" treenipaikka sillä hallissa ei tarvitse pelätä että lapsi karkaa ;D
Summasummaarum, väliaikakatsauksessa voisi todeta että työ Pygmin "sosiaalistumiseen" on edennyt suunnitelmien mukaan ja erittäin hyvin :) Nyt vajaan 14 kk:n iässä Pygmi on kaikin puolin miellyttävää seuraa niin arjessa kuin juhlassakin: avoin, itsenäinen sekä luottavainen. Viihtyy paikassa kuin paikassa ja tilanteessa kuin tilanteessa (tai no ei ihan... täytyy kyllä sanoa ettei Pygmi aina ole TAYSissa järin hyvin viihtynyt, mutta nekin reissut kestää kuin... no Pygmi <3 Itku pääsee kun pistetään tai pidetään aloillaan, mutta heti kun tilanne on ohi jatketaan leikkimistä ja flirttailua hoitsujen kanssa. Argh! Varsinainen vilkkusilmä tuo poikani jo nyt!!! ;o) Ei roiku lahkeessa muttei myöskään karkaile ja/tai protestoi. Kun saa ruokaa, leikkiä ja pääsee välillä vetämään henkeä äidin sylkkiin, niin reissu kun reissu on sujunut ilman itkupotkuraivareita ja kitinöitä. Vaikka välillä on jäänyt päikyt väliin ja kotiin tultu vasta tunteja nukkumaanmeno ajan jälkeen, on iltapuhteilla, kuin myös seuraavana päivänä, huushollissa pyörinyt se sama aurinko ja Stand Up koomikko mikä yleensäkin. Pygmi ei pikkuasioista rissaa - siinnä on tullut kyllä niin äitiinsä :)
Treeni- ja seuratovereille TAKUTeihin suuri kiitos siitä että ovat mahdollistaneet tämä omalla avoimella sekä suvaitsevaisella asenteellaan! Vaatii kyllä teiltäkin (tai siis eritoten teiltä, sanotaan nyt näin) kärsivällisyyttä ja myötäelämisen taitoa ymmärtää - ja sietää, se että juuri nyt tämä mun treenaamiseni sekä muu panokseni on vähän rajoittunutta. Mutta toivotaan että lopussa kiitos seisoo, ja tosiaan muutamien vuosien kuluttua tämän "vajaan yhden" talkoilijan sijasta seurassa on 1,5-2 talkoilijaa tästä perheestä (+ se hang a rounderi ;)) Se on kyllä tosi mahtista ettei katsota kieroon tätä äiti-hommelia ja lapsen kanssa olemista, se ei ole (valitettavasti) mikään itsestään selvyys että näin on :( Kiitos teille kaverini siis avustanne!
No joo, kyllä me välillä Pygmin kanssa harrastetaan "normaalejakin" asioita ja äippä on mukana Pygmin elämässä ;)
No vitsi vitsinä, mutta ei niin pientä pilaa jottei totta toinen puoli, sano, eli kyllähän minun "guide line" on ollut Pygmin syntymästä asti (ja sitä ennenkin, tosin vain mielikuvissa silloin) se että lapsi kuuluu vanhempiensa elämään. Tahtoo siis sanoa sitä, että ensisijaisesti otetaan lapsi mukaan siihen elämään jota vanhemmat elää, eikä niin että vanhempien elämä kiepsahtaa täysin lapsen navan ympärille. Eli lapsi mukaan arkeen, ei vain juhlaan. Ei ole "laatuaikaa", on vain aikaa. Yhdessä. Arjessa. Uskon (ja itseasiassa muistan myös omasta lapsuudestani sekä nuoremmista sisaruksistani, kuinka "kova juttu" oli juurikin se arki), että ensisijaisesti Pygmi(kin) tahtoo mukaan mun elämään, ei niinkään sitä että minä tipahtaisin siihen hänen "Nalle Puh-traktori" maailmaansa (vaikka toki sekin on tärkeää). Joten... sillä mennään vaikka toki myönnän ettei tuollaisen 13 kk ikäisen miehen alun apu viikko siivouksessa, pyykin lajittelussa tai tiskikoneen tyhjentämisessä noiden tehtävien valmistumista juuri nopeuta. Oikeastaan päin vastoin :) Mutta se apu jonka Pygmiltä saan, tekee noista kotitöistä huomattavasti hauskempia - pitää vain asennoitua siihen että matka on päämäärää tärkeämpi.
No mutta, koska meidän perheen arki pyörii enemmän tai vielä enemmän koirien ja koiraharrastuksen ympärillä, niin sehän on luonnollisesti se arki jota Pygmikin elää - ja kasvatus kunnon koiraharrastajaksi ja "lauman" täysivaltaiseksi jäseneksi on käynnissä kovalla tohinalla ;) (kuten Jonna asian ilmaisi: kyllä huomaa että kyseessä on koiraharrastajien lapsi... kuulosti niin tutuilta nuo Pygmiin käytettävät "metodit" ;))
Uutena lajina Pygmi tutustui paimennukseen T-porukan treeneissä Ninalla & Petellä. Lampaat oli jänskiä ja koirat hassuja (pygmin mielestä kaikki bordercolliet ovat hassuja... hmmm.... pitäisiköhän huolestua? ;o), mutta varsinaista syttymistä paimennukseen ja lampaisiin en vielä havainnut; heinät, lammasverkko ja Sirken kassin sisältö kiinnosti "hieman" enemmän kuin lampaat :D Mutta kyllä se siitä, niityllä kävely sujui kuin vanhalta tekijältä ja hienosti onnistui peruuttaminenkin epätasaisella pellolla :o Tämä lupaa hyvää jatkotreenejä ajatellen ;)
Sitkeyttä löytyi myös loistavasti, sillä treeneihin & jälkipuinteihin tais mennä jotakuinkin 6 tuntia ko. päivästä aikaa - ja siihen 6 tuntiinhan sit sisältyi myös Pygmin päikkyaika... joka oli tällä kertaa n. 10 minuutin lepäily (hereillä) rattaissa ja sit taaaaaaas mentiin :)
Paimennustreenit olivat siis äiti-poika aikaa (isä kun oli töissä), mutta koko perheen voimin piipahdettiin nopeasti turisteilemassa kaupungissa järjestetyissä agilitykisoissa. Vähän kyllä osoittautui turhaksi reissuksi se, sillä paikalla ei jostain syystä ollut oikein sellaista "suuren urheilujuhlan tuntua" (tosi vähän osallistujia ja muutenkin hiukan, no, aneemisen oloista). Ehdittiin katsellakin vain nippa nappa 1-luokat kun kisojen aikataulu oli myöhässä ja meille oli tulossa Hipardiin tutustujia käymään.
No mutta, tulipahan ulkoiltua, Pygmi sai juosta ja esitellä flirttitaitojaan nuorille naisille ja vanhemmat vaihtaa kuulumisia tuttavien kesken vaikkei varsinaisesti noista kisoista jäänytkään noin niinkuin agilityn kannalta mitään käteen.
Tuo asia tosin korjaantui viime viikonloppuna kun äippä ja Pygmi suuntasivat "kotiseuran", eli TAKUTien järjestämiin Nuorten Agility SM-kisoihin talkoilemaan :) Pygmi pääsi tutustumaan talkoiluun ja kunnoin kisatunnelmaan sekä hyvään seurahenkeen oikein toden teolla, sillä "talkoilimme" yhdessä peräti 7 tuntia :o Pygmi olisi talkoillut enemmänkin, mutta äippä tuumi jotta taitaa olla parasta että päästetään "Nukku-Matti" kylään talkoopäivän päätteeksi hieman aiemmin kuin normaalisti. Ja aiemmin se tulikin: en ehtinyt kuin Hepolammin tielle, niin takapenkillä oltiin jo tajukankaalla <3 Suloinen pieni.
"Talkoilu" lainausmerkeissä siksi koska noh, kyllähän mun panos kieltämättä meni suuremmalta osin Pygmin vahtimiseen varsinkin alussa kun herra olisi kiitänyt sinne ja tänne ja hieman tonnekin. Mutta itseasiassa iltapäivä sujui jo aika mallikkaasti; Pygmi sai leikkitoverin Jassusta, joka "isona tyttönä" (kaikki 3 vuotta ikää) pääsi toteuttamaan hoivaviettiään ja vapautti näin sekä minut että oman äitinsä radan rakennus hommiin :) Riitti kun pikkasen piti silmällä että mitä puuhailevat (ts. ettei Pygmi päätä mennä kokeilemaan lähteekö joltakin koiralta esim. silmät irti...) Jassun lähdettyä kotiin viihdyttiin mainiosti mönkkärin ja pahvimukin parissa. Niin ja saatiin kiva Tia leikkimään "littaa" ;)
Hirmu hyvin Pygmi jaksoi koko päivän: ei rutinan rutinaa eikä venkoilun venkoilua. Hieman oli vääntöä siitä saako muiden paikalla olijoiden juomapulloja (ja varsinkin yhtä lierihattua) ottaa ja saako kehänauhaa kiskoa irti maasta. Mutta ei niissäkään sen kummempaa kuin se että piti jaksaa toistaa n. 3000 kertaa että "ei saa ottaa, ei ole Pygmin", niin loppu päivästä poika köpötteli em. kohteiden luokse, pysähtyi ja puisteli päätään: "ei saa ottaa, ei ole Pygmin" :)
Ratamestarina Pygmi huiteli innoissaan ja oli siinnä hommassa kuin kala vedessä. Hyvältä näytti touhu, voisinpa melkein sanoa että on TAKUTien ratamestarin toimi turvattu tulevaisuudessa(kin), sillä Pygmi touhusi yhtä tehokkaasti sekä taitavasti kuin itse Mafiosokin ;) Eli vapise Jari - sinulle on kasvamassa haastaja ;D heh-heh (no joo, ehkä siinnä vielä sen verran aikaa kuluu, että ehtii tuo Jari jäädä mielihyvin "eläkkeelle" ratamestaajan toimesta siinnä vaiheessa kun Pygmi on valmis astumaan remmiin.)
Hipardi paimennus treeneissä
Pete ohjaa Hipardia
Alkusyksyyn mahtui kisatalkoiden lisäksi myös mattotalkoot kun vietimme koko perheen yhteistä aikaa TAKUTien mattotalkoissa, eli mattoja treenihallille levittelyssä. Pygmiä meinasi alkaa harmittamaan kun hän ei päässyt osallistumaan täysipainoisesti heti kättelyssä. "Turvallisuussyistä" (yksi rulla painoi 400 kiloa ja niitä rullia oli.... no monta!! Vaan hyvin nousivat "tyttöporukassakin" (Toni kun ilmoitti että hän ei ole mies - ei, vaikka meidät kamalalta matonsyöjämadolta pelastikin, ja Siwa ohjasi liikennettä... ai niin, no olihan siellä tietty toi minun rakas aviomieheni, mutta sitä ei kai voi laskea kun ei ole seuran jäsen vaan ainoastaan "hang a rounder" = käy siis vain talkoilemassa :D)
Alkuun tuo mattojen siirtely tuntui kyllä epätoivoiselta ajatukselta, mutta aivoriihen avulla keksittiin miten liinat saadaan mattojen alle ja sit vaan... sit vaan kaikki pimut tsemppas kaikkensa niin kyllähän ne liikkui :)
Mattojen levittelyn jälkeen Pygmille koitti oikea onnen päivä kun pääsi koejuoksemaan uuden treenikentän :) Tuntui kelpuuttavan pohjan varsin hyvin ja totesi sen juoksemiseen (ja kaatumiseen) varsin hyvin sopivaksi. Täytynee katsoa saisiko tuonne vauvakeinua jonnekin sijoitettua ja viedä muutamia leluja hallille niin saadaan siitä "lapsiystävällisempi" paikka. Ja "äitiystävällisempi" myös, vaikka joka tapauksessa tuo on "äitiystävällinen" treenipaikka sillä hallissa ei tarvitse pelätä että lapsi karkaa ;D
Summasummaarum, väliaikakatsauksessa voisi todeta että työ Pygmin "sosiaalistumiseen" on edennyt suunnitelmien mukaan ja erittäin hyvin :) Nyt vajaan 14 kk:n iässä Pygmi on kaikin puolin miellyttävää seuraa niin arjessa kuin juhlassakin: avoin, itsenäinen sekä luottavainen. Viihtyy paikassa kuin paikassa ja tilanteessa kuin tilanteessa (tai no ei ihan... täytyy kyllä sanoa ettei Pygmi aina ole TAYSissa järin hyvin viihtynyt, mutta nekin reissut kestää kuin... no Pygmi <3 Itku pääsee kun pistetään tai pidetään aloillaan, mutta heti kun tilanne on ohi jatketaan leikkimistä ja flirttailua hoitsujen kanssa. Argh! Varsinainen vilkkusilmä tuo poikani jo nyt!!! ;o) Ei roiku lahkeessa muttei myöskään karkaile ja/tai protestoi. Kun saa ruokaa, leikkiä ja pääsee välillä vetämään henkeä äidin sylkkiin, niin reissu kun reissu on sujunut ilman itkupotkuraivareita ja kitinöitä. Vaikka välillä on jäänyt päikyt väliin ja kotiin tultu vasta tunteja nukkumaanmeno ajan jälkeen, on iltapuhteilla, kuin myös seuraavana päivänä, huushollissa pyörinyt se sama aurinko ja Stand Up koomikko mikä yleensäkin. Pygmi ei pikkuasioista rissaa - siinnä on tullut kyllä niin äitiinsä :)
Treeni- ja seuratovereille TAKUTeihin suuri kiitos siitä että ovat mahdollistaneet tämä omalla avoimella sekä suvaitsevaisella asenteellaan! Vaatii kyllä teiltäkin (tai siis eritoten teiltä, sanotaan nyt näin) kärsivällisyyttä ja myötäelämisen taitoa ymmärtää - ja sietää, se että juuri nyt tämä mun treenaamiseni sekä muu panokseni on vähän rajoittunutta. Mutta toivotaan että lopussa kiitos seisoo, ja tosiaan muutamien vuosien kuluttua tämän "vajaan yhden" talkoilijan sijasta seurassa on 1,5-2 talkoilijaa tästä perheestä (+ se hang a rounderi ;)) Se on kyllä tosi mahtista ettei katsota kieroon tätä äiti-hommelia ja lapsen kanssa olemista, se ei ole (valitettavasti) mikään itsestään selvyys että näin on :( Kiitos teille kaverini siis avustanne!
No joo, kyllä me välillä Pygmin kanssa harrastetaan "normaalejakin" asioita ja äippä on mukana Pygmin elämässä ;)
Keinuminen on Parhautta
Morjes, sano komeet toisilleen
Täältä tullaan elämä
sunnuntai 22. elokuuta 2010
Sairaan nopee HIP
No niin, Hipardi on näemmä gepardi lajissa kuin lajissa ja asiassa kuin asiassa. Loppukesän ja alkusyksyn suunnitelmat meni uusiksi kertaheitolla; tarkoitus oli rykäistä oikein kunnon kisa & treenikimara niin agissa kuin tokossakin, vaan eipä tarvi; Hip aloitti juoksunsa elokuun alussa sen odotetun lokakuun alun sijaan : / No mutta, kaikkee ei voi saada ja oikeastaan ihan kiva, mikäli luonto vain on puolellamme, ajatus on nämä "joululahja pennut" ;) Ja menipä sit emännälläkin syksyn suunnitelmat "vähän" uusiksi ;o
Vantaalle matkasimme kera Hipardin nauttimaan herrasmiesten seurasta; minä juttutuokion muodossa ja Hip... no Hip vähän eri tavalla ;) Se oli rakkautta ensisilmäyksellä kerta kaikkiaan Hipardin ja tämän hurmaavan herran, Dombäcks Garmin, tutummin Iiron kanssa.
Iirohan on, kuten ainakin agilityharrastajat varmastikin tietävät, hallitseva Suomen Mestari sekä Piirinmestari ja on edustanut Suomea Agilityn Maajoukkueessa v-2008. Iiro on Ruotsin tuonti kuten Hipkin ja taustaltaan paimenlinjainen - ja onpa Iiro itsekin osoittanut kyvykkyytensä myös paimennuksen saralla. Iiro on silmistään, lonkistaan ja etupäästään terve vahva luonteinen, hyvä hermoinen ja intensiivinen uros. Itse pidin kovasti Iiron "cooliudesta", eli siitä kuinka hötkyilemätön on sen asenne - ja silti moottoria löytyy kuten tulokset todistavat. Iirosta lisää esittelyä "pennut" sivulta sekä Tending kennelin sivuilta, josta löytyvät myös Korrien yhteystiedot mikäli tämä yhdistelmä kiinnostaa. Pentue siis toteutetaan yhteistyössä Tending-kennelin kanssa.
Hipin ja Iiron "soidinmenot" sujuivat hienosti vaikka monenlaista yllättävää mutkaa matkaan (kirjaimellisesti ;o) mahtui. Mutta ne tuottivat päänvaivaa vain ihmisille, koirat nauttivat toisistaan. Nyt vain toivotaan että se nautinto kantaa myös hedelmää, mahdollisimman runsaasti kiitos :)
Nyt meneillä on "se tylsä vaihe": epävarmuus ja odotus - mutta toisaalta, sitähän se elo muutenkin on. Epävarmuutta ja odotusta. Välillä onni potkaisee ja välillä koetelleen sitä turhautumisen ja pettymyksen sietokykyä melko tehokkaasti : / Eli odotellaan coolisti - tai ainakin niin coolina kuin suinkin vain voi - ultran kuulumisia.
Iiron ja Sarin ratoja:
Vantaalle matkasimme kera Hipardin nauttimaan herrasmiesten seurasta; minä juttutuokion muodossa ja Hip... no Hip vähän eri tavalla ;) Se oli rakkautta ensisilmäyksellä kerta kaikkiaan Hipardin ja tämän hurmaavan herran, Dombäcks Garmin, tutummin Iiron kanssa.
Iirohan on, kuten ainakin agilityharrastajat varmastikin tietävät, hallitseva Suomen Mestari sekä Piirinmestari ja on edustanut Suomea Agilityn Maajoukkueessa v-2008. Iiro on Ruotsin tuonti kuten Hipkin ja taustaltaan paimenlinjainen - ja onpa Iiro itsekin osoittanut kyvykkyytensä myös paimennuksen saralla. Iiro on silmistään, lonkistaan ja etupäästään terve vahva luonteinen, hyvä hermoinen ja intensiivinen uros. Itse pidin kovasti Iiron "cooliudesta", eli siitä kuinka hötkyilemätön on sen asenne - ja silti moottoria löytyy kuten tulokset todistavat. Iirosta lisää esittelyä "pennut" sivulta sekä Tending kennelin sivuilta, josta löytyvät myös Korrien yhteystiedot mikäli tämä yhdistelmä kiinnostaa. Pentue siis toteutetaan yhteistyössä Tending-kennelin kanssa.
Hipin ja Iiron "soidinmenot" sujuivat hienosti vaikka monenlaista yllättävää mutkaa matkaan (kirjaimellisesti ;o) mahtui. Mutta ne tuottivat päänvaivaa vain ihmisille, koirat nauttivat toisistaan. Nyt vain toivotaan että se nautinto kantaa myös hedelmää, mahdollisimman runsaasti kiitos :)
Nyt meneillä on "se tylsä vaihe": epävarmuus ja odotus - mutta toisaalta, sitähän se elo muutenkin on. Epävarmuutta ja odotusta. Välillä onni potkaisee ja välillä koetelleen sitä turhautumisen ja pettymyksen sietokykyä melko tehokkaasti : / Eli odotellaan coolisti - tai ainakin niin coolina kuin suinkin vain voi - ultran kuulumisia.
Ja tämän näköinen könsikäshän se Iiro on <3
Iiron ja Sarin ratoja:
tiistai 17. elokuuta 2010
Virtahepo-Hip
Ei tosin ulkoisesti, sillä varsinkin nyt karvattomana muistuttaa lähinnä kuulemma silakkaa, ankeriasta tai haukea (kuten ihanat treenikaverini minua valistivat :D), vaan Hip-pieni löysi sisäisen virtaheponsa tässä päivänä eräänä; makasi purossa ihan litteänä, vain kirsun yläpuoliset osat ja hieman selkää oli veden pinnan yläpuolella kun neiti vilvoitteli ja söi vesikasveja. Tais olla Hipiäisen vähän kuuma tai jotain.
No mutta, onneksi ilmat ovat sen verran inhimillistyneet, että voitiin ylipäätänsä treenailla ja niinpä aloinkin työstämään leirin aikana syntyneitä ajatuksia teoiksi ;) Eli jonkun verran häiriötreeniä, ulkokulmia ja loppusuoria, semmoisia 3x3min treenejä per päivä (juu, on rankkaa ;)) . Tosi hyvin Hip lähti vastaamaan treeniin, ja vaikka toki tiedänkin Hipardin olevan huippu taitava ja fiksu eläin, ja tiedän että treeni suunnitelmani oli huolella työstetty, niin täytyy kyllä myöntää hämmästyneeni itsekin kuinka nopeasti se "osti" myymäni "tuotteet". Loppusuora oli ainoa missä jouduin käyttämään "myyntipuhetta" kun harjoitusta vaikeutettiin, häiriöesteet suoran sivuilla meinasi olla Hipardille hiukan liikaa koska se taittaa niin halusta kohti ohjaajaa. Vaan "keep it simple", tarkemmin sanottuna Jontten & Jessican opit käyttöön "väärässä lajissa" ja, kuten Mertaranta sanoisi: se oli siinnä. Perjantaina kävin hallilla testaamassa loppusuoraa seinää kohti ja toimi sielläkin vaikkei toki vielä ollut yhtä näyttävä kuin ulkotiloissa :)
Ulkokulmat olivat "pala kakkua" ja muutaman "baby toiston" jälkeen sai siinnäkin edetä vauhdilla. Kolmannella treenikerralla Hip veti jo n. 6m estevälein olevat ulkokulmat täysin itsenäisesti ja neljännellä treenikerralla sovelsin ulkokulmaoppeja myös serpentiiniin ja... no voi jeesus! Hip suoritti 4 aidan serpentiinin _pelkillä_ sanallisilla käskyillä. Ei jestas tuo koira on kone!
Työstettiin - lähinnä ohjaajalle siis, myös takaa kierto päälle juoksuja sekä välistä vetoja & sylkkäreitä. Loppuviikoin häiriötreeneissä kaikkia em. juttuja sikin sokin ja hienosti meni :) Ollaan me kyl hyviä ja Hip niiiiiiiin <3 <3
Perjantaina käytiin Päivillä treenaamassa melkoisen vauhdikasta rataa (no joo, Hipardin kanssa kaikki radat ovat vauhdikkaita, mutta viittasin siis rataprofiiliin joka mahdollisti - tai pakotti, kuinka vaan, lähetä ja vastaanota tyylin. Muuta en kyl oikeastaan olisi edes ehtinyt tehdäkään :o ) Hip oli, yllätys, yllätys, melkoinen ohjus ja aivan huippu pätevä. Rimat pysyi kivasti ylhäällä ja kesit hienosti jopa okserilla leikkaamisen vaikka sitä jännitinkin. Ahdas leikkaus muurilla oli mulle hankala kun en meinannut saada omaa rytmiä toimimaan, mutta loppujen lopuksi ko. kohta oli itseasiassa parempi vastaanottona ja Hip kesti hienosti häiriön myös muurilla :)
Hipsu oli niin hieno ja treenit niin kertakaikkisen mukavat että oikein harmitti lopettaa :( No mutta, toisella kertaa jatketaan.
Lauantai päivä menikin minulta myös agilityn merkeissä: tällä kertaa tosin kentänlaidalla, eli Herwoodissa hilpeässä joukossa talkoillen :D Oli tosi kiva päivä mukavassa seurassa, ja mukavaa oli katsella treenikavereiden hienoja ratasuorituksia! Maija tempas Remon kanssa hienon nollan ja siirtyi "isojen poikien luokkaan" ja Siiri & Riesu.... Ei jestas mikä pari: vasta muutama viikko sitten nousivat kolmosiin (ollen sitä ennen kakkosissa jotain sekunnin :o No joo, ehkä kaksi) ja hitto vie vetivät nollaVOITON!!! Siia aivan mielettömän upeaa, olen niin iloinen ja ylpeä heidän saavutuksistaan - ja on aivan sairaan hienoa että ovat meidän treenikumppaneina :) (ollaan nääs silloin itsekin melkein sukua julkkiksille ;))
Sunnuntaina Hipardin piti startata PiirM-joukkueessa TAKUTien väreissä, vaan eipä sit startattukaan sattuneista syistä :( :( Ohuesti harmitti se, mutta ei voi mitn; aina ei vaan elämässä voi saada kaikkee mitä haluu, ei ees joka kerta, ja toisaalta, mun reissuni Vantaalle kuitenkin kruunasi päivän mitä parhaiten :) Oltiin Samun kans meinaan ihan huippupäteviä, taidetaan vaihtaa kohta päivätyömme ;o
No mutta, onneksi ilmat ovat sen verran inhimillistyneet, että voitiin ylipäätänsä treenailla ja niinpä aloinkin työstämään leirin aikana syntyneitä ajatuksia teoiksi ;) Eli jonkun verran häiriötreeniä, ulkokulmia ja loppusuoria, semmoisia 3x3min treenejä per päivä (juu, on rankkaa ;)) . Tosi hyvin Hip lähti vastaamaan treeniin, ja vaikka toki tiedänkin Hipardin olevan huippu taitava ja fiksu eläin, ja tiedän että treeni suunnitelmani oli huolella työstetty, niin täytyy kyllä myöntää hämmästyneeni itsekin kuinka nopeasti se "osti" myymäni "tuotteet". Loppusuora oli ainoa missä jouduin käyttämään "myyntipuhetta" kun harjoitusta vaikeutettiin, häiriöesteet suoran sivuilla meinasi olla Hipardille hiukan liikaa koska se taittaa niin halusta kohti ohjaajaa. Vaan "keep it simple", tarkemmin sanottuna Jontten & Jessican opit käyttöön "väärässä lajissa" ja, kuten Mertaranta sanoisi: se oli siinnä. Perjantaina kävin hallilla testaamassa loppusuoraa seinää kohti ja toimi sielläkin vaikkei toki vielä ollut yhtä näyttävä kuin ulkotiloissa :)
Ulkokulmat olivat "pala kakkua" ja muutaman "baby toiston" jälkeen sai siinnäkin edetä vauhdilla. Kolmannella treenikerralla Hip veti jo n. 6m estevälein olevat ulkokulmat täysin itsenäisesti ja neljännellä treenikerralla sovelsin ulkokulmaoppeja myös serpentiiniin ja... no voi jeesus! Hip suoritti 4 aidan serpentiinin _pelkillä_ sanallisilla käskyillä. Ei jestas tuo koira on kone!
Työstettiin - lähinnä ohjaajalle siis, myös takaa kierto päälle juoksuja sekä välistä vetoja & sylkkäreitä. Loppuviikoin häiriötreeneissä kaikkia em. juttuja sikin sokin ja hienosti meni :) Ollaan me kyl hyviä ja Hip niiiiiiiin <3 <3
Perjantaina käytiin Päivillä treenaamassa melkoisen vauhdikasta rataa (no joo, Hipardin kanssa kaikki radat ovat vauhdikkaita, mutta viittasin siis rataprofiiliin joka mahdollisti - tai pakotti, kuinka vaan, lähetä ja vastaanota tyylin. Muuta en kyl oikeastaan olisi edes ehtinyt tehdäkään :o ) Hip oli, yllätys, yllätys, melkoinen ohjus ja aivan huippu pätevä. Rimat pysyi kivasti ylhäällä ja kesit hienosti jopa okserilla leikkaamisen vaikka sitä jännitinkin. Ahdas leikkaus muurilla oli mulle hankala kun en meinannut saada omaa rytmiä toimimaan, mutta loppujen lopuksi ko. kohta oli itseasiassa parempi vastaanottona ja Hip kesti hienosti häiriön myös muurilla :)
Hipsu oli niin hieno ja treenit niin kertakaikkisen mukavat että oikein harmitti lopettaa :( No mutta, toisella kertaa jatketaan.
Lauantai päivä menikin minulta myös agilityn merkeissä: tällä kertaa tosin kentänlaidalla, eli Herwoodissa hilpeässä joukossa talkoillen :D Oli tosi kiva päivä mukavassa seurassa, ja mukavaa oli katsella treenikavereiden hienoja ratasuorituksia! Maija tempas Remon kanssa hienon nollan ja siirtyi "isojen poikien luokkaan" ja Siiri & Riesu.... Ei jestas mikä pari: vasta muutama viikko sitten nousivat kolmosiin (ollen sitä ennen kakkosissa jotain sekunnin :o No joo, ehkä kaksi) ja hitto vie vetivät nollaVOITON!!! Siia aivan mielettömän upeaa, olen niin iloinen ja ylpeä heidän saavutuksistaan - ja on aivan sairaan hienoa että ovat meidän treenikumppaneina :) (ollaan nääs silloin itsekin melkein sukua julkkiksille ;))
Sunnuntaina Hipardin piti startata PiirM-joukkueessa TAKUTien väreissä, vaan eipä sit startattukaan sattuneista syistä :( :( Ohuesti harmitti se, mutta ei voi mitn; aina ei vaan elämässä voi saada kaikkee mitä haluu, ei ees joka kerta, ja toisaalta, mun reissuni Vantaalle kuitenkin kruunasi päivän mitä parhaiten :) Oltiin Samun kans meinaan ihan huippupäteviä, taidetaan vaihtaa kohta päivätyömme ;o
Hip & veljet liitää
kuvat Antti & Liisa Männistö
neiti Hip puomilla
Joku keinulla
Capo kepittää
Perhana näitä meinaa erottaa kuvissa. No ei kyl livenäkään, nimim: kuuluisia lausahduksia - "no kyllä MINÄ Hipardin ja Io:n erotan" ;D Tai ainakin melkein kai :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
