Hyviä paimenia

... jotka panivat henkensä lampaiden edestä ;)


Keskiviikkona piipahdettiin Jumesniemellä paimennuskurssilla jonka vetäjänä kukas muukaan kuin Keski-Korpelan Pete :) Teoriaosuus oli todella, todella laadukas ja antoisa ja käytännön treenithän nyt ovat aina kivoja - monta hienoa nuorta koiraa oli mukana ja yksi aivan ihana varttuneempikin joka pääsi lampaille muutaman vuoden tauon jälkeen. Todella antoisa ja hauska ilta - suuret kiitokset Petelle opeista ja erityisesti Annelle ja Tainalle järjestelyistä! Ja kaikille mukana olleille mahtavasta seurasta - kyllä pääsi paimennuskärpänen puraisemaan taas pahasti.

Ja onneksi sitä puremaa päästiin lievittämään toimintajuhannuksen ohessa ;) Lyhyesti toiminta juhannus meni jotakuinkin näin: hymyiltiin kameralle, tavattiin älykkäitä ystäviä, nyrjäytettiin nilkka, tehtiin sen jälkeen kelpo rata Hipardin kanssa (ja agilityssä kuulemma pitää juosta ;o), toinen ei-ihan-niin-kelvollinen, paimennettiin, grillattiin ja turistiin hyvässä seurassa ja metsästettiin kauriita.

No, ihan kaikkia asioita ei ole tarkoitettu julkaistavaksi mutta siis kipaistiin Hipardin kanssa Tuorolassa kisaamassa. Ennen startteja käytin Hipardia ankkalammella uimassa ja sillä reissulla nyrjäytin nilkkani. En onneksi pahasti ja KKK tehosi joten nilkka kesti astumista ihan ok. Eli radalle siis. Ensimmäisenä vuorossa oli Räsäsen Minnan hauska rata, ja vielä hauskemmaksi radan teki tietysti se että suoritettiin sitä todella hyvin. Aina siihen asti kunnes agilityn jumalat päättivät rankaista - kaikki pahat kohdat oli jo ohitettu ja mitä tekee Hip? Jättää pari viimeistä keppiä pujottelematta :o Käsittämätöntä. Tuollaista se ei ole tehnyt sitten... sitten.... sitten... no, ei varmaan koskaan. Paitsi tänään. Joten tulokseksi nollan sijasta 5. Semmosta se on. Agility.

Seuraavana vuorossa oli Saviojan Annen rata. Helppo ja hauska - krapula rata. Krapula oli kai liian kova koska onnistuin mokailemaan sen aika lahjakkaasti. Ja lopulta taisin unohtaa radan. En muista. Olin kai niin krapulassa. Mutta hyl tuli anyway. Mutta Hip oli hieno ja pääasia oli kunnossa: Hipardilla oli hauskaa :)

Hauskuus jatkui Roudan ja Marjaanan treffaamisella ja tunnelma sen kuin vain nousi kun lähestyttiin Piikkiön Paimennuskoulua. Kouluttajana Kuokkasen Elina, jonka paimennusnäkemys perustuu pitkälti Derek Scrimgeourin metodeihin. Lampaina oli tosi kivat ja ihanan pienet ahvenanmaanlampaat.

Näpille tämä oli eka kerta lampailla joten mitään suuria odotuksia, saati treenauksia ei ollut suunnitteilla. Tosi kivasti pienen kanssa meni; Näp oli tosi fiksu, kuten aina; ei hölmöillyt eikä kiehunut. Tosin, eihän se tokikaan lampaistakaan paljoa ymmärtänyt, ens alkuun lähinnä katsasteli että jaa, lampaat on meidän kanssa lenkillä :D Mutta ei siis ollut totaali piittaamaton eikä esim syönyt paskaa tms. Ja yllätyksekseni pieni pyrki nimenomaan lampaiden pää puolelle kuin alkavana yrityksenä pysäyttää niiden eteneminen ja keksipä kaveri myös sen että hänhän voi painaa lampaat aitaan ja pitää ne siinnä. Kovin on pieni kuulolla ja hallinnassa mikä ehkä häiritsi sytyttelyä, mutta toisaalta, Elinan kanssa teki jo ihan kivaa alkeellista tasapainotreeniä isolla pellolla.

Alkutreenit pyöröaitauksessa, liinassa ja Elinan toimiessa apuohjaajana.

Saatiin siirtyä isolle laitumelle ja jättää liina pois. Elina vielä varmistelemassa toki

Ihan kaksin. Nyt piti pärjätä äänellä ja kropalla. Ja hyvinhän me pärjättiin. Näp on niin näppärä :)

Roudallehan tämä kerta oli "jo" kolmas, joten sehän olikin jo aivan pro :) Hirmu asiallisesti käyttätyy ja tekee reilua kaarta, ainoastaan pois päin ajo on jostain syystä tosi hankala ts. on siis jotain mitä Routa ei ole emältään perinyt vaikka muutoin todellakin tuntuu olevan aikatavalla Hipardin kopio. Kaikin puolin erittäin pätevältä ja hienolta penneliltä vaikutti Routa neito, niin paimennuksessa kuin muutoinkin.

Marjaana avustaa Routaa oikealle kaarelle.

Aja siitä

Hui kuinka etäällä se kiertää :o Lampaat eivät häiriinny yhtään kuten kuvasta näkyy :)

Myös Hip-äippä pääsi muutaman vuoden tauon jälkeen lampaille. Aloitettiin myös me pyöröaitauksessa, koska viime kerrasta oli todella pitkä aika. No, turhahan se pelko oli - Hipardillla on hyvä eläinfiilis ja se kohtelee lampaita asiallisesti. Korvat olivat mukana paremmin kuin hyvin, maahan menot super makeita ja suuntimiakin noudatettiin hienosti. Isolla laitumella jatkettiin ja oli kyllä huippu hauskaa - joskin myös hengästyttävää ja vaikeaa helpon ja kevyen agilityn jälkeen. Niin, ja pääsi hip tekemään lampailla ihan "oikeitakin" töitä - kuten alla olevasta kuvasarjasta ilmenee ;)

Hitaasti

Saatto oikealle flänkille

Hitaasti

Tasapainosta lähetys vasemmalle flänkille

Ja sinnehän se lähti :)

Haetaan lampaat Hipardin kanssa isolla laitumella

Levollisia, koiriin tottuneita lampaita kuten kuvasta näkyy

Ja sitten... "oikeita" töitä: paimenelta irtosi kenkä kesken kaiken, mutta pätevä paimenkoira pitää lauman aloillaan. ;)

Hip näyttää mallia maahan menosta :)

Paimentelujen jälkeen siirryttiin nauttimaan gillin antimista Samin ja Marjaanan takapihalle. Bortsut toteuttivat sukutapaamistaan tovin kunnes painuivat unten maille kuka minnekin, staffien askarrellessa iltapalojensa parissa. Marjaanan kanssa parannettiin maailmaa - mitenkäs muuten kuin puhumalla bortsuista ja erityisesti eräästä tietystä kolmikosta ;D

Oli oikein mukava ja antoisa juhannuspäivä ja kotimatkastakin selvittiin vaikkei valkohäntäpeurapaistia mukaan saatukaan. ;o No, ehkä parempi niin.

Ai niin, ja Pygmi osaa imitoida lammasta häkellyttävän hyvin - ja tietää että jos kippiauton heittää laitumelle, niin lampaat kakkaa siihen ;D Muita elämän tärkeitä opetuksia oli mm. "älä syö timotein "tähkäpäätä", jää siemenet kitalakeen kiinni. Ja suu kiinni on tosi vaikea puhua - pitää valita joko tai ;D

Virtuoosi pennut :o

... Ja molemmat "pennut" aivan mun omia <3 Nimittäin Pygmi & Näp ;) (vaikka toki Routakin virtuoosien kunniakkaaseen sarjaan kuuluu). Niin - meidän Pygmi, 1v 11kk, osaa ohjata paimenkoiraa. Tänään oli ekat treenit Ninalla ja Petellä ja mahtavasti kajahti ilmoille "Come Bye" ja aivan oikeassa kohtaa. Ensi kerralla harjoittelemme "Look Backin"; "Walk On" ja "Away" olivatkin hallinnassa jo entuudestaan ;)

Paimennuksen lisäksi Pygmi on loistanut myös kotona, ja näin ollen meillä käytetäänkin lapsityövoimaa hyväksi aivan törkeästi (ja minimipalkalla tietenkin ;)). On se kyllä liikkis ruokapöytää kattaessaan ja siivotessaan ja imuroiminen on nykyään ihan pop. Imuria heilutellaan useita, useita kertoja päivässä (juup tätä Pygmi ei ole äidiltään perinyt, mutta on osoitus äitinsä erinomaisista lahjoista "taaperokuiskaajan" toimen saralla ;)). Että... eipä tässä äipän tarvitse enää tehdä muuta kuin maata soffalla kirjaa lukemassa ja treenata koiria. enemmän ensimmäiseksi mainittua, koska, kuten otsikossakin jo ilmeni, myös tämän talouden koirat ovat virtuooseja -> ts. ei tartte treenata. :o

Näpänderin kanssa testailin viime viikolla hieman tokoa;  vasemmalle käännöksiä  ensiksi. Oli kolmas treeni kerta for evö kun tehtiin vasemmalle käännöksiä, ja... voi hitsinpillura! Näp osaa ne :o No, siirryttiin liikkeestä seisomiseen. Tämä oli toinen treeni kerta for evö kun tätä harjoiteltiin. Ja... no niin; osasi senkin. :o Ihan järkytyin. Näpsällä on ALO liikkeet kasassa, vielä 2 pitkää kuukautta ennen kuin tulee kisaikä täyteen, ja... me ei olla treenattu oikeastaan kertaakaan. Välillä vain vähän leikitty ja fiilistelty :o Kyllä on kummasti alkanut tuo tokoilu taas kiinnostamaan ja yllätin itseni tässä iltana eräänä selailemassa koekalenteria elo-/syyskuun osalta :o

Aksailut etenevät tokon tapaan rauhalliseen malliin ja silti vauhdilla. Treenattu ei olla juuri mitään - vähän fiilistelty ja leikitty, toukokuusta lähtien tehty max 1kerta/vko, yleensä kuitenkin 1krt/2vko n. 5, max 10 min treeni enemmän ajatuksella. Silti, tai ehkä juuri siitä syystä, olen saanut todeta että Näpänderillä on tekniikat hyvällä mallilla; pakkovalssit ja pois päin käännöt ovat jo ihan supereita. Esteistä mukaan on otettu putken ja pussin lisäksi rengas - joka tosin nyt on taas tauolla odottamassa Näpänderin aikuistumista syystä että Näp osaa hakea renkaan mistä suunnasta vaan, renkaalla toimii kaikki mahdolliset ja mahdottomat tekniikat, ja este "nimetty", mutta... mini korkeudessa vielä. Turha siis jankata sitä tässä vaiheessa enää enempää. jos ensi viikolla sit vaikka jonain iltana tekisi sille vaikka muurin. Tai pituuden. Ei osaa vielä päättää. Pujottelu ja kontaktit odottavat vielä tovin jos toisenkin. No joo, lätkää on tehty muutama toisto parin, kolmen viikon välein. Hyvältä näyttää taas. Jossain vaiheessa näytti turhan aneemiselta -> ei tietty paineita siitä koska eipä tuota olla vielä aikoihin siirtämässä mihinkään, mutta testasin ihan piruuttani joko kestäisi saalille siirron. Hyvin kesti. Paremmin kuin hyvin itse asiassa ja nyt lätkä on ihan super. :) Mikä on toisaalta tylsä juttu koska tosiaan, vielä menee hyvä tovi ennen kuin lätkää tullaan oikeasti tarvitsemaan mihinkään joten nyt meillä ei ole enää sitäkään treeniohjelmassa : / Jollain tapaa virtuoosikoira on tosi tylsä tapaus ;D (heh, heh ;D)

Hipardin uudet treenisysteemit pyörähtivät käyntiin viime viikolla. Hyvältä näytti :) Jatkoa odotellessa - ja niin, huomista paimennuskurssia :)

Pari kuvaa elastisesta iskä Iirosta SM-karkeloista

kuva: Jari Salmela

kuva: Iris Kieme

Kuva: Jari Salmela

Kuva: Iris Kieme

Onnittelut iskä-Iiro & Sari!

Uskomattoman Upeiden Roudan ja Näpin iskä Iiro kera ohjaajansa Sarin kiisivät ja liisivät Agilityn SM pronssille tänään Nastolassa! (tai siis eilen, sillä nyt on jo maanantai :))

Olen niin iloinen ja ylpeä tästä mahtavasta parivaljakosta, ja onnellinen että Hip-Iiro yhdistelmä toteutui viime syksynä. Jos Hip ja tytöt asiasta jotain ymmärtäisivät, niin iloisia, onnellisia ja ylpeitä olisivat varmasti hekin. Mutta... koska kuitenkin.... vaikka ovatkin bordenssollieita (eivätkä mitä tahansa bordenssollieita vaan Hip-Huikea, Näp-Näppärä ja Routa-Rohkea), niin loppujen lopuksi tämä trio koostuu "vain" koirista. Koirista jotka viis veisaavat titteleistä, ja vielä vähemmän muiden titteleistä, niin... emäntä ja "super nanny" hehkuttelee täällä Sarin ja Iiron pronssia ihan keskenään :)

Super iloinen olen myös Peten ja Megin SM voitosta; Pete on todellakin voittonsa ansainnut (kenenkään suorituksia tällä siis aliarvioimatta tms.). Pitkänlinjan agilityharrastaja jolla "knowhowta" riittää ja todella symppis tyyppi vielä lisäksi. Pete on mun suuri "idoli" ja "aatteen suunnan näyttäjä", sillä ajatukset agilitystä ja koiran käsittelystä  sekä ohjaamisesta käyvät niin yks yhteen. Minä todellakin pidän Peten tyylistä ja asenteesta. Ja enää ei todellakaan tarvitse miettiä onko se tyyli ja asenne sitä millä kirkkaimpia mitalejakin voidaan voittaa: on se :) Ja siitä minä olen niin iloinen ja onnellinen :)

Meidän iskä onkin 

SM3-11, SM1-10, FI AVA  

Dombäcks Garm 

"Iiro"

Ei oo teillä yhtä upeeta iskää 

(eikä varsinkaan yhtä upeeta äiskää)

ku meillä ;D

Paahteista paahtamista

Helatorstain jälkeen jatkettiin paahteista paahtamista mm. Heinin agility-kurssilla kera Näpsän ja Hipardin. Näp pieni oli aivan SUPER <3 Se osasi kaiken. Tai ainakin oppi kaiken :D Valssi, pakkovalssi ja pois päin kääntö on Näpsälle jo tuttua kauraa ja Heinin avulla saatiin ratkaistua myös putkea vaivannut "epäloogisuus". "Epäloogisuus" lainausmerkeissä, koska Näp oli kuin olikin täysin looginen putken jälkeisen käännöksensä kanssa - sekä kääntyessään "oikein" että kääntyessään "väärin". Mä jo ehdinkin ihmettelemään että mikä kumma voi olla syynä, kun koira toimi näennäisesti täysin epäloogisesti. No, syynähän oli tietenkin... ta-daa: näennäisyys - todellisuudessa Näp toimi täysin loogisesti, ohjaus vain oli epäloogista. Hipardin, tai minkään muunkaan koiran kanssa, en ollut törmännyt moiseen toimintaan (saati kuullut siihen ratkaisua - siis jotain oikeasti käyttökelpoista ratkaisua sen iänikuisen "juokse" jankutuksen lisäksi), vaan Näp... Näp kun on ns. "tabula rasa" edelleen ja hyvin pehmein metodein ja loogisuutta vaalien opetettu se vähä mikä on opetettu, niin... Näp paljasti epäloogisuuden välittömästi. Kiitos siitä näpsälle. Ja suuret kiitokset Heinille tämän "arvoituksen" ratkaisemisesta :)

Hipardin kanssa "saatiin" jauhaa enemmän -> testasin alkuun valintaa joka ei ollut mun mielestä meille se sopivin ja Hip kai "haistoi" mun epävarmuuden = *tuiksi menee. No, mun omalla järjestelmällä saatiin hyvä alku (kun oma mieli oli tyyni ja varma) ja sen jälkeen saatiin muitakin onnistumisia. Layerointia jouduttiin pähkimään pitkään -> ei ottanut "muka" onnistuakseen. Melkein jo iski epätoivo, mutta sitten otin käyttöön STOP:n ja... kas "kummaa", ei mitään ongelmaa ja Hip teki täydellisen hienon super layeroinin. Pitää oikeasti vain muistaa että Hip on Hip eikä vain koira, niin kaikki onnistuu ;)

Tamskin kisoissa käytiin kisailemassa kahden startin verran. Eka rata hieno ja tultiin kolmansiksi tuloksella 10 - olin niistossa hieman epävarma -> sen jälkeinen tilanne myöhässä ja siitä kielto sekä pujottelulla tein valssin tod. näk. linjalle -> pujottelusta ohi). Hyvä mieli hienosta radasta, vaikka tokihan se nolla olisi ollut vielä kivempi, mutta kuitenkin... parasta oli se yhdessä tekemisen riemu joka kuulemma välittyi kehän laidalle asti :) Enkä asiaa kyllä yhtään ihmettele, sillä meillä oli Hipardin kanssa ihan super siistiä radalla - rento, hyvä fiilis ja tehtiin just se kaikki mitä  osataan :) Päivän jälkimmäinen rata päätyi "tahalliseen" hylkäykseen -> en jäänyt korjailemaan esteen ohitusta, vaan eipä tämä rata nyt muutenkaan ollut mikään "suksee". Tyhmiä virheitä linjoissa ja siksi jäin kuin mummo lumeen ja arvaahan sen miten siinnä sitten käy. :/ Nolosti. Mutta semmosta se on. Agility :) Noloa :)

Päivin "päivähypyissä" tehtiin myös tosi hyvää jälkeä: hienoja valsseja & sylivekki -  ja... aivan huippu layerointi! Layeroinnissa taas jouduin hieman ensin hahmottamaan liikettä, mutta - kiitos Heinin treenien, linja oli selvillä heti. Layeroitava matka oli niin huikean pitkä että eihän se tällä kertaa se kaikkein nopein vaihtoehto ollut, mutta toimi! Aivan mielettömän mahtava eläin on kyllä Hip pieni - ja äärettömän taitava! Kuka kumma tosi-tosi-tosi hyvä ohjaaja onkaan sen noin päteväksi mennyt kouluttamaan? ;D

Lauantaina Eteläpuistossa "saunottiin" - mutta me "saunottiin" Riihimäellä. Eka rata oli hallin puolella jossa oli niin kuuma että taju meinasi lähteä jo rataan tutustumisen aikana. Jalosen Kari oli piirrellyt oikein mukavan oloisen radan, mutta me ei haluttu sitä mennä ;) Tai no, olisin mä halunnut mutta en sitten mennytkään. Hipardiin iski "Riksun kirous", mä olin myöhässä 3 esteellä pakkovalssini kanssa -> sit mentiin. Lujaa. Päin helvettiä :D Emme suorittaneet rataa kilpailunomaisesti loppuun. Ei oikeastaan minkään omaisesti koska en kerta kaikkiaan saanut kerättyä Hipardia takaisin tumppuun enää laisinkaan. Herkkä hipiäisempää olisi voinut nolottaa se kun koira sinkoilee sinne tänne ja tonne kuin vailla järkeä, ja joo, olihan se vähän noloa. Semminkin kun en saanut Hipardia muulla tavoin maaliin kuin kutsumalla sen pois radalta (no, sai se viimeisen hypyn ja sen jälkeen super palkkansa :)), mutta vain vähän, sillä oikeastaan se että koiralla on intoa ja taitoa ja ohjaaja vain on pihalla ei ole mitenkään järin noloa. Paljon nolompaa on jos ei ole intoa, ei taitoa ja ohjaaja on edelleen ihan pihalla ;)

Hyppäri kisattiin ulkona jossa keli oli edes hitusen inhimillisempi kuin hallissa. Hip vapautui kirouksestaan (tai ehkä kyse oli mun vapautumisesta ;)) Ja tehtiin aivan käsittämättömän hienoa, rentoa ja nopsaa rataa - aina siihen putken väärään suuhun asti. Hyl siis tältäkin radalta, mutta ei haittaa -> rata tuntui todella hyvältä;  mihinkään ei ollut kiire ja Hip kulki kuin itsestään. Kaikki tuntui niin täydelliseltä ja helpolta. Ja oli kuulemma siltä näyttänytkin radan reunalta katsottunakin :)

Näpsän kanssa ei olla Heinin treenien lisäksi juuri treenailtu. No lätkän vaihdoin saaliille. Tuntuu toimivan odotusten ja toiveiden mukaisesti :) Tulee hyvä lätkä - äitinsä tytär <3 Niin ja ulkoilu käyttäytymisessä Näp koki lapsuuden lopun. Mua alkoi hieman ärsyttämään se, että Näp ollessaan yksin lenkillä on aivan huippu asiallinen: kävelee edellä häntä alhaalla, rennolla kropalla ja korvat taakse (muhun) päin suunnattuina. Vaan ans olla kun Hip on mukana.! Roikutaan karvoissa, purraan, kytätään, sinkoillaan ja kaiken huipuksi: ei tulla kutsuttaessa luokse (kun pitää kytätä Hipardia). Ihan super ärsyttävää koska a) estää sen että voi pitää molempia irti missä vaan ja milloin vaan kun yks on kuin lentävä silakka ja b) käskyn allahan Näp toki on jo pitkän aikaa kulkenut nätisti myös Hipardin seurassa, mutta silloin se ei käy tarpeillaan ja c) mua vaan ärsyttää tommonen pöljäily. Hetken aikaa mietin että niin, milläs tuon toiminnan saisi ohjelmoitua pois? Sitten keksin! Toimivan, mutta erittäin mutkikkaan ja hitaasti työstettävän menetelmän, sellaisen ihan oikein "rakettitiedettä" olevan metodin tähän ongelmaan kehitin. Mä nimittäin kielsin Näpiä roikkumasta Hipardin karvoissa ja käskin sen olla kyyläämättä Hipiä. Ja sen jälkeen Näp lopetti karvoissa roikkumisen ja kyyläämisen. Ja kulki asiallisesti, mutta vapaasti (ts. nuuskii, käy tarpeillaan tms), häntä alhaalla, rennolla kropalla ja korvat muhun päin suunnattuina myös Hipardin seurassa. Kyllä tämä koirankoulutus välillä vaan on niin monimutkaista ja haastavaa ;D

Toinen pentu, eli Pygmi, kulkee hänkin vääjäämättä kohti lapsuutensa loppua. No, onneksi Pygmin kohdalla lapsuuden loppumiseen menee vielä tovi jos toinenkin, itseasiassa se paras vaihe, eli leikki-ikä, on vasta alkamassa. Mutta silti.... vaikka se onkin tosi mahtavaa, niin on se samalla myös tietyllä tapaa haikeaa. Ja järkyttävää. Järkyttävää kuinka nopeasti aika kuluu. Kuinka Pygmi, mun vauva joka syntyi vasta hetki sitten, polkee ja ohjaa polkuautoa ihan itse :o Ei ole 1v 10kk ikäinen enää vauva ei. Sen ikäinen on täysi taapero jolla on jo toinen jalka tukevasti leikki-ikäisen oven välissä.

Aksailun, lapsuuden loppumisen ja polkuautoilun lomassa minä "tuhosin" läjän vapaapäiviä ennen sateiden alkamista. Ja nyt ne sitten alkoivat :o Samaan syssyyn alkanee myös muitakin asioita. Tai ei alkane vaan alkaa. MM. Hipardin treeni tsydeemit tulevat saamaan yllättävän käänteen tässä lähiaikoina - jännä nähdä meneekö syteen vai saveen vai mihin systeemit sen myötä ;)

kuva Laura Järvinen

Agility ihanuutta - voittajan on todellakin helppo hymyillä ;)

Alkuviikko oli täynnä aksaa, aksaa ja aksaa sekä aksaa. Maanantaina treenit ja loput kisoja radalla tai sen reunalla. Aurinkoinen tiistai-ilta vierähti aurinkoisessa seurassa, eli orjailulla TAKUTien 1-luokkien iltakisoissa. Hauska ilta, jonka teki vielä hauskemmaksi se, että monta seuratoveriamme teki huippu hienoja ratoja ja illan aikana saatiin TAKUTeille peräti 4 nollaa - olisi tullut luultavasti enemmänkin, mutta kun nollien myötä väki siirtyi kisaamaan 2-luokkaan :) Erityisen iloinen olin  - ja olen edelleen, Hannan ja Vapun menestyksestä, monestakin syystä :)

Keskiviikkona vietinkin aikaa kehänauhojen sisäpuolella vähemmän ja ulkopuolella enemmän - eli kisasin Hipardin kanssa. Illan mahtavan fiiliksen ja huippuseuran kruunasi KeNa Kirsi -  ja "koirakuiskaaja" Katille kyllä ihan erityiskiitokset (hyvin kuiskasit kyllä ohjaajallekin). Agirata tuntui jotenkin kovin hankalalta, mutta... no, Hiphän osaa ja vedettiin ihan kelvollinen rata tuloksella 15 (puomin nousu, rima ja kielto) - ja "yllättäen" nopsin oli aika. Hyppäri hyllytettiin mutta siltä jäi vielä parempi fiilis: tein aikas makeen niiston, vekityksen ja aivan sairaan upeita valsseja :) Olin niin iloinen! Aivan mahtavuutta oli se, että koutsimme - ja henkinen oppaani, Minna, joka toimi kuuluttajana oikeasti kuulutti meidän tullessa maaliin että aivan sairaan hienoja valsseja :) Ja ne oli. Aivan takuu varmasti, sillä jos Minna niin sanoo että oli makeet, niin ne sitä olivat (se puritanismi, se puritanismi ;)) Ja kyllähän sen itsekin tunsi että ne olivat hyviä.  Ihanaa oli myös se, että (kummankin) radan jälkeen Lotta & Laura (+ treenikamut) tuli onnittelemaan niistä hienoista kohdista. Meinas tulla ihan tippa linssiin vanhalla. Oli niin ihana nähdä kuinka toiset ovat ihan aidosti iloisia ja ylpeitä meidän suorituksemme vuoksi.

Samaa liikuttumista oli ilmassa torstaina Forssassa. Hypäri hyllytettiin kun taisin ennakoida pakkovalssia liikaa -> Hip veti edellisen aidan alta enkä alkanut korjailemaan sitä. Koiralla kuitenkin loistava asenne ja fiilis - kuten myös ohjaajalla. Ja... mikä parasta: mä tein sen! Sen mitä epäilin mutta lopulta uskoin että Hip osaa. Ja osasihan se - koota itsensä pujottelun sisäänmenoon ja pysyä pujottelussa jotta minä ehdin tekemään pakkovalssia edemmäksi (ja sit kuitenkin päätin ennakoida ;o) )

Agiradalla otettiinkin sit revanssia ja voitettiin melko suvereenisti koko hoito. Rata oli aivan mahtava. Siinnä oli muutama todella inha paikka (ainakin meille ja ehkä yleisestikin) ja mitäpä me tehtiin? No tietenkin aivan täydellisiä valsseja, pyörityksiä ja layerointikin! Kaikki nousukontaktit otettiin ja ohjasin ne huolella. Kokoajan oli tunne ettei ole mihinkään mikään kiire ja että tiedän tasan tarkkaan missä kohtaa radalla olen, mitä olen tekemässä ja missä seuraavaksi pitäisi olla ja tekemässä mitä.  Yksi tyhmä nykäisy putkeen viennissä ihan radan lopussa rumensi kaunista rataa, mutta no... se oli se poikkeus joka vahvisti säännön :) Hassuinta oli se, että musta tuntui etten juossut yhtä ainuttakaan askelta koko radan aikana - ja silti olin maalissa hengästynyt :o Ehdin jo epäillä jotta näinkö rapakunnossa sitä nykyään ollaan, mutta onneksi eräs kisatyöntekijöistä kävi sanomassa jotta hertsileijaa kuinka mä sain pinkoa radalla :o Että ei käynty yhtään kateeksi, niin lujaa siellä mentiin :o Eli... kai mä sit juoksin(kin) :)

Oli todella kiva olo radan jälkeen enkä todellakaan tiennyt tuloksista mitään. Sitten kun ensimmäinen tuli ja onnitteli: "te voititte!"... en mä oikeastaan uskonut sitä. Tiesin että suoritus oli hyvä, mutta siitä otettiinko esim. nousut, pysyikö rimat... ei mitään havaintoa (saati siitä että mitä tuloksia muut olivat radalla tehneet). Olin vähän että joo... ainakin itsemme voitettiin ja olin aikeissa lähteä viemään Pygmiä vaipan vaihtoon. No veinkin, mutta ensin poikkesin Hipardin kanssa palkintojen jaossa :) Ykköspallilla :)

Oli kyllä niin ihanaa ja liikuttavaa huomata kuinka ihania tuttavia mulla onkaan eri agilityseuroissa: tultiin niin vilpittömästi ja lämpimästi onnittelemaan ja kaikkee... Ja ne Sepon (tuomarina siis Seppo Savikko) sanat palkintojen jaossa... kyllä meinas kyynel vierähtää, sillä tiesin että totta on joka sana.

Mahtava alkuviikko. Eikä pelkästään siksi että on todellakin voinut olla super tyytyväinen kisasuorituksiinsa, vaan ennen kaikkea siitä syystä että on saanut huomata kuinka ihania ystäviä mulla onkaan. Ts. ehkä mä olen jotain elämässäni tehnyt oikein. :)

Mutta nyt untenmaille jotta jaksaa huomenna agikiidellä innolla kera Näpin että Hipin Heinin kurssilla :) Kokolailla teemalla:

"Keskity asioohin joista soot kiitollinen ja tuu paremmaksi ihimiseksi, tai ryve pettymyksis ja tuu katkeraksi vanahaksi korpuksi. Saat ihan itte valita."

Ja minä olen valintani tehnyt - ja toivottavasti tullut hieman paremmaksi ihmiseksi vaikka tokihan koko elämä on kasvamista (muutoinkin kuin vain konkretiantasolla ;P)

Nollia ja Muruja

Aksailtu: on.  Hipardin kanssa on vedelty nollaratoja - treeneissä tosin, mutta silti. Eipä ole nolla ratoja tehty treeneissä(kää) aikoihin. Tekniikoista mm. niisto, pakkovalssi ja välistä vedot & puolivalssi ovat nyt todella hyvällä mallilla - kiitos siitä kuuluu pitkälti aina niin ihanille ja kannustaville Lotalle ja Lauralle. Myös valssit alkavat korjaantua ihan kivasti ja olen tehnyt Hipardin kanssa jotakin huikean hurjan hienoja valsseja! Ainoa hankaluus on edelleen ne takaraivossa kummittelevat valas-/paskavalssit joiden vuoksi valssien sijainnit tahtovat olla vääriä. Mutta... koitan saada noista Juhan neuvoista & ideologiasta kiinni, kyllä ne siitä sitten - esimakua on aiheesta jo saatu. :) Parasta kevään treeneissä on ollut huomata kuinka tekniikat ovat alkaneet aueta toden teolla - ja kun näin on tapahuntu on taisteltu myös puritaanisuudesta. Hyvässä hengessä tietenkin :) Mahtavaa kyllä kun on hyvät ja kannustavat koutsit ja mukava ryhmä jossa treenata.

Pääongelmana on -edelleen, se että mulla on todella taitava, irtoava ja kaukana(kin) äärettömän hyvin ohjautuva koira, ja... mä yritän räpistellä sen kanssa käsi kuonossa kiinni : / Viimeksi näin oli Teron treeneissä: en tiedä taaskaan miksi, mutta jostain syystä mun oli tosi mukava taas suunnitella ohjaus niin että "tässä me kuljemme riti rinnan ja Hip ei osaa esim. keppejä". Tuliko mitään? No ei tullut! Sit kun otin koiran taidot (ja omat myös) käyttöön... niin kappas, kappas, kaksi pakko valssia perä jälkeen, huikea lähetys pujotteluun ja layeroinit päälle. Oli hyvät fiilikset sitten. Oli kyllä muutenkin, vaikka Näpin kohdalla Tero koittikin vähän veistellä jotta "pennun tuuria" ;D (no vitsi se oli).

Näp on näppärä. Joka saralla. Osallistui Profivetin avointen ovien päivän agilitynäytökseen, joten "julkinen" agilityura on avattu. Maisan treeneissä oppi pois päin käännöksen kerrasta, ja niin... melkein jo luulin olevani väärässä, vaan erehdyin: Näp todellakin osaa kaiken ;) Ehdin kuvitella ettei se osaa päälle juoksua vaan joudutaan sellaista ihan treenaamaan... olin väärässä. Osaa se. Teron treeneissä se veti rataa oikeastaan paremmin kuin Hip :o

Kesäkuu lähtee Hipardin osalta liikkeelle kisoilla, kisoilla ja kisoilla. Sekä treenillä: sekä Hipardille että Näpille on edessä lauantaina Heinin aksatreenit. Hui! Jänskättää :)

Toukokuun viimeinen sunnuntai sisälsi "Muruja", tarkemmin sanottuna Roudan <3 Oli todella mukava nähdä pientä sydäntenmurskaajaa - joka ei tosin ole enää niin pieni vaan nuori neito jo, lähes Hipardin kokoinen. Korkeus/pituus eroa ei siskoksilla juuri ole, mutta luuston vankkuudessa on melkoinen ero ainakin tällä hetkellä. Jännä nähdä jääkö Näp todellakin noin pieneksi ja siroksi vai kasvaako vielä - hieman kun on ollut viitteitä mahdollisesta juoksun aloituksesta, kuten kuulemma on Roudallakin.

Super mukava neiti on kyllä Routa. Muistuttaa todella paljon Hipradia; avoin, sosiaalinen ja suloinen. Vähän höpsö, mutta ah niin taitava. Nyt kun aikuisikä siskoilla lähenee, alkaa taas selvemmin näkyä nuo tyttöjen luonne erot: Routa on symppis karavaanari kaikkien kaveri, Näp taas selvästi vakavampi ja suoraviivaisempi. Roudalle Marjaana tuntuu olevan kaikki kaikessa (ihan kuten minä Hipardille), Näpille tärkeintä maailmassa tuntuu olevan tehtävä - sen ny niin ole väliä kuka sen tehtävän antaa.

Mielestäni on todella hienoa että nämä luonteet tytöillä menevät juuri näin; Hip on luonteeltaan - avoimuuden ja sosiaalisuuden kannalta, niin mahtava koira että on todella upeaa että se on periyttänyt itseään Routaan niin vahvasti. Näpissäkin Hipin vaikutus toki näkyy, mutta päällimmäisenä ominaisuutena Näpillä on tietynlainen vakavuus ja "cooleus". (Hip ei ole "cool", se on KUUMA!) Musta on hienoa että maailmaan saatiin lähestulkoon Hipardin kopio, ja itseasiassa... olen oikeastaan tyytyväinen ettei se asu meillä. Ei siksi että "Hip 2" olisi jotenkin huonompi tai ei-toivotumpi, päinvastoin mä aikoinaan toivoin että voi kun saisi tismalleen samanlaisen koiran kuin mitä Hip on. Nyt taas... nyt taas musta on just todella hyvä että Näp vaikuttaa monessa asiassa olevan aivan erilainen kuin emonsa. Pysyy mieli virkeänä kun taas on erilainen koira ja pentu käsissä opetettavana :) (plus se etu että sitten jos - tai kun - alkaa jomman kumman kanssa homma tökkimään, niin voi pitää tauko ko. koiran kanssa ja treenata toisella -> saa pitää lomaa, tai taistella toisenlaisten ongelmien kanssa jolloin se yksilö, jonka kanssa alkoi tökkiä, alkaakin tuntua taas aivan täydelliseltä eläimeltä :D)

Hienoja ovat "Iipardit", maailman parhaita nuoria bordenssollieita - ja tämä lausahdus on tietenkin täysin objektiivinen. Kysykää vaikka Marjaanalta :)

Älykkäät ystävämme ja niiden "kaunis" äiti  ;)

Noh-noh; laitetaanpa nyt kuva joka tekee Hipardillekin oikeutta

On se muori melkoinen karvakasa lapsiinsa verrattuna :o

Routa posettaa

Kuten sanottu... kuin ilmetty Hip ;D

Ja tässä näkyvissä Roudan Hipardimaisuus (ku mä ihan vähän ja pienesti) ja huomatkaa Näpänderin tiukka - ja jopa hieman paheksuva katse ;o

Derrettiä Skandinaavisin maustein

Lauantaina minulla oli ilo ja etuoikeus osallistua Juhan koulutukseen sekä Hipardin että Näpsän kanssa - ja kyllä kannatti, ei voi muuta sanoa. Hinta-laatusuhde oli kerrassaan loistava, ja kurssin anti vastasi n. 99% tarkkuudella sitä mitä olin odottanutkin. Se prosentin vajaus tuli/tulee lähinnä Näpin treenien osalta -> olin toivonut & odottanut että käydään läpi enemmän, ihan teoria tasolla, nimenomaan aloittelevan koiran "asenne" treeniä. Tietty oma vika kun en tullut kysyneeksi, mutta selityksekseni tälle pistän sen että Näp pääsi mukaan varasijalta -> ei siis ollut päässä aikaa eikä energiaa miettiä nimenomaan Näpiä koskevia kysymyksiä valmiiksi. No, kohta on T-leiri.... joten Juhalle tiedoksi että valmistautuu vastailemaan ja demonstroimaan (ts. vaahtokarkkeja ei välttis kannata ottaa mukaan, niitä kuitenkaan ehdi grillailemaan ;))

Tyytyväisyys Juhan treeneihin kumpuaa osin siitäkin, että osasin aavistella mitä tuleman pitää ja etsin nimenomaan tietoa & ajatuksia tästä ohjausjärjestelmästä. Ja Juhaltahan sitä saa. Mun omat resurssit ei riitä juuri nyt tiedon hankintaan eikä sen täydelliseen pureskeluun - joskus taas ehkä, sit jos elämäntilanteeni joskus helpottaa, mutta ei nyt -> on suunnaton apu ja ilo että on olemassa joku Juhan kaltainen tyyppi joka jaksaa ja _ osaa_ pureskella asioita mun kaltaisille "pummeille" valmiiksi (silti niissä riittää purtavaa itselleenkin).

Em. ohjausjärjestelmä vaikutti käytännössä yhtä toimivalta ja luonnolliselta kuin teoriassakin (toki myönnän että osasyynä tähän mielipiteeseeni on sekin että Hip vastaa em. järjestelmään luontaisesti todella hyvin/mulla on taipumus/tapa kouluttaa koirani vastaamaan em. järjestelmään -> ei tarvitse treenata niin paljoa) Järjestelmän kokonaislogiikka tuntui aukottomalta sekä ristiriidattomalta, joten uskon sen sopivan koirilleni - sekä minulle, hyvin, koska "kokonaislogiikka" on sana josta tämä trio tykkää :)

Valssien salat avautuivat huimasti lisää, nyt kun vaan oppisi hyödyntämään saamiaan apuja - niin ja deletoimaan manöövereistäni "valas valssin" ts. paska valssin : / Se tie onkin tavattoman pitkä ja kivinen, mutta nyt onneksi alkaa jo näyttää lupaavalta. Itseasiassa tein Juhan treeneissä Hipardin kanssa kaksi hyvää valssia peräkkäin ja se on kuulkaas paljon se :)

"Tavan" viikkotreeneissä väännettiin viime viikolla kättä puritaanisuudesta, ja... mä voitin! Tosin, en minä siitä mitään muuta hyödy kuin voittamisen ilon, koska väännön kohteena oleva manööveri on mulla joka tapauksessa listalla "no-no". No, hyödyin minä toki sen em. väännöstä, että sain huomata jotta sekä Jaakon että Minnan opit ovat menneet sittenkin kaaliin edes jollain tasolla vaikkei aina siltä tunnu :D Tai siis oikeastaan koskaan siltä tunnu... yleensä tuntuu siltä ettei ole vuosiin oppinut enää yhtään mitään vaan aina vaan on yhtä paska ja tyhmä. No, ainakin puritaanisen jaakotuksen olen oppinut jos en muuta :)

Paitsi että kyllähän nuo ennakoivat valssit ja pyörityksetkin alkavat olla jotakuinkin kasassa - me nimittäin tehtiin Lotan & Lauran treenissä nolla rata :) Ja ihan hyvä sellainen, ei mikään väkisin väännetty kankinolla. Yhdessä kohdassa tais Hip hieman kirota, mutta muuten... ei mitään :) Olen niiiiiiiin iloinen :) Kiitos Lotta & Laura! Päivin treeneissäkin tein peräti kaksi suht hyvää valssia peräkkäin - ja itseasiassa valsseilla tehtynä kyseinen kuvio oli mielestäni parempi kuin poispäin kääntö+leikkaus yhdistelmällä - ja se on multa paljon sanottu se. :o Whisky-leikkaukset saatiin muuten taas kuntoon ja nyt on kristallin kirkkaana päässä sekin, ei tarvitse enää arpoa. Hipardin :)

Näp-näppärän kanssa on treenattu... hitaasti ja epävarmasti. Eli edelleen tosi vähän. Leikkaus, niisto & twisti uusina, kerrattu pakko valssia ja takaa kiertoa. Renkaan alkeet tehtiin toukokuun alussa, mutta nyt on pidetty taukoa siitäkin. Se mikä tulee nyt mukaan treeniohjelmaan on "imutus".

Oma kisaaminen on toukokuunosalta vähissä - eli eipä olla kisattu eikä kisata kuin alkukuun kisat Hämeenkyrössä. Oma olo on ollut sellaista luokkaa, että... ei. Tää on niin tätä. Kroonikon elo. Mutta kaipa se päivä taas joskus paistaa risukasaankin. Ihan ilman kisatunnelmia ei silti olla oltu, sillä "orjailin" (tai ainakin olin läsnä toooooodella viisaan ja toimeliaan näköisenä) TAKUTien toukokuun kisoissa. Mukava viikonloppu hauskassa seurassa ja oli kiva katsella taitavien koirakoiden menoa. Eikä vähiten Jenniinan ja Luckyn, Hipardin sisaren tyttären, suorituksia 1-luokassa.

Ja tässähän se on; Lucky, Tytti Käyhkön kuvaamana 

(Lähinnä) aksailua

Se on kuulkaas kesä ny! Ja kesäaksailua ts. kiirettä pitää :D Hip-Huikean kanssa päästiin aloittamaan "virallinen" ulkokausi valmennusryhmän "Niinu-treenien" parissa, ja voi että... mä oon niiiiiiin onnellinen; oltiin nimittäin ihan superpäteviä molemmat (no, Hipardin osaltahan tuo superpätevyys on jo ollut hyvinkin tiedossa, eli toisin sanoen, _mä_ onnistuin yllättämään itse itseni(kin) pätevyydelläni). Saatiin Niinulta todella paljon hyvää palautetta ja kehuja edistymisestä; asia joka on tullut itsekin huomattua ihan konkreettisesti. Ts. se, että seuran vaihto TAKUTeihin on ollut kyllä agility urani (toiseksi) viisain päätös. (Viisain päätös on ollut Hipardin ohjaajaksi/omistajaksi alkaminen - niin ja Peten/Ninan kuunteleminen). On aivan mieletöntä kuinka helpoiksi nuo tekniikat tulee kun saa niihin asiallista ja asiantuntevaa koulutusta - ja tää valmennusryhmä systeemi on ollut aivan huippujuttu <3 Ja tällä viikolla Lotan & Lauran treenien teema noudatti samaa "kaikki onnistuu" teemaa ja saatiin kaksikolta - aivan älyttömästi kehuja, eritoten mahti layeroinnista :) Joka kyllä oli, IMHO myös, aivan sairaan makee. Mun pieni taitava Hip <3

No mutta jotain ihan konkreettistakin mainintaa em. treeneistä: 

- Ensiksi "pakolliset" miinukset: Hip on _todella_, siis _todella_, herkkä ohjaukselle, mikä asettaa ohjaukselle ihan oman luokan haasteensa, sillä vaikka herkkyys onkin myönteinen ja toivottava seikka, on noin ohjaus herkkä koira kuin mitä Hip, varsin haasteellinen ja "julma" ohjattava.
- Hip kääntyy aivan törkeän hyvin. Välillä jopa "liiankin" hyvin -ts. ei armahda ohjaaja parkaa yhtään.

Ja sit ne plussat (joita piisaa ;)):

- Ensiksi "pakolliset" miinukset: Hip on _todella_, siis _todella_, herkkä ohjaukselle, mikä asettaa ohjaukselle ihan oman luokan haasteensa, sillä vaikka herkkyys onkin myönteinen ja toivottava seikka, on noin ohjaus herkkä koira kuin mitä Hip, varsin haasteellinen ja "julma" ohjattava.
- Hip kääntyy aivan törkeän hyvin. Välillä jopa "liiankin" hyvin -ts. ei armahda ohjaaja parkaa yhtään.
- välistä vedot: toimii!!! Ja törkeän nopeat ovat.
- pakkovalssi: toimii
- puolivalssi: toimii
- niisto: toimii
- niistosokkari: toimii
- layerointi: toimii. Todellakin ;)

Lyhyesti: Hip on vaivan käsittämättömän taitava ja taitavasti koulutettu koira. Nyt mun on vaan ihan oikeasti alettava hyödyntämään tuota opettamaani taitavuutta. Vähän sitä jo teinkin kisoissa (kisaradoista nyt muuten ei todellakaan mainittavaa menestystä), mutta... tein twistin :o Ja layeroin :o Hyvä MINÄ!! :D

Näp-Näppärälle kevät toi mukanaan muutoksia monenlaisia. Ensinnäkin Näp joutui vaihtamaan ryhmää - luonnollisesti. Nähän tosiaan oli myös jo mukana valmennusryhmässä, mutta nyt keväällä, kun seuraan on tullut uusia jäseniä ja "vanhojen" pennelit ovat kasvaneet, oli valmennusryhmään taas tungosta. (Ikävien sairastapausten vuoksi ryhmään tuli talvella vajausta). Ts. kun valmennusryhmä on kuitenkin tarkoitettu jo kisaaville, ei Näp, jonka kanssa treenaaminenkin aloitetaan vasta syksyllä, tietenkään voinut paikkaa ko. ryhmässä vallata. Meidän vuoro on sitten ensi vuonna taas, mikäli "agilitynjumalat" sen meille suovat. Vaihto siis Maisan ryhmään, jossa ei olla ihan vielä treenaamista aloitettu kun oltiin tällä viikolla Namiksen treeneissä kuokkimassa. Ja yllättäen... Näp osasi taas kaiken :D Ihan kaiken <3 Se pieni on aivan SUPER.

Nyt kun kiihkein kasvukausi alkaa olla ohitettu, aletaan treenejä hiljalleen muuttaa treenaamiseksi - mutta hyvin hiljalleen, ja "oikeiden" treenien aika on vasta syksyllä/talvella. Mitään kiirettähän ei ole kun kisa ikä täyttyy vasta vuoden kuluttua, ja esteiden opettaminen on niin "pala kakkua", ettei siihen montaa viikkoa vierähdä vaikkei edes kovin aktiivisesti ehtisi/jaksaisi/viitsisi treenata, joten vielä saa Näp pieni olla ihan rauhassa pieni. Pitkään. Ja vielä sen jälkeenkin :)

Mutta juup, keväthän nyt oli nimenomaan treenaamisen treenaamista; hyvän ja oikean asenteen & mielikuvan hakemista ja suhteen luomista. Sekä sosiaalistumista - missä Näp onkin onnistunut erinomaisen hyvin: se ei ota treenatessaan mitään häiriötä ulkopuolelta. Ei siis mitään. On se häiriö sitten toinen ihminen, koira tai vaikka kentällä tepastelevat sorsat. Osaa "levyttää" treenien lomassa ihan uneen astikin ja syö ja juo eikä stressaa mitään eikä mistään. Jännä on/off koira tuo Näp kyllä on, ihan kuin Roosa-vainaa, mutta varustettuna "hieman" suuremmalla kiihkeydellä kuin mitä karhukoira ;D Kun ei tehdä mitään, Näp ei todellakaan tee mitään. Se vain nukkuu. Oltiin sitten kotona tai menossa.

Vaan sitten kun se tekee... se _todellakin_ tekee. Kiihkeys on jotain aivan hengästyttävää ja turha kai mainitakaan että Näp on törkeän nopea ja sairaan tehokas kääntyjä :o Ja sillä on aivot. Viisaat, toimivat aivot. aivan käsittämättömän mahtava eläin, siltikin, vaikka kyllähän sen tiesi ettei noilla geeneillä varustettu koira mikään lahnamainen lahopää lapanen voikaan olla :o Paljon odotin Näpistä, vielä enemmän olen (jo nyt) saanut <3

Kotona Näp on edelleen käsittämättömän helppo. Kun piha saatiin vappuna haravoitua, oppi Näp sisäsiisteyden lisäksi myös piha siistiksi :) Elo Pygmin kanssa sujuu hienosti, eikä konflikteja - puolin tai toisin ole ollut.  Samoin on laika-vanhusten kanssa: kaikki sujuu. Näp osaa olla niin taitava, että on pyörittänyt "isot" tassunsa ympärille aivan täysin :) Se jos mikä on osoitus tämän pennelin älykkyydestä <3

Jaa mutta, nyt kutsuu peti; edessä kun on pitkä - mutta takuulla hauska, viikonloppu Pirkanmaan Parhaassa Seurassa  :) Joten sonmoro. :D Uusia kuvia & treenivideoita ei nyt pysty laittamaan - syynä laiskuus. Mutta... yritetään :) Joskus. Niitäkin laittaa siis :)

KESÄ!

Jumalasta seuraava(ko)?

Laivan kapteeni on merellä kuulemma se Jumalasta seuraava, ja varmasti näin onkin; kapteenin valta - ja vastuu, on valtaisa, ja kyllä, kun tarpeeksi kärjistetään, niin kapteenin toimivallan yläpuolella on... ainoastaan Jumala.

Minä en ole kapteeni, joten en ole Jumalasta seuraava. Toisaalta... toisaalta, minun kattoni alla ja lihapatojen ääressä majailee kourallinen täysin vajaavaltaisia - joskaan ei täysin vastuuttomia, olentoja, Pygmi ja koirat, joiden tahto on ns. taskussani. Tarpeeksi kärjistäen lapsen ja koirien elämä ja kuolema ovat hyppysissäni. Minulla on kaikki valta heihin - ja samalla kaikki se vastuu minkä kyseinen valta tuo tullessaan. Tuolle joukolle, himpan alle 2 vuotiaalle taaperolle ja muutamalle koiralle... no, niillekään en ole "Jumalasta seuraava". Jumala taitaa tulla vasta minun jälkeeni tässä kohdin. Ja näin sen varmaan kuuluukin olla tässä hetkessä. Toki viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta "jumaluuteni" Pygmiä kohtaan vähenee kun lapsen oma valta - ja vastuu, omasta itsestään iän myötä kasvaa ja hänestä tulee, toivottavasti, oman elämänsä jumala; henkilö joka kantaa itse vastuunsa omasta elämästään niin pitkälle kuin se suinkin on mahdollista - ja muistaa myös sen, että hänen itsensä on myös valta. Ja osaa käyttää molempia oikein. Koirien kohdalla... koirien kohdalla tilanne on toinen - niillähän ei tule olemaan koskaan käytännössä mitään mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä, niille minä pysyn jumalana koko niiden eliniän ajan. Ajoittain ajatus siitä on melkoisen ahdistava, mutta toisaalta... koska tiedän olevani oman elämäni jumala, niin... itse olen koirat valtaani hankkinut - itse kannan niistä vastuun.

Se mikä minua hätkähdyttää, edelleen, on se kuinka hanakasti ihan aikuiset ihmiset luovuttavat vastuun elämästään ja valinnoistaan muille. Tokihan se on aina helpompaa syyttää jotakuta muuta; henkilöä tai ulkopuolista tekijää, mutta silloin kun tuo oman vastuun pakoilu alkaa saada lähestulkoon vainoharhaisia piirteitä.... se on kyllä jotain järkyttävää. Ymmärrettävää mielestäni on vielä se, että akuutissa kiukussa, turhautumisessa, tms. kohdassa haetaan syitä ulkopuolelta, mutta jotenkin sitä luulisi että ajan kuluessa aikuinen ihminen huomaisi sen seipään myös omassa silmässä - ja ennen kaikkea pystyisi päästämään irti vainoharhaisista kuvitelmistaan.

Valitettavasti näin ei aina ole - tiedä sitten mikä siihen on syynä: lapsuuden traumat, heikko itsetunto, narsismi vai ihanko silkka ilkeys ja katkeruus? Tai laiskuus: se on vaan niin paljon helpompaa kai sitten, vielä vuosien jälkeenkin, uskotella itselleen että se "ongelmallisen" leiman on joku muu lyönyt otsaan kuin tunnustaa se, että ihan itse on sen polttomerkin itseensä painanut. On paljon helpompaa pistää oma epäsuosio ja epämiellyttävyys jonkun toisen syyksi - valehdella sekä itselleen että muille - ennen kaikkea itselleen, että jollakin toisella henkilöllä on niin suuri valta ettei sen vuoksi saavuta kaikkea haluamaansa. Ainakaan helpolla.

Mulla ei sellaista valtaa ole. Eikä edes halua. En pysty, enkä edes halua - en ole koskaan halunnut, vaikuttamaan kenenkään maineeseen tai päämääriin, ainakaan negatiivisessa mielessä. Jokainen on oman onnensa seppä hyvin pitkälti ja sitä kautta lyö ihan itse otsaansa joko leiman "ongelmallinen" tai "hyvä tyyppi". Turha siitä on mitään vainoharhoja ketään kohtaan kehitellä, mutta toisaalta... jos vainoharhaisuus, katkeruus ja itsesäälissä rypeminen oloa helpottaa, niin... antaa palaa :) Ja tietyssä mielessä toki voin itsekin ottaa - ja otankin, enemmänkin kohteliaisuutena kuin taakkana sen, jos joku - aikuinen ja täysvaltainen ihminen, pitää mua niiiiin vaikutusvaltaisena ja suurena ihmisenä - lähestulkoon Jumalasta seuraavana, vaikka olenkin täydellinen maakrapu :)

No, jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin taitaa tää äippä kuitenkin olla vasta paloautosta seuraava ;) 

Pygmi "fanitapaamisessa" kera idolinsa.

Rekisterikilpi löytyy! Mahtavuutta!

Renkaat näyttäisi olevan kunnossa myös.

Seuraavaan tarkastuskohteeseen kiiruhtaa metrinen katsastusmies.

Joo-o, menettelee...

Mutta... Mitä ihmettä?? Ei rattaita takaluukussa?!

 Rattaiden uupuminen paloautonvarustelusta vei pisteet tällä erää äidin autolle (mikä tomerana myös palomiehelle kerrottiin), mutta silti... paloauto on aina paloauto :)

"Iipardit" 6kk

Huhtikuun 18pv  Uskomattoman Upeat ja Uniikit "Iipardit" täyttivät 6kk!! :o Siis puolivuotta! :o Juurihan ne vasta syntyivät. Vasta eilenhän ne avasivat silmänsä, ottivat ensimmäiset horjuvat askeleensa, ja, ja, ja, ja... Ja nyt ne on jo "isoja". Tai jos ei nyt isoja, niin ainakin Uskomattoman Upeita hiomattomia timantteja ja oikeita pieniä kultakimpaleita valmiina valloittamaan maailman lisäksi myös treenikentät. :) Ja itse asiassa, "hiomattomat timantit" on aikas osuva termi kuvaamaan näitä neitoja, sillä jos Näpiä ja Routaa luonnehtisi vain yhdellä sanalla, se sana olisi "särmikäs". Näissä tytöissä on särmää ja - näin vaalien jälkeisissä tunnelmissa, "jytkyä" ;D

Puolivuotispäivän juhlintaan Näp otti ennakkoa jo muutamaa päivää aikaisemmin, kun Korrit k'vivät opastamassa TAKUTejha tokon saloihin - ja tietenkin Näp Näppärä siellä myös piipahti Riittaa ja Pekkaa morjestamassa. Varsinaiset juhlat olivat puolivuotispäivän aattona Peten Koiratarvikeen areenalla Porvoossa, ja mukana juhlinnassa olivat Tending Q- & Z-pennut myös. Näpin ja Ropudan suurta päivää juhlittiin tietenkin tokon (no, Näp lähinnä siis leikki :)) ja agilityn merkeissä, mutta ihan parhautta oli nähdä pitkästä aikaa ihanainen Routa. Routa palleroisesta on kasvanut hieno sporttimimmi, jolla jalkoja piisaa ja aktiivisuus on saanut lisäkseen aivot :) Silti oli hauska huomata, kuinka paljon Routa itseasiassa edelleenkin on juurikin sitä mitä se oli jo pentulaatikossa; vilkas ja kontaktinhakuinen sekä toimelias tyttö. Yltiösosiaalinen ja kaikessa mukana oleva. Se "moottori".  Ja Näp tuntuu edelleen olevan "aivot". Coolimpi, tosikompi, "hiljaisempi & huomaamattomampi", mutta silti...  no, jos ja kun Routa on vilkas, Näp on RAIVOISA. Ihan kuten pentulaatikossakin.

Elävästi kumpusikin mieleeni ne ensimmäiset viikot kun yritin selvittää kumpi on "Jin" ja kumpi "Jang" * , sillä sitä nuo tytöt olivat silloin - ja sitä ne ovat nytkin, ja kumpi niistä olisi mahdollisesti se meille sopiva pentu luonteensa puolesta, kumpi Marjaanalle. Ja ei voi muuta sanoa kuin että oikein meni pähkäilyt :) Rauhallinen Raivotar on sopinut meidän porukkaan kuin hanska käteen, ja Marjaana tuntuu olevan enemmän kuin myyty aktiivisesta ja leikkisästä harrastuskaveristaan. Tai no, vaikka Näpin rauhallisuus olikin se "järkikriteeri" sille miksi juuri Näp jäi kotiin, oli siihen olemassa myös tunne syyt... voisi kai sanoa että Näp valitsi minut. Siinnä missä Routa leikki tohkeissaan emonsa ja vieraiden kanssa... Näp käpertyi nukkumaan minun syliini. Tai jopa taskuuni :o

Ulkonäöltään puolivuotiaat "Iipardit" ovat hyvin samankaltaisia; sirpakoita ja jalkavia neitoja. Korkeita, mikä oli odotettavissakin. Kokoeroa ei juurikaan ole neitojen välillä - Routa on ihan aavistuksen korkeampi, mutta vain aavistuksen ja pidempi karva tekee siitä tietysti myös hieman isomman oloisen äkkisilmäyksellä, mutta kun ovat rinnakkain... ei eroa oikeastaan edes huomaa. Näpistä tekee ehkä pienemmän näköisen lyhyt karva ja ihan astetta kevyempi kallo. Korkeita ovat, mutta hyvin kevyitä ja tasaisesti kasvaneita. Hyvät, tasapainoiset liikkeet molemmilla ja käyttävät kroppaansa kivasti ja taidokkaasti.

Luonteiltaan ovat edelleen todella samankaltaisia monessa asiassa ja myös upean erilaisia toisissa. Kummallakin on mitä mahtavin keskittymis- ja rauhoittumiskyky ja potkua riittää silti kuin vähän isommassakin pitäjässä. :) Ja tosiaan, sellaista mieletöntä "särmikkyyttä" huokuu kummastakin, sitä en osaa sanoin kuvata, se vaan on. Oikeastaan en osaa kuvata sanoin edes niitä luonteen eroavaisuuksia joita myös siis löytyy, muutoin kuin ehkä kuvailemalla asiaa niin, että routa on mielestäni enemmän Hipardin kaltainen, oikea murunen ja niin avoin ja vilkas sekä super leikkijä. Näp taas tullut isäänsä, tai ainakin on erilainen kuin Hip. Vakavampi. Raivoisampi. Tyynempi. Kovempi. 

Itselleni Näpin puolivuotispäivät olivat tietyllä tapaa myös "shokki". Jotenkin olin tässä talven aikana tuudittautunut sellaiseen... noh, sanoisinko "vauva kuplaan", että tässä sitä nyt mennään... taaperon kanssa.  Odotellaan kuumeisesti sitä että aika kuluu jotta pääsisi treenaamaankin jotain juttuja, ja koko ajan ajatellut kevättä ja tätä 6kk:n ikää jonkinlaisena rajapyykkinä: "sitten keväällä, sitten kun Näp on puoli vuotias"... Noh, nyt on kevät. Ja nyt Näp on puolivuotias. Nyt alkaa olla kiihkein kasvukausi ohi ja aletaan jo odotella ensimmäisiä juoksuja... Nyt pitäisi alkaa kai jo treenaamaankin??? Voi APUA! Siis tolla pennulla? Tolla vastasyntyneelläkö? Eikö se nyt riitä jos me vaan leikitään?

Niin, mutta... mehän leikitään koko ajan ;)

 Jin tai Jang, en tiedä - mutta sen tiedän että minä ja Marjaana olemme todellisia onnentyttöjä kun olemme saaneet näiden Uskomattoman Upeiden U-pentujen kaltaiset kultakimpaleet harrastuskaveriksemme.

* Jin  ja jang  ovat kiinalaisessa filosofiassa maailmankaikkeuden kaksi vastakkaista, toisiaan täydentävää perusvoimaa.
Aikojen alussa oli tyhjyys. Wujissa syntyi taiji, äärimmäisen mahdollisuuden tila. Taijista syntyi kaksi vastakkaista voimaa, jin (negatiivinen) ja jang (positiivinen), joiden vuorovaikutuksesta syntyi maailmankaikkeus.
Jin symboloi muun muassa naisellisuutta, negatiivisuutta, pimeyttä sekä passiivisuutta ja jang vastaavasti miehisyyttä, positiivisuutta, valoa sekä aktiivisuutta.
Jiniä pidetään usein virheellisesti "pahana" ja jangia "hyvänä". Jinin ja jangin käsitteistä puhuttaessa on kuitenkin olennaista, ettei kumpikaan ole "parempi" kuin toinen. Jangia ei voi olla ilman jiniä ja päinvastoin.
Kaikki voidaan kuvata jinin ja jangin keskinäisen suhteen tuloksena.

1. Jin ja jang ovat perusvoimia
2. Jin ja jang ovat vastakohtia.
3. Jin ja jang ovat toinen toisistaan riippuvaisia - toista ei ole ilman toista.
4. Jiniä ja jangia ei voi erottaa toisistaan.
5. Jin ja jang ylläpitävät toisiaan.
6. Jin ja jang voivat muuttua toisikseen.
7. Jin sisältää jangin siemenen, jang sisältää jinin siemenen
8. Jin ja jang voidaan jakaa edelleen jiniksi ja jangiksi.
9. Jin ja jang ovat suhteellisia käsitteitä kuten fysiikan negatiivinen ja positiivinen napa. Ne ovat myös moraalisia sekä henkisiä käsitteitä mm. "hyvä vs. paha", "mieli vs. ruumis", "kaunis vs. ruma". 

Routa

Näp

Routa menossa kohta ruutuun

Näp leikkii

Lisää kuvia yms, Iipardien blogissa